media hypettää irmaa

se on jo heikentynyt luokkaan 2.
se ei ollut mitenkään historiallinen.
media häpäisi itsensä tyhjällä hypetyksellään.
22355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Irma on heikentynyt 1 luokkaan. Aivan kuten sanoin jo viime viikolla, hurrikaaneissa ei ole enää voimaa kuten ennen. Johtunee viilenneistä vesistä.

Äänestä

Ennen varoiteltu paljon muusta kuin ajelehtivasta merimiinasta Hangon edustalla. Internetin keksimisen jälkeen kaikki on kiihtynyt kiihtyvällä vauhdilla.

Äänestä

Key Westistä ei pääse nyt Karibian risteilyille! Näinkin SE jo näkyy!!

Äänestä

Eikös se ollutvoimakkain Amerikan mantereelle historiasssa iskenyt hurrikaani. Sään ääri-ilmiöt hälyttävässä kasvussa.

Äänestä
  • Ei ollut. Ei vaikka yle niin valehteleekin.

    Äänestä

Satelliittimittausten historian aikana pisimpään viitosluokassa koskaan pysynyt myrsky ei ollut historiallinen? Viimeksi yhtä pitkäaikaisesti viitosluokassa myrsky tapahtui vuonna 1932 (Cuba 1932). Myrsky, jolla pisin tunnettu aika yli 185 mph tuulennopeutta missään maapallolla?

Olette trollaamassa eli teille lienee turha vastailla.

3Äänestä
  • Ilmeisesti se CO2 oli silloin 1932 jotenkin tehokkaampaa, kuin nykyään? Nythän CO2 pitoisuus on noussut sen verran, että pitäisi jo olla seiskan ja kasin kategorian myrskyjä, mutta ei. Viimeisestä mantereelle iskeneestä vitosestakin on kohta 30 vuotta aikaa. Irmahan oli nelonen tai kolmonen rantautuessaan mantereelle.

    Niin se CO2 muuttuu tehottomammaksi kun ei jaksa vitos kategorian myrskyjä saada aikaiseksi.

    Äänestä

Vuoden 1932 Cuba hirmumyrsky ei ole vuoden 2017 Irma hurrikaanin veroinen. Cuba hirmumyrskyssä keskituulet olivat 175 mph (282 km/t), kun taas Irma hurrikaanissa keskituulet olivat 185 mph (298 km/t) huimat 37 tuntia yhtkyytiä. Irma hurrikaani on mitatun historian voimakkain hirmumyrsky.

Äänestä
  • Höpön, höpö, kuten yleensä nuo reenmannin jutut.
    Lyhyesti: KVG!

    Äänestä

Kova myrsky se oli. Paloi denialistin perskarvat!

1Äänestä

Kauheasti ilmastonmuutos on näköjään vaikuttanut hurrikaaneihin jos katselee tilaistoista.
2011-2017 välisenä aikana on sattunut vähemmän hurrikaaneja kuin missään muussa vuosikymmenessä 1850-vuodesta lähtien.

Äänestä

Ilmastonmuutos ei synnytä hurrikaaneja, mutta se voimistaa niitä. Hurrikaanit saavat voimansa lämpimästä merestä, ja Karibian meret ovat lämmenneet asteen verran, joka voimistaa jokaista myrskyä.

1Äänestä

Muistan kun Katrina hurrikaani iski New Orleansiin yli kymmenen vuotta sitten niin punavihreä media toitotti miten hurrikaanit alkavat yleistymään ja niihin pitää tottua. Sitten meni kokonainen vuosikymmen ettei niitä ollut ja Media unohti koko jutun.

Onneksi tuli Tämä kategorian 2 Irma Floridaan että pääsi taas punavihreä sivistyneistö pätemään.

Äänestä

Irma oli esimakua tulevasta. Tulevaisuudessa hirmumyrskyt tulevat kovenemaan, kun ilmasto jatkaa lämpenemistä. Karibian saaret ja Floridasta tulee elinkelvottomia, kun kovenevat hirmumyrskyt ja vedenpinnan nousu tekee jälleenrakentamisesta liian kallista. Köyhät joutuvat luopumaan ensimmäisenä ja rikkaat myöhemmin. Floridalaiset väistivät tällä kertaa luodin.

