Mitä itse tekisit? Palkan alennus 500-1000 e kk tai irtisanominen. Voiko työnantaja tehdä näin? Jäisitkö firmaan jossa tällainen toiminta? Vielä ei ole näin tapahtunut mutta kaikki merkit viittaavat sihen että näin tulee tapahtumaan. Firma on hyvää tulosta tekevä joten rahan puutteesta ei ole kysymys.
Palkan alennus tai irtisanominen
ennusmerkit
6298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei palkkaa voi alentaa ihan tuosta vain. Siinä rikottaisiin tehtyä työsopimusta. Kannattaa soittaa liittoon, jon näin on tapahtumassa.
Onko firmassa mikään muukaan asia kunnossa jos näin toimitaan?
Niin laitonta on alentaa palkkaa, mutta kiristäähän voi siten että lyö irtisanomislapun pöytään ja sanoo että saat pitää paikkasi jos suostut alempaan palkkaan. Joko tai. Tällaista ennakoin, toivottavasi olen väärässä. Ap
Ottaisin ehdottomasti sen irtisanomislapun jos perusteena on tuotannolliset ja taloudelliset eli karenssia ei tule. Noin suuri palkanalennus vie mielekkyyden koko työnteosta, saanet ansiosidonnaistakin enemmän kun vanha, korkeampi palkkasi on sen perusteena.
Jossain vaiheessa tietysti pitänee katsella uusi työpaikka tilalle.
Nykyään on työelämä mennyt sellaiseksi että joka tapauksessa ei näytä kannattavan jäädä kovin pitkäksi aikaa mihinkään työpaikkaan, palkka polkee paikallaan samoin työtehtävät. Eteenpäin pääsee vain vaihtamalla työpaikkaa.
Vaihda ihmeessä työpaikka, jos paikkakunnallasi on mahdollisuus saada uusi työpaikka. Tietysti , jos asut esim. itäsuomen työttömyys alueella, ei taida olla vaihtoehtoa kuin kärvistellä ja antaa yrittäjän ajella Audilla.
Surkea työ ja paska palkka ei kannata jäädä pelleksi moiseen riistopaikkaan.