Törmäsin tuossa netissä et-lehden deitti-ilmoitusohjeet. Et-lehteähän lukevat enimmäkseen vanhat naiset.
Vaikka jotkin ohjeista olivat samaa jargonia, kuin kaikki muutkin, oli siellä muutamia hyviä kohtia, joista huomasi että laatija oli tajunnut että kohderyhmä ei ollut enäää MA-huimpulla olevat naiset. Näistä kannattaisi ehkä ottaa nuorempienkin oppia:
http://www.treffailua.com/treffipalsta-ja-deitti-ilmoitus-ohjeita
"4. Anna tavalliselle miehelle mahdollisuus"
"Jos etsittävää miestä kuvaillaan hyvin korkealentoisesti ja pitkän vaatimuslistan kera, niin tavallinen miesparka ei tunnista siitä itseään."
"Varsinkin koulutetut naiset tuppaavat etsimään itsensä maskuliinista peilikuvaa. Anna mahdollisuus kirjoitusvirheitä tekevälle rekkakuskille.
Voit ehkä tuntea itsesi kuningattareksi hänen kanssa, ja hänessä voi olla paljon hyviä puolia."
"Käy treffeillä toisessa kaupungissakin – 100 km päästä voi löytyä helmi."
"7. Keskity yhteen kerrallaan
On vaikea kirjoittaa monen kanssa yhtäaikaa, vaikka totuus on, että ehdokkaita "kilpailutetaan"."
"Samaa voi sanoa naisille. Suurin osa miehistä asettaa kuitenkin yläikärajan vähintään 5 vuotta itseään nuoremmaksi."
Vaikka jotkin ohjeista olivat samaa jargonia, kuin kaikki muutkin, oli siellä muutamia hyviä kohtia, joista huomasi että laatija oli tajunnut että kohderyhmä ei ollut enäää MA-huimpulla olevat naiset. Näistä kannattaisi ehkä ottaa nuorempienkin oppia:
http://www.treffailua.com/treffipalsta-ja-deitti-ilmoitus-ohjeita
"4. Anna tavalliselle miehelle mahdollisuus"
"Jos etsittävää miestä kuvaillaan hyvin korkealentoisesti ja pitkän vaatimuslistan kera, niin tavallinen miesparka ei tunnista siitä itseään."
"Varsinkin koulutetut naiset tuppaavat etsimään itsensä maskuliinista peilikuvaa. Anna mahdollisuus kirjoitusvirheitä tekevälle rekkakuskille.
Voit ehkä tuntea itsesi kuningattareksi hänen kanssa, ja hänessä voi olla paljon hyviä puolia."
"Käy treffeillä toisessa kaupungissakin – 100 km päästä voi löytyä helmi."
"7. Keskity yhteen kerrallaan
On vaikea kirjoittaa monen kanssa yhtäaikaa, vaikka totuus on, että ehdokkaita "kilpailutetaan"."
"Samaa voi sanoa naisille. Suurin osa miehistä asettaa kuitenkin yläikärajan vähintään 5 vuotta itseään nuoremmaksi."
Vastaukset 34
Vanhimmat
Tilaisuus valkkaamiseen ! Ehkäpä tilanne on syytä käyttää hyväksi ja valitsemme mieleen ja kieleen sopivan &pätevän .
MA huipulla..... :D
niin rekkakuskitkin maksaa seksistä eli he käyttävät paljon maksullisia naisia niin älä hinnoittele itseäsi ulos ja tietysti varakkaammat pystyy maksamaan paremmin johon kuuluu luksusta eli älä valkkaa vaan ota kaikki maksavat asiakkaat niin rahaahan siitä saat
Olet varmaan rutiköyhä kun raha on mukana jokaisessa jutussasi. Siitä puhe mistä puute.
Eli et saa edes maksullista seuraa.
eikö maksullinen nainen tee sitä rahasta no onhan nykyään tinderinaisia jotka ei tee sitä rahasta vaan ilmaiseksi mutta kai jos on vähänkin tasokkaampi nainen niin pyytää siitä rahaa ja ne jotka pyytäisi rahaa niin miehet ei maksaisi tai ei olisi asiakkaita niin pakko tehdä ilmaiseksi että saa kikkeliä
Olet varmaan miehen rahojen perään kuolaava, kun tuolla tavalla kommentoit. Siitä puhe mihin himo. Eli olet maksullista seuraa.
Voin kuolata miehen rahoja mutta seksiä en anna.
Miehet voi vaikka kuolla puutteeseen. :))
Kikkeliskokkelis.
Ei sinulta kukaan mies seksiä halua edes ilmaiseksi. Rahakkaasta miehestä voit nähdä vain unta.
Asiahan on silloin niin kuin pitää. Kysyntä ja tarjonta kohtaa. Toinen ei kysy eikä toinen tarjoa.
Unta näkee mistä näkee.. harvoin niihin voi itse vaikuttaa.
Eikö tuo ole huijaamista. Jos kerran on maksettu pitää saada joku vastine rahalle myös.
Otat rahat muttet anna. Hyvinkö on onnistunut?
Kertoo aika paljon ajan hengestä että erikseen pitää kehottaa antamaan tavalliselle miehellekin mahdollisuus. Vanhemmat naiset saattavat jopa joutua tuota ajatusta toteuttamaan mutta nuoremmat sinnittelevät viimeiseen asti etteivät vaan joutuisi tuollaiseen kamalaan tilanteeseen.
ja käy -100km päässäkin eli käy miesten luona ja etsi koko suomesta niin asiakkaita saat enemmän ei yksi kaupunki välttämättä riitä jos et asu helsingissä jossa käy keikka työläisiä muualta suomesta niin hesalaiselle riittää asiakkaita hesassa mutta muualta joutuu etsimään koko suomesta seuraa ja kun käyt toisella paikkakunnalla niin koti kaupungissa ei tiedetä että huoraat ammatiksesi
Huomattavasti vähemmän on naisten deitti-ilmoituksia kun miesten. Epätoivoiset mieshuorat yrittää sieltä kautta löytää seuraa. Miten oma huorailusi?
Katkerista kommenteista päätellen, flaksi ei käy ollenkaan.
Mitäs se tekkakiski tykkää tilanteesta, jossa hän joutuu kohtelemaan koulutettua tteffikumppaniaan kuin kuninhatarta?
Mä vähän epäilen, ettei tuo tilanne sille "tavalliselle miehelle" mikään tavoittelemisen arvoinen ole, vaikka miehet täällä sen puolesta puhuvatkin.
Mobiili teki taas kepposia kirjoitusvirheiden muodossa. Toivottavasti saatte kuitenkin selvän ideasta.
Ainakin Lumian omistajat luultavimmin saavat selvää.. :D viimeisimpien mallien autoc. kirjoittelee semmosta siansaksaa et huhu..
Eli tämä vanhan Lumpun omistaja ainakin sai selvää. ;)
Naiset ei mitenkään näe tavis miehissä mitään hyvää. Sama kun työntäisi naisen leijonan kanssa samaan häkkiin.
Realistisia ja hyviä ohjeita, joita tuskin naiset vanhoina mummoinakaan mielellään noudattavat.
Nuorina markkina-arvonsa huipulla naiset saavat parhaita miehiä, siis enimmäkseen seksiseuraksi.
Markkina-arvon laskettua naisten pitäisi hyväksyä itsensä tasoinen mies ja sehän nyt on naisista aivan kamala vääryys. Naiset vertaavat jokaista miestä parhaimpaan mitä heillä on ollut, niin pituuden, kullin koon, lihaksien, komeuden, statuksen, omaisuuden kuin tulojenkin suhteen.
Eipä ole kukaan pakottanut hyväksymään ylemmän eikä alemman tason miestä. Kiva kun sulla on aikaa funtsia näitä asioita perinpohjin. Dementia pysyy paremmin loitolla kun käyttää aivonystyröitä monipuolisesti.
"Eipä ole kukaan pakottanut hyväksymään ylemmän eikä alemman tason miestä."
No ihanko totta.
"Kiva kun sulla on aikaa funtsia näitä asioita perinpohjin."
Tämä on keskustelupalsta, joten sinulle on varmasti suuri yllätys että täällä kommentoidaan asioita.
"Dementia pysyy paremmin loitolla kun käyttää aivonystyröitä monipuolisesti."
Hyvä ohje etenkin sinulle, koska olet kurppa.
Olen naaraskurppa. Sinä uroskurppa.
En ole kurppa. Tasoni on sitä paitsi parempi nyt kuin nuorempana, toisin kuin sinun.
Olet uroskurppa. Tasosi saat pitää mieliksesi.
Ei ole uroskurppia. Kurppa tarkoittaa vanhaa naista, jonka taso on laskenut huonoksi. Miesten taso ei laske iän myötä.
Kurppa on lintulaji. On uros ja naaraskurppia. Sinä olet uroskurppa. Tasosi saat pitää sellaisena kun haluat.
Olitpa vanha tai nuori niin tasosi on alinta kastia.
Olen aina parempi kuin sinä. Olet täysin turha ja sinut pitäisi haudata elävänä.
Mihinkäs muuhun mies turvautuu turhautuessaan kun väkivaltaan. Paremmuudestako se kertoo? Hautasitko äitisi kiivastuksissa.
Älä sinä lortto yritä päteä. Olet feminsiti jonka mielestä psyykkinen väkivalta naisilta miehiä kohtaan on ihan ok ja sallittua. Mutta fyysinen väkivalta sen seurauksena... niinpä, kyllä silloin akat kitisee kuin pikkulapset ja syyttävät sormet osoittavat joka suuntaan.
Etkö+vieläkään+ymmärrä,+miksi+naiset+eivät+ymmärrä+tasoteorioita?
10%+vähemmistöön+kuuluvat+ovat+ytmejä+/+ytnejä.+Elävät+omaa+elämäänsä.+
10%+vähemmistö+ei+kelpaa+kenellekään.+(Kuten+sinä.)
Jäljelle+jää+80%+ihmisistä,+mikä+on+hirmuinen+määrä!+Tästä+porukasta+NORMAALIT+ihmiset+valitsevat+sen,+kenestä+"tykkäävät".+Kun+rakastuu,+pienet+kauneusvirheet+ja+epätäydellisyydet+unohtuvat.++Se+ei+kuitenkaan+auta+palstalla+väijyvää+mielenterveysporukkaa,+jonka+aika+kuluu+pornon+ja+viinan+parissa.
Joku+raja+naisilla+sentään+on..
"Etkö+vieläkään+ymmärrä,+miksi+naiset+eivät+ymmärrä+tasoteorioita?"
Ymmärrän.+Siksi+koska+naiset+on+niin+tyhmiä.
"10%+vähemmistöön+kuuluvat+ovat+ytmejä+/+ytnejä.+Elävät+omaa+elämäänsä."
Ja+loput+elävät+jonkun+toisen+elämää?+Eiköhän+jokainen+elä+kuitenkin+ihan+omaa+elämäänsä.
"10%+vähemmistö+ei+kelpaa+kenellekään.+(Kuten+sinä.)"
Olet+väärässä.+Olen+kelvannut+useammallekin+naiselle+aisuriksi.+Sinä+puolestasi+olet+vajaaälyinen+idiootti,+etkä+kelpaa+yhtään+mihinkään.
"Se+ei+kuitenkaan+auta+palstalla+väijyvää+mielenterveysporukkaa,+jonka+aika+kuluu+pornon+ja+viinan+parissa."
Eli+sinua.
"Joku+raja+naisilla+sentään+on.."
Sinun+tyhmyydelläsi+puolestaan+ei+ole+mitään+rajaa.
Haha! Itse olet elähtänyt runkku joka luulee, että asiakaspalvelutyössä oleva kassa on kiinnostunut, kun hymyilee!!
Yli 5-kymppisen äijän iho on kelmeä ja roikkuva. Yök. Ei siinä sun rahat ja status auta.