2Äänestä
  • Floridan ja Karibian mahdollinen muuttuminen asumisen kannalta epäsuotuisaksi alueeksi tapahtuisi kuitenkin hitaasti eli näkyisi nykyiseen verrattuna vasta useiden kymmenien vuosien päässä tulevaisuudessa. Niitä ikävimpiä hurrikaaneja alkaisi lämpenemisen vuoksi hiljakseen esiintyä aiempaa tiheämmin. Nytkin voi kulua kymmenen vuotta seuraavaan tai se saattaa tapahtua vielä tämän kauden kuluessa uudelleen.

    Olosuhteiden hitaasti muuttuessa muuttuu myös paikallinen infrastruktuuri. Köyhät alueet tosiaan tuhoutuvat aiemmin kun rakennukset eivät ole uusien säännösten mukaisesti toteutettuja. Parempi rakennustekniikka pitää alueen vielä pitkään käyttökelpoisena varakkaampien kannalta katsottuna.

    Äänestä


  • Kuten tuossa principia-linkissä ja täällä http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201709122200388861_ul.shtml
    mainitaan, jäivät tuhot Floridassa paljon pelättyä vähäisemmiksi. Kuolonuhrejakin tuli vain kaksi.

    Agw-uskovaisten mielenmaiseman tuntien täytyy moisen mymmähdyksen olla kova pettymys. Ovathan nämä farisealaiset ennenkin tanssineet ja iloinneet syklonien uhrien ruumiskasojen äärellä, vaikka eivät sitä itse myönnäkään.

    Äänestä

  • PierreReview_ kirjoitti:

    Kuten tuossa principia-linkissä ja täällä http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201709122200388861_ul.shtml
    mainitaan, jäivät tuhot Floridassa paljon pelättyä vähäisemmiksi. Kuolonuhrejakin tuli vain kaksi.

    Agw-uskovaisten mielenmaiseman tuntien täytyy moisen mymmähdyksen olla kova pettymys. Ovathan nämä farisealaiset ennenkin tanssineet ja iloinneet syklonien uhrien ruumiskasojen äärellä, vaikka eivät sitä itse myönnäkään.

    Ilmaston muuttumista ei mitata kuolleiden lukumäärällä tai tuhoutuneen omaisuuden määrällä. Jos olet eri mieltä asiasta niin laita toki linkkiä siihen viralliseen sivustoon, jossa kerrotaan ilmastonmuutoksen havaitsemisen kriteeriksi nuo mainitut. Seurauksena ne voidaan mainita myrskyjen voimistuessa mutta kriteerinä ei.

    Äänestä

  • Mutta onko ikävää, kun myrskyt on vähentyneet ja heikentyneet ?

    Äänestä

  • mi8888 kirjoitti:

    Mutta onko ikävää, kun myrskyt on vähentyneet ja heikentyneet ?

    Lukumääristä olen kanssasi samaa mieltä eli tilastojen mukaan myrskyjä on ollut vähemmän kuin aiemmin. Voimakkuudesta on sitten vaikeampi sanoa mitään, kun havaintotarkkuuden paranemisen ja havaintoasemien suremman määrän vuoksi näemme nykyään tuulennopeuden maksimit paljon aiempaa paremmin.

    Myrskyjen osalta olen nähnyt molempiin suuntiin tehtyjä ennusteita eli joku malli väittää että meriveden lämpeneminen aiheuttaisi myrskyjen lukumäärän lisääntymistä ja toinen taas määrän vähenemistä mutta voimakkuuksien kasvua. Tarvitaan siis havaintoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


edrfghjklöä kirjoitti:

se on jo heikentynyt luokkaan 2.
se ei ollut mitenkään historiallinen.
media häpäisi itsensä tyhjällä hypetyksellään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu