Kylläpä oli taas tänään kelvotonta aamuohjelma. Juontaja huusi, soitti pätkän aina jokaisesta musiikkikappaleesta, mollasi käsittelevät ihmiset. Hyi mitä esitystä radiossa. Lapin radio on muutenkin vain melumusiikin soitantaa ja juontajien höpinää. Ei enää asiaa ole tullut vuosiin.
Lapinradio
Waltteri4
293634
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Mäntykenttää ei saa arvostella täällä.
Eikä varsinkhan sitä Siivikkoakhankhan.
Joo olen samaa mieltä - olisipa musiikki ees lappilaista. Ottasitte oppia Marko Maunukselasta. Päivät olen autolla radion ääressä ja pakko kääntää YLE puheelle jossa on jotain järkevää. Siis oikeasti kun ajattelee Lapin Radiota niin vain Pippurimylly ja kolmen suora on jotain omintakeista. Lapin uutisetkin on kuin lukisi aamun Lapin kansan.
On huomattu. Pelkkää korvia vihlovaa rämpytystä!
Ohjelman vetäjillä joko aiheet, ideat, jutut, mielikuvitus, tai työmotivaatio vähissä, koska tokaistaan vain muutama sana, ja taas "NS. MUSIIKKIA". ja merisäätä.
Onneksi on Radio Pooki!
Vertaus Marko Maunukselaan on ihan oikein ja sama koskee myös Radio Perämerta!
Ei Lapinradiosta ole tullut asiaa enää vuosiin. Yksi käy maiskuttelemassa ja toinen selvittää ylälapin höpöjuttuja. Saahan niilläkin ohjelma-aikaa kulumaan. Nyt sitten on alettu tonkimaan p-kasoja kuten Kittilän juttuja. Ei voi vähempää kiinnostaa kuunnella em. juttuja. Onneksi Kajaus kuuluu josta tulee vielä hyvää musiikkiakin.
Onko muuten siellä Lapissa radiotoimittajien lempimusaa Samai Koskinen, Samuli Putro, Suvi Teräsniska ym. tähtisolistit, nämä joikujat kun soivat täällä Etelässä kesästä syksyyn , Jouluna OLI KOLMEN PÄIVÄN PAUSSI, sen jälkeen samat rallit tuntuvat taas jatkuvan. On se ihmeellinen tuo YLEN musiikkimaku,,voi helvetti sentään,,,
Noita radio . . .
Lapin Radio = hurttaradio = vassariradio
samaa mieltä.siivikko ja mäntykenttä joutaa taustajoukkoihin.kajaus muutunut minun kanavaksi
t.essi
Siivikko mumisee ei saa mitään selvää tekstiä, mäntykenttä maiskuttelee ja on inhottava! Ne naiset on ihania juontajia ja He puhuvat selvästi ja iloisesti varsinkin sirkku savusalo ja anni tolppi. Miten saada jarmo pois muualle sieltä hyvä radio-ohjelma menee mumisia takia pilalle! Hakemus radiooin juontajaksi töihin laittakaa ihmeessä ja sanojen selkeys ja puhetaito olisi toivottavaa monella radio päällä päivät pitkät tapio räihä tosi mahtava juontaja puhuu selkeästi myös isällisesti mukava ihminen Tapio on!
MUUTOLIKE ON ALKANUT OPISKELU PAIKAT RUUHKA SUOMESSA
HENKINEN VÄKIVALTA UUTISPIMENTO /SAKTIO /POISTETAAN JOUKOSTA
OMA -VIESTINTÄ . . .
18 HALLINTO PAIKAT VALLLATTU
HENKINEN IORGANISATTIO VÄKIVALTA
MARTYYRI-JÄRJETÖ ASENNE :VAMMA TRAUMA
MUUTOLIKE ON ALKANUT OPISKELU PAIKAT RUUHKA SUOMESSA
TYÖTÄ SEKÄ TEOLLISUUTTA AITOA ELÄMÄNTARKOITUSTA
PELKÄT SEURAT EI ELÄTÄ
SARNAAJAN KOLEHTI HAAVI VAIN TÄTTYY . . . ?
MATTTYRI JÄRJESJESTÖ OMILLEEN
PERÄMEREN KAARI TYHJENEE VIIMEINEN SAMMUTTA VALOT
SYY SUVAITSEVAISUUS . . .
HYVÄKSYY MEÄT OMAT MET . . . !
SISÄPIIRI LÄMPÖ LAHKOUDET HURMIOKUNNAT
KANSA KAAMOKSEN JÄLKEEN ITSEKÄS KÄPYHORMOONI
PIMEYDESSÄ HURMIOKUNTIEN PIMEYDEN-VALLASSA
IHMISEN SUOJELU ON IHMISEN VARASSA
IHMINEN TARVITSEE IHMISTÄ OLAKSEEN IHMINEN IHMISELLE
MARTYYRI JÄRJESTÖ SISISÄPIIRI LÄMPÖ
SOPU SIJAA ANTAA . . .
ANTAAKO .. . ?
MIKSI KANSA POISTU U ???
MIKSI RUOTSIN ELÄKELÄISETKIN POISTUU . . . ?
POSITIIVARIT
AVOIN KESKUSTELU
RAKENNA SUVITSEVAISUUDEN KUPUNKI
MUUTOLIKE ON ALKANUT OPISKELU PAIKAT RUUHKA SUOMESSA
MARTYYRI-JÄRJETÖ ASENNE : VAMMA TRAUMA
TERVE ELÄMÄ
IRTI SIELUN PETPNEISTA MENNEISYYDEN VANGEISTA
TERVE ELÄMÄN TARKOITUS
HENKINEN VÄKIVALTA
UUTISPIMENTO /SAKTIO /POISTETAAN JOUKOSTA
Radio Suomen musiikki on mennyt kelvottomaksi. Joka päivä juhatapio,haloohelsinki, vesala, luoti, kuustonen, abreu, ja muut soivat. Suomen naislaulajat on vonkujia, lauluissa ei ole enää sanoja. On vain uuuiiiioooouuhhoouu..
Yle Lappi pitää saada maakuntauudistukseen niin että näillä palkisilla valitaan musiikki itse. Se Helsingin musiikkiraati on koostettu teineistä ja rämpytyksistä tykkäävistä ja musiikki on sen mukaista.
SIIRRY+TIETOUSUTTEEN+TIEDON+JA+TAIDON+PORTIT+OVAT+AINA+AUKI
Älyn+ja+järjen+tehtävä+tunnistaa+oikea+värästä+.+.+.+
Kehon+.+.+.+Suurin+Seksuaalielin+on+.+.+.+Aivot+.+.+.+
Siellä+on+Myös+Lahja+Järki+.+.+.+
R+a+u+h+a+n+-+S+o+p+i+m+u+k+s+e+e+n+!+
On+-+Ensin+Pysähdyttävä+.+.+.+
1.asia+Rauhallinen+Hengitys+.+.+.
Avoin+Keskustelu+.+.+.+
Jokainen+Ajattelemasi+asia+on+tulevaisuus+
2.Asiolle+annettava+aina+Nimi+Sekä+Kasvot+
Kansalainen+Vai+Reformi+
Jumalanvertaiset+/+Einarit+.+.+.+
Heikko+Itsetunto+myy+Kaiken+edukseen+Ryhmäyessä.+.+.+
Suvesta+suveen+.+.+.+
Hallinto+Paikkojen+Valtaus.+.+
Kuin+Siilsaattio+Sota+
Kylät+Kunnat+Kaupungit+Seuraavat+vaalit+.+.+.+
Äänestä+.+.+.+Oikein+.+.+Saimme+.+.+.+
Ansiomme+-Mukaan+.+.+.+Ääri-Oikeat+.+.+.+
Maahiasilla+on+reppu+selässä+jossa+lukee+Revormi+.+.+.+
5+%:tia-+Leikkaus+Potut+-+Pottuina
Lapsilta+-vanhuksilta+-
Vuorotyö+-+Sekä+-+Haitalisät+.+.+.
Arkiluovuuden.+.+.+alas+-+Ajo+.+.+.+
30+luvun+-+elintaso+-+
***Orjakausi.+.+.
Liittoihin+ei+saa+Liityä+
Reformit.+.+.+Ali+Palkka+n+7e+/+Tunti+
Historian+-+Itsekäin+.+.+.+
***Tuhoaa+-+Itsensä+-+Läheiset+.+.+
Koko+-+Kansan
Apua+.+.+.+Help.+.+.+
Ymmärrys+-+Valmiiksi
18+:Reformi+-Sopeutus+.+.+.+
18:+Rapakunnat+Hallinto-Paikat+-Vallattu+!+
Työkansa+Maakansa+-+Hallinto-Kansa+
Tehtäväntoimenkuva+.+.+Hukassa+.+.+.
Mahdollisuuksien+-+Mailma+.+.
Tietoisuudessa+Avoin+Demoratia+on+Avain+Kaikkeen
Ymmärrys+-Valmiiksi+.+.
Kotini+On+Turvani+Mailman+Vaaroja+Vastaan
Lapsen+Aika+Perustulakiin+Me+ajan+Varkaat+Varastamme+kalleiita
Mitä+Lapsella+on+Lapsen+Aika+!
Eläkäämme+Hyväksytyssä+Rakkauden+Totuudessa
Rakkaus+On+Aina+hyväksyttävä+Itse+Koe+Arvokaaksi
Tuntemisen+Kokemus
Maa+Jonka+Tunnista+Kodiksi
Valintasi+.+.+.+Äänestä+Oikein+.+.
Perustuslinmukaan+Kaikille+taattava
O+i+k+e+i+t+a+-T+ö+i+t+ä+.+.+.
Sekä+Toimeentulo+-Isänmaa+!
Muista+:
Eheä+Lap+isänmaasi+On+Onen+Mittarisi+.+.+.
Ihminen+Tarvitsee+Ihmistä
Ollakseen+Ihminen+Ihmiselle
Nainen+Luottamus
Mies+Arvostus+.+.+.
SIIRRY+TIETOUSUTTEEN+TIEDON+
JA+TAIDON+PORTIT+OVAT+AINA+AUKI
VIIMEINEN+JUNA+LÄHTI+
Aito-Moraale
TORNOISSA+SUNNUNTAINA+VESI+PUTOSI+
PUOLITOISTA+METRIÄ+
HURMIOKUNNASTA+ÄÄNET+LASKI+n15+%
SUURESTA+TULI+PIENI+!+
VIIMEINEN+JUNA+LÄHTI+
REVORMIT?+
JÄI+!+
Me+Met+
(Sisäpiiri)
SOPU+EI+EI+SIJAA+ANNA+.+.+.
Ja haloo helsinki laulaa kuin juokaleämmä?
Yle Rovaniemi pakkosoittaa sitä rämpytystä ja ulinaa mitä kehä kolmosen sisällä on päätetty. Lapin Yle kanavatko muka maakuntaradioita. Ei hyvänen aika, Radio Suomen kuuntelu ärsyttää. Jotenkin vielä menettelee Yle Rovaniemi ja Kemi paikallisten uutisten ja muun alueen infon kanssa mutta se akkojen ulina joita kutsutaan laulajiksi on kauheaa kuultavaa. Me vielä pakkoverolla rahoitamme sitä !!!
kelvotonta huutamista nykymusiikki on, virret ja muut selkeästi sanotut laulut miellyttävää,
Pitäisi olla Lappi lauantaina ohjelma mutta samoja akkoja huutaa taas. Musiikki on täydin pilattu ja syylliset ovat kehä kolmosen viisaat.
Paskalaulajat! Joutuu investoimaan paljon ennenkuin alkaa laulut paremmat soimaan radiossa! Rääkkyjät helvettiin sieltä määkimästä tyhjää. Humalapäissään hoilottavat, lienevätkö selvää päivää nähneet, alkoholistit.
Minulla on nappi radiossa. Kun ei sitä avaa niin hiljaisuus on parasta musikkia. Lapin Radio on todella kyllästyttävä, etenkin sen huono musiikki. Samoja levyjä päivästä toiseen.
Lapin radioa kuuntelen kun saan uutisia lapista ,lähialueilta. Eikö tiedonvälittäminen ole tärkein tehtävä . Pysyy ajantasalla syrjäperän kulkijakin. Sitä täytemusikkia ei niin kaipaisi ,mutta sekin menee. Kolmensuora oli piristys.
No ne Lapin radion uutiset tahtovat keskittyä Rovaniemi akselille. Täältä länsirajalta harvoin mitään tiedotteita kuuluu tai muutakaan. Meillä kulkee valtatie 21 jos sitä nyt valtatieksi voi sanoa ihan tässä vieressä jossa rekat ja muukin liikenne puhaltaa ojaan päivittäin. Tässä tex muutama päivä sitten yhtä rekkaa oltiin nostamassa toista vuorokautta eikä mitään tiedotusta missään ennenkuin oli rekka nostettu. Meille täällä käsivarressa on elin tärkeää iloitukset onnettomuuksisa ym koska meillä ei ole kuin yksi tie ja kun se on poikki voi odotus venyä pitkäksi. Eväät, vaatteet, täysi tankki jne.... ovat tärkeät. Ei päästä korio, töihin, ei mihinkään.......
Tuo 21 ykkösen käsivarrentien ongelmat eivät varmaan koskaan tule kuntoon vaikka rekkaliikenne ja norjan liikenne koko ajan kasvaa. Voisi liikenne- ja muitakin ministereitä istua autossa 10 tuntia oottamassa että tie aukeaa 30 asteen pakkasessa.
Meinasin tässä tilata nettilehtenä Lapin kansan mutta asiaa vähän laajemmalta ajateltuna en tilannut. Miksikä en.? Siksi, että Lapin kansan jutut pyörii Rovaniemen ympärillä kuin reikäleivän sisäosa. Siinä syy.
https://www.youtube.com/watch?v=3xUtYdCWn7k&ab_channel=EpicFunCrew häry.
Ainoa mistä saa ajankohtaista tietoa lapista ja tämä ainakin pitää säilyttää. Asiallista tietoa ,ennenkaikkea.
Paikan marjat. Lapin uutiset 3 minuuttia Rovaniemeltä miten Roki tai Rops pelaa.
Kolmensuora takaisin lapinradioon! Sitä kuuntelin ahkerasti.
Lapinradio. Sen voisi lopettaa. Ei täytä edes uutisointi kaikkea sitä mitä siltä edellytetään.
Yle ja sen veronmaksajat voisi säästää lopettamalla pienet alueradiot kuten lapinradion.