Naisten/Miesten "Kaverisuhteet"

Kuten jo aiemmin on tullut esille, pahinta mitä voi olla, on jos mies sanoo naiselle että nainen on miehelle kuin "sisko". Sama toisin päin.

Toinen taso tätä on "kaveruus" -suhteet.

Usein juuri nainen kaipaa miestä "kaveriksi", koska saa remonttireiskan tai muun työmiehen ilmaiseksi.

Itse ainakin lemppaan "kaverinaiset" heti, jos joku sellaiselta alkaa vaikuttaa. "Kaverinainen" on pelkkä mieliharmi, ja taakka miehelle. (Ajanhukka ja kustannuserä) Kaverinaista pitäisi jaksaa kuunnella, kun sillä on toisen miehen kanssa sydänsuruja (=olisi parempi olla homo kaverina naisella) Kaverinaista pitäisi viedä sinne sun tänne, viihdyttää ja olla jonain seremoniamestarina, ja kuitenkin "kaverinainen" etsii koko ajan uutta miestä muualta, kuin tästä "kaverimiehestä".

Pahimmassa tapauksessa kaverimies lemmenkipeydessään, ja toivoessaan että "josko tästä voisikin tulla jotakin", maksaa kaverinaiselle sitä sun tätä, saamatta kuitenkaan varsinaisesti mitään arvostusta "kaverinaiselta".

Naiset osaavat hyväksikäyttää tällaisia miehiä, ja tällaisia miehiä kutsutaankin "alemman tason miehiksi".

Jos ei mies lemppaa saman tien tällaista "kaverinaista", ryhtyy mies vapaaehtoisesti "alemman tason mieheksi"

Näin raakaa tämä on, mutta itseäni ei ainakaan naiset kuseta. En katsele hetkeäkään tuollaista naista, joka ilmenee, että haluaa minusta "kaverimiehen".

Monoa perseeseen heti tuollaiselle naiselle. Pidän yhteyttä vain sellaisten naisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita JUURI MINUSTA, eivätkä etsi jotakuta muuta, jos minun kanssani kerta aikaansa haluavat kuluttaa. Kuluttavathan ne siinä tapauksessa minunkin aikaani, jos yhteyttä pitävät.

Ei muuta kuin heti monoa, ja mies hakeutukoon sellaisten naisten seuraan, jotka hyväksyvät juuri tämän miehen potentiaalisena seurustelukumppanina.
29830
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

No ehkä sä et osaa olla vaan kaverina. En minä ainakaan kaikkea näille "kamunaisille" ole hoitamassa. Ja kuuntelen kyllä niitten surujakin, mutta toisaalta voin pistää itse mietteitä sinnepäin. Ja ei muuten ole ihan samanlaista turista miehen, kuin naisen kanssa.

Minusta mies ja nainen voi olla ihan hyvin, kovinkin läheisiä, ilman että tulis mitään "seksuaalista jännitettä". Oikeastaan minulle on ainakin saakelin tärkeää, että mulla on naisiakin ystävänä ja kavereina. Menettäisin paljon, jos heistä joutuisin luopumaan...

2Äänestä
  • Iskä hei, heitä viikkorahaa. Kaikille lapsille kannata aina vastata.

    Äänestä

  • lapsukaiset kirjoitti:

    Iskä hei, heitä viikkorahaa. Kaikille lapsille kannata aina vastata.

    Taisi osua kunnolla, ja upota kans. Taidat olla just sellainen nainen, joka tuli paljastetuksi. Onko nyt pelko perseessä että hyväksikäyttämäsi miehet näkevät totuuden, ja huomaavat vilpillisyytesi?

    1Äänestä

  • lapsukaiset kirjoitti:

    Iskä hei, heitä viikkorahaa. Kaikille lapsille kannata aina vastata.

    No mä tuumin mitä mieltä minä olen, en vastaa vaan aloittajalla, vaan annan näkökulmaa omasta puolesta, lukee näitä juttuja muutakin kuin sinä.

    Äänestä

  • Heheheheheh kirjoitti:

    Taisi osua kunnolla, ja upota kans. Taidat olla just sellainen nainen, joka tuli paljastetuksi. Onko nyt pelko perseessä että hyväksikäyttämäsi miehet näkevät totuuden, ja huomaavat vilpillisyytesi?

    Muutkin lapset syntyneet kakolassa

    1Äänestä

  • Dissident kirjoitti:

    No mä tuumin mitä mieltä minä olen, en vastaa vaan aloittajalla, vaan annan näkökulmaa omasta puolesta, lukee näitä juttuja muutakin kuin sinä.

