olen nyt tavannut yhden miehen josta taidan pitää aika paljonkin. Ollaan tavattu varmaan jo pari kuukautta, tosin etenkin alkuun melko harvakseltaan, viime aikoina ihan joka viikko kylläkin. Tapaamisia ehdotetaan puolin ja toisin, eli sekä hän kutsuu että minä olen varmaan pari kerta ehdottanut tapaamista. hänen luonakin olen ollut ja meillä on yhdessä ihan mukavaa.
hieman vaan ihmettelen, että vaikka minusta tuntuu että välilämme on jonkinlaista sähköä ja hän tuntuu olevan kiinnostunut, kirjoittelemme paljon, mutta ei ole kädestäkään pitänyt kertakaan, muusta puhumattakaan. pari haalausta olen saanut vain kun erottiin, ei muuta. no, kerran koski mun reittä mutta oli sellainen-muka-kaverillinen ele.
Sinänsä mulla ei ole kiire mihinkään, eikä muutenkaan kokemusta, enkä edes tiedä osaisinko tällaiseen reagoida oikein koska suuremmat yritykset saisivat minut hermostumaan, mutta tuntuu vain jotenkin kummalliselta, onko hän yhtään kiinnostunut?
itse en usko pystyväni mitään aloitetta tehdä, ja muutenkaan en yritä häntä koskettaa edes 'vahingossa' yms. aika lähekkäin ollaan kyllä istuttu (tämä nyt varmaan on ihan naurettavaa luettavaa) Taidamme olla aika ujoja molemmat tällaisen suhteen, mutta mitä avuksi?
Onko kukaan ollut tällaisessa tilanteessa?
Ja ollaan molemmat yli 20v, hänellä oli kyllä tyttöystävä aikasemmin.
onko hän vain herrasmies, vai mitä tämä on? pelkkää ystävää (luulen myös että jos on pelkkä ystävä niin silloin esim. jokainen (useimmiten) maksaa kulunsa kun käydään ulkona, hän taas tarjoa aina, vaikka mä olen yrittänyt aina maksaa ja olenkin onnistunut hänellekin tarjoamaan (teenkö oikein? mutta en pidä siitä että toinen joutuu aina maksumieheksi) en usko hänen naisesta haluavan, sen verraan kuitenkin ollaan keskusteltu ja tuntuu että rivien välistä huomaa saman asian.
Olisin kiitollinen neuvoista, olen varsinainen untuvikko näissä asioissa!

Vastaukset 3
Vanhimmat
elikkäs mulla ollu lähes samanlainen tilanne.
nähtiin usein baarissa, ja kännissä sitä uskals tehä kaikkee..mutta kun selvinpäin nähtiin, niin
ei tämä mies mitään tehnyt, hyvä että uskalsi olla lähellä. kyllä se taitaa olla vaan niin, että sitä itse kukin pelkää mokaavansa jos yrittää vaikka suudella. ehkä tämä miehesi pelkää juuri sinun reaktiotasi. yritä flirttailla hänelle ja katsele sillä silmällä, niin jospa mieskin tajuaisi että mistä on kysymys. tai ota rohkeasti häntä kädestä kiinni?!
Hei!
Juuri noin alkoi minunkin nykyinen onnellinen suhteeni. Musta oli hienoa, että mies malttoi mielensä (vaikka oli kehunut mua maasta taivaisiin ekan kerran nähtyämme jo...) ja odotti sopivaa hetkeä ja muutamia treffejä ennenkuin antoi ensin nopean suudelman. Seuraavilla treffeillä erottuamme suuteli kevyesti, mutta minäpä sillä kerralla vastasinkin todella suudelmaan ja suudelmasta tulikin pidempi ja kiihkeämpi.
Näin asian vain niin, että kerrottuamme entisistä suhteistamme ja kokemuksistamme (mulla oli "pelkkää seksiä"-suhde viime vuoden puolella muutaman kk:n) hän halusi osoittaa mulle, että ON KIINNOSTUNUT minusta muussakin kuin seksimielessä. Hän on aivan ihastunut ja tykkää musta todella. Hienoa oli, että hän antoi mun tavallaan aloittaa fyysinen kosketus välillämme. Viikonloppuna sitten vietimme ihanan kynttiläillallisen yhteisine suihkuhetkineen ja rakasteluineen. Ihanaa!
Varmasti poika on susta kiinnostunut, mutta kunnioittaa naista eli sinua. Anna hänelle vinkkejä, että olet kiinnostunut...varmasti rohkaistuu siitä! Kyllä nainenkin voi olla aloitteellinen kunhan tekee sen fiksusti!
Onnea teille!!
Samaa olen miettinyt itse, mutta olen tullut siihen tulokseen että meillepä onkin sattunut molemmille harvinaisen kohteliaat herrasmiehet jotka eivät heti käy kimppuun. :) Ei tätä turhan usein satu, joten otetaan ilo irti.