Hei, tänne kirjoittelemaan omasta painonpudotuksesta ja saamaan vertaistukea muilta laihduttajilta.
Oma pudotustavoite olisi -10kg, mutta ei väliä paljonko sitä pudotettavaa itsekullakin on.:)
Laihduttajia mukaan tänne
119
2575
Vastaukset
Kiva kun perustit uuden ketjun. Kysyit edellisessä ketjussa millä ruokavaliolla menen. Kevyesti toki pyrin syömään, mutta enimmäkseen normaalia kotiruokaa. Annoskoot vaan pidän maltillisina ja herkkuja syön harvoin. Kaloreita olen myös laskenut, mutta nyt alkaa jo vähitellen tajuta kuinka paljon missäkin ruoassa on kaloreita, niin ei tarvi enää niin tarkkaan laskea. Millainen ruokavalio sinulla on?
Juu ei sillä väliä paljonko on pudotettavaa, pääasia, että saa tukea muilta laihduttajilta :) Mikä sinut innosti aloittamaan?- 10kgpois
Olen tässä jo muutamia vuosia miettinyt, että pitäisi alottaa kunnon laihdutusurakka. Ja olen kyllä aloittanutkin mutta lopettanut melkein saman tien ja kilot on tulleet takaisin. Nyt päätin että laihdutan ihan perusruoalla, vähentämällä vaan annoskokoja. Vielä on vähän hakusessa että mitkä ruuat on terveellisiä ja mitkä ei, mututuntumalla näin aloittelen. En aio kuitenkaan jättää kokonaan pois esim.viljoja, maitotuotteita, sokeria tms.
Mittani ovat 160cm/65kg, mikä ei välttämättä kuulosta paljolta mutta juurikin lyhyyteni vuoksi tuo paino kyllä näkyy tässä varressa:D
Montako kaloria sinun päivään mahtuu, laihduitko alussa nopeammin vai meneekö samaa tahtia vieläkin? Itse olen miettinyt ehkä n.1500kcal/pv, vaikken kyllä tiedä viitsinkö niitä niin tarkasti laskea. En harrasta liikuntaa ollenkaan niin en tiedä onkohan tuo hyvä määrä. - Tonnikeijjju
Moikka! Täällä kanssa painonpudotusta aloitellut 169cm/130kg.
Neljässä päivässä tippunut 3kg, nesteitähän ne on mitkä alkuun lähtee.
Tällä kertaa tämä on oikeasti viimeinen kerta kun yritän tätä, nyt on PAKKO siis onnistua.
Liikuntaa en juurikaan harrasta, 3 km tulee arkisin käveltyä. Aion alkuun ihan ruokavaliolla pudottaa painoani ja lisätä sitten myöhemmin liikunnan mukaan painonpudotuksen tueksi. Ensi kesään mennessä aion olla ainakin 30kg kevyempi!- 10kgpois
Hei vaan, minkälaisella ruokavaliolla olet aloittanut, lasketko kaloreita?
Minulla on sama suunnitelma: laihduttaa ensisijaisesti ruokavaliolla, liikuntaa voi lisätä sitten myöhemmin. Aika moni nykyään on sillä asenteella että pitäisi huhkia kuin hullu salilla, jotta laihtuisi. Minusta kyse on nimenomaan siitä että oppii syömään vähemmän eikä liikunnasta, arkiliikunta riittää. Ja siinäkin voi tehdä hyviä päätöksiä esim.portaat hissin sijaan(minkä minä teen kyllä muutenkin koska ahtaanpaikankammo).:D
Tänään tein hyvän päätöksen myös herkkujen suhteen. Jätin karkit hakematta Makuunista sekä viinin alkosta. Täytyy tipattomallekin varmaan alkaa joksikin aikaa, että ei tule juomista liikaa kaloreita. Paljonkohan muuten viinilasillisessa on kaloreita tai sokeria? - käylukemassa
10kgpois kirjoitti:
Hei vaan, minkälaisella ruokavaliolla olet aloittanut, lasketko kaloreita?
Minulla on sama suunnitelma: laihduttaa ensisijaisesti ruokavaliolla, liikuntaa voi lisätä sitten myöhemmin. Aika moni nykyään on sillä asenteella että pitäisi huhkia kuin hullu salilla, jotta laihtuisi. Minusta kyse on nimenomaan siitä että oppii syömään vähemmän eikä liikunnasta, arkiliikunta riittää. Ja siinäkin voi tehdä hyviä päätöksiä esim.portaat hissin sijaan(minkä minä teen kyllä muutenkin koska ahtaanpaikankammo).:D
Tänään tein hyvän päätöksen myös herkkujen suhteen. Jätin karkit hakematta Makuunista sekä viinin alkosta. Täytyy tipattomallekin varmaan alkaa joksikin aikaa, että ei tule juomista liikaa kaloreita. Paljonkohan muuten viinilasillisessa on kaloreita tai sokeria?Alkon sivuilta löytyy jokaiselle tuotteelle energia- ja sokeripitoisuudet.
- Tonnikeijjju
Moikka 10kgpois!
Joo, lasken kaloreita aika tarkkaan. Noudatan ns. ENE dieettiä ruoka-aineilla. Päivän aikana tulee syötyä n. 800 kcal, mikä on toki vähän, mutta paino todellakin tippuu. Ja tässä saa syödä paljon vaikka kalorit ovatkin miinuksella.
Itselläkin samat ajatukset tuon liikunnan suhteen. Työmatkat kuljen kävellen sekä käyn kävellen kaupassa ym. asioilla. Kunhan paino tippuu jonkin verran niin aion ottaa lenkkeilyn painonpudotuksen tueksi sekä kahvakuulailu kuulostaisi mielenkiintoiselle.
Hyvä sinä! Sokerikierteestä on yhtä helvettiä päästä irti.
Itse olen ollut kohta viikon ilman karkkeja tai limuja. Alkuun tuntui että olisin voinut imeskellä sokeripaloja, niin paljon teki mieli makeaa :'D Tällä hetkellä ei tee mieli mitään herkkuja *koputtaa puuta*. - 10kgpois
käylukemassa kirjoitti:
Alkon sivuilta löytyy jokaiselle tuotteelle energia- ja sokeripitoisuudet.
Ok, täytyy käydä tsekkaamassa.
- 10kgpois
Tonnikeijjju kirjoitti:
Moikka 10kgpois!
Joo, lasken kaloreita aika tarkkaan. Noudatan ns. ENE dieettiä ruoka-aineilla. Päivän aikana tulee syötyä n. 800 kcal, mikä on toki vähän, mutta paino todellakin tippuu. Ja tässä saa syödä paljon vaikka kalorit ovatkin miinuksella.
Itselläkin samat ajatukset tuon liikunnan suhteen. Työmatkat kuljen kävellen sekä käyn kävellen kaupassa ym. asioilla. Kunhan paino tippuu jonkin verran niin aion ottaa lenkkeilyn painonpudotuksen tueksi sekä kahvakuulailu kuulostaisi mielenkiintoiselle.
Hyvä sinä! Sokerikierteestä on yhtä helvettiä päästä irti.
Itse olen ollut kohta viikon ilman karkkeja tai limuja. Alkuun tuntui että olisin voinut imeskellä sokeripaloja, niin paljon teki mieli makeaa :'D Tällä hetkellä ei tee mieli mitään herkkuja *koputtaa puuta*.Ok, millaisia ruokia tuossa ENE:ssä saa syödä? Tai siis mitä mahtuu 800 kaloriin noin ylipäätään?
Sokerikierre on kyllä paha, mutta kaippa siitäkin pääsee eroon kun on tarpeeksi kauan herkuitta.:) Tuleehan sitä piilosokeriakin tietysti vaikka ja mistä. - SyömälläLiikunnalla
10kgpois kirjoitti:
Ok, millaisia ruokia tuossa ENE:ssä saa syödä? Tai siis mitä mahtuu 800 kaloriin noin ylipäätään?
Sokerikierre on kyllä paha, mutta kaippa siitäkin pääsee eroon kun on tarpeeksi kauan herkuitta.:) Tuleehan sitä piilosokeriakin tietysti vaikka ja mistä.Sinulle "10kg pois" haluaisin kertoa, että liikunnalla ja vähentämällä kcal olen laihtunut .
olen vain 169cm ja perustarpeeni on vähäinen 1200kcal/pvä. Tuli istuttua ja syötyä aina 3000kcal/pvä, joten sitä huomasi kummakseen olevansa pullero-pallero 70kg.
Kaksi kuukautta 2h liikuntaa ja 1400kcal/pvä keskimäärin ja nyt paino keikkuu 58kg-60kg.
Rinta 91cm, vyötärö68cm ja takamus 91cm, raajat olleet aina kapoisemmat kuin normaalisti.
Vielä on vähän sulatettavaa vyötäröstä ja vatsasta, kuten huomaa.
Pääasia on kuitenkin voida hyvin koko ajan. Nyt alkaa olo olla kevyenlainenkin.
Syön 5*pieniä aterioita. Jälkiruokana ollut 1 1/2dl eli 150g jäätelöä lisukkkein joka päivä!
Jos on mieliteko, niin syön heti alkuunsa vähän, ettei tule pakkomiellettä ja ahmaise 1L suoraan purkista!
Eihän se ole mikään terveysjälkiruoka, mutta täyttävää ja olen lopettanut jäätelön oston.
Vanha purkki vain tyhjäksi ja siirryn hedelmiin ja pähkinöihin.
Vaikka sanotaan, ettei kävelyt ja kcal-laskenta auta, niin tämän sain tulokseksi.
Kiva ottaa omat vaatteet esille kaapista ja käyttää hepeniään :-) - Blogintekijä
Moikka, vastaan nyt laittamalla oman blogini osoitteen, eilen aloitin blogin liittyen laihdutukseen. Lukekaa ja jääkää seuraamaan jos kiinnostaa! Postauksia luvassa usein! https://30kiloaterveellisempi.blogspot.fi/
- Blogintekijä
Oho tulikin vastaukseksi johonkin kommenttiin! Noh, ei voi mitään!
- mitäääääh
joo ei mulla varsinaista ongelmaa oo siis tän ikäsenä (8 V ) tavoite on 1kg
- vplaittelee
Lopettakaa kaloreiden laskeminen. Täysin tyhjänpäiväistä touhua.
Nääntymisdieetit ovat tuomittuja epäonnistumaan. Minun on ollut pakko laskea kaloreita, sillä aina aiemmin olen yrittänyt laihduttaa ilman kalorien laskemista. Joka kerta olen sitten lipsunut ja huijannut itseäni, että ei tässä nyt niin paljon ole kaloreita. Viisaammat osaavat laihduttaa ilman laskemista, mutta minä näköjään en. Kun olen laittanut aina päivän kalorit ylös (noin suurinpiirtein edes), niin näen, että nyt on pakko jo laittaa suu kiinni, muuten alkaa paino nousta. Pyrin pitämään päivän kalorit suunnilleen 1500:ssa niinä päivinä kun ei tule liikuntaa. Liikuntapäivinä sitten jotain 1700-1800. Pienemmällä määrällä tulee heikko olo. Näillä kalorimäärillä minulla on pudonnut paino suurinpiirtein puoli kiloa viikossa eli vaikuttaa ihan sopivalta. Ei ole nälkä ja laihtumisvauhti on ok. Yhdelläkään viikolla painoa ei ole tullut lisää (joitain satunnaisia turvotuksia lukuun ottamatta), mutta on tässä ollut "nollaviikkoja" eli paino on junnannut paikoillaan. Toki vaikka kaloreita laskenkin, niin olen tietoinen, että sillä mistä ne kalorit tulevat on merkitystä. Terveellisesti koitan syödä.
Tsemppiä matkaan Tonnikeijjjulle! Hienoa kun olet päässyt sokerikierteestä eroon. Siitä se lähtee :)
10kgpois onko millaista etenemistä tapahtunut tässä alussa?
Löytyisikö vielä lisää laihduttajia mukaan? :)Uskaltaakohan tänne kirjoittaa, kun edellisesssä ketjussa oli niin paljon trolleja mun kaikilla nimimerkeillä. Jos yksikään pystyy tämän nimimerkin itselleen käyttöön ottaa, niin siihen loppuu mun kirjoittelut.
Mutta vertaistuki olis tarpeen. Kaksi vikkoa ois aikaa ravitsemusterapeutin seurantakäynnille. Oon nyt pystynyt kaksi päivää syömään normaalisti. Mä meen päivän tai oikeestaan tunnin kerrallaan.
Paino oli tänään 73 kiloa. Kauheen vaikea olla ajattelematta laihduttamista kun tavoitteena pitää nyt paino samana. Mutta ajattelin ettei kait se pahasta ole jos mä laihdun tällä terveellisellä ruokavaliolla.
- Jalatylös
Jos pysyy koko työpäivän aktiivisena, polttaa myös enemmän kaloreita:
http://www.cuckooworkout.com/single-post/2017/08/17/Taukoliikunta-työpaikalla-−-iloa-ja-tehoa-työntekoon - Mimmumamma
Hei! Minä voisin kans hypätä mukaan, kuin vain suinkin ehdin tänne päivitellä ja seurailla..
Olen 7kk tytön äiti ja alustavasti olisi nyt puotettavana 10kg kertyneitä raskauskiloja. Tämän hetkiset lukemat 82,7/162. Vauhti ja keinot on maltillliset, imetän vieläkin. 2vko olen olluy herkuitta(karkit pullat keksit jäätelöt roskaruoka jne). Nyt olisi tarkotus siivota ruokavaliota lisää. Seuraavaksi saa lähteä ylimääräiset napostelut ja annoskokoja tulen pienentämään sekä jättämään annoksista "ylimääräiset" pois > esim. Puolukka puuuron päältä sokerin ja kerman .
Liikuntaa aion lisätä. Välillä ottaa hermoille oma kömpelyyteni ja huonontunut kunto; ennnen raskautta kävin kuitenkin kuntosalilla sekä pelasin aktiivisesti jalkapalloa ja jääkiekkoa. Helpoin ja matalin kynnys on lähteä vaunuilemaan ja nappailla hiljalleen muutamia juoksuaskelia, sen myötä sitten paluu jalkapallon pariin. Salikortin tauotin, kun ei ole mahdollista päästä yksin irtautumaan salille ja muksu ei suostu enää nukkumaan mukana ollessaan. Tämän sijaan on tarkoitus aloittaa jonkinasteista koti"jumppaa"= omakehonpaino reeniä, kahvakuulaa jne. Keskivartalon harjottaminen vähän mietityttää vatsalihaserkauma pelon vuoksi, hiljalleen sitten sitäkin lantiopohjalihaksista alottaen.
Tsemppiä ja itsekuria kaikille! - haluatkooikeastilaihtua
No niin. Lähtötilanne 171cm 113 kg. Toimenpiteet==>alkoholi, viljat, sokeri 0-toleranssi. Joka aamu vähintään 0,5h raskasta liikuntaa. Ei grammaakaan ruokaa ennen klo 16. Päivän pääateria klo 21. Tilanne nyt kun 4-viikkoa takana...päivisin energisempi olo kuin vuosiin (ei minkäänlaista näläntunnetta/heikotusta). Kellon voi tarkistaa vatsan toiminnasta, kauluspaidan koko XXL==>L housun tuumakoosta lähtenyt 2-tuumaa. Painon pudotus/viikko 3,8, 1,6, 2,2, 1,8 eli 4-viikkoa ja 9,6 kg. 2-viikon kuluttua tarkoitus olla alle 100 ekaa kertaa 10-vuoteen. tavoitteet vielä kaukana. Varmaan vähän muutakin kuin nestettä lähtenyt vaikka kusella saakin juosta aika tiuhaan. Alan epäillä että rasva palaessaa muodostaa jotenkin nestettä? Päivittelen lisää kun homma etenee. Jos olet läski ja haluat laihtua niin kokelile tätä. Toimii ihan varmasti. Olen vahvasti sitä mieltä että nämä "syö tarpeeksi että laihdut" jutu ovat sellaisille henkilöille joilla on ehkä 2-4 kg ylipainoa ja halutaan vähän kiinteytyä. Säästöliekki taas sotii fysiikan lakeja vastaan, ainakin niin kauan kuin on ylimääräistä rasvaa polttoaineeksi.