    Juominen ja palstailu ei sovi yhteen. :D

    1Äänestä

  • nukkumaanmenoaika kirjoitti:

    Juominen ja palstailu ei sovi yhteen. :D

    No ei niin. Ja työntekokaan ei käy ryyppäämisen kanssa...kummastakaan ei tulis mitään...

    Äänestä

  • nukkumaanmenoaika kirjoitti:

    Juominen ja palstailu ei sovi yhteen. :D

    Kyllä näyttää naiset olevan nyt kärmeissään, kun aloittaja paljasti koko naisten pelin juonen ja teki jatko huijaamiset mitättömiksi tai ainakin vaikeammiksi

    Äänestä

  • Hahahahaha kirjoitti:

    Kyllä näyttää naiset olevan nyt kärmeissään, kun aloittaja paljasti koko naisten pelin juonen ja teki jatko huijaamiset mitättömiksi tai ainakin vaikeammiksi

    Ei helkatti! Tuli mieleen se Klonkku! Juttelee itsekseen hyvän minunsa ja pahan minunsa kanssa.... Ryömitkö kirjoittamaan tuon? Klunk klunk...

    3Äänestä

  • Hahahahaha kirjoitti:

    Kyllä näyttää naiset olevan nyt kärmeissään, kun aloittaja paljasti koko naisten pelin juonen ja teki jatko huijaamiset mitättömiksi tai ainakin vaikeammiksi

    Eipä näytä kaukana olevan aika kun naiset erotilanteessa alkavat vaatia, joka panolta minkä avioliitossa on persettä miehelleen antaneet asenteella 50e per laaki, tai enemmänkin.

    Äänestä

Näin se menee. Elämä nääs. Ilman avioehtoja.

Äänestä

Itepähän olet "kaverisi" valinnut ja anna kun arvaan? Ne kaikki ovat niitä ns hottiksia (tai pitävät itseään sellaisina) ettekä koskaan puhu mistään "arkisesta", politiikasta ym tai maailman menosta ylipäätään? Vika on kaverimaussasi.. Jotkut naiset osaa aivan itse hoitaa ne ns miesten työt mutta yksin ajanvietto tai keskustelu onkin eri juttunsa heh.

Esim.eräistä kavereista..
Viimeksi multa meni toista sataa Prismaan ja Alkoon viitisenkymppiä, kamu lupasi tuoda jotain yllättävää niin en sitten tuhlannu enempää. Ok, hain vielä tupakkakaupasta lempisikarejaan, tiiän suun napsavan jos hiuka tissuttelee. :P
Muutama hiton hyvä leffa, ruokaa (4 lajin tein rakkaudesta YSTÄVÄÄN) ja saunaa, loppuyö maailman pahennusta ja naisten haukkumista. Alkuillasta käytiin näön vuoks viskomassa järvelläkin mut toisella kertaa kireämmät siimat ja yhteinen vaellusreissu seuraavaksi, se keskittyy enemmän kalojen kiusaamiseen sitten..
- pesin ja kuivasin myös tuomansa aremmat syys/talvikamppeet ja yhden untsikkapeiton. Korjasin yhden napin jne.. Kaveri taas sillä aikaa katsoi mikä vaivais yhtä pihahärveliä. Maalasi aitan kaiteetkin kun sujuu nopeammin hältä tuollaiset.
-
Taisin joo tulla kovin kalliiksi ;) Eikä mtn fyysistä, emme kumpikaan edes halaile kuin mahdollisia kumppaneitamme.
On istuttu sairaalassa, oltu tukena raivoamassa petturin kamoja ulos heittäessä yhdessä ja paljon muuta.. Nuorina enemmän piletettiin mutta nykyään rauhallisempaa. :)
Elämän muista koukeroista johtuin voi mennä useampi kuukausikin ettei ehdi muka nähdä vaan samast jatkuu huonot jutut aina uudestaan.. Tainnut jopa pari vuotta mennä pahimmillaan kun annoin tilaa mustikselle naiselle, joka kiitteli pettämällä miestään siitä kun tämä kamuni jätti kaverit&ystävät tuon räkättirastaan vuoksi hah! Mut sitä varten ystävät ovat. Tallessa vaik myrskyäisi.

