Tietämätön

onko missään näkyvillä sellaista live kuvaa tähtienvälisestä avaruudesta, jossa avaruuskamera kulkee?
20336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Toimivia laitteita sillä etäisyydellä ei ole montaa,

Voyager-1 on poistunut aurinkokunnasta ja sen osalta voidaan sanoa, että se on päässyt tähtienväliseen avaruuteen. Voyager-2 on pääsemässä piakkoin tähtienväliseen avaruuteen. Molemmat ovat toimivia (sähkönsaannin osalta) vielä ainakin muutaman vuoden.

Laitteet lähti matkaan 1977 ja ovat tehneet matkaa noin 40 vuotta. Radat ja nopeudet ovat keskenään erilaiset näiden kahden satelliitin välillä. Signaalin saapuminen nykysijainnista Maahan on noin 13 tuntia (Voyager-1).

Satelliittien mittalaitteet ovat alkaneet piiputtaa yksi kerrallaan, mutta jotain vielä toimii.

Live- kuvaa kumpikaan satelliitti ei ole koskaan lähettänyt. Yksittäisiä kuvia kylläkin. Kun ottaa huomioon lentoajan, se 40 vuotta esim. 5 minuutissa voisi olla mielenkiintoinen, mutta onlinena 5 minuuttia saattaisi olla aika tylsää. Siellä ei tapahdu juuri mitään.

2Äänestä
  • Tuommoinen Voyager ei mitenkään ole voinut kulkea avaruudessa vuosikymmeniä kovalla nopeudella. Polttoaine olisi loppunut joa aikoja sitten. Lienee tuokin NASA:n huijauksia.

    Äänestä

ISS on liian matalalla jotta tähtiä näkyisi.
Hubble on 200 km korkeammalla joten kaikki näkyy tosi hyvin.

Äänestä
  • ? Omituista höpinää

    Äänestä

  • Kuussakaan ei näy tähtiä. Pitää mennä Kuun taakse.

    Äänestä

Tuo on kyllä hassu juttu ettei ISS:ltä näy yhtään tähteä milloinkaan.
Hubblelta näkee kaikki mahdolliset tähdet, linnunradat ja sumut.

Äänestä
  • On kyse kameroiden valotusajoista. Kyllä ISS:ltä tähdet näkyy jos kuvaisi pelkkää avaruutta, mutta miksipä kukaan niin tekisi koska lukemattomat teleskoopit tekevät sen paremmin kuin astronauttien järjestelmäkamerat. Mieluummin kuvataan maan pintaa jolloin saadaan uniikkeja kuvia, mutta valotus pitää laskea maan kirkkauden mukaan.

    Hubblen minimi valotus aika taas on 0.1 sekuntia. Moniin kuviin on käytetty useiden päivien valotus aikoja. Esim. Hubble Extreme Deep Field kuvaa valotettiin n. 23 päivää, eli kamera osoitti pätkissä samaan kohtaan taivasta suljin auki yhteensä 23 päivän ajan.

    2Äänestä

  • Hah hah, mitä paskaa. Kaikkiko uskot mitä sinulle syötetään?
    Saat uskoa mutta älä täällä noita vaitä absoluuttisiksi totuuksiksi. NASA valehtelee kaikesta!

    Äänestä

  • NASAliesAll kirjoitti:

    Hah hah, mitä paskaa. Kaikkiko uskot mitä sinulle syötetään?
    Saat uskoa mutta älä täällä noita vaitä absoluuttisiksi totuuksiksi. NASA valehtelee kaikesta!

    Upeaa, että saimme avaruudessa tapahtuvan tähtivalokuvauksen erikoisasiantuntijan lausunnon asiasta. Kiitos, että pudotit suomut silmiltämme!

    Äänestä

  • NASAliesAll kirjoitti:

    Hah hah, mitä paskaa. Kaikkiko uskot mitä sinulle syötetään?
    Saat uskoa mutta älä täällä noita vaitä absoluuttisiksi totuuksiksi. NASA valehtelee kaikesta!

    Absoluuttinen totuus löytyy täältä
    https://www.nasa.gov/
    Hienoa kun otit asian esille.

    1Äänestä

Itse asiassa, paljonko maksaisi joku 4k livestream satelliitti aurinkokunnan laidalle.

Äänestä
  • Ei varmaan paljoa, mutta jonkin aikaa joutuu odottamaan. Noin 40 vuotta näköjään, että se sinne saakka päätyy. Jos sinne saisi vietyä jonkun 3D- printterin, niin seuraava roipe menisi tulostukseen 13 tunnissa (ensin toki 40 vuotta menee se tulostin saada sinne) olisi perillä per tulostuksen jälkeen.

    Äänestä

Mitä hyötyä tähtienvälisen avaruuden livekuvien tai muiden lähettämisestä saisi, verrattuna näihin kuviin mitä maan kiertoradalta saadaan tai isoilla ja kehittyneillä kaukoputkilla maan pinnalta ?

Samaa avaruutta ne okulaarit näyttäisi sieltäkin mitä täältä lähempääkin katsottuna jo nähdään.

2Äänestä

  • nejänsadanKamera kirjoitti:

    Olet oikeassa. Jo muutaman satasen kameralla saa näin hienoja kuvia tähdistä:
    https://www.youtube.com/watch?v=9AkO311TVrI

    Monesko kerta kun työnnät samaa sontaa palstalle? Kuvausvirheetkin on sinulle selitetty useita kertoja, joten tietämättömyydestäkään ei pitäisi olla kyse.

    4Äänestä

  • Sinä sitä sontaa työnnät väittäessäsi kuvia virheellisiksi. Ei noissa mitään kuvausvirheitä ole.

    Katsele sinä NASAn meille lähettämää sontaa ja ihastele niitä, taavi.....D

    Äänestä

  • nejänsadanKamera kirjoitti:

    Olet oikeassa. Jo muutaman satasen kameralla saa näin hienoja kuvia tähdistä:
    https://www.youtube.com/watch?v=9AkO311TVrI

    Lättämaauskovaisten paskavideoita joilla ei ole mitään yhtymäkohtaa todellisuuteen.Ongelmajätettä.

    4Äänestä

  • hähähähähääääää kirjoitti:

    Sinä sitä sontaa työnnät väittäessäsi kuvia virheellisiksi. Ei noissa mitään kuvausvirheitä ole.

    Katsele sinä NASAn meille lähettämää sontaa ja ihastele niitä, taavi.....D

    Niissä ei muuta olekaan kuin kuvausvirheitä. Ja jo alussa hemppa paljastaa sen, kun kertoo, ettei ole ikinä omistanut kaukoputkea tai katsonut kaukoputkella. Siinä pieni mutta selvä vihje siihen, että kyseessä on tarkoituksellinen kusetus, johon kukaan kaukoputkeen ikinä katsonut tai kameroiden tekniikasta jotain tietävä, ei ikinä lankeaisi.
    Mutta sinä ressukka toistat samaa videota kuin uskonnollinen saarnaaja. Juuri sinun kaltyaisillesi tuollaisia tehdään. Ja sitten tekijät nauravat partoihinsa, kuinka joku on niin vajaapyttyinen, että uskoo jopa tuollaiseen.

    3Äänestä

Mielestäni kuvat ovat aivan oikeellisia.
Turhaa ihmisiä solvata koska kaikki nuo voivat halutessaan itse tarkastaa.

Äänestä
  • Mielestäni et ymmärrä tähtitiedettä etkä valokuvausta. Mielestäni nielit pilailuna tehdyn videon nahkoineen ja karvoineen. Mielestäni lähdekritiikkiä pitäisi opettaa jo alakoulusta lähtien.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


5756894 kirjoitti:

onko missään näkyvillä sellaista live kuvaa tähtienvälisestä avaruudesta, jossa avaruuskamera kulkee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu