säilöttiin ruokaa? ei pakastinta, ei jääkaappia?
miten ennen...
syyssiivous
4132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Käy kauppasi säilykeosastolla ja laske yksi yhteen.
Kuivattu ruoka säilyy parhaiten. Jauhot, pähkinät, näkkileipä, keksit, kuivatut herneet, makaroni, pasta ym. kuiva ruoka mitä perinteisesti työnnetään ruokakaappiin pahan päivän varalle. Säilyy vuosia syömäkelpoisena jos säilötään kuivaan ilmatiiviiseen pakkaukseen.
Ennen säilöminen hoidettiin kuivaamalla ja suolaamalla.
Kuivaaminen ja suolaaminen oli yleisiä, lisäksi oli muitakin tapoja.
Kun ei ollut jääkaappeja, oli kellari. Talvella sahattiin talteen isot jääkimpaleet ja peiteltiin ne maakellariin tai rakennettuun jääkellariin. Jäät säilyivät peiteltyinä loppukesälle saakka ja niiden avulla pidettiin viileinä kalat ja lihat.
Talvella ruokia myös tavallaan pakastettiin. Aittoja ei lämmitetty, niin pakkanen hoiti homman.
Kun ei ollut jääkaappia, ei ollut vesijohtojakaan, mutta oli kaivo. Marjat pistettiin kaivoon ja sieltä syötiin. Kaivossa on viileää ja talvella marjat sai jäätyä.
Marjoista ja hedelmistä keitettiin mehua ja hilloa kattilassa. Siihen tarvittiin paljon sokeria ja iso osa vitamiineista hävisi keitettäessä. Jo vuonna 1935 tuli markkinoille höyrymehustimet, mehumaijat, joilla sai mehua aikaan höyrystämällä niin vitamiinit säilyi paremmin. Sokeria tarvittiin paljon, jotta säilyi talven yli. Sitten kun tuli pakastimet, voitiin vähentää sokerin määrää.