Ei ystävyys katso sukupuolta mikäli kumpikin osaa olla "kaveria" ilman taka-ajatuksia ja on käynyt tuuri sielunkumppanin löytymisestä ilman parisuhdedraamaa.
En toki mikkään missi ole.. Pieni ja hoikka, miesvaltaisella alalla enkä ole ikinä ymmärtänyt mihin osa naisista tarvitsee vieraiden miesten huomiota.. Itsetunto on ollut liiankin kohdillaan kai.

Äänestä

Kaveri suhteet ei onnistu jos siinä takana muita tarkoituksia. Jos nainen käyttää miestä hyväkseen "kaverina niin minkäs sille voi. Toinen sokeana ymmärtää "jos tässä nyt jotain saisi kun auttelen jne. Kai ymmärrät että nainen hakee remonttireiskan ja sen rahan antajan siltä joka on muu kuin kaveri. Itse siis alistut naiselle auttajaksi. Mullakin kokemus tästä. Toinen esittää niin kaveria jne. En nyt rahallista tukea ole antanut mutta remontin tarvetta sillä selkeästi on. Kai se siksi kaveria esittää.

1Äänestä

Kaverinsa saa ihan itse valita. Yhtälailla ne samaa sukupuolta olevat "kaverit" voivat käyttää sua hyväkseen.

Mulla on myös hyviä miespuolisia kavereita. Harrastusten tiimoilta pidetään eniten yhteyksiä. En kyllä tunnista tuollaista kuvailemaasi hyväksikäyttöä puolin enkä toisin. Eiköhän nykyaikana naiset osaa vähintäänkin yhtä hyvin remontoida kuin miehetkin.

1Äänestä

Kyllä mulla ainakin on kavereita, niin naisia kuin miehiäkin. Minusta se on aivan luonnollista... eikä siinä ole mitkään hellät tunteet kysymyksessä, ja jos mies niitä alkaa kaivata... tulee kyllä aika viileä kausi siihen kaveruussuhteeseen.
Kyllä mä autan kavereitani silloin kun pystyn, vaihtelen vetoketjuja takkeihin, korjaan farkkujen lahkeita, lyhennän housuja ja paikkailen tarvittaessa jos pystyn siististi sen tekemään.
(Emo neuvoo kyllä usein miten se vaate korjataan)

Kudon villasukkia ja... joskus jopa parsin uudehkojen villasukkien pohjia. Eivät ole mun kutomia, vaan jostain halvasta pehkolangasta kudottuja, jotka ei sitten kestä kulutusta.
En ymmärrä... euron tai pari kalliimpi lanka kerältä ja laadukkaampi kestää myös käyttöä... sillä vaivalla kun kun kutoo käsin sukat, se pari euroa panostaa lankaan on pieni raha!

Olen opettanut myös muutaman mieskaverini säilömään kurkkuja ja sieniä, tekemään pikkelssejä itse ja perusruokaa pakastimeen ym. hyödyllistä.
Kyllä se ystävyys ja avunanto on kaksipuolista toimintaa... oli sukupuoli kumpaa lajia tahansa!

Mulla on oma autoni, en tarvitse matkakyytejä, mutt olen kyllä tarjonnut joskus kyydit kavereilleni. Ja tanssireissuilta mun broidini usein hakevat minut kotiin, joten silloinkaan en ole kyydin tarpeessa ollut, vastavuoroisesti mä piion heidän muksujaan... pääsevät silloin vapaalle.

Enkä todellakaan halua menettää kaveri miehiäni, hekin todella ovat kuin iso veljiä mulle henkisesti ja kyyditsen heitä tarvittaessa. Samoin kun käyn kalastamassa, joku aina joskus on halukas lähtemään merelle kalaan kanssani, ja mä arvostan kyllä seuraa merellä ollessani.
Vene ei muuten ole minun vaan isäni ja saan lainata sitä, tarvittavan polttoaineen kun ostan.

Joten summa summarum AP:n kaltaista kaveria en ystäväkseni ottaisikaan, ajatusmaailmamme niin eri planeetoilta. Enkä huolisi sydänkäpyseksikään tätä alemmantason "miestä"; jonka miehisyys kärsii naisystävistä!

Äänestä

Tässä hyvä esimerkki naisista, joilla on miesystäviä vauva-palstalta:

"
äiti77

klo 23:11 | 20.8.2017

Mulla on sellainen mies ollutkin. Kerran sitten toin kotiimme ystäväni, johon tää ex tutustui ja totesi ettei se ehkä olekaan niin paha asia että on miehiä ihan ystävinä. Ja mulla on ollut aina miehiä ihan ystävinä. Erikseen on sitte ne miehet joihin on jotain seksuaalista mielenkiintoa, niitä en edes pidä ystävinä.

Toisaalta meillä on mun nykyisen miehen kanssa vähän erilainen suhde ja vastakkaisen sukupuolen edustamien kavereiden lisäksi myös satunnaiset seksisuhteet on sallittu."

Äänestä

Kaverilta ei haluta seksiä tai parisuhdetta. Noi naiset ei ole sullekaan siis olleet mitään oikeita kavereita, vaan kieli ruskeana palvelisit pillun toivossa. Hyvä vaan, että ymmärrät pysytellä kaukana noiden takaa-ajatuksiesi kanssa. Vai haluaisitko panna myös miespuolisia "kavereitasi"?

1Äänestä
  • Mihin nainen tarvitsee miestä kaveriksi? Eikö naiselle riitä naispuoliset kaverit, vai onko kaverimies joku siirtymäajan henkinen korvike, kun ei ole uutta jännämiestä löytynyt?

    1Äänestä


Pidän aikana outona, jos mies ei pysty olemaan naisen kanssa vain kaverina. Itselläni on ollut lapsesta asti kumpaakin sukupuolta olevia kavereita eikä tämä ole koskaan ollut ongelma. Kuitenkin ne naiset joista olen kiinnostunut enemmän kuin kaverimielessä ovat niin erilaisia kuin kaverinaiset. Kaverinaisilta voi kuitenkin saada hyviä vinkkejä naisten suhteen ja heidän kanssaan voi tehdä samoja asioita kuin kaverimiestenkin. Joskus pelaillaan pelejä yhdessä, käydään tapahtumissa, syömässä, matkoilla jne. En ainakaan itse tunne vetoa kaikkiin mukaviin ja jopa hyvän näköisiin naisiin.

1Äänestä

Vastoin palstan yleistä linjaa käännyn aloittajan puolustajaksi, tosin hiukan toisesta perspektiivistä. On vaikea pitää miehen ja naisen välinen suhde pelkkänä kaveruus suhteena. Ja jos se jotenkin onnistuisikin, niin olisi vaikea selittää sitä omalle naisystävälleen ja saada sille aito hyväksyminen.
Oma suhde onnistuu parhaiten kun ei anna kumppanille liikaa syytä epäluuloon. Kukaan ei jaksa seistä varpaillaan montaa vuotta.

2Äänestä

Voi riippua ehkä myös osapuolten iästä. Vanhemmalla iällä ehkä eri juttu kuin nuorella iällä.

Äänestä

Maksoin aikoinaan 8 euroa tunti käteen naiselle tekemistään aputöistä, vaikka puoliso olikin. Talo on kuitenkin minun, ja mahdollisen eron tullessa on asiat kuitenkin kunnossa, eikä tarvitse ajatella että teki turhaa työtä

Äänestä
  • Minulla oli kodinhoitaja joka siivosi ja vei paitani pesulaan säännöllisesti, koska minä matkustin paljon. Kun tapasin sitten naisystäväni, niin se käski hankkiutua eroon kodinhoitajasta. Miesten yritykset miettiä mikä on helppoa ja kätevää kaikille, ei aina ole sama asia kuin mitä naiset haluavat.

    Äänestä

  • Itselle tuli aikoinaan ero tuosta 8 euroa tunti, ja nykyisen kanssa tuota järjestelyä ei ole ollut. Onkin jo uhkaillut että eron tullessa vaatisi puolta omaisuudestani itselleen perustuen kaikkiin töihin mitä kiinteistössäni on hyväkseni tehnyt. Oltu kimpassa nyt kymmenkunta vuotta

    Äänestä

Se kun on niin, että tämän ajan nainen on titteliltään "tasaarvo". Naiset on tässä ajassa ikään kuin eksyksissä. Kukaan ei ole kyllin hyvä, eikä miehet niin kuin naisetkaan, mihinkään suhteeseen lähde, mitenkään varman päälle. Kakaroita pumpataan vain maailmaan yhteiskunnan elätettäviksi ja näin näitten huoripukkien nainnit joutuu koko kansa maksamaan. Naikoot vaan niin, että perse pykii ,jos tekeevät sitä omalla kustannuksellaan.

Äänestä

Jotain tässä nykyisessä ajassa on vialla, kun on näin paljon ukko vihaa sekä akka vihaa, olemme ehkä tulleet aikaan jolloin sukupuolet suhtautuvat toisiinsa jo alun pitäen tietyllä varauksella, varsinkin akat näyttäisi varautuvan tässä suhteessa enemmän kuin ukot. On ehkä paljon akkojen keskuudessa niitä jotka pyrkivät vain hyötymään miehen työstä ja omaisuudesta.
Me ukot ollaan sellaisia, että meillä kahahtaa pillu päähän ja me alamme esm suinpäin avioliittoon varmistamatta esm avioehdolla siitä, että omaisuutemme pysyy itsellämme akan avio oikeudesta huolimatta.
Tämän tasaarvo idean jälkeen on alkanut sukupuolten välillä olla jännitteitä ihan valtakunnan tasoisesti, me kumpikin sukupuoli varaudumme toisemme suheen enemmän kuin ennen ja se aiheuttaa tiettyjä jännitteitä välillemme.
Kyllä akat osaa olla ilkeitä jos mies alistuu niille, turpiinsa monetkin naiset tarvitsisivat se vois puhdistaa ilmaa monessa avioliitossa. Minunkin akka sanoi minulle kun meidän piti rueta panolle, että: " Minä hommaan sulle lolitan". Olin kuitenkin kaikelta osin sivistyneempi kuin akka, vaikka minun olis ollu hyvä vastata, että: "Minä homman sulle tekokyrvän näköisen hieromasauvan". No näihin juttuihin loppuivat panot, meidän perheessä.

Äänestä
  • Mulla sama juttu, ja miltei täsmälleen sama juttu, tosin hommasin sen tekokyrvän akalle, kun ensin itse moneen kertaan sanoi hommaavansa mulle sen lolitan. Että jaksaa vituttaa joo. Kun ei vieraisiin viitsi eikä halua seota, niin ollut jo vuosia ilman

    Äänestä

  • Ja kaiken vittumaisinta on se, kun akka puhuu vielä halventavasti luonnollisesta tarpeesta eli seksistä, tyyliin, "kaiken pitää mennä sinun kyrpäsi ympärillä" eli valittaa että miksi tässä pitäisi kaiken mennä "kyrpäni ympärillä" että viesti minulle on siis että minun tulee hävetä ja mennä itseeni, koska olen niin alhainen, että seksistäkin voisi pitää silloin tällöin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jhdhouwuehuh kirjoitti:

Kuten jo aiemmin on tullut esille, pahinta mitä voi olla, on jos mies sanoo naiselle että nainen on miehelle kuin "sisko". Sama toisin päin.

Toinen taso tätä on "kaveruus" -suhteet.

Usein juuri nainen kaipaa miestä "kaveriksi", koska saa remonttireiskan tai muun työmiehen ilmaiseksi.

Itse ainakin lemppaan "kaverinaiset" heti, jos joku sellaiselta alkaa vaikuttaa. "Kaverinainen" on pelkkä mieliharmi, ja taakka miehelle. (Ajanhukka ja kustannuserä) Kaverinaista pitäisi jaksaa kuunnella, kun sillä on toisen miehen kanssa sydänsuruja (=olisi parempi olla homo kaverina naisella) Kaverinaista pitäisi viedä sinne sun tänne, viihdyttää ja olla jonain seremoniamestarina, ja kuitenkin "kaverinainen" etsii koko ajan uutta miestä muualta, kuin tästä "kaverimiehestä".

Pahimmassa tapauksessa kaverimies lemmenkipeydessään, ja toivoessaan että "josko tästä voisikin tulla jotakin", maksaa kaverinaiselle sitä sun tätä, saamatta kuitenkaan varsinaisesti mitään arvostusta "kaverinaiselta".

Naiset osaavat hyväksikäyttää tällaisia miehiä, ja tällaisia miehiä kutsutaankin "alemman tason miehiksi".

Jos ei mies lemppaa saman tien tällaista "kaverinaista", ryhtyy mies vapaaehtoisesti "alemman tason mieheksi"

Näin raakaa tämä on, mutta itseäni ei ainakaan naiset kuseta. En katsele hetkeäkään tuollaista naista, joka ilmenee, että haluaa minusta "kaverimiehen".

Monoa perseeseen heti tuollaiselle naiselle. Pidän yhteyttä vain sellaisten naisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita JUURI MINUSTA, eivätkä etsi jotakuta muuta, jos minun kanssani kerta aikaansa haluavat kuluttaa. Kuluttavathan ne siinä tapauksessa minunkin aikaani, jos yhteyttä pitävät.

Ei muuta kuin heti monoa, ja mies hakeutukoon sellaisten naisten seuraan, jotka hyväksyvät juuri tämän miehen potentiaalisena seurustelukumppanina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu