Vihan kohteena ilman syytä

Tuttu juttu. Ei voi mitään. Näillä mennään. Välillä harmittaa, toisaalta tätä jatkunut jo 17 vuotta. Mutta joskus vielä vaihdan sellaseen muijaan jonka sukulaisten ja kavereiden kanssa voi viettää aikaa.

Mua kohtaan suku käyttäytyi sanomalla miehelleni että aja se akka vittuun ja sano sille akalle et wash and go. Tämä alussa kun opimme miehen kanssa tuntemaan toisiamme paremmin. Miehen isovanhemmat sanoneet että olen hömmelö.Nyttemmin miehen veljen vaimo syyllisti minua miehen alkoholismista.Siinä samalla sain itsekin alkoholistin leiman vaikka tälläkin hetkellä ollut juomatta reilut pari kuukautta.Lisäksi olen kuulema kaksnaamainen kun olen yrittänyt auttaa miestäni arkisissa asioissa,huolehdin ja välitän jopa rakastan vaikeuksista huolimatta.Mies sanoo että puolustaa minua mutta en oikein tiedä uskonko vai en.

Vaimollani on viisi siskoa, jokainen vihaa meitä ja valehtelevat törkeitä asioita , onneks muut sukulaiset tietävät totuuden .

Sun kannattaa vaihtaa terapeutti.

"Vaimollani on viisi siskoa, jokainen vihaa meitä ja valehtelevat törkeitä asioita , onneks muut sukulaiset tietävät totuuden ."

Sama täällä, olenkin päättänyt etten aio enää ikinä olla missään tekemisissä pahaa puhuvien siskojeni kanssa joista toisella paha mt-onelma, toisella myös mt-ongelmaa ja seonnut uskonnon vaihtamiseen ja muuhun huuhaaseen luullen olevansa parempi kuin muut ihmiset. Juonivat yhdessä tietysti koska nuo mt-ongelmat niin pahat. Toinen vielä elää pettävän miehensä kanssa ja näkee näkyjä luullen että koko suku (ja muut naiset) ovat kaikki kiinnostuneita hänen ällömiehestään, joten rupesi aiheetta mustasukkaiseksi joka myös merkki mt-ongelmista. Mitään järkevää eivät tee tai harrasta. Sukua ei voi valita, mutta sen voi hyvin eristää ja kaikki eivät yhden suvun sisällä ole samanlaisia.

Jännä nähdä että joillain on hyväsydämisiä ja kannustavia siskoja, minulla ei ollut mutta hyvä tietää että sellaisiakin on olemassa, eivät ole taruolentoja muissa perheissä.

Joo sama täällä ikävä kyllä. Oon alkanut pikkuhiljaa epäileen että syy saattaa olla siinä että suku on kaikki vanhoillislestadiolaisia (ja minä, vaikka en ole enää varma haluanko) ja varsinkin isän äiti hyljeksii minua koska olen okei homoseksuaalisuuden kanssa vaikka raamatussa sanotaan että se on väärin -_-

Minut ulkoistettiin myös suvustani kolme vuotta sitten. Kuusi sisarusta ja äiti mukaan lukien. Äidin hylkäys tuntui kaikista pahimmalta, tuntui kuin äiti olisi kuollut, itkin kuin pieni lapsi. Olen perheen näkymätön ja vaatimattomin lapsi, yrittänyt olla aina pois toisten jaloista ja elää niin etten aiheuttaisi kenellekään murhetta tai pahaa mieltä. Päinvastoin, sain ennen ulkoistusta yhdistettyä Äidin ja yhden sisarukseni, he saivat erimielisyydet sovittua ja nyt he tapaavat toisiaan ja heillä menee hyvin, olen siitä iloinen. Onhan se olo niin kuin lammasaitauksesta heitetyllä lampaalla. Tämän kaiken on aiheuttanut kateus. Olen kuulemma päässyt elämässä vähemmällä kuin muut, en ole kuulema töitäkään tehnyt niin paljon kuin muut. Mutta näistä muutamalla sisaruksella on mielenterveysongelmia, että täytyy vain yrittää unohtaa.

Miksi keskityt toisten tunteisiin? Selvitä omasi, niin ei tarvitse huolehtia muitten mietteistä.

Sain käsityksen, että ketjussa on nuorempia kirjoittajia. Noin viiskymppinen itse olen- ja suvusta täysin erillinen yksikkö- minullekaan ole mitään syytä kerrottu.
Kun kävin lähiomaisen hautajaisissa puolisentoista vuotta sitten, oma äitini työnsi minulle Vartiotorni- lehteä, muistotilaisuuden lopuksi. Shokissa pakenin paikalta majoituspaikkaani. Olin aiemmin hänelle ollut jopa perinnöttömäksijättämisuhkailujen kohteena, täysin perusteetta. ensinnäkin sen osalta että mitään laissa tarkoitettua perustetta ei ole, ja tuskin ehtii kehittyäkään, toisekseen jokainen kun määrää halutessaan testamentilla omastaan, vaan ei toisten omaisuudesta. Isältäni jäänyt omaisuushan ei ole lähtökohtaisesti kuolinpesässäkään äitini testamentilla määrättävää omaisuutta.
Suvussa on ollut vajaat pari vuosikymmentä jokin kylmä kausi. Sisarus tunkenut avomiehensä suvun asioihin, virallisiinkin mukaan, mikä ainakin muutamaa loukkaa.
yksi sisarus vaati luopumaan isänperinnöstäni, ja valitteli kovin kun testamentti olisi pitänyt olla. En tiedä tänäkään päivänä, oliko oikea isäni tahto se että olen ulkona, vai se miltä kaikki virallinen näyttää- kun määrittelyä ketä suljetaan pois, ei häneltä (ehtinyt?) tulla, ei suullisena eikä sillä testamentilla.
Olen tehnyt töitä, ja pari lasta. Opiskellut pikkuisen, ja ollut työttömänäkin, mutta sisarenikaan, joka eniten minua vihaa, ei kerro syitä miksi on näin, että minut pidettäisiin mielummin suvusta ulkona. Kun muistelen en ole saanut mitään rahojakaan, tms koskaan vanhemmiltani. Lähdin aikanaan 15 v maailmalle kotoa, ensin opintielle ja siitä suoraan työelämään.

Tätä pitää kestää.

Hyvin tyypillistä kaikkialla että henkilöä x aletaan dissaamaan jostakin syystä eikä kukaan kerro asianosaiselle mistä kenkä puristaa. Työpaikoillakin harrastetaan samaa. Siinä sitä sitten joutuu arvuuttelemaan että mistähän nyt on kyse. Ja kun asiaa kysyt niin sitten teeskennellään hämmästynyttä kun ei muka yhtään tiedetä että mitä tarkoitat. Ja epäillään sinun sairastavan jotain paranoiaa. Tämä on tosi inhottava tapakulttuuri ja tehnyt monen elämästä yhtä helvettiä. Joku on keksinyt mustata henkilön x maineen ja toiset ovat tarpeeksi tyhmiä uskoakseen kaikki jorinat mitä nämä ilkeämieliset kusiaivot keksivät.

Pahinta se on tietysti silloin kun asialla on omat läheiset. Kenelläkään ei ole ajatustenlukukykyä. Kenenkään ei tarvitse osata arvailla toisten ajatuksia. Ihmisillä on velvollisuus ilmaista selväsanaisesti mikä on vialla jos joku henkilö valikoituu persona non grataksi. Vain sillä tavalla pystyy puolustautumaan ja sanomaan oman näkökulmansa. Se että henkilölle jota dissataan ei kerrota mistä kenkä puristaa on sitä että hänet pidetään puolustuskyvyttömänä koska hän ei pysty ottamaan asiaan kantaa. He riistävät tällä tavalla sinulta mahdollisuuden käyttää omaa ääntäsi ja puhua omasta puolestasi.