- Perusjuttuja
Laihduttamisessa ongelma ei tule siitä painon alentamisesta, vaan siitä, että saa sen alemman painon pidettyä. Jotta sen alemman painon saa pidettyä, tulee omaksua pysyvästi erilaiset ruokailutottumukset.
Joten en kutsuisi metodiasi menestykseksi vielä. Katsotaan elokuussa 2018, paljonko on painoa. Jos sitä on vähemmän kuin 113 kg niin sitten voimme katsoa projektin onnistuneeksi.
95% painoaan alentavista ei pysty pitämään painoaan kurissa, vaan se nousee vähintään samaan kuin laihdutusta aloittaessa.
- personalnongratatrainen
terve haluatkooikeastilaihtua. Älä turhaan kuuntele näitä "väärin laihdutettu" tyyppejä. Suurin osa heistä ei ole itse ikinä laihduttanut ja silti pitävät itseään alan asiantuntijoina. Jos onnistut tuolla metodillasi laihtumaan vaikka 30 kiloa, niin luonteenlujuutesi on pakko olla sitä luokkaa että painon pitäminen on lasten leikkiä. Yksi ilmainen ja helppo vinkki. Käy senkin jälkeen kun olet saavuttanut tavoitepainosi, joka viikko vaaalla (esim maanantai aamuisin) ja merkkaa lukema sellaiseen paikkaan josta näet sen riittävän usein. Ja nimimerkille perusjuttuja, laitatko tuon tutkimuksen jonka mukaan 95% ei pysty pitämään painoaan linkin vaikka tänne ettei mene ihan mutu tuntumalla. Ja pliis älä laita lehtijuttuja joissa viitataan "tutkimusten mukaan" vaan laita ihan se tutkimus jonka mukaan 95% lihoo takaisin.
- Perusjuttuja
"Ja nimimerkille perusjuttuja, laitatko tuon tutkimuksen jonka mukaan 95% ei pysty pitämään painoaan linkin vaikka tänne ettei mene ihan mutu tuntumalla. Ja pliis älä laita lehtijuttuja joissa viitataan "tutkimusten mukaan" vaan laita ihan se tutkimus jonka mukaan 95% lihoo takaisin."
https://www.researchgate.net/publication/226026986_Eating_patterns_and_obesity
Tuossahan tuo julkaisu on, jos se niin tärkeä on.
"Älä turhaan kuuntele näitä "väärin laihdutettu" tyyppejä. Suurin osa heistä ei ole itse ikinä laihduttanut ja silti pitävät itseään alan asiantuntijoina. "
Laitatko tutkimuksen jossa väittämäsi todetaan. Ja pliiiiis, älä heittele ihan mutulla.
"Jos onnistut tuolla metodillasi laihtumaan vaikka 30 kiloa, niin luonteenlujuutesi on pakko olla sitä luokkaa että painon pitäminen on lasten leikkiä. "
Aloitat kommenttisi merkittävällä sanalla "jos".
Jos siis onnistuu, edustaa sitä viittä prosenttia, joka tutkimuksessakin on todettu.
Voimmehan me huutaa hurraata jos joku pudottaa viikossa 15kg elopainostaan, mutta eihän siinä mitään järkeä ole. Suosittelisin laskemaan vaikkapa vuosikeskiarvoa painon kanssa, se kertoo paljon paremmin missä oman terveyden kanssa mennään kuin nesteenpoistumisesta ja näännytyksestä syntyvä hetkellinen painonalenema.
Sori jos vaikuttaa negatiiviselle, mutta noin se vaan menee.
- sorisiitäkin
Ilmeisesti et osaa kovinkaan hyvin englantia tai sitten olet käsittänyt tuon artikkelin mihin jakamasi linkki johtaa aivan väärin, että tämä tästä. Siinä puhutaan aivan eri asiasta. Sori siitä.
- Perusjuttuja
Artikkeli on kyllä juurikin se, mistä on kysymys.
Osaan myös englantia oikein hyvin.
Jos ei pidä faktoista, niistä ei ole pakko pitää. Mutta ei se vääntämällä vääntäminen sitä seikkaa muuksi muuta.
- itsekurimus
voisitko arvon "perusjuttuja" kertoa että onko sillä sitten mitään väliä miten painoaan pudottaa, jos kuitenkin vain 5% pystyy pysymään tavoitepainossa? Jotenkin juttujesi rivien välistä on helppo tulkita että sinua harmittavat ihmiset jotka oikeasti pystyvät ottamaan itseään niskasta ja muuttamaan radikaalisiti elintapojaan. Pitäisköhän sinunkin...sitku, mutku jne anna mennä vaan ja kokeile itse, Toisilla on itsekuria ja toisilla ei, niin se vain on.
- Perusjuttuja
Itseasiassa se, miten painoaan alentaa, on kaikkein ratkaisevin asia sillä polulla että saa painon pysymään tavoitepainossa.
Se salaisuus on, edelleenkin, syömään opetteleminen. Tuo on ainoa keino päästä siihen viiden prosentin joukkoon. Kuka tahansa voi pudottaa 20kg näännyttämällä itsensä, mutta kun lopettaa tuon näännyttämisen, paino tuppaa palaamaan, ihan siitä syystä että ei ole syömisestä mitään käsitystä ja syö kuten ennen näännytyksen aloittamista.
Ei minua harmita ihmiset jotka laihduttaa, kerroin vain faktat ja realiteetit ääneen. Sen jälkeen olinkin ikävä ihminen. Itsekurissani eikä painossani ole ongelmaa, joten päättelysi meni pahasti metsään.
Mutta tosiaan, tämähän on kannustuspalsta joten aivan tosi hieno homma että joku on keksinyt sen, että syömättömyydellä laihtuu. Merkittävä havainto, samaan malliin vaan niin hyvä tulee. Pieni epäily kuitenkin jää, että pystyykö ihminen olemaan syömättä vuosia.
- haluatkooikeastilaihtua
Joo kyllä nää tän sivuston kommentoijat ovat varmasti 100% "ei terveysalan ammattilaisia". tämähän on periaatteessa tsemppi ja tarina paikka omille kokemuksille, aika typerää että tänne tulee joku bessrwisser huutelemaan että teette ihan väärin. Itse olen Finanssialan ammattilainen ja "harrastan" nyt laihduttamista, Ei tulis mieleenkään mennä tuonne Talous osioon kommentoimaan siviilien ideoita sijoittamisesta ja rahoitusalan asioista. Teen sitä työkseni ja saan siitä palkkaa.
- Perusjuttuja
"Jos olet läski ja haluat laihtua niin kokelile tätä. Toimii ihan varmasti."
Ja itse teit juuri sitä samaa, mistä nyt kirjoitit. Tulit neuvomaan muita...
Mutta joo, nimimerkki perusjuttuja lopettaa elämänsä tähän, tsemiä kaikille, hyvin menee, jatkakaa samaan malliin.
- Mimmumamma
Menipähän tämäkin keskustelu inttämiseksi. Ymmärsin että tällä oli tarkotus kannustaa, seurata ja olla mahd. Henk. Tukena kanssa pudottajille.
Tsemppiä vain kaikille, jotka leikkiin lähtevät. Oli keinot yhden tai toisen laiset.
Ja sen verran edellisiin prosentti väittelyihin, että jos joku saa pudotettua painon reilusti yli sadasta kilosta reilusti alle sataan kiloon niin täytyyhän siinä olla terveydellisiäkin hyötyjä vaikkei tuon tyyliset syömiset esim. Verensokerien kannalta hyviä olekkaan. Ja se painon säilyttäminen on sitten eri asia ja haaste sen jälkeen, mutta uskoisin että siinä olisi jokaiselle motivaatiota kerrakseen kun kroppa kevenee 30kg verran.
Kiitos ja anteeksi, vetäydyn takavasemmalle. - Kilpaurheilija
Moikka, mulla on aika erilainen tavote kun teille muilla, mut aattelin silti kertoo :) Oon siis normaalipainonen ja syön terveellisesti, kilpaurheilen 1-2 kertaa päivässä. (Joo siis olen täysin terve eikä olisi todellakaan tarvetta pudottaa terveyssyistä. Ymmärrän ja tiedostan tämän kyllä itse eli ei hätää!) Olen 19-v., 171cm ja 62kg. Suuri osa painosta lihasmassaa, mutta keskivartalossa on myös vähän rasvaa, jonka haluaisin siis pois. Eli periaatteessa tavotteena ei ole ainoastaan saada painoa pois, vaan myös kiinteyttää vartaloa. 1-2kg ois kiva saada pois. Onko kokemuksia, miten terveellisesti syövä kilpaurheilija voi saada sen verran pois? Vai onko "mahdotonta" ilman huonoja vaikutuksia treenaamiseen? Ja siis en muuten painoa haluaisi pois, mutta urheilen painoluokkalajissa ja minun painoluokkani on -58kg. Kiitos :)
- 10kgpois
Hei vaan kaikille! Kilpaurheilijaa en osaa auttaa kun en niin ymmärrä urheilun päälle.:D
Olen koittanut mututuntumalla aloitella tätä dieettiä, semmoiset 1500kcal/pv. Tuppaa olemaan kyllä aika hankalaa tämä kaloreiden laskeskelu esim. työpaikkaruokalan ruuat. Aika paljon joutuu menemään "maalaisjärjellä". Olen jättänyt pois salaatinkastikkeet, kun huomasin miten paljon niissä on kcal ja sokeria, tuli käytettyä niitä aiemmin reilulla kädellä. Ajattelin myös ostaa sellaisen hermesetaksen?, makeutusaineen, jota voin käyttää sokerin sijasta esim.teessä. Jos tekee mieli makeaa niin ostan kaikista pienimmän jäätelön/suklaapatukan, eskimopuikossa taitaa olla jopa alle 100kcal.
Paino ei ole vielä tippunut yhtään, ehkä syön liikaa vieläkin, mutta pieniä muutoksia olen ainakin pystynyt tekemään. Jos ei rupea tippumaan niin täytyy varmaan vähentää syömisiä. Olispa helppoa jos olisi joku valmis pohja, että mitä syödä, jotta laihtuu.Mulla on lähtenyt sunnuntaista 2,5 kiloa. Toki ne on nesteitä, mutta ei se mua haittaa. Itse syön 5 kertaa päivässä ja paino on pudonnut, vaikka nyt en sinänsä laihduta. Koitan parantua syömishäiriöstä. Olen syönyt nyt iltapalalla leivän lisäksi yhden jugurtin, mutta ajattelin sen sokerin takia lopettaa sen jugurtin syömisen.
Sopiiko että pidetään tämä ketju asiallisena, eikä kinastella. Menkööt kinastelijat perustamaan oman ketjun.- Kilpaurheilija
ahminta_kuriin kirjoitti:
Mulla on lähtenyt sunnuntaista 2,5 kiloa. Toki ne on nesteitä, mutta ei se mua haittaa. Itse syön 5 kertaa päivässä ja paino on pudonnut, vaikka nyt en sinänsä laihduta. Koitan parantua syömishäiriöstä. Olen syönyt nyt iltapalalla leivän lisäksi yhden jugurtin, mutta ajattelin sen sokerin takia lopettaa sen jugurtin syömisen.
Sopiiko että pidetään tämä ketju asiallisena, eikä kinastella. Menkööt kinastelijat perustamaan oman ketjun.Moi, @ahminta_kuriin, mulla ois ehdotus millä voisit korvata sokeriset jogurtit! Maustamaton maitorahka nimittäin. Siinä on runsaasti proteiineja, eikä yhtään sokeria! Ite syön sitä monta kertaa päivässä ananaksem, viinirypäleiden tai mansikoiden kanssa :)
Kilpaurheilija kirjoitti:
Moi, @ahminta_kuriin, mulla ois ehdotus millä voisit korvata sokeriset jogurtit! Maustamaton maitorahka nimittäin. Siinä on runsaasti proteiineja, eikä yhtään sokeria! Ite syön sitä monta kertaa päivässä ananaksem, viinirypäleiden tai mansikoiden kanssa :)
Mä oonkin syönyt joka päivä yhtenä ateriana maitorahkaa mansikoiden ja omenan kanssa. Mä oon syönyt ton jugurtin leivän kanssa sen takia ettei tulis mitään makean mielitekoja.
- LOLD
ahminta_kuriin kirjoitti:
Mä oonkin syönyt joka päivä yhtenä ateriana maitorahkaa mansikoiden ja omenan kanssa. Mä oon syönyt ton jugurtin leivän kanssa sen takia ettei tulis mitään makean mielitekoja.
Oikeinhan se on, että kun pistää poskeensa kourallisen sokeripaloja makeaan maitoon sulatettuna, niin ei tee mieli enää makeaa. Se suorastaan ällöttää! Hyvä tapa päästä eroon makean mieliteosta. Syö sokeria!
- SyömälläLiikunnalla
ahminta_kuriin kirjoitti:
Mulla on lähtenyt sunnuntaista 2,5 kiloa. Toki ne on nesteitä, mutta ei se mua haittaa. Itse syön 5 kertaa päivässä ja paino on pudonnut, vaikka nyt en sinänsä laihduta. Koitan parantua syömishäiriöstä. Olen syönyt nyt iltapalalla leivän lisäksi yhden jugurtin, mutta ajattelin sen sokerin takia lopettaa sen jugurtin syömisen.
Sopiiko että pidetään tämä ketju asiallisena, eikä kinastella. Menkööt kinastelijat perustamaan oman ketjun.Nesteiden pudotus ja läskin sulatus on kaksi eri asiaa, mutta kun vaaka näyttää vähemmän, niin riemuitsee! Vai riemuitseeko? Minä hankin koneen, joka näyttää kehon koostumuksen ja olen huolissani, kun ne vedet menevät alle normaalimäärän tai lihakset ja luut, jotka haurastuvat väärällä tavalla laskea painoaan.
SyömälläLiikunnalla kirjoitti:
Nesteiden pudotus ja läskin sulatus on kaksi eri asiaa, mutta kun vaaka näyttää vähemmän, niin riemuitsee! Vai riemuitseeko? Minä hankin koneen, joka näyttää kehon koostumuksen ja olen huolissani, kun ne vedet menevät alle normaalimäärän tai lihakset ja luut, jotka haurastuvat väärällä tavalla laskea painoaan.
Missä kohtaa sanoin, että nuo 2,5 kiloa ovat rasvaa? Sanoin mielestäni ihan suoraan, että ovat nestettä. Totta kai se motivoi, kun nesteet lähtee ekaksi. Nyt paino on ollut useamman päivän tuossa 72 kilossa. Niin kuin aikasemmassa ketjussa kirjoitin niin ravitsemusterapeutin kanssa asetettiin tavoitteeksi laihduttamisen lopettaminen. Etten yritä mennä vähillä kaloreilla. Vaan pyrin syömään ihan normaalisti sen 5 kertaa päivässä.
Taisin jo aikasemmin jo kirjoittaa etten saanut täyskieltoa makeaan. Mutta sellaisen henkilön on vaikea ymmärtää ahmintahäiriötä, joka ei ole siitä kärsinyt. Voisin verrata tätä tupakoinnin lopettamiseen, että ei senkään lopettaminen seinään käy kaikilla. Vaan mennään asteittain.
Kun en itse juo ollenkaan alkoholia niin mä säästän siinä useamman sata kaloria. Joten jos syön joskus sen yhden purkin ( 200 g ) jugurttia niin ei se mun maailmaa kaada. Mielummin korvaan tuolla jugurtilla sen makea mieliteon kuin söisin yhdellä kerralla keksipaketin, jäätelöpaketin, karkkia ja yms. Koska tuollaista on syömishäiriön kanssa.- SyömälläLiiunnalla
ahminta_kuriin kirjoitti:
Missä kohtaa sanoin, että nuo 2,5 kiloa ovat rasvaa? Sanoin mielestäni ihan suoraan, että ovat nestettä. Totta kai se motivoi, kun nesteet lähtee ekaksi. Nyt paino on ollut useamman päivän tuossa 72 kilossa. Niin kuin aikasemmassa ketjussa kirjoitin niin ravitsemusterapeutin kanssa asetettiin tavoitteeksi laihduttamisen lopettaminen. Etten yritä mennä vähillä kaloreilla. Vaan pyrin syömään ihan normaalisti sen 5 kertaa päivässä.
Taisin jo aikasemmin jo kirjoittaa etten saanut täyskieltoa makeaan. Mutta sellaisen henkilön on vaikea ymmärtää ahmintahäiriötä, joka ei ole siitä kärsinyt. Voisin verrata tätä tupakoinnin lopettamiseen, että ei senkään lopettaminen seinään käy kaikilla. Vaan mennään asteittain.
Kun en itse juo ollenkaan alkoholia niin mä säästän siinä useamman sata kaloria. Joten jos syön joskus sen yhden purkin ( 200 g ) jugurttia niin ei se mun maailmaa kaada. Mielummin korvaan tuolla jugurtilla sen makea mieliteon kuin söisin yhdellä kerralla keksipaketin, jäätelöpaketin, karkkia ja yms. Koska tuollaista on syömishäiriön kanssa.TOTESIN nesteen lähdön ja rasvan sulamisen olevan eri asian! En väittänyt sinun sanoneen!
SINÄ ET OLE MINULLE MITTAPUUNA, ET ESIMERKKINÄ. varsinkaan epäonnistumiesi tähden.
Onko minun toistettava papukaijamaisesti sinun sanasi ainoastaan tällä palstalla, jota et edes aloittanut?
Enkö saa sanoa mielipidettäni kehon koostumuksen seuraamisen tärkeydestä - siis ITSELLENI - en sinulle?
MINULLE oli menetys, kun vaakani, josta näin nesteet ja lihaskunnon, rasvat ja luun painot, meni rikki.
Eikä markkinoilla ole täysin luotettavia kotikäyttöön tänäkään päivänä.
Jopa kg näyttö vaihtelee, mutta omastaan näkee, mihin suuntaan ollaan menossa.
Mitähän sinua loukkaavaa ja ärsyttävää tässäkin mahtaa olla? Perästä kuuluu! SyömälläLiiunnalla kirjoitti:
TOTESIN nesteen lähdön ja rasvan sulamisen olevan eri asian! En väittänyt sinun sanoneen!
SINÄ ET OLE MINULLE MITTAPUUNA, ET ESIMERKKINÄ. varsinkaan epäonnistumiesi tähden.
Onko minun toistettava papukaijamaisesti sinun sanasi ainoastaan tällä palstalla, jota et edes aloittanut?
Enkö saa sanoa mielipidettäni kehon koostumuksen seuraamisen tärkeydestä - siis ITSELLENI - en sinulle?
MINULLE oli menetys, kun vaakani, josta näin nesteet ja lihaskunnon, rasvat ja luun painot, meni rikki.
Eikä markkinoilla ole täysin luotettavia kotikäyttöön tänäkään päivänä.
Jopa kg näyttö vaihtelee, mutta omastaan näkee, mihin suuntaan ollaan menossa.
Mitähän sinua loukkaavaa ja ärsyttävää tässäkin mahtaa olla? Perästä kuuluu!Pyydän anteeksi että ymmärsin väärin. Joten anteeksi. Ok? Mä olen vasta pari viikkoa sitten alkanut syömään säännöllusesti ja olen saanut siihen henkilökohtaiset ohjeet ravitsemusterapeutilta.
Olen itsekin käynyt vuosi sitten kehonkoostumusmittauksessa. Tänä vuonna en käy koska painoa on tullut lisää. Minulla on tavoitteena pudottaa ensi kesään mennessä 12 kiloa. ja minusta se on ihan realistista.- örvelö234
ahminta_kuriin kirjoitti:
Pyydän anteeksi että ymmärsin väärin. Joten anteeksi. Ok? Mä olen vasta pari viikkoa sitten alkanut syömään säännöllusesti ja olen saanut siihen henkilökohtaiset ohjeet ravitsemusterapeutilta.
Olen itsekin käynyt vuosi sitten kehonkoostumusmittauksessa. Tänä vuonna en käy koska painoa on tullut lisää. Minulla on tavoitteena pudottaa ensi kesään mennessä 12 kiloa. ja minusta se on ihan realistista.Onhan tuo 12 kg ihan realistista, hyvin on tavoitteet asetettu.
Minä olen nyt pudotellut 15,5 kg viidessä kuukaudessa. Tuostakin on varmaan 4 kg nesteitä. Kiirettä ei ole mihinkään, pääasia että lopputulos olisi sitä mitä ajattelin. Pari kiloa kuukaudessa tuntuu olevan ainakin itselleni ihan hyvä tahti. Ehkä vuodenvaihteessa voisin olla tavoitteessa, BMI 20, sitten voisi alkaa katselemaan jos tähän runkoon saisi vähän lihastakin.
Mitä se terapeutti muuten tarkalleen sanoi, siis minkälaiset ohjeet sait? - SyömälläLiikkumalla
ahminta_kuriin kirjoitti:
Pyydän anteeksi että ymmärsin väärin. Joten anteeksi. Ok? Mä olen vasta pari viikkoa sitten alkanut syömään säännöllusesti ja olen saanut siihen henkilökohtaiset ohjeet ravitsemusterapeutilta.
Olen itsekin käynyt vuosi sitten kehonkoostumusmittauksessa. Tänä vuonna en käy koska painoa on tullut lisää. Minulla on tavoitteena pudottaa ensi kesään mennessä 12 kiloa. ja minusta se on ihan realistista.OK! Kättä päälle! Olen OIKEASTI iloinen, että sait ravitsemusterapeutin, johon voit luottaa!
Mitä siihen vaakaan tuli, mistä puhuin, niin se "todisti" kesän aikaisen painon pudotukseni olleen myös vettä. Rasvaa riittää yhä pudottaa. Lihaksia ja luustoa on alettava vahvistamaan jo 40 ikäisenä.
En iloitse tuloksistani, sillä tarvitsemme nesteitä voidaksemme hyvin, mutta vettä ei voi juoda liikaa, koska se vie ravintoaineet poistuessaan. Painolaskuri osoitti minulle, että jos haluan eroon rasvasta, en saa laihtua enempää 2:sta kg:stä kuussa ja se vie kuukausia. Olen nyt n. 60kg. 38nr. Joten haluamaani 54kg ja 34-36 ei päästä parin kuukauden ravinnolla ja liikunnalla, kuten suunnittelin.
Painon saan kyllä alas, mutta RASVA EI HÄVIÄ YHTÄ NOPEASTI! GRRRR!
Olen leikkimäsä omalla terveydelläni. Nyt on tärkeää voida hyvin, valita oikeaa ravintoa ja liikkua monipuoliseti kohtuudella.Lepo ja uni ovat myös tärkeää ja kehoni vaatii tasapainotusta.
Syön nyt tarpeeni, ei vain perustarvetta. Ne ovat kaksi eri asiaa.
Tarvitsen proteiinia ja oikeaa vihannesta luuston vahvistukseksi.
Eihän sitä edes Googlaamalla löydä luotettavaa tietoa, sillä kuulin juuri ja luin lisää lääkäreiden ohjeita laihdutuksesta. Vain vatsanpienennys-leikkaukset tai -pienennykset katsotaan pitkäaikaisesti luotettaviksi toimiksi painon alennukseen. Samaan aikaan lääkäri sanoi siinä olevan monia riskitekijöitä!
Nainen, joka oli esimerkkinä oli kuitenkin lihonnut takaisin yli alkuperäisen painonsa - jotain 30kg! - ja sai tehdä leikkauksen uudestaan. Syö TEELUSIKALLA aterioita, kärsii aliravitsemuksesta, masennuksesta jne. Toinen mitä lääkäri suositteli oli niitä vähäkalorisia pussiruokia. Mutta harva pystyy nostamaan niiden jälkeen kcal-määrää vähitellen. Ja vuosien jälkeen keho on säästöliekillä, joten saa tyytyä n.1500kcal.
Harvalla on sitä itsekuria. Ruoka korvaa niin monta puutetta ja toimii nopeana stressin vähentäjänä.
Kuinka moni saa sairaalasta apua oikeaan laihdutukseen, kun syömishäiriöstä kärsivät eivät saa apua?
Tässä tuli mietteitä muillekin kuin sinulle, vaikka kirjoittelin yhdellä istumalla. Älä ota itseesi näitä!
Yritän vain saada perspektiiviä ja löytää toimivaa elintapaa itselleni. Vaihtaa ajatuksia.
Moikka kaikille pitkästä aikaa!
Mun nimimerkki on intoaremppaanettimässä on näköjään menneen talven lumia joten intoaremppaanettiis93 on mun uusi nimimerkki.
Kiva luket, että täällä menee hyvin kaikilla : )
Minulla on muutama viikko ollut huonoa aikaa uuden lääkityksen takia ja e ole voinut senkään takia oikein laihdutella vaan olen pyrkinyt pitämään kalorit kohtuu korkeissa koska lääkitys joka mulla on nyt alotttu vaatii sen et en syö vaa 1200, koska alan oksentelemaan ja voimaan pahoin. Mutta kyllä tässä pikkuhiljaa taas kun pahoinvointi hälvenee nin pääsen rytmiin mukaan :)
Liikunnat on jäänyt suht vähiin näill mutamilla viikoilla n. 2-4 kertaa viikossa.
Miten teidän liikunnat ja ruokailut ovat sujuneet näin syksyn alettua? :)
Tsempppiii jokaiselle- 10kgpois
Hei vaan! itse olen onnistunut tekemään vasta pieniä muutoksia ruokavalion suhteen sekä arkiliikuntaa. Yritän saada tämän dieetin käyntiin totuttelemalla syömään terveellisesti ja sitten vasta katson liikuntapuolta kun on pari kiloa tippunut. Toki tulee käveltyä muutama kilometri melkein päivittäin, joten en ihan sohvaperuna ole.
Onko teillä kellään herkkupäivää ja kannattaakohan sellainen dieetillä? Vai meneekö jälkiruokana tmv jotain herkkua? örvelö234 : Juteltiin enimmäkseen siitä mistä ahmiminen johtuu ja kuinka sitä voi ehkäistä. Pääsuunnitelma oli, että lopetan laihduttamisen ja en saa nyt laihtua ( seurankäynnille). Eli syön sen viisi kertaa päivässä ja viimeinen ateria on klo 22 - 22.30, kun ennen söin kolme ateriaa ja lopetin ilta kuudelta, jonka jälkeen kävin kaupassa ostaa mässyä, koska illemmalla tuli sitten nälkä. En saanut mitään täys makean syönti kieltoa. Jos repsahdan niin palaa normaaliin ateriarytmiin ja ei jätä aterioita välistä. Sain pari esitettä mukaan jossa oli ehdotuksia aterioiksi. Voin sanoa että tuosta ravitsemusterapeutin käynnillä oli erittäin suuri vaikutus. Mä en nimittäin missään vaiheessa ollut ajatellut että lopeta / pidä taukoa laihduttamaisesta. Ai niin terapeutti sanoi jotenkin näin että menee 15 minuttia kun alkaa tuntuu kylläiseltä. En muista sen hormonin nimeä joka aiheuttaa sen. Mulle tämä tieto oli ihan uutta ja sen takia kun olen aina syönyt niin en ole odottanut tuota 15 minuuttua vaan lähtenyt kaupaan ostaa mässyä. Täytyy kyllä todeta että tuo 15 minuutin "sääntö" pitää paikkansa. Kyllä se kylläisyys tulee sieltä.
SyömälläLiikkumalla : Vaikka en nyt laihduta, niin ei haittaa jos paino tippuu kilon kuukaudessa. Mulle on tärkeintä parantua. On klisee sanoa että menen päivän kerrallaan, mutta mun kohdalla se menee niin. Mä suunnittelen päivän ateriat valmiiksi ja pyrin pysymään siinä. Tämä viikko meni ihan hyvin.
intoaremppaanettiis93 : Mulla toi liikunta jää tuohon hyötyliikuntaan valitettavasti. Jos sitä sitten ensi kesänä kävis lenkillä jos ja kun nuo urheilutrikoot mahtuu jälleen päälle. Niin kuin tuossa aikasemmin mainitsin niin syömiset menneet tällä viikolla hyvin.
Kiitos tsempistä.10kgpois kirjoitti:
Hei vaan! itse olen onnistunut tekemään vasta pieniä muutoksia ruokavalion suhteen sekä arkiliikuntaa. Yritän saada tämän dieetin käyntiin totuttelemalla syömään terveellisesti ja sitten vasta katson liikuntapuolta kun on pari kiloa tippunut. Toki tulee käveltyä muutama kilometri melkein päivittäin, joten en ihan sohvaperuna ole.
Onko teillä kellään herkkupäivää ja kannattaakohan sellainen dieetillä? Vai meneekö jälkiruokana tmv jotain herkkua?Mun herkku on ollut tällä viikolla jugurtti ( 200 g ) leivän lisukkeena iltapalalla. Vaikka se on sallittu toipumisen kannalta niin ajattelin sen tilalla syödä jotain muuta tulevaisuudessa. Piti tuohon aikasempaan tekstiini mainita, että se sokerin / makean täyskieltoa ei asetettu ravitsemusterapiassa sen takia, ettei sortuis siihen mässyn ja makean syömiseen / ahmintaan. Vieroittusin pikku hiljaa sokerista eli herkuista. Niin kuin jokainen voi arvata, että se jugurtin sokerimäärä on paljon pienenpi kuin keksipaketin,jäätelön ja karkkien sisältämän sokerin määrä. Hedelmistä en luovu. Ja hedelmätkin korvaavat sen oikean sokerin. Eli hedelmät toivottavasti auttavat myös vieroittamaan sokerista.
- SyömälläLiikunnalla
ahminta_kuriin kirjoitti:
örvelö234 : Juteltiin enimmäkseen siitä mistä ahmiminen johtuu ja kuinka sitä voi ehkäistä. Pääsuunnitelma oli, että lopetan laihduttamisen ja en saa nyt laihtua ( seurankäynnille). Eli syön sen viisi kertaa päivässä ja viimeinen ateria on klo 22 - 22.30, kun ennen söin kolme ateriaa ja lopetin ilta kuudelta, jonka jälkeen kävin kaupassa ostaa mässyä, koska illemmalla tuli sitten nälkä. En saanut mitään täys makean syönti kieltoa. Jos repsahdan niin palaa normaaliin ateriarytmiin ja ei jätä aterioita välistä. Sain pari esitettä mukaan jossa oli ehdotuksia aterioiksi. Voin sanoa että tuosta ravitsemusterapeutin käynnillä oli erittäin suuri vaikutus. Mä en nimittäin missään vaiheessa ollut ajatellut että lopeta / pidä taukoa laihduttamaisesta. Ai niin terapeutti sanoi jotenkin näin että menee 15 minuttia kun alkaa tuntuu kylläiseltä. En muista sen hormonin nimeä joka aiheuttaa sen. Mulle tämä tieto oli ihan uutta ja sen takia kun olen aina syönyt niin en ole odottanut tuota 15 minuuttua vaan lähtenyt kaupaan ostaa mässyä. Täytyy kyllä todeta että tuo 15 minuutin "sääntö" pitää paikkansa. Kyllä se kylläisyys tulee sieltä.
SyömälläLiikkumalla : Vaikka en nyt laihduta, niin ei haittaa jos paino tippuu kilon kuukaudessa. Mulle on tärkeintä parantua. On klisee sanoa että menen päivän kerrallaan, mutta mun kohdalla se menee niin. Mä suunnittelen päivän ateriat valmiiksi ja pyrin pysymään siinä. Tämä viikko meni ihan hyvin.
intoaremppaanettiis93 : Mulla toi liikunta jää tuohon hyötyliikuntaan valitettavasti. Jos sitä sitten ensi kesänä kävis lenkillä jos ja kun nuo urheilutrikoot mahtuu jälleen päälle. Niin kuin tuossa aikasemmin mainitsin niin syömiset menneet tällä viikolla hyvin.
Kiitos tsempistä.Heippa! Hienoa, että syöt järkevästi 5* pvä pieni makea jälkiruoka!
Se tietää, että aineenvaihduntasi vilkastuu muutamassa viikossa ja siitä on luonnollinen seuraus painon LASKU, vaikka et kitudieetillä olisikaan!
Ne kg:t, mitkä nyt pudotat, ovat poissa terveesti, kehon tasapainottuessa, eivätkä tule hetkessä takaisin. Etkö se ollut sinä, joka juuri syömällä laihdutit monta kg:tä aiemmin?
Joku alkoi niitä viimeisiä kg:tä "poistamaan" pelkästään pussiruoalla ja silloin tuli kaaos.
Pussit on hyvät esim. pitemmillä matkoilla, kun ei pääse syömään terveellisesti tai muissa erikoistapauksissa, mitä sattuu, mutta vaihtaa pitemmäksi ajaksi kaikki on kyseenalaista.
Jatka vain hyvällä, turvallisella mielellä ja ole ylpeä itsestäsi! Teethän parhaasi tilanteessasi:-) SyömälläLiikunnalla kirjoitti:
Heippa! Hienoa, että syöt järkevästi 5* pvä pieni makea jälkiruoka!
Se tietää, että aineenvaihduntasi vilkastuu muutamassa viikossa ja siitä on luonnollinen seuraus painon LASKU, vaikka et kitudieetillä olisikaan!
Ne kg:t, mitkä nyt pudotat, ovat poissa terveesti, kehon tasapainottuessa, eivätkä tule hetkessä takaisin. Etkö se ollut sinä, joka juuri syömällä laihdutit monta kg:tä aiemmin?
Joku alkoi niitä viimeisiä kg:tä "poistamaan" pelkästään pussiruoalla ja silloin tuli kaaos.
Pussit on hyvät esim. pitemmillä matkoilla, kun ei pääse syömään terveellisesti tai muissa erikoistapauksissa, mitä sattuu, mutta vaihtaa pitemmäksi ajaksi kaikki on kyseenalaista.
Jatka vain hyvällä, turvallisella mielellä ja ole ylpeä itsestäsi! Teethän parhaasi tilanteessasi:-)Kyllä olen. Silloin kun mä painoin sen 53 kiloa, niin mä kävin pakonomaisesti kuntosalilla joka päivä ja en syönyt koskaan salin jälkeen. Mä söin silloin vähän ja kituuttelin sen muutama kuukauden. Sitten vaan en enää jaksanut sillä tavalla elää. Olen pudottanut kyllä silloin pari vuotta sitten kiloja. Mutta ne kilot ovat tulleet takaisin kun mä oon mennyt silloin niin vähillä kaloreilla. Mä söin niihin aikoihin jotain 1200 kaloria ja harrastin liikuntaa. Eli sitä jaksaa tolla tavalla jonkun aikaa. Sitten kun se paino alkoi hivuta ylöspäin niin se ahdistus kasvaa suunnattomasti. Se turhautuminen omaan painoon ajaa ahmintaan/herkutteluun. Ja pussikuuri kierteeseen. Jos mä oisin tiennyt että mulla on syömishäiriö niin oisin jo vuosia sitten voinut hakea apua.
Mä en sen enempää alkaa avaa syitä, mutta mulla oli 8,5 vuotta kova stressi ja mä söin/ ahmin siihen stressiin. Ja se aika osui tähän ajanjaksoon kun aloittelin laihdutusta. Nyt voin sanoa, että olen päässyn tämän stressin aiheuttajan yli.
Kun mä sain ravitsemusterapeutilta syömishäiriöesitteen ja luin sitä, niin nyt vasta tajusin, että mulla on ollut teini-iästä asti ahmintahäiriö. Jotenkin oli helpottavaa kun sai " diagnoosin " tälle. Se että pääsi puhumaan ammtti-ihmisen kanssa niistä syistä, niin auttoi valtavasti mua.
Mulla on ollut aina sellainen mielikuva, että iltasyöminen lihottaa. Ja silloin kun laihdutin niin lopetin syömisen alkuillasta. Vaikka mä syön viimeisen kerran ilta kymmenen jälkeen, niin paino ei ole noussut. Ja tämä oikeesti on auttanut siihen, ettei herättyä ole huutava nälkä eli ei tartte mennä suoraan kauppaan ostamaan mässyä, jonka voi nopeasti syödä.
Täytyy vielä mainita asiasta joka on mulle oikeesti uutta eli syödä rauhallisesti ja hitaasti. Se vaatii multa paljon, kun sitä on nopeasti aina hotkinut kaikki normaalitkin syömiset hetkessä, niin mä joudun oikeesti ajattelemaan ja keskittymään ruokailuun. Esim. pureskelee ruokaa kunnolla. Voisiko sanoa että opettelen syömään.
Mä en kyllä enää koske pusseihin. Ei toimi mulla. Mä oon kertonut mun läheisille ja kavereille/ystäville tästä. Ja tukevat mua tässä paranemisessa.
Tulipahan kirjoitettua romaani. Mutta jokseenkin voin nyt paremmin kun tiedän että voin parantua, vaikka siihen menee aikaa.- SyömälläLiikunnalla
ahminta_kuriin kirjoitti:
Kyllä olen. Silloin kun mä painoin sen 53 kiloa, niin mä kävin pakonomaisesti kuntosalilla joka päivä ja en syönyt koskaan salin jälkeen. Mä söin silloin vähän ja kituuttelin sen muutama kuukauden. Sitten vaan en enää jaksanut sillä tavalla elää. Olen pudottanut kyllä silloin pari vuotta sitten kiloja. Mutta ne kilot ovat tulleet takaisin kun mä oon mennyt silloin niin vähillä kaloreilla. Mä söin niihin aikoihin jotain 1200 kaloria ja harrastin liikuntaa. Eli sitä jaksaa tolla tavalla jonkun aikaa. Sitten kun se paino alkoi hivuta ylöspäin niin se ahdistus kasvaa suunnattomasti. Se turhautuminen omaan painoon ajaa ahmintaan/herkutteluun. Ja pussikuuri kierteeseen. Jos mä oisin tiennyt että mulla on syömishäiriö niin oisin jo vuosia sitten voinut hakea apua.
Mä en sen enempää alkaa avaa syitä, mutta mulla oli 8,5 vuotta kova stressi ja mä söin/ ahmin siihen stressiin. Ja se aika osui tähän ajanjaksoon kun aloittelin laihdutusta. Nyt voin sanoa, että olen päässyn tämän stressin aiheuttajan yli.
Kun mä sain ravitsemusterapeutilta syömishäiriöesitteen ja luin sitä, niin nyt vasta tajusin, että mulla on ollut teini-iästä asti ahmintahäiriö. Jotenkin oli helpottavaa kun sai " diagnoosin " tälle. Se että pääsi puhumaan ammtti-ihmisen kanssa niistä syistä, niin auttoi valtavasti mua.
Mulla on ollut aina sellainen mielikuva, että iltasyöminen lihottaa. Ja silloin kun laihdutin niin lopetin syömisen alkuillasta. Vaikka mä syön viimeisen kerran ilta kymmenen jälkeen, niin paino ei ole noussut. Ja tämä oikeesti on auttanut siihen, ettei herättyä ole huutava nälkä eli ei tartte mennä suoraan kauppaan ostamaan mässyä, jonka voi nopeasti syödä.
Täytyy vielä mainita asiasta joka on mulle oikeesti uutta eli syödä rauhallisesti ja hitaasti. Se vaatii multa paljon, kun sitä on nopeasti aina hotkinut kaikki normaalitkin syömiset hetkessä, niin mä joudun oikeesti ajattelemaan ja keskittymään ruokailuun. Esim. pureskelee ruokaa kunnolla. Voisiko sanoa että opettelen syömään.
Mä en kyllä enää koske pusseihin. Ei toimi mulla. Mä oon kertonut mun läheisille ja kavereille/ystäville tästä. Ja tukevat mua tässä paranemisessa.
Tulipahan kirjoitettua romaani. Mutta jokseenkin voin nyt paremmin kun tiedän että voin parantua, vaikka siihen menee aikaa.Hienoa kuulla! Tiedät selvästi omat rajasi ja mitä haluat ja miksi!
Minäkin olen opettelemassa sitä rauhallisesti syöntiä. Vaikeaa se on!
Taas on kirjat ja paperit esillä ja radio päällä ja TV samaan aikaan!
Sen sijaan, että kattaisi lautasen kauniisti pöydälle, ottaisi lautasliinan sievästi,
sytyttäisi kynttilän eläväksi seuraksi ja ottaisi pienen oksan ulkoa maljakkoon...
Yritän sentään laskea haarukan ja veitsen pois, kun purea möykytän. Edistystä!
Siitä iltasyömistä on monia ajatuksia. Lääkärit sanovat, että on saman tekevää, koska ne kcal: syö, mutta masuunhan ne sitten jää lekottelemaan. Mutta minä en voi tyhjällä vatsalla nukkua!
Yritän ottaa omenan vain, mutta joskus tarvii enemmän.
Kokeillaan nyt vain hissukseen, mikä sopii ja oikaistaan, missä tarvitsee.
Olin ihastunut siihen rahkaan, koska siinä on mahtavasti proteiinia.
Suolet eivät siitä tykkää. Nyt yritetään herneillä salaatissa ja pöperönä.
Tiedä sitten. "Iltakaruni" ovat kupillinen tuoreitä, kylmiä vihreitä herneitä!
Ne ovat suussa sulavia ja makeita!
Moi!
Mitäs teille muut laihduttajat kuuluu, kuinka syksy on alkanut?
Ja kirjoitteleeko kukaan enää tänne? :)
Minulla tulee nyt maanantaina vuosi täyteen remppaa.
Tsemppiä kaikille ja mukavaa sunnuntaitaMulla on mennyt huonosti. Minä ainakin kirjoittelen. Mua ahdistaa hirveästi, kun ajatukset liittyy koko ajan ruokaan. Olin kolme päivää ystävän luona ja luulin rentoutuvani, mutta en pääse tästä ahdistuksesta eroon. Tiistaina on seurantakäynti ravitsemusterapeutille.
Olen jopa ajatellut että aloitan pussikuurin. Mä en muuta enää keksi. Vaikka mä syön terveellisesti sen viisi kertaa päivässä niin mä näköjään saan liikaa kaloreita. Mielummin sit saan sen 600 kaloria pusseista kun kärsin tästä ruoka-ahdistuksesta.
Moi!
ahminta_kuriin: Voi harmi. Kovasti tsemppii sulle! Mikä sulla siis on se ongelmakohta nyt syönnissä? Se ahdistus, että tulee kaloreita? Vai että paino ei laske? Vai että paino nousee? Kannattaa nyt jutella sen terapeutin kanssa ku meet käymäs siellä. Minusta nuo pussijutut ei ehkä ole kuitenkaan paras ratkaisu pitkänpäälle, eihän niillä kaloreilla jaksa kovinkaan kauan vetää. Onko sinulle nyt tullut ahminta päiviä? Ja kuinka sinun paino nyt? :) oletko jaksanut liikkua tai muuten nauttia ulkoilusta? :) voimia!
No mulla kans on ollu tässä kuukauden ajan vähän rankempaa, enkä ole jaksanut laihdutusta niin, mutta nyt kun lääkitys tuntuu tepsivän paremmin, olen jaksanut alkaa taas liikkua paremmin, esim tänä vkl on tullut käveltyä ja hölkättyä n. 30 km. Paino on pysynyt tässä muutamia viikkoja samassa, ei se onneksi ole noussut vaikka herkuteltua on tullut normaalia enempi. :) Mutta .. pikkuhiljaa taas rytmiin totuttelen.
Onko täällä alkuperäisiä qtar84 & uusi-elämä-alkoi -kirjoittelijoita vielä mukana? :)
Välillä on vaan nii kiire ja väsy ettei vaan kerkeä aina kirjoittelemaan. Minä ainakin luen tätä palstaa vielä ja kirjoittelen myös kun ehdin! :) Toivottavasti kuulemme toisistamme sekä myös uusista kirjoittelijoista.intoaremppaanettiis93 : Se kun paino ei laske, vaikka tavoitteena oli lopettaa laihdutus. Mä itse kun haluan laihtua, mutta saan siitä terveellisestä ruuasta sen verran kaloreita että paino jumittaa. Tosin nyt paino on noussut ahminnan takia. Mulla on ollut nyt niin monta ahmintapäivää etten ole pysynyt laskuissa. Ennen reissua torstaina paino oli jo 74 ja huomenna punnitsen. En ole muuta liikuntaa hyötyliikunnan lisäksi tehnyt.
Mun päivän paras hetki on kun saan mennä illalla nukkumaan. Saa olla sen noin 9 tuntia ajattelematta ruokaa. Kyllä mä oon tehnyt tässä illan mittaan päätöksen että koitan olla pussikuurilla ainakin viikon. Mä tartten oikeesti nyt taukoa siitä normi viisi ateriaa päivässä systemistä. Muuten mä en pysty lopettaa ahmintaa kun syön ahdistukseenkin niiden aterioiden lisäksi.
Aion kyllä tiistaina sanoa tästä pussikuurista sille terapeutille. Oli se siitä mitä mieltä tahansa. Mä oon pitänyt ruokapäiväkirjaa silloin kun onnistuin syömään normaalisti. Ärsyttää kun silloin paino ei laskenut ja tuntuu ettei voi vähentää syömisiä. Olihan se aluksi kiva kun paino pysy samassa, mutta kun oma tavoite on muu niin se on niin turhauttavaa. Mulla ei vaan paino laske.
Aion ottaa riskin noiden pussien kanssa ja käydä huomenna tokmannilla ostoksilla. Mulla ei ole menetettävää. Kirjoittelen tiistaina viimeistään seuraavan kerran kun olen käynyt ravitsemusterapeutilla.
Kiitos tsempistä. Alkaa tämä ahdistus veroittaa voimia.
Hei
Ymmärrän sua ahminta_kuriin täysin. Mutta kantsii sen terapeutin kanssa nyt jutella sit mikä ois hyvä ratkaisu :) En tiedä pitemmä päälle ne pussijutut, toimiiko ne vai ei. Vai oisko esim 1800 kcal ja sit liikunnalla jos sais vaikka 200-300 kaloria päiväs? tai Vastaavasti ilman liikuntaa vaikka 1500 kcal. Minkä verran kaloreit saat nyt viidestä ateriasta?
Minulla alotettii pari viikkoo sit citalopram 5mg ja tuli kova ruokahalu. Nyt kun tuo lääke nostettiin 10 mg on ruokahalu mennyt matalaks. Jännä kuinka nuinkin pieni muutos voi vaikuttaa. Saatoin syödä helposti 2500 kcal ilman liikuntaakin, jännä vain et paino ei kuitenkaan nuis reilus paris viikos sen enempää päässy nousemaan. Ainakin makeanhimo lieveni tuon lääkkeen noston jälkeen, se tietty onkin ihan jees juttu :)
Olipas ulkona ihana keli, kävin reilun tunnin kävelylenkin äskettäin.
Mukavaa maanantai illan jatkoa- SyömälläLiikunnalla
Ponnistelet ihailtavasti omissa olosuhteissasi! Kivaa, kun kerrot terveistä toimistasi kuten lenkeistä, joita teet! Kuten tänäänkin!
Se ulkona kauniissa luonnossa happea siemaisten on parempaa keholle kuin mikään lääke sivuvaikutuksineen.
Olenko heikko ihminen, kun vähän vilustuttuani annoin kehoni levätä.
Olen syönyt alle 2000kcal-1300kcal n.20 päivää.
21/8 painoin 58kg ja nyt 60kg-62kg riippuen paljonko tuoretta vihannesta ja vettä kulkee suolissa muuttumassa rakennustarpeiksi keholle.
Mitat ovat pysyneet samana, mutta onhn se selvää, että kun syö alle 1000kcal/pvä ja unohtaa juoda vettä asioilla juostessaan, niin vaaka näyttää vähemmän! Mutta sillä ei ole mitään tekemistä rasvan häviämisen kanssa!
Keho alkaa pitää rasvastaan kiinni, kun rakennusaineita ei enää puputeta!
Hei! On tullut kirjoiteltua tänne todella vähän viime aikoina. Syysarki ja lasten harrastuksiin kuljetukset alkoivat, niin viikot vaan hujahtavat eteenpäin. Painonpudotusprojekti on pysynyt ennallaan. Tällä hetkellä paino on 87,5 kg eli yhteensä 12,5 kg on lähtenyt pääsiäisestä :) Peilikuvassa en edelleenkään huomaa muutosta, mutta työvaatteissa sain taas mennä vähän pienempiin. Aloittaessa paita oli XL ja housut 3XL. Nyt paita on M (tilavia vaatteita, normaalit paidat ovat L-XL) ja housut XL. Myös farkut kävin ostamassa pienemmät jokin viikko sitten. Kalorit on 1500-2000 riippuen siitä paljonko liikun. Liikuttua tulee tällä hetkellä tosi heikonlaisesti :/ Siihen pitäisi kyllä panostaa.
Intoaremppaanettiis93 hyvä kun olet päässyt hoitotasapainoon lääkkeen kanssa ja mieliteot helpottavat. Paljonko sun paino on nyt? Onnea vuosipäivän johdosta!
SyömälläLiikunnalla: kyllä kehon pitää levähtää sairaana. Ja nuo sun nykyiset kaloritasot ovat juuri kuin minun normaalini. En selviäisi tuhannella per päivä. Syön joka aamu aika tukevan aamupalan, töissä salaattilounaan ja kotona samaa ruokaa kuin muukin perhe. Iltapalaa ja välipaloja tarpeen mukaan. Olethan sinä toki paljon hoikemmassa kunnossa kuin minä :)intoaremppaanettiis93 : En ole laskenut kaloreita. Tulin juuri kotiin terapeutilta. Suunniteltiin syömisiä ja ateria vaihtoehtoja. Kerroin tästä pussikuurin aloittamisesta. Pitäisi syödä normaalisti, mutta mua ahdistaa niin paljon ruoka, syöminen ja kalorit. Aion yrittää nyt ainakin viikon nutrata. Mun pää ja kroppa ei kohta kestä tätä ahdistusta. Tuntuu kuin ois kivi rinnan päällä.
Juteltiin myös siitä että tarvitsen keskusteluapua taholta joka on erikoistunut syömishäiriöihin. Sain onneksi huomiselle aamulle ajan lääkärille, joka tekee lähetteen.
Viiden viikon päästä on seuranta käynti ravitsemusterapeutille.- SyömälläLiikunnalla
Heippa, "Uusi elämä alkoi"! Mahtavaa, kun perheen ja työn lisäksi kykenee ajattelemaan itseään niin paljon kuin sinä olet kyennyt!
Lasten kanssa on ainaista vipinää ja näin syksyllä koulujen alkaessa, saa pyöriä kuin hyrrä heidän tamineitaan ostaessaan uusiksi.
Ovat tietysti kasvaneet valtavasti kesän aikana? Sinä saat varmasti kuulla:
"Anna-äiti", "Osta-äiti!" koko ajan pienistä avoimista suista. Kuin linnun pojat pesässään.
Ei siinä jää paljoa äidille aikaa ajatella omaa hyvinvointiaan!
Eikö ole mahtava tunne omassa kehossa se lähes 13kg pudotus?
Eikö tunnu kuin vetäisi nuken vaattetta ylleen, kun on siirtynyt M-kokoon?
On saanut uuden kehon! Uusi nainen! Kyllä se on kuin jatkuvaa juhlaa!
Muistan, kun yllättäen huomasin miten vatsa ni oli kuin sekaleipä rasvasta!
Se oi kauheaa, mutta nyt saisi samasta ihrasta vain pari pientä pullaa!
Sitä on kiitollinen koko ajan ja olen päättänyt sulattaa "sokeripullani" hiljakseen pois.
Kun laihdutetaan sellaisin pussi-nälkä-kuurein joku 600-800kcal/päivä, niin
tiedetään varsin hyvin, ettei se ole rasvaa, joka häviää, vaan nestettä ja lihasta!
Keholle on välttämätöntä pitää korkea nestemäärä - ei siitä saa tinkiä!
Lihakset juuri kuluttavat rasvaa, ja niitä pitää vahvistaa!
Miksi kutsutaan heimoja, jotka syövät ihmislihaa säilyäkseen elossa?
Juu, kannibaaleja! Eivätkä he ole korkeassa arvostuksessa.
Sitten meitä harjoitetaan, syyllistetään, ellemme kuluta omaa lihaamme
nopeasti laihtumalla pienellä kcal:lla ja kovalla treenillä!
Kun tajusin sen, niin päätin, etten kuluta omia lihas- ja vesivarastojani, vaan
verotan ainoastaan sieltä ihran puolelta, joka on siihen tarkoitukseen suunniteltu.
Siksi syön perustarpeeni ja pidän huolta proteiinin ja veden saannista.
Ainahan on niin, että ihran sulatettuaan ja haluamaansa painoon päästyään, saa laskea 2-3kg lisää, kun alkaa syömään enemmän. Se on luonnollista.
Toisekseen, kun on teini-ikäinen, niin hentona ja hoikkana on kuin keijukainen.
Mutta olen katsonut ikääntyneitä naisia saunassa ja laihat ovat kuivia, kärsiviä!
Omaan nuoruudenpainooni EN HALUA!
Keski-ikään tullessaan naisella täytyy olla kypsyyden mehevyyttä! Muotoja!
Eläkeikäiset ruipelot ovat yhtä epäterveessä tilassa kuin pulliaiset!
Lääkärit antavat pitkän listan sairauksia, joita saa ja joihin kuolee laihana.
Joten me taidamme olla kaikki jo sen "Keiju-kauden" ohittaneita.
Ollaan nyt järkeviä ikäämme kunnioittaen ja tyydytään korkeampaan kg-määrään.
- 10kgpois
Hei kaikki, kiva että täällä vielä on elämää.
Oikeastaan tässä ei ole mitään muutoksia, olen syönyt terveellisemmin viikolla, mutta viikonloppuna tuli herkuteltua. Ymmärrän hyvin tuon ahdistuksen tunteen kun paino ei tahdo laskea. Olen saanut pudotettua vasta joitakin grammoja kait, paino vaihtelee mutta ei laske. Mitähän ihmettä teen väärin? Nuo viikonloppu herkut ei niin suuria kuitenkaan ole, ainakaan omasta mielestä. - SyömälläLiikunnalla
Hei kaikki! Olen tässä hämmästellyt vihanneslaarien ääressä, koska ruoka on tullut viholliseksi?
Tuoreet vihannekset, juurekset ovat ruumiin rakennusaineita täynnä. Kaikki terveellistä.
Eri kehon tarpeisiin soveltuvaa. Kukaan ei liho niitä nauttissaan!
Meidän tulisi olla kiitollisia saadessamme nauttia kaikesta tästä ylenpalttisuudesta,
josta vanhempamme eivät kyenneet edes unelmoimaan!
Vihreät vihannekset erikoisesti vauhdittavat rasvan sulatuksessa. Tarpeellisia hiilareita!
Hyvää proteiinia ja vähän laaturasvaa, niin keho uudistuu päivä päivältä!
Se on teollisesti puhdistetut ravintoaineet, valmisruuat halvalla rasvalla, sokerilla myrkytetty, joka saa meidät lihomaan. Puhumattakaan kahvileivistä, makeisista, jäätelöistä, juomista...
Olen syönyt kesän aikana kaikki joulukeksit, jäätelöt pois kaapeista ja ollut ilman pari viikkoa.
Jäätelö oli jälkiruokani kesällä ja vaikka otin vain 50g-100g annoksia lisukkein, niin
mahtavat 12L tuli sitäkin tötkyä syötyä, vaikka laihduin samalla.
Siksi en ottanut sitä niin pahana. Ripottelin kauraa ja pähkinöitä, marjoja päälle.
Paha peitettiin näkymättömäksi hyvyyksillä.
Liikunta ja tuoreet vihannekset, juurekset saavat minut inhoamaan moskaa.
Niitä ei enää tähän taloon tuoda!
Nyt olen irroittelemassa myös kofeiinista. Kahvista, teestä.
Vielä menee mukillinen päivän aikana pikku kulauksina ennen töitä.
Saan muka kahvista energiaa ja sen väitetään sulattavan rasvaa.
Siksi sitä tulee lipitettyä.
Pieniä edistysaskeleita itsestään kesän kuluessa. Minulle ne riittävät!Lääkärissä käyty ja lääkäri laittaa lähetteen psykiatrian polille. Mulla vähän ahdistus laskenut, mutta johtuu tästä viikon mittasesta pussikuurista. Ei tartte pitää ruokapäiväkirjaa ja laskea (mielessä) kaloreita. Paino tänään 72,5.
Nyt vaan odottelen kutsua polille. Pääsee purkamaan näitä syömiseen ja ruokaan liittyviä ajatuksia.
Täytyy sanoa että terveysdenhuollon kaikilla henkilöillä ei ole selvillä ahmintahäiriön ja ahmimishäiriön eroa. Mä sain lääkärille sanoa että mulla ei ole bulimia vaan ahmintahäiriö.Mä lopetan nutraamisen ja siirryn normiruokaan huomenna. Olen kolmelle päivälle suunnitellut syömiset eli viisi ateriaa päivässä.
- SyömälläLiikunnalla
ahminta_kuriin kirjoitti:
Mä lopetan nutraamisen ja siirryn normiruokaan huomenna. Olen kolmelle päivälle suunnitellut syömiset eli viisi ateriaa päivässä.
Hieno ratkaisu! Sinulla on varmasti oikeaa, ravitsevaa ruokaa listassa.
Ajattele, miten ne eri enzyymit, vitamiinit, hivenaineet, proteiini, rasvat ja hyvät hiilihydraatit rakentavat ja uudistavat kehoasi koko vuorokauden. Nauti ravintosi mausta, koostumuksesta.
Jos jaksat ja ilmat sallivat, niin koita ottaa rauhallinen kävely alkavassa syksyssä.
Yritä hengittää hitaasti ja syvään, niin sekin laukisee kehostasi, mielestäsi jännitystä.
Me tarvitsemme niin monenlaista voidaksemme hyvin.
Onnea huomiselle päivälle! - 10kgpoiss
ahminta_kuriin kirjoitti:
Mä lopetan nutraamisen ja siirryn normiruokaan huomenna. Olen kolmelle päivälle suunnitellut syömiset eli viisi ateriaa päivässä.
Hei, hienoa että pääset puhumaan tuosta ahdistuksesta. Se auttaa varmasti paljon. Toivotaan että saat ruokailut kuntoon ja ahdistuksen kuriin.:)
Päivä kerrallaan pitää mennä. Paino tänään 72,5. Kävin eilen ostaa kaupasta enemmän kasviksia. Palautan tuon jugurtin ruokalistalle. Terapeutti sanoi ettei siitä ole haittaa. Tyydyttäkööt se jugurtti sen makean himon päivässä.
Toivottavasti tämä ahdistus helpottaa kun viikkoja kuluu ja saan ruokailuun tasapainon.
Moikka kaikille! :)
Mullakin on tää syksyn alotus ollu vähä kiiruista ja raskasta muutenkin niin en oo jaksanu nyt niin paljoa täälläkään kirjoitella :) mutta kirjoitan ja luen kyllä tätä edelleen, en ole lopettamassa.
Uusi-elämä-alkoi: Kyselit painoa, mulla se on huidellu siinä 79,8-80,8 kilossa.
En ole kuukauteen laihduttanut. Mutta näköjään tuo parisen kiloa on hujahtanut johkin, varmasti liikunnalla osansa, kun liikun n. 4 x viikossa, yleensä 5-10 km kerralla ja muuta arkista touhuamista/liikuntaa tulee monesti muutama tunti päivässä. Olen kuitenkin tässä kuukauden aikana kuitenkin oppinut pitämään kalorit suht kohtuullisena, et paino ei ainakaan ole noussut : ) ja sehän tulee tulevaisuudessa olemaan tärkeää, että paino ei lähde sit taas nousuun. Tällä viikolla oli vuosipäivä laihdutuksessa ja kokonaismäärä on -23kg. Tyytyväinen olen. Olo on kevyempi ja vaatteet mahtuu päälle, ja kunto on kasvanut huimasti.
Onko sulla uusi-elämä-alkoi jotain tavoitetta tällä hetkellä esim. jouluun mennessä tmv ja paljonko sinul on paino tällä hetkellä?
Minä tavoittelen sitä 75-77 kg jouluksi, mutta en tietenkää tiedä pääsenkö siihen :)
ahminta.kuriin: miten sinulla menee tällä hetkellä, nutraatko vai syötkö normaalisti, onko ahdistus yhtään helpottanu ruuan suhteen?
10kgpois: minkä painoinen ja pituinen laihduttaja sinä olet? oletko sinä saanut paljonko pois painoa ja missä ajassa? :) syötkö normiruokaa vai käytätkö jotain dieettiä, nutrausta tmv?
Miten teillä muilla liikunnat, ootteko alottanu mitään uusia harrastuksia ja oletteko miten jaksaneet nyt syksyn tullen liikkua?
Voimia kaikille. : )intoaremppaanettiis93 : Edelleenkin vaivaa järjetön ahdistuneisuus. Ajatukset pyörii ruuassa, syömisessä ja kaloreissa. Olin hetken ilman nutrausta, mutta aloitin tänään uudelleen. On niin turhauttavaa ettei sillä terveellisellä ruualla voi edes sitä puolta kiloa viikossa lähteä. Ajattelin olla viikon pusseilla. Ainakin sen painon pitäis lähteä. Tuskin se ahdistus lähtee, mutta mä oon niin väsynyt suunnittelemaan aterioita ja miettimään niiden kaloreita, vaikka en kaloreita laske niin mietin niitä jatkuvasti.
Paino edelleen 73 kiloa. Nousi puoli kiloa vaikka en ole ahminut tai mässäillyt. Tuskin tämä ahdistus ja stressi on elimistölle hyväksi.
Toivon että saan sen keskusteluajan pian. Pää ei nimitääin enää kohta kestä. Juttelin eilen ystävän kanssa taas tästä mun olosta. Tällä hetkellä ystävät ovat se ilon aihe elämässä. Muuten pää ei kestäisi.
- SyöLiiku
Minä laihdutin muutamassa viikossa ylimääräiset kg:t syömällä normaali kcal-määrän. Perustarpeeni on surkeat 1000kcal ja olen syönyt 2000-1000 kcal -
vain muutama päivä perustarpeeni. Siksi laitan laihtumisen liikunnan ansioksi.
Tuli syötyä jäätelöä joka päivä, mutta viikkoja mennyt, eikä tee enää mieli.
Paino pyörii 60kg:n molemmin puolin. Tunnen itseni laihaksi, olen tyytyväinen.
Ajattelin kuitenkin pudottaa vielä kolme kg:tä kun keho sen sietää.
Ei ole hyvää pitää jatkuvasti kitu-dieettejä. Välillä on tasapainotuttava.
Sitä ei liho, kun liikkuu ja syö normaaliannoksia, ei sellaista, mikä saa ahmimaan.
Itse syön vihanneksia, palkokasveja, pähkinöitä, kanaa, kalaa, hedelmiä.
Monet ruuat olen jättänyt kokonaan pois.
Katsoin lääkärien suosittelemaa ravinnonottoa ennen ja jälkeen leikkauksia.
Sillä on laihduttava ennen vatsalaukun leikkausta ja monet sen tekevät.
Miksi sitten leikkaavat ollenkaan? Sillä on monia riskejä!
Ihmettelen myös, että pussiruokien syöminen vie ahdistusta.
Minä ahdistun joka kerta, kun niihin on turvauduttava matkoilla.
Elävän, ravintorikkaan ruoan nauttiminen on tervettä, ei sairasta!
Samoin liikkuminen on tervettä. Ei istuminen päivät pitkät.SyöLiiku : Tiedän kyllä, mutta mua oikeesti ahdistaa nämä ajatukset. Mä oon kamppailut yli kuukauden masennusta vastaan. Joka ikinen päivä. Mä tiedän mitä masennus on ja en todellakaan toivo sitä. Mä olen pienentänyt annoskokoja esim ennen söin 240g lohimurekepihvejä mutta puolitin sen. Samoin kuin pastan ( raaka paino ) sadasta grammasta 50 grammaan. Olen lisännyt kasviksia, mutta vieläkin saan liikaa kaloreita.
En tiedä millaisia tuloksia saan viikon pussikuurista, koska olen stressaantunut. Tämä pussikuuri antaa vapauden kaloreitten laskemisesta. Vaikka en ole laskenut kaloreita niin mä mietin niitä jatkuvasti siis ihan koko ajan. Koko päivän.
Huomaan että ihmisten joilla on asiat hyvin eivät tiedä ahdistuneisuudesta ja masennuksesta mitään. Mä odotan joka ikinen päivä sitä soittoa psykiatrian polille. Ja voit varmaan päätellä että sitä lähetettä lääkärit eivät tee jos siihen ei nähdä tarvetta. Mun kohdalla se on nähty tarpeelliseksi.- SyöLiiku
ahminta_kuriin kirjoitti:
SyöLiiku : Tiedän kyllä, mutta mua oikeesti ahdistaa nämä ajatukset. Mä oon kamppailut yli kuukauden masennusta vastaan. Joka ikinen päivä. Mä tiedän mitä masennus on ja en todellakaan toivo sitä. Mä olen pienentänyt annoskokoja esim ennen söin 240g lohimurekepihvejä mutta puolitin sen. Samoin kuin pastan ( raaka paino ) sadasta grammasta 50 grammaan. Olen lisännyt kasviksia, mutta vieläkin saan liikaa kaloreita.
En tiedä millaisia tuloksia saan viikon pussikuurista, koska olen stressaantunut. Tämä pussikuuri antaa vapauden kaloreitten laskemisesta. Vaikka en ole laskenut kaloreita niin mä mietin niitä jatkuvasti siis ihan koko ajan. Koko päivän.
Huomaan että ihmisten joilla on asiat hyvin eivät tiedä ahdistuneisuudesta ja masennuksesta mitään. Mä odotan joka ikinen päivä sitä soittoa psykiatrian polille. Ja voit varmaan päätellä että sitä lähetettä lääkärit eivät tee jos siihen ei nähdä tarvetta. Mun kohdalla se on nähty tarpeelliseksi.Tarkoitukseni ei ollut syylllistää ketään. Aineenvaihduntani on toiminut ikäni.
Luuletko olevasi ainut ahdistunut, stressaantunut? Yhteiskunta luo heitä!
Ei sinun tarvitse ottaa joka kommenttia itseesi kuin puukon iskua!
Tämäkin oli kaikille. Yritän kannustaa terveeseen elämäntapaan.
Minulle sopii olla nahkapukuinen luuranko.169cm pituutta.
Vain vyötärössä hieman sulatettavaa.
Mutta vaimot lapsineen tarvitsevat pyöreyttä ja pehmeyttä!
Heidän ei tulisi olla kolisevia luurankoja.
Ikä vaikuttaa myös. Olen aina laskettu 10 vuotta nuoremmaksi.
Nyt käytän nr 38 ja useimmiten se on löysää.
Mutta haluan nr 36 vaatteeni käyttöön. Siksi voimistellen, HIITtaillen.
Minulla on paljon harrastuksia ja tapaan joskus "sukulaissieluja".
Eihän sitä voi olla päivät pitkät sisäällä. Kcal laskien.
Kaloreittesi puolittaminen terveessä ruoassa on tuhtia!
Silloin myös laihduit alle 60kg. Enempää ei tarvitsekaan!
Et ole enää teinityttö! Ymmärrä olosuhteesi ja kehosi tarpeet!
Miksi ihmeessä haluat pitää itseäsi surkeana, hellit sitä kuvaa itsestäsi?
Käytät tätä kuin synneistäsi vapautumisena.
Miksi et voi nähdä itseäsi onnistuneena, vaikka tietäisit omat rajoituksesi?
Älä loukkaannu näistä sanoista - haluan kannustaa hyvinvointiin!
Satuin ottamaan itseeni, koska olen ollut tämän ketjun ainoa nutraaja / pussikuurilainen. Tiedän etten ole yhteiskunnan ainoa ahdistunut. Kysymys on että tämä ahdistus on tullut viime kuukausina ja liittyy ainoastaan ruokaa, syömiseen ja kaloreihin. Mä en tiedä kuinka voin vielä voimakkaammin ilmaista miten pahalta tämä ahdistus tuntuu. Kun se tuntuu päänupin lisäksi koko kehossa.
Mun tavoitepaino on 60 kiloa ja mun pituselle 167 cm se on ihan normaalipaino. Eli se on kaukana luurangosta.
Mä kerroin jo aikasemmin että painin masennuksen kanssa. Jos olet joskus sairastanut oikeaa masennusta niin tiedät miten masentuneet ihmiset ajattelevat itsestään. Tiedätkö kun mä olen pettynyt itseeni, kun olen syönyt pudotettuja kiloja takasin. Jos painaisin nyt sen 60 kiloa niin pärjäisin sillä viidellä aterialla päivässä. Mieleltään terveet ihmiset eivät tiedä mitä masennus on ja en puhu mistään alakulosta vaan oikeasta masennuksesta.
Palaan asiaan viimeistään sunnuntaina kun kuuri on loppunut.
Hienoa että olet onnistunut ja voit hyvin.- Syö-Liiku
Tarkoitin itseäni luurangolla, kun olen se useinmiten painamani 54kg.
Nyt olen hyvän näköinen 58kg:ssä, kun ei ole turvotusta suolasta.
Matala verenpaine ja muuta pikkuvaivaa.
Mutta olo on paljon kevyemmpi silloin - tietysti.
Joten tässä on vielä pari kuukautta päättäväistä liikuntaa.
Ravinnosta en aio tinkiä! Tänään paino oli pudonnut kilolla maanantaista. Heti vaikuttaa mielialaan. Onnellisuus ja hyvä olo ei pitäisi olla painosta kiinni, mutta mulla niin on. Sunnuntaihin mennessä jos tippuis vielä edes puolella kilolla, niin oisin tyytyväinen kuurin tulokseen. Huomasin heti vaa´alla käynnin jälkeen kuinka mun mieliala koheni ja tuntu myös kehossa. Kuukauden päivät kun ollut niin raskas olo niin henkisesti kuin fyysisesti, niin nyt tuntuu hyvältä. Paino siis tänään 72 kiloa.
Nyt jos tämä olo säilyis. Nyt voi keskittyä muuhunkin kuin kaloreitten ajattelemiseen.- Syö-Liiku
ahminta_kuriin kirjoitti:
Tänään paino oli pudonnut kilolla maanantaista. Heti vaikuttaa mielialaan. Onnellisuus ja hyvä olo ei pitäisi olla painosta kiinni, mutta mulla niin on. Sunnuntaihin mennessä jos tippuis vielä edes puolella kilolla, niin oisin tyytyväinen kuurin tulokseen. Huomasin heti vaa´alla käynnin jälkeen kuinka mun mieliala koheni ja tuntu myös kehossa. Kuukauden päivät kun ollut niin raskas olo niin henkisesti kuin fyysisesti, niin nyt tuntuu hyvältä. Paino siis tänään 72 kiloa.
Nyt jos tämä olo säilyis. Nyt voi keskittyä muuhunkin kuin kaloreitten ajattelemiseen.Voi kun hienoa, että sinulla on niin tasainen paino.
Minulla kun se paino voi heittää päivän aikana pari, kolme kg, joten täällä ei puolen kg painonlaskua kykene tarkistamaan. Se kun heittelee joka juonnin ja syönnin jälkeen!
Tai sitten sitä painoa tuleekin lisää, kun on lihaksia harjoitettu. Syö-Liiku kirjoitti:
Voi kun hienoa, että sinulla on niin tasainen paino.
Minulla kun se paino voi heittää päivän aikana pari, kolme kg, joten täällä ei puolen kg painonlaskua kykene tarkistamaan. Se kun heittelee joka juonnin ja syönnin jälkeen!
Tai sitten sitä painoa tuleekin lisää, kun on lihaksia harjoitettu.Totta kai se paino vaihtelee vuorokauden aikana, mutta mä punnitsen itseni aina herättyäni samaa aikaan päivästä ja aina vessassa käynnin jälkeen. Mulla on mekaaninen vaaka joten mun vaaka näyttää lukeman puolen kilon tarkkuudella.
Vaikka käyn joka päivä vaa´alla niin mulle riittää se yksi kerta päivässä.- SYö-Liiku
Sain lopultakin vaan, joka näyttää rasvan. lihakset, veden, luut%, mutta saa olla tarkkana, että vaaka on samassa paikassa suorasti lattialla ja että astuu keskelle vaakaa.
Mutta olen iloinen, että saa hiukan tolkkua, mihin suuntaan ollaan menossa.
Ole täysin tyytyväinen vaakaasi. Se ajaa saman asian kuin minun ja paremmin.
Olen tosin tarkistanut oman vaakani lukemat uimahallin luotettavasta vaasta. - Syö-Liiku
SYö-Liiku kirjoitti:
Sain lopultakin vaan, joka näyttää rasvan. lihakset, veden, luut%, mutta saa olla tarkkana, että vaaka on samassa paikassa suorasti lattialla ja että astuu keskelle vaakaa.
Mutta olen iloinen, että saa hiukan tolkkua, mihin suuntaan ollaan menossa.
Ole täysin tyytyväinen vaakaasi. Se ajaa saman asian kuin minun ja paremmin.
Olen tosin tarkistanut oman vaakani lukemat uimahallin luotettavasta vaasta.Minulla alkoi tulla 2-diabetiksen oireita ja se sai miettimään dieettiä ja liikuntaa. Toisinaan terveellisistäkin ruuista voi tulla oireita, jos niitä syö liikaa.
Esim. puuro, peruna, leipä, hedelmät ovat turvotukseen vaikuttavia.
Samoin mausteiden kanssa on oltava varovainen - suola kerää vettä nopeasti.
Meijerituotteissa olisi paljon proteiinia, mutta saan ummetusta.
Mutta niiden avulla keho kutistuu nopeasti.
Liikunta on osattava harjoittaa oikeaan aikaan sopiva määrä, että saa energiaa, eikä väsy. tähän olen tarvinnut vaakaa, mittanauhaa ja ne ovat auttaneet.
Nyt syksy on tuonut nuhan ja lievän kuumeen ja silloin on levättävä.Laihtumisen jälkeen on jatkettava pieniä aterioita ja liikuntaa.
Ei tietenkään yhtä tiukasti kuin aiemmin, mutta niitä ei voi jättää.
Saa ottaa ne rutiiniksi kuten hygienian hoidon.
- 10kgpoisss
intoaremppaanettiis93: Olen 160cm/64kg. Alkupaino oli 65kg, mutta olen saanut laihdutettua 1 kilon.:D Hitaasti tämä etenee mutta edetkööt, kunhan olen menossa oikeaan suuntaan, se riittää.
Ajattelin jatkaa pirtelöitä ensi viikon sunnuntaihin 24. päivään asti. Sitten saa riittää. Olen nyt voinut ihan ok. Jos sais reilussa viikossa kolme kiloa pois niin oisin erittäin tyytyväinen. Jos se toteutuu niin sit painaisin pitkästä aikaa alle 70. Tavoite on 69 kiloa. Kuitenkin painoa tulee kuurin jälkeen sen kilon, kun siirtyy normiruokaan.
- LittleSmile
Olen pudottanut 35 kg, nyt 172 cm ja 74 kg. Olen jo kolmisen kuukautta syönyt 800—1000 kaloria/päivä, nyt paino ei ole vähän yli viikkoon pudonnut grammakaan, en ymmärrä mistä johtuu, ärsyttää suunnattomasti kun kyttää ja laskee kaloreita mutta mitään ei tapahdu.
Sun elimistö on varmaan mennyt säästöliekille, koska saat niin vähän kaloreita. Jos harrastat vielä liikuntaa, niin sun kalorit jää todella alhaisiksi. Ymmärrän hyvinkin turhautumisesi. Sen takia itse siirryin pusseihin, koska painon junnaaminen paikoillaan ärsyttää muakin suunnattomasti.
- LittleSmile
ahminta_kuriin kirjoitti:
Sun elimistö on varmaan mennyt säästöliekille, koska saat niin vähän kaloreita. Jos harrastat vielä liikuntaa, niin sun kalorit jää todella alhaisiksi. Ymmärrän hyvinkin turhautumisesi. Sen takia itse siirryin pusseihin, koska painon junnaaminen paikoillaan ärsyttää muakin suunnattomasti.
En harrasta liikuntaa, sairastan nivelreumaa ja se että saan itseni aamulla ylös sängystä ja liikkeelle, käy pienestä urheilusuorituksesta. En ymmärrä tuota säästöliekille menoa kun aina hoetaan että kun syö vähempi kuin kuluttas niin laihtuu. Kuinka paljon sulle tulee kaloreita päivän aikana niistä pusseista? Jatkuuko laihtuminen tästä jossain vaiheessa vai pitääkö lopettaa syöminen kokonaan että jotain tapahtuu?
- LittleSmile
ahminta_kuriin kirjoitti:
Sun elimistö on varmaan mennyt säästöliekille, koska saat niin vähän kaloreita. Jos harrastat vielä liikuntaa, niin sun kalorit jää todella alhaisiksi. Ymmärrän hyvinkin turhautumisesi. Sen takia itse siirryin pusseihin, koska painon junnaaminen paikoillaan ärsyttää muakin suunnattomasti.
Onhan olemassa myös 1000 kalorin dieetti joten ei paljon eroa syökö 800 vaiko 1000 kaloria. En tässä vaiheessa mielelläni alkaisi syödä enempää kun vaan tietäisin, meneekö tämä pysähtynyt vaihe ohi.
LittleSmile kirjoitti:
En harrasta liikuntaa, sairastan nivelreumaa ja se että saan itseni aamulla ylös sängystä ja liikkeelle, käy pienestä urheilusuorituksesta. En ymmärrä tuota säästöliekille menoa kun aina hoetaan että kun syö vähempi kuin kuluttas niin laihtuu. Kuinka paljon sulle tulee kaloreita päivän aikana niistä pusseista? Jatkuuko laihtuminen tästä jossain vaiheessa vai pitääkö lopettaa syöminen kokonaan että jotain tapahtuu?
Ok. Viidestä pussista tulee 610 kaloria. Mun energiankulutus on noin 1400, koska fyysiseen rasitukseen ei kulu pahemmin kaloreita. Yleensä ekalla viikolla lähtee muutama kilo ja toisella viikolla sellanen kilo. Tosin nyt voi lähteä ekalla viikolla vähemmän, koska pussikuuria ei edeltänyt ahmimisputkea. Aikasemmin olen aloittanut pussikuurin kun ahmintaa on kestänyt viikon. Yritän siis parantua ahmintahäiriöstä. Ravitsemusterapeutti ei oikein hyväksy pussikuuria, mutta mä otan taas sen riskin. En usko että sorrun ahmintaa kuurin jälkeen, koska tavallinen ruoka ahdistaa tällä hetkellä suunnattomasti. Paino ei laske eikä nouse normi ruualla, siksi nyt pussikuurilla.
- LittleSmile
ahminta_kuriin kirjoitti:
Ok. Viidestä pussista tulee 610 kaloria. Mun energiankulutus on noin 1400, koska fyysiseen rasitukseen ei kulu pahemmin kaloreita. Yleensä ekalla viikolla lähtee muutama kilo ja toisella viikolla sellanen kilo. Tosin nyt voi lähteä ekalla viikolla vähemmän, koska pussikuuria ei edeltänyt ahmimisputkea. Aikasemmin olen aloittanut pussikuurin kun ahmintaa on kestänyt viikon. Yritän siis parantua ahmintahäiriöstä. Ravitsemusterapeutti ei oikein hyväksy pussikuuria, mutta mä otan taas sen riskin. En usko että sorrun ahmintaa kuurin jälkeen, koska tavallinen ruoka ahdistaa tällä hetkellä suunnattomasti. Paino ei laske eikä nouse normi ruualla, siksi nyt pussikuurilla.
Tsemppiä ja voimia, toivottavasti vielä joku päivä tämä on muisto vain ja paranet. Nyt kun painoni ei ole pudonnut, ei tekisi mieli syödä mitään, se että saan 800 kaloria syötyä on työn ja tuskan takana. Tämä ei ole ihan terve ajattelu toimintatapa mutta olen tyytyväinen vasta kun painan 60 kg. Ehkä se tästä. Kiitos paljon vastauksistasi 😊 Muuten, kuinka pitkään aiot jatkaa pussikuuria?
LittleSmile kirjoitti:
Tsemppiä ja voimia, toivottavasti vielä joku päivä tämä on muisto vain ja paranet. Nyt kun painoni ei ole pudonnut, ei tekisi mieli syödä mitään, se että saan 800 kaloria syötyä on työn ja tuskan takana. Tämä ei ole ihan terve ajattelu toimintatapa mutta olen tyytyväinen vasta kun painan 60 kg. Ehkä se tästä. Kiitos paljon vastauksistasi 😊 Muuten, kuinka pitkään aiot jatkaa pussikuuria?
Kiitos paljon. Mäkin toivon, että paranen. Voin sanoa ettei tule olemaan helppoa, mutta sitten kun saavutan sen lopullisen tavoitepainon 60 kiloa, niin toivon että pystyn pitämään sen painon. Ainakin nyt kun olen opetellut syömään se viisi kertaa päivässä, niin ei nälkä ole vaivannut. Ja niillä syömisillä paino ei ole laskenut eikä noussut. Eli tiedän mitä ja paljon voin sitten syödä normiruokaa.
Ajattelin olla pussikuurilla tuonne ensi viikon sunnuntaihin eli 24. päivä asti. Jos yhtään aikasempiin kuureihin on luottaminen niin voin saavuttaa sen 69 kilon painon eli vielä kolme kiloa pois.
Tämän kuurin aikana ei ole tehnyt yhtään mieli normiruokaa. Sen verran ahdistusta aiheutti viimeisen kuukauden aikana. Niin kuin aikasemmin kirjoitin, niin ajatukset aamusta iltaan pyöri pelkässä ruuassa. Pää ei ois kestänyt enempää, joten nyt kun tiedän paljon saan kaloreita, niin saa edes yhteensä tämän pari viikkoisen levätä.
Tsemppiä ja toivottavasti painosi alkaa putoamaan.- OoRehelline
ahminta_kuriin kirjoitti:
Sun elimistö on varmaan mennyt säästöliekille, koska saat niin vähän kaloreita. Jos harrastat vielä liikuntaa, niin sun kalorit jää todella alhaisiksi. Ymmärrän hyvinkin turhautumisesi. Sen takia itse siirryin pusseihin, koska painon junnaaminen paikoillaan ärsyttää muakin suunnattomasti.
Sä sanot toisell ett sen elimistö o menny säästöliekille, ku se syö 1000-1400kc.
Sitt sä suosittelet pusseja joil on 600kc/ päivä! Nostaaks 600kc pois säästöliekilt ku on syönyt 1400kc ennen? Sä vedät toiset sammaa läskinkeruuseen ku oot iteki.
Kerro ett sä olit ite 59.5 kg 3/10/2016 eli vuas sitte, mutt aloit nutraammaa ja lihoit yli 70kilsaa helmikuuhun mentäes. Ettet enää pysty laihuttaa siihe 60kilsaan. sä tykkäät olevas rehellinen mutt mum mielest sä annat väärää kuvaa ittestäs eli valehtetelet:-( OoRehelline kirjoitti:
Sä sanot toisell ett sen elimistö o menny säästöliekille, ku se syö 1000-1400kc.
Sitt sä suosittelet pusseja joil on 600kc/ päivä! Nostaaks 600kc pois säästöliekilt ku on syönyt 1400kc ennen? Sä vedät toiset sammaa läskinkeruuseen ku oot iteki.
Kerro ett sä olit ite 59.5 kg 3/10/2016 eli vuas sitte, mutt aloit nutraammaa ja lihoit yli 70kilsaa helmikuuhun mentäes. Ettet enää pysty laihuttaa siihe 60kilsaan. sä tykkäät olevas rehellinen mutt mum mielest sä annat väärää kuvaa ittestäs eli valehtetelet:-(Nyt et ymmärtänyt lukemaasi. Kerroin hänelle omasta pussikuuristani ja mitä se pitää sisällään, kun hän kysyi sitä. Hän kysyi kuinka pitkään aioin olla kuurilla ja vastasin hänelle samalla paljon niistä saan energiaa. Voisitko kertoa minulle lauseeni jossa olen suositellut pussikuuria. Aivan sellaista en ole sanonut. Joten älä syytä sellaisesta mitä en ole sanonut. Se että olen itse pussikuurilla ei tarkoita, että muiden pitäisi alkaa.
Oletko lukenut tekstini, jossa mainitsen suoraan, että mulla on todettu elokuun alussa ahmintahäiriö. En ymmärrä miksi sinun pitää kaivaa vanhoja. Opettele elämään tässä hetkessä. Mä voin laittaa sulle syömishäiriöön liittyvän noidankehä mekanismin, jos haluat.
Olen myös moneen kertaan tässäkin ketjussa maininnut, että ravitsemusterapeutti ei hyväksynyt tätä pussikuuria, kun sen sille kerroin. Olen myös kirjoittanut ahdistuneisuudesta jota on kestänyt yli kuukauden ja myös siitä miksi aloitin pussikuurin. Mutta sä et ole viitsinyt lukea tästä, vaan sä muistutat koko ajan siitä miten olen laihtunut ja lihonut. Voin sanoa sinulle ettei sinun tartte muistuttaa siitä mulle koko ajan. Tiedän tämän asian itsekin varsin hyvin.
Kysyisin miksi ihmeessä sinä tulet aina kertomaan siitä mitä olen painanut ja milloin. Ei kiitos tarvitse. Minulla on painoseuranta vuodesta 2010. Kun sua kerran kiinnostaa menneisyys niin sä voit kysyä mitä oon painanut milloinkin. Punnituspäivä on ollut pääsääntöisesti sunnutai. Ja seuranta alkanut marraskuun lopusta 2010.
Mistä olen valehdellut?
Sun kannattais mennä nyt lukemaan ahmintahäiriöstä ja tulla sitten syyttelemään mua. Ahmintahäiriössä ei tarvitse olla sairaaloisen ylipainoinen vaan se voi olla myös normaalipainoisella. Sä voit päätellä sen myös siitä miksi olen lihonut nopeasti siitä 60 kilosta nykyseen painoon.Ensimmäinen viikko nutrausta takana ja paino 71 kiloa. Paino putosi kaksi kiloa. Vielä toinen viikko jäljellä ja tavoitteena pudottaa 1,5 kiloa. Olen todella tyytyväinen tuohon kahden kilon pudotukseen. Ennen putosi aina sen viitisen kiloa viikossa, mutta johtui siitä kun ennen kuuria oli aina ollut ahmintaputki. Ja ei mua haittaa vaikka nämä nyt pudonneet kilot olisivat nestettä.
- 10kgpoisss
LittleSmile: Pärjäätkö hyvin tuolla kcal-määrällä, voitko laittaa esimerkkiä mitä syöt päivän aikana? Itselläni on ollut vähän hankalaa tämä kcal laskeminen. Kysyit että meneekö painonjumitusvaihe ohi, uskon että kyllä menee, pitää vaan olla kärsivällinen.
- LittleSmile
Alkuun teki tiukkaa mutta ei enää, on vaan niin kova halu ja tahto laihtua että voisin olla vaikka syömättä. Suosittelen kuitenkin ennemmin vaikkapa 1200 kaloria/päivä, on ehkä terveellisempää ja sillä kalorimäärällä ei tarvi olla nälässä. Aamulla syön puuroa marjoja 150 kcal, iltapäivällä ruokaa 400 kcal, esim. keittoa ja leipä, ja illalla 250 kcal, puuroa marjoja tai leipää tai jogurttia.
- LittleSmile
Pieni lisäys, joskus syön ltapäivällä 350 kcal ja illalla 300 kcal.
- 10kgpoisss
Ok, kuulostaa nii helpolta, mutta on varmasti ollut vaikeaakin. Olen syönyt n.1500kcal päivässä, siitä voisi tietysti vähentää muutaman sadan edestä tuohon 1200:n asti. Minulla kyllä nälkä tuppaa tulemaan helposti joten saa nähdä. Paljonko sinulla tippu painoa viikossa?
- LittleSmile
10kgpoisss kirjoitti:
Ok, kuulostaa nii helpolta, mutta on varmasti ollut vaikeaakin. Olen syönyt n.1500kcal päivässä, siitä voisi tietysti vähentää muutaman sadan edestä tuohon 1200:n asti. Minulla kyllä nälkä tuppaa tulemaan helposti joten saa nähdä. Paljonko sinulla tippu painoa viikossa?
On ollut välillä todella vaikeaa ja välillä mietin onko tässä mitään järkeä. Ajatukset pyörii kokoajan ruuan ympärillä, ei tervettä. Siksi suosittelen että syö enempi. Vaihtelee tosi paljon, välillä tippuu puoli kiloa, välillä kilo, nyt junnaa paikoillaan. Haluaisin lopettaa kalorien laskemisen ja jokapäiväisen vaa`alla käymisen, haluaisin syödä terveellisesti laskematta mitään ja käydä vaa`alla kerran viikossa mutta en pysty lopettamaan tätä. Tämä vaikuttaa haitallisesti kaikkeen, normaali elämä kärsii.
- LittleSmile
10kgpoisss kirjoitti:
Ok, kuulostaa nii helpolta, mutta on varmasti ollut vaikeaakin. Olen syönyt n.1500kcal päivässä, siitä voisi tietysti vähentää muutaman sadan edestä tuohon 1200:n asti. Minulla kyllä nälkä tuppaa tulemaan helposti joten saa nähdä. Paljonko sinulla tippu painoa viikossa?
Ja vielä pieni lisäys, jatka vaan 1500 kalorilla ja jos joskus tulee sellainen olo ja motivaatio, kokeile 1200 kaloria. En toivoisi kenenkään jäävän tähän kalorien laskemisen ja vaa`alla hyppäämisen kierteeseen.
- LittleSmile
LäskiKasoja kaikki eli turha yrittää 60 kg keijukaiseksi.
- LittleSmile
Mitä hittoa?!? Miten tämä on mahdollista?!? Kivat sulle. Saatko jotain tyydytystä kun nimimerkilläni tänne kirjoitat.
- 10kgpoisss
Naapurini sanoi, että olen suohirviön kokoinen, no kerroin sen kaverille ja jumaliste kaveri sanoi, että jos hän nyt suoraan sanoo niin kyllä sinä yli lihava olet.
Lähden huomenna reissuun ja palaan viikonlopun jälkeen. Reissun ajaksi tulee vaakatauko, mutta ehkä se on ihan hyvä. Pirtelöt otan matkaan mukaan. Maanantaina kerron sitten painon.
Nyt jonkinasteista nutrausta menossa 42. päivä. Tai joinain päivinä erinäisistä syistä johtuen syön ruokana arviolta joku 800, 1000 kcal. Nutrauspäivinä runsaasti kasviksia ja jotain muuta pientä vhh.
Ketostixeilä olen mittaillut ketosin tilaa, hyvin vähäinen tai ei lainkaan. Vähän ihmettelen että nälkää ei kuitenkaan ole tuntunut, jos jotain niin ihan psykologista ruokakaipuuta. Vielä tiristän 7 kg ja sitten rautahanskalla pitää pitää saaavutettu paino. Juokseminen taas mukaan kuvioon, nyt lähinnä ollut kävelyä ja pyöräilyä.
Suosittelen kyllä nutrausta tai vast., kunhan on elämässä tasainen jakso muuten. Ei hyvä idea jos on jotain työ- tai ihmissuhderintamalla voimia verottavaa.Paljon on paino tippunut? Itselläni menossa toinen viikko. Oli tarkoitus lopettaa ensi sunnuntaina, mutta saatan vielä jatkaa siitäkin eteenpäin.
Koska olen normaalipainon sisäpuolella niin n. 1kg/viikko. Minulle ainakin on tärkeää saada nuo vihannesannokset. Mahtaisi suolet olla solmussa muuten jos pelkillä pussukoilla menisi. Kukin toki tavallaan.
Välillä muistaa ja ilahtuu kun huomaa että hoikentunut, en nyt niin muuten kiinnosta tuijotella peiliin, keski-ikäistä immeistä. Homman täytyy tosiaan olla riittävän siedettävää että jaksaa tätä puuhaa, liian vaikeaa en jaksaisi.
- 10kgpoissss
Kiitos, hyviä neuvoja teillä. Tuntuu että olen hidas laihduttaja teihin muihin verrattuna, mutta olen vasta n.1kk laihdutellut ja vielä on hakusessa nämä kcal ja sokeri,rasva ja muut arvot.
Jatkan vielä tolla 1500kcal, ehkä vähän alakanttiin lasken mutta voi olla että tulee syötyä enemmän kuin ajattelen kun tämä on vähän tämmöistä epämääräistä touhua. :D
Tuo yksi viesti ei ollut mun kirjoittama, sen varmaan huomasittekin sisällöstä. Noita s:iä olen joutunut lisäämään nimimerkkiin kun en saa sitä samaa enää käyttöön. - hoopoja___
Millä te tukevat ihmiset luulette noin vain saavanne painonne alas? Suosittelen hyväksymään itsenne tukevina. Kaiken maailman nutraukset ovat "tekohengitystä".
- Syö-Liiku
Mainuo toteamus! Hoopoja ovat! Kykenevät googlaamaan terveyssivuilla.
Vaikka siellä olisi joitakin lääkäreitä ja terapeutteja, jotka suosittelevat pussikuureja, niin senhän voi itse käsittää, että heidän on tilapäisesti saatava nopeita tuloksia, kuten vatsalaukunleikkausta suunniteltaessa. Seuraukset alkavat näkyä jopa niistä leikkauksista - potilaat lihovat nopeasti paksummiksi kuin aloittaessaan! Ja ihmiset hyppäävät karuselliin mukaan, vaikka tietävät sen!
Pussikuurien harrastajat ovat masokisteja, jotka nauttivat itsensä rangaistuksesta ja pahoinpitelystä.
Nimiä mainitsematta, yksi laihtui terveemmällä tavalla, mutta alkoi käyttää pusseja.
Ne vaikuttavat näköjään voimakkaasti mieleen, sillä hän tietää rytmin: pussittele, ahmi, pussittele jne.
Hänelle ei auta edes terapeutin vakuutus ja apu valmiista, terveellisestä aterioissta. Ei! Se ahdistaa! Mutta niin pian kuin joku tulee kyselemään pusseista, niin jopa tulee eloa immeiseen! Ahdistus on kadonnut!
En olisi uskonut niin monen harrastavan tätä, kun näkevät ja kokevat seuraukset - läskiä lisää halvalla!
Hehän ovat tyytyväisiä, että pussit ovat niin halpoja ja helppoja! Ei tarvii ajatella kcal tai muuta.
Senkun siemaisee pakkuraisen "pirtelön" - ja kituu nälästä! JKaikki ravintoarvot laskettu valmiiksi!
Jos niissä pusseissa olisi valmiiksi tarvittavat ravinnot, ei sitä alkaisi ahmimaan kaikkea mitä eteen tulee. Eikä varsinkaan rasvaista, hiilihydraattista roskaruokaa.
Tällaisten mimmien kanssa en kykenisi seurustelemaan arkipäivinä. Menen nopeasti ohi!
Olen syönyt tuoretta, terveellistä ruokaa kohta kaksi kuukautta. Laihtuessa 1200-1400kcal puolet päivistä. Nyt 2000-2500kcal kehon tasaantuessa ja nuhakuumeen aikana. Mutta samoja terveellisiä ruokia kuin laihduttaessakin. Ei mitään hiilari-sokeri-rasva-höhhöä.
Nyt uskaltaa taas yogata, voimistella vähän. Kehossa tuntuu hyvälle ja voimia tullut siihenkin.
Samalla kcal-tarve pieneni 1500kcal ja paino alkoi laskea taas mukavasti.
Laihdutuksen jälkeen saan n.2kg lisää, kun syön enemmän. Olen nyt omassa ihannepainossani, mutta haluan pudottaa ennen talvea pari, kolme kg:a. Vähän pelivaraa. Syö-Liiku kirjoitti:
Mainuo toteamus! Hoopoja ovat! Kykenevät googlaamaan terveyssivuilla.
Vaikka siellä olisi joitakin lääkäreitä ja terapeutteja, jotka suosittelevat pussikuureja, niin senhän voi itse käsittää, että heidän on tilapäisesti saatava nopeita tuloksia, kuten vatsalaukunleikkausta suunniteltaessa. Seuraukset alkavat näkyä jopa niistä leikkauksista - potilaat lihovat nopeasti paksummiksi kuin aloittaessaan! Ja ihmiset hyppäävät karuselliin mukaan, vaikka tietävät sen!
Pussikuurien harrastajat ovat masokisteja, jotka nauttivat itsensä rangaistuksesta ja pahoinpitelystä.
Nimiä mainitsematta, yksi laihtui terveemmällä tavalla, mutta alkoi käyttää pusseja.
Ne vaikuttavat näköjään voimakkaasti mieleen, sillä hän tietää rytmin: pussittele, ahmi, pussittele jne.
Hänelle ei auta edes terapeutin vakuutus ja apu valmiista, terveellisestä aterioissta. Ei! Se ahdistaa! Mutta niin pian kuin joku tulee kyselemään pusseista, niin jopa tulee eloa immeiseen! Ahdistus on kadonnut!
En olisi uskonut niin monen harrastavan tätä, kun näkevät ja kokevat seuraukset - läskiä lisää halvalla!
Hehän ovat tyytyväisiä, että pussit ovat niin halpoja ja helppoja! Ei tarvii ajatella kcal tai muuta.
Senkun siemaisee pakkuraisen "pirtelön" - ja kituu nälästä! JKaikki ravintoarvot laskettu valmiiksi!
Jos niissä pusseissa olisi valmiiksi tarvittavat ravinnot, ei sitä alkaisi ahmimaan kaikkea mitä eteen tulee. Eikä varsinkaan rasvaista, hiilihydraattista roskaruokaa.
Tällaisten mimmien kanssa en kykenisi seurustelemaan arkipäivinä. Menen nopeasti ohi!
Olen syönyt tuoretta, terveellistä ruokaa kohta kaksi kuukautta. Laihtuessa 1200-1400kcal puolet päivistä. Nyt 2000-2500kcal kehon tasaantuessa ja nuhakuumeen aikana. Mutta samoja terveellisiä ruokia kuin laihduttaessakin. Ei mitään hiilari-sokeri-rasva-höhhöä.
Nyt uskaltaa taas yogata, voimistella vähän. Kehossa tuntuu hyvälle ja voimia tullut siihenkin.
Samalla kcal-tarve pieneni 1500kcal ja paino alkoi laskea taas mukavasti.
Laihdutuksen jälkeen saan n.2kg lisää, kun syön enemmän. Olen nyt omassa ihannepainossani, mutta haluan pudottaa ennen talvea pari, kolme kg:a. Vähän pelivaraa.Kyllä sä voit sanoa että minä olen kyseessä. En tiedä mitä saavutat haukkumalla mua. Mutta hienoa että olet täydellinen ihminen. Minä en ole täydellinen ja en tule koskaan olemaankaan. Mulla ei ole tarvetta enää kirjoitella tänne ettet vaan menetä yöuniasi minun syömishäiriön takia. Toivottavasti pystyt pitämään kiinni täydellisyydestäsi ja virheettömästä elämästäsi.
- Onkokokemuksia
Törmäsin tälläisiin <a target='_blank' href='http://track.healthtrader.com/track.php?c=cmlkPTc5MTEzMyZhaWQ9MzQ1MzkyNjE'>Fat Binder rasvansitoja kapseleihin</a>, onko kenelläkään kokemusta näiden käytöstä laihdutuksen apuna? Lupaavat "estää ravinnosta saadun rasvan imeytyminen ja näin vähentää syötyjen kokonaiskalorien määrää". Kokemuksia?
- ruokavaliokuntoon
Tsekatkaapa täältä ruokavalioon liittyvä artikkeli: https://www.hikipanta.com/ravinto/tiedemiesten-kasitys-tehokkaimmin-painoa-pudottavasta-ruokavaliosta/
- kylälähtee
31.7. Paino 112,6kg (digivaaalla) viime maanantaina 25.09. 94,6kg (sama vaaka) paljonko sitä nestettä oikein elimistössä on kun sanotaan että nopeasti laihduttamalla lähtee vaan lihakset ja nesteet? mulla siis keskiarvo nyt 2,25kg/viikko ja menossa siis viikko 8==>18 kg lähtenyt. samaan aikaan esim hauiksen ympärysmitta KASVANUT 1,5 senttiä. toki reisien ja vatsan ympärys kutistunut roimasti. Työkalut: Tipaton, hiilariton, juoksu, kahvakuula. Tavoitepaino 84. Alunperin ajattelin että menee tuollaiset 7 kuukautta, mutta näyttääkin menevän noin 3 kuukauden aikana. No laitan varmaan kuitenkin tavoitteen tuonne ensi kesään ja 74 kiloon (mies 173 cm keski-ikäinen)
- Blogintekijä
https://30kiloaterveellisempi.blogspot.fi/ Ylempänä olin tuo linkki jo mut tässä uudelleen, kun meni kommentin vastaukseen edellinen!
- juo_vettä
Ennen jokaista ateriaa kannattaa juoda lasillinen tai kaksi tavallista raikasta vettä. Vartti ennen syömistä. Silloin ei tule syödyksi niin paljon aterian aikana. Kylläisyys nappaa nopeammin. Voi unohtaa jopa kaloreiden laskemisenkin. Muuta laihdutusdieettiä ei kenties tarvitsekaan. Vettä massuun ennen syömistä.
- intoaremppaanettimässsää
Hei!
Tämä on ollu nyt jo monta kuukautta hiljainen palsta.
Onko täällä enää ketään niitä joiden kanssa 2017 toukokuussa aloteltiin remppaa? (esim. laihduttaja76, uusi-elämä-alkoi, qtar84 jne..) en muista enää tarkalleen teidän nimimerkkejä mutta tunnistatte varmaan jos luette tämän. :)
Mitä teille kuuluu nykyään ja miten paino asiat teillä?
Terv. Intoaremppaanettimässä, se joka aloitti silloin sen ketjun :)
Mukavaa joulun odotusta- aplaihduttaja_76
Mun paino vaihtelee 70-75 kilon välillä. Välillä tuntuu että pitäiskö lopettaa laihduttaminen. Seitsemän vuotta mennyt siitä kun aloitin. Mä otin nyt riskin kun vastasin,koska trollit alkaa kirjoittelemaan nimimerkillä. Mutta näin mulla.
- Ekaakertaatäällä
Helou!
Löytäisinkö täältä kavereita pudottaa painoa? Oon ite 30v, 162cm ja 70.1kg. Pudotin 3 vuotta sitte 20 kiloa reilusti alle puolessa vuodessa enkä koskaa oo syöny niin paljo mitä sillon piti syödä xD Kaikki on nyt sitte grammalleen tullu takasin!
Ois kiva saaha joku priva ryhmä esim. Watsiin tai fb tms. minne voi purkaa tuntojaan ja kertoa miten etenee ja tsempata! :)- Nöpömän
"Pudotin 3 vuotta sitte 20 kiloa reilusti alle puolessa vuodessa enkä koskaa oo syöny niin paljo mitä sillon piti syödä xD Kaikki on nyt sitte grammalleen tullu takasin!"
Itse olen monen yrityksen jälkeen todennut että lähes kaikki tiukan ruokavalion sisältävät painonpudotukset on tuomittu epäonnistumaan. Ne kun eivät mitenkään tue painon säilyttävän elämäntavan oppimista, päinvastoin. Ne opettavat elimistön elämään "erityistilassa", eivät normitilassa.
Nyt sitten olen vähitellen opetellut syömään niin kuin voisin kuvitella syöväni loppuelämäni. Kohtuullisen terveellisesti ja tasapainoisesti mutta en mitenkään ihmeellisesti. Siis niin kuin tavallista elämää pystyy elämään niin että koko muun lähipiirin ei tarvitse syödä jotain muuta kuin itse syö. Määrät vain ovat nyt tavallisia enkä syö enää jatkuvasti herkkuja tai ota lisää ruokaa tai välipaloja. Painonpudotus on paljon hitaampaa mutta jotenkin paljon terveemmän tuntuista. Lisäksi olen opetellut liikunnallista elämäntapaa samalla ja sekin on tuonut elämään muuta ajateltavaa pelkän syömisen lisäksi. Olen jopa alkanut nauttia jostain lajeista melkein yhtä paljon kuin ennen niistä herkuista joilla itseni aina lihotin! - Syö-Liiku
Nöpömän kirjoitti:
"Pudotin 3 vuotta sitte 20 kiloa reilusti alle puolessa vuodessa enkä koskaa oo syöny niin paljo mitä sillon piti syödä xD Kaikki on nyt sitte grammalleen tullu takasin!"
Itse olen monen yrityksen jälkeen todennut että lähes kaikki tiukan ruokavalion sisältävät painonpudotukset on tuomittu epäonnistumaan. Ne kun eivät mitenkään tue painon säilyttävän elämäntavan oppimista, päinvastoin. Ne opettavat elimistön elämään "erityistilassa", eivät normitilassa.
Nyt sitten olen vähitellen opetellut syömään niin kuin voisin kuvitella syöväni loppuelämäni. Kohtuullisen terveellisesti ja tasapainoisesti mutta en mitenkään ihmeellisesti. Siis niin kuin tavallista elämää pystyy elämään niin että koko muun lähipiirin ei tarvitse syödä jotain muuta kuin itse syö. Määrät vain ovat nyt tavallisia enkä syö enää jatkuvasti herkkuja tai ota lisää ruokaa tai välipaloja. Painonpudotus on paljon hitaampaa mutta jotenkin paljon terveemmän tuntuista. Lisäksi olen opetellut liikunnallista elämäntapaa samalla ja sekin on tuonut elämään muuta ajateltavaa pelkän syömisen lisäksi. Olen jopa alkanut nauttia jostain lajeista melkein yhtä paljon kuin ennen niistä herkuista joilla itseni aina lihotin!Samaa mieltä kanssasi, että ei mitään yksipuolisia diettejä, kuten pulverirääkki, paasto, tai vastaava. Joka toisen päivän minimi-kcal tehoaa minulla tai joku 14h paasto ja syödään 10h.
Minulle on liikunta hyvinvoinnin perusta, mutta lokakuussa tulee Alakulo kylään ja poistuu vasta näin valoisan ajan alkaessa.
Nyt reippaita kävelyjä ja sisällä voimistelua hämyvaloissa DVD:n ohjauksessa.
Syyskuussa olin ihannepainossani, 10 viikkoa laihdutusta viime keväänä ihannepainoon.
Se 2kg tuli takaisin heti seuraavana kuuna normaalisti syödessä ja nyt 5kuukautta istuen ja lukien on tuonut 3kg lisää lössöä. Se näkyy vaatteissa. Eli vyötärössä - yök!
Helmikuussa kävelläään ne pois n.3h liikuntaa syöden 1800kcal/pvä, eikä pulvereilla.
Se vie aina 3-4 viikkoa, ennenkuin kävelyt alkavat vaikuttaa janäkyä.
Ulkona on todella raikasta kevään alkavassa valossa!
- EläHetkessä_
Hei täällä kans yksi laihduttaja.. olen elämäni aikana laihduttanut varmaa 500 kg, mutta ne aina tulleet takaisin... olen siis vajaa 30 vuotias sairaanloisen ylipainoinen nainen, ja nyt puhutaan TODELLA painavasta! kävin viimevuonna ravintoterapeutilla eikä siitä oikein ollut apua... olen hirveä herkkuperse ja sokerihirmu, syön todella epäterveellisesti.. usein käyn ulkona tai tilaan kotiin ruokaa... mutta nyt riitti. 1.1 aloitin. jätin herkut ja makeat pois, kaikki roskaruoka vaihtui kasviksiin, lihaa ja kanaa syön niiden tukena, hiukan riisiä ja perunaa päivistä riippuen.. unirytmi on sekaisin vielä, mutta ruokailutottumukset on muuttunut radikaalisti... jokapäivä mennään päivä kerrallaan eteenpäin ja 24h vuorokaudessa pyörii päässä ruoka, mutta tästä on hyvä jatkaa... juon paljon vettä. ja tölkin light limua päivässä, koska jotain hyvää on pakko saada.. minulla on tavoitteen päivä kerrallaan ja motivaatio on vielä aika korkea.. liikuntaa en ota vielä mukaan tähän, mutta uskon, että kun saan ruokavaliolla pudotettua painoa jonkin verran on helpompi myös liikkua. tällähetkellä liikkuminen on hikistä ja hengästyttävää. halusin kirjoittaa oman tarinani tänne, koska en ole kenellekkään puhunut mitään. suku ja perhe ovat huolissaan, mutta en halua kertoa kenellekkään mitään ettei tule pettymyksiä. luotan itseeni ja toivon parasta. nyt on viimeinen mahdollisuus parantua, tai ainaki saada painoa alemmaks... pakko yrittää, mitään sairauksa minulla ei ole todettu mikä on ihme, mutta sen vuoksi haluan laihtua, ettei niitä myöskään tule. tsemppiä kaikille laihduttajille ja teidän kokomuksia on mahtava lukea, vaikka mielestäni suurinosa teistä on ihan sopivan painoisia :D
- veijo80763763
"Hei täällä kans yksi laihduttaja.. olen elämäni aikana laihduttanut varmaa 500 kg, mutta ne aina tulleet takaisin... "
Se tavallinen tarina kun yritetään laihduttaa uskomuksilla.
katseleppa blogistani. Oikeassa reunassa "laihduta helpommin" ja lopeta jojoilusi. - veijo8763763
EläHetkessä_
Rääkkäät itseäsi aivan turhaan. Nälkä voittaa aina. Ei ole mitään syytä olla nälissään. Kyse on siitä mitä syöt. Kun olet aloittanut oikeaan suuntaan niin miksi et tekisi asiaa todella oikein. - veijo3663
Alla osittainen käännös dr. Björn Ekengren:in artikkelista “ Ylipainoinen potilas”.
Mitä sitten syödä?
Luonnollista, mielellään rasvaista ruokaa, lihaa, lintuja, kalaa, oliivi- ja rapsiöljyä sekä täysrasvaisia meijerituotteita kuten voita ja kermaa. Jos sinulla yllämainituilla on vaikeuksia saada painoa putoamaan ts. pitämään verensokerisi alhaalla voit yrittää välttää maitoa ja juustoa suurissa määrissä. Maito sisältää jonkun verran hiilihydraattia laktoosin muodossa ja juusto kaseiinia joka voi nostaa verensokeria. Vihanneksia voit syödä rajattomasti. Varo kuitenkin juureksia ja palkokasveja sillä joissa usein on paljon hiilihydraatteja. Syö pelkästään silloin kun sinulla on todella nälkä ja syö itsesi kylläiseksi. Mikään ei pakoita sinua syömään kolmea suurta ateriaa päivässä välipaloineen vaan päätät itse milloin ja kuinka usein syöt. Juo vettä, kahvia ja teetätai kuivaa valkoviiniä (voi jopa olla hyödyllistä, tiede ei ole yksimielinen) jollei sinulla ole ongelmaa alkoholista. Makeaa pelkästään suurissa juhlissa/juhlapyhinä ja mieluiten itse valmistettua jolloin tiedät kuinka paljon sokeria saat itseesi.
Liikunta
Et pysty liikkumaan itseäsi laihaksi mutta liikunnasta on monia terveyshyötyjä. Harrasta liikuntaa joka mielestäsi on hauskaa. Se on sinulle paras liikuntamuoto. Liiku niin paljon kuin haluat mutta älä odota että se laihduttaa.
Pelkkä liikunnan lisääminen ei toimi laihdutuksessa jollet samalla muuta ravintoasi.
koko juttu ja lähde blogissani- TotuusSattuuQC
"Pelkkä liikunnan lisääminen ei toimi laihdutuksessa jollet samalla muuta ravintoasi."
Ei toimi koska suurin osa ylipainoisista ihmisistä on jatkuvasti niin paljon "pluskaloreilla" että ei vain yksinkertaisesti pysty harrastamaan niin kuluttavaa liikuntaa että pääsisi selkeästi miinukselle.
Kuitenkaan mitään kovin erityistä ruokavaliota ei laihduttamiseen tarvita, määrien vain pitää vastata sitä normipainoisen ihmisen normikulutusta ja sopivalla liikunnalla sitten päästään vähän miinukselle.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384629Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203195Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2712361Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532237- 1652079
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131632M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151289