Vihan kohteena ilman syytä

Mustalammas1

Onko kokemuksia, että vihataan ja hyljätään suvussa, mutta kukaan ei suostu sanomaan miksi näin?? Terapeutin kanssa olen asiasta keskustellut ja hän sanoi, että tällainen vihanpito on tosi traumaattista sen kohteelle. Vaikka kysyy, ei sanota syytä.
Itse elän tällaisen vihan kohteena, olen elänyt jo vuosia. Vihdoin uskalsin sanoa, että ei minun kanssa tarvitse olla tekemisissä, kun se on niin vaikeaa. Viestittelytkin olivat asiallisiin viesteihin törkeitä.

34

5431

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taasyksin

      Tuttu juttu. Ei voi mitään. Näillä mennään. Välillä harmittaa, toisaalta tätä jatkunut jo 17 vuotta. Mutta joskus vielä vaihdan sellaseen muijaan jonka sukulaisten ja kavereiden kanssa voi viettää aikaa.

    • Syytteitävastenkasvoja

      Mua kohtaan suku käyttäytyi sanomalla miehelleni että aja se akka vittuun ja sano sille akalle et wash and go. Tämä alussa kun opimme miehen kanssa tuntemaan toisiamme paremmin. Miehen isovanhemmat sanoneet että olen hömmelö.Nyttemmin miehen veljen vaimo syyllisti minua miehen alkoholismista.Siinä samalla sain itsekin alkoholistin leiman vaikka tälläkin hetkellä ollut juomatta reilut pari kuukautta.Lisäksi olen kuulema kaksnaamainen kun olen yrittänyt auttaa miestäni arkisissa asioissa,huolehdin ja välitän jopa rakastan vaikeuksista huolimatta.Mies sanoo että puolustaa minua mutta en oikein tiedä uskonko vai en.

    • vihasairaus

      Vaimollani on viisi siskoa, jokainen vihaa meitä ja valehtelevat törkeitä asioita , onneks muut sukulaiset tietävät totuuden .

    • Ammattitaidoton

      Sun kannattaa vaihtaa terapeutti.

    • sellaistavain

      "Vaimollani on viisi siskoa, jokainen vihaa meitä ja valehtelevat törkeitä asioita , onneks muut sukulaiset tietävät totuuden ."

      Sama täällä, olenkin päättänyt etten aio enää ikinä olla missään tekemisissä pahaa puhuvien siskojeni kanssa joista toisella paha mt-onelma, toisella myös mt-ongelmaa ja seonnut uskonnon vaihtamiseen ja muuhun huuhaaseen luullen olevansa parempi kuin muut ihmiset. Juonivat yhdessä tietysti koska nuo mt-ongelmat niin pahat. Toinen vielä elää pettävän miehensä kanssa ja näkee näkyjä luullen että koko suku (ja muut naiset) ovat kaikki kiinnostuneita hänen ällömiehestään, joten rupesi aiheetta mustasukkaiseksi joka myös merkki mt-ongelmista. Mitään järkevää eivät tee tai harrasta. Sukua ei voi valita, mutta sen voi hyvin eristää ja kaikki eivät yhden suvun sisällä ole samanlaisia.

      Jännä nähdä että joillain on hyväsydämisiä ja kannustavia siskoja, minulla ei ollut mutta hyvä tietää että sellaisiakin on olemassa, eivät ole taruolentoja muissa perheissä.

    • Joo sama täällä ikävä kyllä. Oon alkanut pikkuhiljaa epäileen että syy saattaa olla siinä että suku on kaikki vanhoillislestadiolaisia (ja minä, vaikka en ole enää varma haluanko) ja varsinkin isän äiti hyljeksii minua koska olen okei homoseksuaalisuuden kanssa vaikka raamatussa sanotaan että se on väärin -_-

    • näkymätönlapsi

      Minut ulkoistettiin myös suvustani kolme vuotta sitten. Kuusi sisarusta ja äiti mukaan lukien. Äidin hylkäys tuntui kaikista pahimmalta, tuntui kuin äiti olisi kuollut, itkin kuin pieni lapsi. Olen perheen näkymätön ja vaatimattomin lapsi, yrittänyt olla aina pois toisten jaloista ja elää niin etten aiheuttaisi kenellekään murhetta tai pahaa mieltä. Päinvastoin, sain ennen ulkoistusta yhdistettyä Äidin ja yhden sisarukseni, he saivat erimielisyydet sovittua ja nyt he tapaavat toisiaan ja heillä menee hyvin, olen siitä iloinen. Onhan se olo niin kuin lammasaitauksesta heitetyllä lampaalla. Tämän kaiken on aiheuttanut kateus. Olen kuulemma päässyt elämässä vähemmällä kuin muut, en ole kuulema töitäkään tehnyt niin paljon kuin muut. Mutta näistä muutamalla sisaruksella on mielenterveysongelmia, että täytyy vain yrittää unohtaa.

    • Itsetuntohukassa

      Miksi keskityt toisten tunteisiin? Selvitä omasi, niin ei tarvitse huolehtia muitten mietteistä.

    • himmelihimmeli

      Sain käsityksen, että ketjussa on nuorempia kirjoittajia. Noin viiskymppinen itse olen- ja suvusta täysin erillinen yksikkö- minullekaan ole mitään syytä kerrottu.
      Kun kävin lähiomaisen hautajaisissa puolisentoista vuotta sitten, oma äitini työnsi minulle Vartiotorni- lehteä, muistotilaisuuden lopuksi. Shokissa pakenin paikalta majoituspaikkaani. Olin aiemmin hänelle ollut jopa perinnöttömäksijättämisuhkailujen kohteena, täysin perusteetta. ensinnäkin sen osalta että mitään laissa tarkoitettua perustetta ei ole, ja tuskin ehtii kehittyäkään, toisekseen jokainen kun määrää halutessaan testamentilla omastaan, vaan ei toisten omaisuudesta. Isältäni jäänyt omaisuushan ei ole lähtökohtaisesti kuolinpesässäkään äitini testamentilla määrättävää omaisuutta.
      Suvussa on ollut vajaat pari vuosikymmentä jokin kylmä kausi. Sisarus tunkenut avomiehensä suvun asioihin, virallisiinkin mukaan, mikä ainakin muutamaa loukkaa.
      yksi sisarus vaati luopumaan isänperinnöstäni, ja valitteli kovin kun testamentti olisi pitänyt olla. En tiedä tänäkään päivänä, oliko oikea isäni tahto se että olen ulkona, vai se miltä kaikki virallinen näyttää- kun määrittelyä ketä suljetaan pois, ei häneltä (ehtinyt?) tulla, ei suullisena eikä sillä testamentilla.
      Olen tehnyt töitä, ja pari lasta. Opiskellut pikkuisen, ja ollut työttömänäkin, mutta sisarenikaan, joka eniten minua vihaa, ei kerro syitä miksi on näin, että minut pidettäisiin mielummin suvusta ulkona. Kun muistelen en ole saanut mitään rahojakaan, tms koskaan vanhemmiltani. Lähdin aikanaan 15 v maailmalle kotoa, ensin opintielle ja siitä suoraan työelämään.

      Tätä pitää kestää.

    • ymmärrän-yskän

      Hyvin tyypillistä kaikkialla että henkilöä x aletaan dissaamaan jostakin syystä eikä kukaan kerro asianosaiselle mistä kenkä puristaa. Työpaikoillakin harrastetaan samaa. Siinä sitä sitten joutuu arvuuttelemaan että mistähän nyt on kyse. Ja kun asiaa kysyt niin sitten teeskennellään hämmästynyttä kun ei muka yhtään tiedetä että mitä tarkoitat. Ja epäillään sinun sairastavan jotain paranoiaa. Tämä on tosi inhottava tapakulttuuri ja tehnyt monen elämästä yhtä helvettiä. Joku on keksinyt mustata henkilön x maineen ja toiset ovat tarpeeksi tyhmiä uskoakseen kaikki jorinat mitä nämä ilkeämieliset kusiaivot keksivät.

      Pahinta se on tietysti silloin kun asialla on omat läheiset. Kenelläkään ei ole ajatustenlukukykyä. Kenenkään ei tarvitse osata arvailla toisten ajatuksia. Ihmisillä on velvollisuus ilmaista selväsanaisesti mikä on vialla jos joku henkilö valikoituu persona non grataksi. Vain sillä tavalla pystyy puolustautumaan ja sanomaan oman näkökulmansa. Se että henkilölle jota dissataan ei kerrota mistä kenkä puristaa on sitä että hänet pidetään puolustuskyvyttömänä koska hän ei pysty ottamaan asiaan kantaa. He riistävät tällä tavalla sinulta mahdollisuuden käyttää omaa ääntäsi ja puhua omasta puolestasi.

      Oma lapsuudenperheeni ja oikeastaan koko kylä ja suku yms. käyttäytyy samalla tavalla. Ainakin tuolla rahavaan parissa on tyypillistä että läheiset ja tuttavat juoruavat pitkin kyliä jonkun henkilön x (usein omien lastensa) yksityisasioista kaikkien muiden kanssa paitsi asianosaisen itsensä. Omien vanhempieni ja heidän ystäväpiirinsä jokainen lause alkaa sanalla "se". "Se" tarkoittaa aina jotakin kolmatta osapuolta joka ei itse ole läsnä. Pahimmalta se tuntuu kun sitä harrastavat omat vanhemmat. Yleensä juoruilun kohde on joku meistä lapsista. Äitini on juorunnut kaikki yksityisasiani pitkin kyliä. Äitini yhdessä muutaman muun sukulaisen kanssa ovat saaneet rakenneltua minustakin henkilönä sellaisen version ettei sillä ole paljoakaan tekemistä sen kanssa millainen oikeasti olen. Äidilläni on erityinen tarve luoda minusta mielikuva säälittävänä ja avuttomana persoonana jota hän vanha äitiparka joutuu vielä vanhoilla päivillään palvelemaan ja auttamaan. Tarkoitus on nöyryyttää ja nolata minua sekä selkäni takana että ihan julkisesti jopa minun läsnä ollessani niin perusteellisesti että äiti itse pääsee paistattelemaan koko kylän ja suvun myötätunnon ja sympatian paisteessa. Hän haluaa antaa ymmärtää että hänellä on tällainen aikuinen vaikea, tyhmä, laiska ja saamaton tytär joka riistää ja hyväksikäyttää vanhaa äitiparkaansa. Ja jos minä itse satun olemaan paikalla ja asiaan puutun sekin käännetään omaksi "itsetunto- ongelmakseni". Äitini sisar, eli minun tätini on ollut liittoutuneena äitini kanssa minua ja sisaruksiani vastaan aina. Yhdessä rintamassa he ovat kaikki nämä vuodet mustamaalanneet mainettamme ja luoneet meistä aivan ala- arvoisia käsityksiä. Isälläni puolestaan oli tapana juoruilla olettamistaan miessuhteistani joita minulla ei koskaan ollut. Isäni on onneksi jo kuollut mutta hänellä oli tapana mainostaa minua ja toista sisartani kevytkenkäisinä.

      Nykyisin minuun suhtaudutaan vieläkin oudommin. En tiedä mitä siellä onkaan tapahtunut eräiden perheeseen liittyvien muutosten jälkeen. Toiset ovat aivan estottoman vihamielisiä ja toiset kohtelevat kuin olisin menettänyt mielenterveyteni. Minua katsotaan otsa rypyssä merkitsevästi tuijottaen. Heitetään rivien välistä jotain piikikästä paskaa ja vihjaillaan kaikennäköistä aivan IHME JUTTUA. Silmiä pyöritellään, ilmeillään, elehditään... mutta kun kysyn mikä on vialla esitetään hämmästynyttä että ei mikään miten niin. Jotain nämä juoruakat ovat jälleen keksineet pääni menoksi. Suhtautuminen on muuttunut aivan selvästi. Mietin joskus että pitäisi asentaa piilokamera vaatteisiini ja saada tuota käytöstä tallennettua videolle koska kaikki viat ja ongelmathan ovat aina minulla jos tällaista vain mainitsee kokevansa. Se on helppo laittaa oman mielikuvituksesi piikkiin silloin kun kokonainen suku ja yhteisö on asettunut vastapuolellesiu. Tällä tavalla tehdään "mielisairaita". Ymmärrän siis aloittajan tilannetta. Pahinta on se ettei tiedä mitä selän takana on tapahtunut. Ja se että ihmiset ovat tarpeeksi tyhmiä ollakseen tuollaisten paskapäiden vietävissä.