Oma lapsuudenperheeni ja oikeastaan koko kylä ja suku yms. käyttäytyy samalla tavalla. Ainakin tuolla rahavaan parissa on tyypillistä että läheiset ja tuttavat juoruavat pitkin kyliä jonkun henkilön x (usein omien lastensa) yksityisasioista kaikkien muiden kanssa paitsi asianosaisen itsensä. Omien vanhempieni ja heidän ystäväpiirinsä jokainen lause alkaa sanalla "se". "Se" tarkoittaa aina jotakin kolmatta osapuolta joka ei itse ole läsnä. Pahimmalta se tuntuu kun sitä harrastavat omat vanhemmat. Yleensä juoruilun kohde on joku meistä lapsista. Äitini on juorunnut kaikki yksityisasiani pitkin kyliä. Äitini yhdessä muutaman muun sukulaisen kanssa ovat saaneet rakenneltua minustakin henkilönä sellaisen version ettei sillä ole paljoakaan tekemistä sen kanssa millainen oikeasti olen. Äidilläni on erityinen tarve luoda minusta mielikuva säälittävänä ja avuttomana persoonana jota hän vanha äitiparka joutuu vielä vanhoilla päivillään palvelemaan ja auttamaan. Tarkoitus on nöyryyttää ja nolata minua sekä selkäni takana että ihan julkisesti jopa minun läsnä ollessani niin perusteellisesti että äiti itse pääsee paistattelemaan koko kylän ja suvun myötätunnon ja sympatian paisteessa. Hän haluaa antaa ymmärtää että hänellä on tällainen aikuinen vaikea, tyhmä, laiska ja saamaton tytär joka riistää ja hyväksikäyttää vanhaa äitiparkaansa. Ja jos minä itse satun olemaan paikalla ja asiaan puutun sekin käännetään omaksi "itsetunto- ongelmakseni". Äitini sisar, eli minun tätini on ollut liittoutuneena äitini kanssa minua ja sisaruksiani vastaan aina. Yhdessä rintamassa he ovat kaikki nämä vuodet mustamaalanneet mainettamme ja luoneet meistä aivan ala- arvoisia käsityksiä. Isälläni puolestaan oli tapana juoruilla olettamistaan miessuhteistani joita minulla ei koskaan ollut. Isäni on onneksi jo kuollut mutta hänellä oli tapana mainostaa minua ja toista sisartani kevytkenkäisinä.

Nykyisin minuun suhtaudutaan vieläkin oudommin. En tiedä mitä siellä onkaan tapahtunut eräiden perheeseen liittyvien muutosten jälkeen. Toiset ovat aivan estottoman vihamielisiä ja toiset kohtelevat kuin olisin menettänyt mielenterveyteni. Minua katsotaan otsa rypyssä merkitsevästi tuijottaen. Heitetään rivien välistä jotain piikikästä paskaa ja vihjaillaan kaikennäköistä aivan IHME JUTTUA. Silmiä pyöritellään, ilmeillään, elehditään... mutta kun kysyn mikä on vialla esitetään hämmästynyttä että ei mikään miten niin. Jotain nämä juoruakat ovat jälleen keksineet pääni menoksi. Suhtautuminen on muuttunut aivan selvästi. Mietin joskus että pitäisi asentaa piilokamera vaatteisiini ja saada tuota käytöstä tallennettua videolle koska kaikki viat ja ongelmathan ovat aina minulla jos tällaista vain mainitsee kokevansa. Se on helppo laittaa oman mielikuvituksesi piikkiin silloin kun kokonainen suku ja yhteisö on asettunut vastapuolellesiu. Tällä tavalla tehdään "mielisairaita". Ymmärrän siis aloittajan tilannetta. Pahinta on se ettei tiedä mitä selän takana on tapahtunut. Ja se että ihmiset ovat tarpeeksi tyhmiä ollakseen tuollaisten paskapäiden vietävissä.

Joo, juuri äsken siskoni haukkui minut ja veljeni itsekeskeisiksi idiooteiksi ja sanoi vihaavansa meitä. En tiedä mistä nyt on kyse. Ei ollut tapahtunut mitään ihmeellistä. Meidän puoleltamme on ihan asialliset välit, mutta hän ei halua olla tekemisissä. Ei paljon vastaile tekstiviesteihin, sähköposteihin tai puheluihin. Ei kiinnosta yhteiset menot, joihin olemme koettaneet houkutella. Emme tiedä hänen elämästään juuri mitään, koska hän ei kerro eikä tykkää häneltä kyseltävän.
Viime keväänä hänellä oli ilmeisesti psykoosi, johon sai lääkkeitä, joita ei sitten ottanut. Nyt hänellä on toisia lääkkeitä. En tiedä käyttääkö niitä vai ei. Mutta voisiko tuollainen ihmisille ärhentely olla joku psykoosin varhaismerkki? Tai jokin muu mielenterveyden häiriö? Hänellä on kyllä tapana suuttua helposti kertomatta syytä; se pitää vaan itse yrittää keksiä. Ainoita mistä viime aikoina on tullut eripuraa, oli kun kyselin hänen psykoosistaan ja lääkkeistään ja yritin neuvoa: on omakohtaista kokemusta psykoosista, niin ajattelin, että voin olla avuksi. No hän ei pitänyt siitä, mutta tästäkin on jo puoli vuotta. Muuten viimeaikoina ei ole tapahtunut mitään mikä selittäisi tätä yhtäkkistä vihan purkausta. Joten olen vähän ulalla siitä, mistä on kyse.
Äitinikään kanssa hän ei tullut toimeen, mutta en oikein ymmärtänyt sitäkään, hän ei ikinä selittänyt sitä. Eikä halunnut olla tekemisissä. Äitini kuoli pari vuotta sitten. Sai kuitenkin vielä nähdä siskoni viime viikkoinaan.
Mutta olisi kiva kerran on sisko, että olisi jossain tekemisissä ja väleissä.

Elämää ei kannata rakentaa tulehtuneisiin tunteisiin. Miksi itket äitisi ja perheesi rakkauden perään, kun tarvitset oman elämän. Et voi tehdä omaa perhettä siskojesi ja veljiesi kanssa. Kävele pois ja elä oma elämäsi. Hanki kumppani, jonka kanssa perustat oman perheen ja unohda pohjaan palanut puuro. Aikuistu. Sano suvulle näkemiin ja hyvää loppuelämää.

Ketjussa on monta kommenttia jotka kuulostavat hyvin tutilta. KIITOS niitä kirjoittaneille, helpottaa yllättävän ja sanomattoman paljon tulla muistutetuksi, etten ole ainoa jonka perhe tai sukujutut eivät todellakaan ole idylliä!

Äiti on aina ollut juoruakka, jolle meidän lasten tekemiset ovat olleet yksi leviteltävä puheenaihe muiden joukossa. Jo lapsena ja teini—iässä sai tottua siihen, että hän ihan sumeilematta etsi ja luki päiväkirjojani ja kirjeitäni, haukkui ja kommentoi kavereitani, tonki kirjoituspöytäni laatikoita ym. Kun tästä suuttui, juttu kääntyi niin että huoneeni on kamala läävä että pitää tutkia mitä siellä on ja että perheen tulee jakaa asiat keskenään, se on HUOLENPITOA JA LUOTTAMUSTA. Isä pysyi syrjässä, hän eli kai jo silloin omaa elämäänsä.

Aikuisiällä äiti on juoruilun ohella kehittännyt tavan spekuloida tekemisilläni ja kehittää minulle ongelmia, joiden mahdollisuuksilla sitten spekuloida muiden sukulaisten kanssa. Mieheni, joka on entinen alkoholisti, kyttää vain rahojani ja voi alkaa ryypätä hetkenä minä hyvänsä. Ammattini hyvin palkatulla alalla ja täystyöllisenä ei kelpaa, koska menin ammattikoulun enkä lukion kautta. Mielenterveyteni on huono ja olen epästabiili, koska en jaa yksityisasioita i äitini kanssa vaikka hän miten tenttaa. Sukulaisille on kerrottu etten huolehdi hygieniasta i: kas, kun en halua saunoa äitini kanssa, kun en jaksa kuunnella hänen selluliittihaukkujaan.

Tätä rataa se on. Asumme nykyään ulkomailla. Kun käyn Suomessa, en aina edes ota yhteyttä vanhempiini. Se on surullista, mutta haluan huolehtia myös itsestäni. Pitäisikö sietämätöntä tai huonoa käytöstä muka sietää vain siksi, että. sentulee lähisukulaiselta?

Ihan sama mitä jotkut sukulaiset ajattelee. Mitä sillä on hei väliä?
Hanki joku harrastus tai jotain touhua jossa on ihmisiä. Saat uusia tuttavia.
Minä en välitä suvustani yhtään mitään. Ihan sama mitä touhuuvat tai eivät touhua.
Jokaisella on OMA elämä ja se kannattaa elää siten, että ei roiku jossain sukulaisissa tai ihmisissä yleensäkään kiinni. Se on ahdistavaakin, jos joutuu olemaan kiinni tai joku on kiinni sinussa.

Sisar- ja velipuolelle annettiin perinnönjaossa hieno kesämökki (isä oli suostunut yksipuoleiseen avioehtoon ja lisäksi paperiin, missä me isän perilliset saimme vain lakiosan). Äitipuoleni oli niin ahne, että olisi laittanut äitimme osuuden nollaksi, jos siihen ei olisi puututtu. Nyt sitten sisarpuoli leuhkii kuvalla, missä istuu mökin rantalaiturilla. Meitä ei ole koskaan kutsuttu sinne, muutenkaan en halua olla niin epäempaattisen ja hänen äitinsä lähellä. Sitä paitsi inhoan puu-wc tä. Äitipuoleni on aina alistanut, loukannut ja haukkunut sekä teettänyt hirveän määrän töitä minulla, mutta kaikki nämä niin ettei muut huomaa. Ulospäin piti näyttää hienolta ja tunteita ei saanut näyttää eikä vastustaa tätä tyrannia. Ystäviä hänellä ei ollut kun oli pieniä lapsia ja kaikki aika meni raataessa, mitä vaati myös multa. Harmittaa kun lukioaikana en jaksanut kaiken raadannan lisäksi opiskella riittävästi, jäi haaveet saavuttamatta. Muuten olen menestynyt ihan kohtalaisesti eikä rahasta ole puutetta.

kosketelkaa toisianne.

Ihmettelen miksi aikuiset ihmiset jäävät tunneloukkuun sukulaisiin. Eikö se pidä mennä eteenpäin ja elää omaa elämää ja olla oman perheen kanssa. Kummallista roukkumista siskojen ja veljien lahkeissa ja jopa valtataistelua kuka kenenkin kanssa saa olla.
Katkaiskaa ne napanuorat jo, niin sukulaisiakin on mukavampi joskus tavata, kun ei tapaaminen muutu kateudeksi ja sodaksi.
Aikuinen ihminen tietää kenen seurassa on ja elää. Eikös se hylkääjä suku ole tehnyt jotain väärin hyljätessä, pitääkö sellaisten seuraan vielä tuppautua.

Suku puhuu vaikket olisi tekemisissäkään. J avoi tehdä muutakin. Tunkeutua yksityisyyteen. Levitellä haitallisia juoruja. Soitella työnantajille. Yleensä paskanpuhujilla on enemmän sosiaalisuutta ja siten enemmän yhteyksiä.

Vai sosiaalisuutta. Onko kiusaaminen sosiaalisuutta. Tarkoitit varmaan kontakteja toisiin kiusaajiin.

Kaikki edellä kirjoitettut asiat on oikeita ja tapahtuneita ja tapauksia on suomen maassa tuhansittain..jos yhdistys perustettaisiin ..niin voipi olla, että kaikkille löytyy uudet läheiset tuttavuudet..ja vertaistuellahan on paljonkin annettavaa..meille kaikille. joita aiheetta riepotellaan ja arvostellaan jne..

ja vaikak deitti saittikin? tai ainakin kirje ystävä palsta....

Koko ihmiskunta on kipeä. Yhtä helvetin sorsimista joka köörissä ja piruimmat loistavat kuin majakat.

No se on se kun menit terapeutille. Terapeutti kerto poliisille, ja nyt koko sukua kytätään. Älä mene terapeutille.

Systerin kaksi vanhempaa siskoaan hylkäsi hänet, kun he saivat lapsia. Mä hylkäsin kerran, kun olin kutsunut uudet luokkatoverit käymään ja hän örvelsi kännissä. Toisen kerran hän pilasi tupaantuliaiset. Minulla on ollut moninainen suhde hänen kanssaan, koska hän saa kohtauksia, jolloin on kuin toinen ihminen. Olen pelastanut hänet kuolemalta 2 kertaa. Nykyään välimme ovat hyvät. Jos en vastaa hänen lähettämään viestiin heti, hän loukkaantuu ja sulkee puhelimen. Tänä päivänä hän on edelleen rakas sisko, osittain mysteeri.

Pysy vaan erossa niistä.