    • Poppis4

      Joo, juuri äsken siskoni haukkui minut ja veljeni itsekeskeisiksi idiooteiksi ja sanoi vihaavansa meitä. En tiedä mistä nyt on kyse. Ei ollut tapahtunut mitään ihmeellistä. Meidän puoleltamme on ihan asialliset välit, mutta hän ei halua olla tekemisissä. Ei paljon vastaile tekstiviesteihin, sähköposteihin tai puheluihin. Ei kiinnosta yhteiset menot, joihin olemme koettaneet houkutella. Emme tiedä hänen elämästään juuri mitään, koska hän ei kerro eikä tykkää häneltä kyseltävän.
      Viime keväänä hänellä oli ilmeisesti psykoosi, johon sai lääkkeitä, joita ei sitten ottanut. Nyt hänellä on toisia lääkkeitä. En tiedä käyttääkö niitä vai ei. Mutta voisiko tuollainen ihmisille ärhentely olla joku psykoosin varhaismerkki? Tai jokin muu mielenterveyden häiriö? Hänellä on kyllä tapana suuttua helposti kertomatta syytä; se pitää vaan itse yrittää keksiä. Ainoita mistä viime aikoina on tullut eripuraa, oli kun kyselin hänen psykoosistaan ja lääkkeistään ja yritin neuvoa: on omakohtaista kokemusta psykoosista, niin ajattelin, että voin olla avuksi. No hän ei pitänyt siitä, mutta tästäkin on jo puoli vuotta. Muuten viimeaikoina ei ole tapahtunut mitään mikä selittäisi tätä yhtäkkistä vihan purkausta. Joten olen vähän ulalla siitä, mistä on kyse.
      Äitinikään kanssa hän ei tullut toimeen, mutta en oikein ymmärtänyt sitäkään, hän ei ikinä selittänyt sitä. Eikä halunnut olla tekemisissä. Äitini kuoli pari vuotta sitten. Sai kuitenkin vielä nähdä siskoni viime viikkoinaan.
      Mutta olisi kiva kerran on sisko, että olisi jossain tekemisissä ja väleissä.

    • stressipois

      Elämää ei kannata rakentaa tulehtuneisiin tunteisiin. Miksi itket äitisi ja perheesi rakkauden perään, kun tarvitset oman elämän. Et voi tehdä omaa perhettä siskojesi ja veljiesi kanssa. Kävele pois ja elä oma elämäsi. Hanki kumppani, jonka kanssa perustat oman perheen ja unohda pohjaan palanut puuro. Aikuistu. Sano suvulle näkemiin ja hyvää loppuelämää.

      • Empatiaa_kiitos

        Sinä et taida ymmärtää, että vaikka kuinka olisi aikuinen, sisälläsi oleva pieni lapsi haluaa äidin ja isän rakkautta. Kait tuo on ihan luonnollista. Vain todella tunnekylmät ja empatiakyvyttömät voivat heti katkaista välit kuin veitsellä leikaten.


      • saasnähäjoo

        Eikös ne siskot ne välit katkaissut? Isä ja äiti, kun kuitenkin kuolee joskus. Elämällä oman perheesi kanssa kohtaat nuo samat asiat mutta roolit vaihtuvat. Sinusta tulee se isä ja äiti ja lapsesi sitten tuntevat miten tuntevat. Ja ihmettelevät, että miksi heidät hylättiin? Se on elämän kiertokulkua. Elämä alkaa ja päättyy. Riidat on aina ikäviä mutta kun kohdalle osuu, niin sitten riidellään. Ei paljoa ole väliä mielipiteillä. Mutta kyllähän sitä kannattaa myös peiliin katsoa, että minussako muka jotain?


    • Naeel

      Ketjussa on monta kommenttia jotka kuulostavat hyvin tutilta. KIITOS niitä kirjoittaneille, helpottaa yllättävän ja sanomattoman paljon tulla muistutetuksi, etten ole ainoa jonka perhe tai sukujutut eivät todellakaan ole idylliä!

      Äiti on aina ollut juoruakka, jolle meidän lasten tekemiset ovat olleet yksi leviteltävä puheenaihe muiden joukossa. Jo lapsena ja teini—iässä sai tottua siihen, että hän ihan sumeilematta etsi ja luki päiväkirjojani ja kirjeitäni, haukkui ja kommentoi kavereitani, tonki kirjoituspöytäni laatikoita ym. Kun tästä suuttui, juttu kääntyi niin että huoneeni on kamala läävä että pitää tutkia mitä siellä on ja että perheen tulee jakaa asiat keskenään, se on HUOLENPITOA JA LUOTTAMUSTA. Isä pysyi syrjässä, hän eli kai jo silloin omaa elämäänsä.

      Aikuisiällä äiti on juoruilun ohella kehittännyt tavan spekuloida tekemisilläni ja kehittää minulle ongelmia, joiden mahdollisuuksilla sitten spekuloida muiden sukulaisten kanssa. Mieheni, joka on entinen alkoholisti, kyttää vain rahojani ja voi alkaa ryypätä hetkenä minä hyvänsä. Ammattini hyvin palkatulla alalla ja täystyöllisenä ei kelpaa, koska menin ammattikoulun enkä lukion kautta. Mielenterveyteni on huono ja olen epästabiili, koska en jaa yksityisasioita i äitini kanssa vaikka hän miten tenttaa. Sukulaisille on kerrottu etten huolehdi hygieniasta i: kas, kun en halua saunoa äitini kanssa, kun en jaksa kuunnella hänen selluliittihaukkujaan.

      Tätä rataa se on. Asumme nykyään ulkomailla. Kun käyn Suomessa, en aina edes ota yhteyttä vanhempiini. Se on surullista, mutta haluan huolehtia myös itsestäni. Pitäisikö sietämätöntä tai huonoa käytöstä muka sietää vain siksi, että. sentulee lähisukulaiselta?

      • MakeBerlin

        Aina edes ulkomaille muutto ei auta, vuosikaudet meni niin että olin vaimoni vanhempien silmissä aina syyllinen kaikkeen mitä vain tapahtui, vaikka en ollut edes paikalla. Mihinkään en ollut riittävä, valehtelin kaiken mitä sanoin ja muutoin teeskentelin mukavaa ihmistä. Itse tiedän että olin rehellinen ja oma itseni. Eromme jälkeen olin velkaa kaikki mitä he olivat hänelle ostaneet, sillä ero oli ollut minun syytäni ja kustannukset aiheutuneet siitä. Vaimo tosin löysi tuolloin taloudellisesti epätietoisessa elämän tilanteessamme netistä tuntemattoman paremman miehen ja päätti yhden tapaamiskerran ja monien salassa tehtyjen viestien ja puheluiden jälkeen muuttaa tämän luokse muutamien satojen kilometrien päähän. Yhteen palattuamme kaikki jatkui suunnilleen samanlaisena, poikkeuksena että en itse enää heitä juurikaan tavannut. Viimein muutimme ulkomaille, nyt väistyn tieltä kun välit pitääkin saada entisen laisiksi ja ovat tulossa meidän elämää katsomaan tänne. Minä en sitä enää jaksa uudelleen aloittaa, on ollut todella rentouttavaa saada olla ihan vain omanlaisensa ja omassa rauhassa.,pitäen yhteyttä vain todellisten ystävien ja niihin kuuluvien sukulaisten kanssa. Vaimoni on kertonut oman elämänsä mennen melkolailla kuten sinun, Naeel.


    • kalastaminenkinHyvä

      Ihan sama mitä jotkut sukulaiset ajattelee. Mitä sillä on hei väliä?
      Hanki joku harrastus tai jotain touhua jossa on ihmisiä. Saat uusia tuttavia.
      Minä en välitä suvustani yhtään mitään. Ihan sama mitä touhuuvat tai eivät touhua.
      Jokaisella on OMA elämä ja se kannattaa elää siten, että ei roiku jossain sukulaisissa tai ihmisissä yleensäkään kiinni. Se on ahdistavaakin, jos joutuu olemaan kiinni tai joku on kiinni sinussa.

      • Anonyymi

        Mä käyn töissä,liikun,syön,käyn suihkussa,nukun... en tarvitse sukua👣💛


    • Leena57

      Sisar- ja velipuolelle annettiin perinnönjaossa hieno kesämökki (isä oli suostunut yksipuoleiseen avioehtoon ja lisäksi paperiin, missä me isän perilliset saimme vain lakiosan). Äitipuoleni oli niin ahne, että olisi laittanut äitimme osuuden nollaksi, jos siihen ei olisi puututtu. Nyt sitten sisarpuoli leuhkii kuvalla, missä istuu mökin rantalaiturilla. Meitä ei ole koskaan kutsuttu sinne, muutenkaan en halua olla niin epäempaattisen ja hänen äitinsä lähellä. Sitä paitsi inhoan puu-wc tä. Äitipuoleni on aina alistanut, loukannut ja haukkunut sekä teettänyt hirveän määrän töitä minulla, mutta kaikki nämä niin ettei muut huomaa. Ulospäin piti näyttää hienolta ja tunteita ei saanut näyttää eikä vastustaa tätä tyrannia. Ystäviä hänellä ei ollut kun oli pieniä lapsia ja kaikki aika meni raataessa, mitä vaati myös multa. Harmittaa kun lukioaikana en jaksanut kaiken raadannan lisäksi opiskella riittävästi, jäi haaveet saavuttamatta. Muuten olen menestynyt ihan kohtalaisesti eikä rahasta ole puutetta.

    • oletsenarvoinen

      kosketelkaa toisianne.

    • mielikkikö

      Ihmettelen miksi aikuiset ihmiset jäävät tunneloukkuun sukulaisiin. Eikö se pidä mennä eteenpäin ja elää omaa elämää ja olla oman perheen kanssa. Kummallista roukkumista siskojen ja veljien lahkeissa ja jopa valtataistelua kuka kenenkin kanssa saa olla.
      Katkaiskaa ne napanuorat jo, niin sukulaisiakin on mukavampi joskus tavata, kun ei tapaaminen muutu kateudeksi ja sodaksi.
      Aikuinen ihminen tietää kenen seurassa on ja elää. Eikös se hylkääjä suku ole tehnyt jotain väärin hyljätessä, pitääkö sellaisten seuraan vielä tuppautua.

      • olennielaisuutseipaan

        mielikkikö

        itsellä on myös tilanne jossa en ole ollut suvun kanssa tekemisissä, mutta muttta..
        silti suku tutkii asioitani, puhuu niistä ihan jukisesti ja levittelee paskaa kuin muut margariinia leivän päälle. miten noista pääsisi eroon. ei ole rahaa, muute muuttaisin ulkomaille ja muuttaisin nimeni, ihan vaan koska en jaksaisi välittää. oma suhtautumiseni ei oe ripustautumista vaan elämääni tungetaan


      • onnistuuse

        Ehkä siinä ei ole mitään tunneloukkuja vaan ihan sairasta kilpailua. Läheisriippuvaisuus on sairasta sekin.

        Meillä kaikki ongelmat johtuivat että meidät opetettiin läheisriippuvaisiksi ja aina piti olla suvussa kiinni kuin tauti ja ikinä ei minnekään menty ilman sukulaisia.

        Irrottauduin suvustani kokonaan ja sellainen kamala paha olo on alkanut hellittämään. Ei tarvitse muuttaa siperiaan että huonosta seurasta pääsee eroon ja hakee ystäviä muualta vaikka harrastusten parista.

        Toinen vanhemmistani sairas narsisti joka haluaa ohjailla ja määrätä kaikkia rahalla ja ahnetta sisartani viedään kuin litran mittaa jolta mieskin häipyi kun äitini oli heidän välissään ja huushollissa hallitsemassa. Niin ihmeelliset kuviot että kukaan ei uskoisi että noin sairasta sukua on.


      • Anonyymi
        olennielaisuutseipaan kirjoitti:

        mielikkikö

        itsellä on myös tilanne jossa en ole ollut suvun kanssa tekemisissä, mutta muttta..
        silti suku tutkii asioitani, puhuu niistä ihan jukisesti ja levittelee paskaa kuin muut margariinia leivän päälle. miten noista pääsisi eroon. ei ole rahaa, muute muuttaisin ulkomaille ja muuttaisin nimeni, ihan vaan koska en jaksaisi välittää. oma suhtautumiseni ei oe ripustautumista vaan elämääni tungetaan

        Mielikkikö.
        Just niin, en ole ollut tekemisissä suvun kanssa, en ole puhunut heidän kanssaan. Niin levittelevät minusta inhottavia asioita kylillä.
        Olen miettinyt myös vaihtaa nimeä ja muuttaa niin, ettei he löydä.


      • Anonyymi

        Se ei ole niin että siinä on roikkumista missään. Muu maailma on- työtä on tai ei ole, tai juuri tuli loparit. On terveempi tai kipeä kuukausi tai vuosi. On talo, kerrostalon vuokrakämppä tai telttamajoitus. On naapuri, on hyvänpäiväntuttu ja on vaikka mitä.
        Mutta on olemassa yksi asia, missä olemme jokainen jotain samaa kuin muutama muu ihminen. Se on oma perheemme, josta läksimme elämään omaa elämää. Sieltä ihan samasta, ovat kaikki sisaruksemme kotoisin, mistä itsekin. Viime kädessä kun vanhemmista toinen lähtee, on tavallaan muuten vapaa, mutta sitten ne vanhempien maalliset pitää kuitenkin selvittää. Mahdollisesti ne menevät jakoon, ja kukin irtautuu sitä kautta sisaruksistaankin ainakin taloudellisesti.
        Kuitenkin toki haluan muistaa kaikki ne sisarusten keskiset mitä on ollut, juureni ovat köyhemmät, mutta perhe kuitenkin piti yhtä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielikkikö.
        Just niin, en ole ollut tekemisissä suvun kanssa, en ole puhunut heidän kanssaan. Niin levittelevät minusta inhottavia asioita kylillä.
        Olen miettinyt myös vaihtaa nimeä ja muuttaa niin, ettei he löydä.

        Sukunimen vaihto menossa itselläkin:)


    • juupaseipäsjoki

      Suku puhuu vaikket olisi tekemisissäkään. J avoi tehdä muutakin. Tunkeutua yksityisyyteen. Levitellä haitallisia juoruja. Soitella työnantajille. Yleensä paskanpuhujilla on enemmän sosiaalisuutta ja siten enemmän yhteyksiä.

    • jhnmjh

      Vai sosiaalisuutta. Onko kiusaaminen sosiaalisuutta. Tarkoitit varmaan kontakteja toisiin kiusaajiin.

      • Anonyymi

        Sosiaalisuutta voi olla. Että viihtyvät ihmisten kanssa.
        Mutta sosiaalisia taitoja ja oikeaa myötätuntoa muita kohtaan ei ole pahan puhujilla ja juoruajilla. Kai se useasti on juoruajan omaa pahaa oloa se paskan puhuminen. Eivät vain myönnä itselleen.

        Jos luottamusta ei ole, niin... Ei kaveruuttakaan.


    • Maa-Makaa-Petaa

      Kaikki edellä kirjoitettut asiat on oikeita ja tapahtuneita ja tapauksia on suomen maassa tuhansittain..jos yhdistys perustettaisiin ..niin voipi olla, että kaikkille löytyy uudet läheiset tuttavuudet..ja vertaistuellahan on paljonkin annettavaa..meille kaikille. joita aiheetta riepotellaan ja arvostellaan jne..

      ja vaikak deitti saittikin? tai ainakin kirje ystävä palsta....

    • Familylight

      Koko ihmiskunta on kipeä. Yhtä helvetin sorsimista joka köörissä ja piruimmat loistavat kuin majakat.

    • kellukke

      No se on se kun menit terapeutille. Terapeutti kerto poliisille, ja nyt koko sukua kytätään. Älä mene terapeutille.

    • Anonyymi

      Systerin kaksi vanhempaa siskoaan hylkäsi hänet, kun he saivat lapsia. Mä hylkäsin kerran, kun olin kutsunut uudet luokkatoverit käymään ja hän örvelsi kännissä. Toisen kerran hän pilasi tupaantuliaiset. Minulla on ollut moninainen suhde hänen kanssaan, koska hän saa kohtauksia, jolloin on kuin toinen ihminen. Olen pelastanut hänet kuolemalta 2 kertaa. Nykyään välimme ovat hyvät. Jos en vastaa hänen lähettämään viestiin heti, hän loukkaantuu ja sulkee puhelimen. Tänä päivänä hän on edelleen rakas sisko, osittain mysteeri.

    • Anonyymi

      Pysy vaan erossa niistä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10250
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      421
      4543
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      92
      3084
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2875
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2704
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2698
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      154
      1874
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1748
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1640
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1443
    Aihe