Mistä yksityistä luisteluopetusta kohtuuhinnalla?

Motivaatiotariittää

Hei,

mistäköhän saisi kohtuuhintaista taitoluisteluopetusta (alkeet/perus) pääkaupunkiseudulla tai Joensuussa?

Asun vuorotellen molemmissa kaupungeissa, ja olisi tarvetta yksityistunneille silloin tällöin jommassa kummassa kaupungissa.
Tahtoisin opettajan/valmentajan, joka lähtee kanssani yleisiin vuoroihin luistelemaan ja keskittyy vain minun neuvomiseen ja rohkaisemiseen. Olen ollut aikuisluistelijoiden luistelukouluissa, mutta ne ovat hirveän täynnä aina ja ajatkaan ei oikeen tahdo sopia omiin opiskelun ja työn täyteläisiin aikatauluihin.
Koska olen aikuisten luistelukoulun alkeet käynyt pariinkin otteeseen, joitakin perusjuttuja osaan, mutta haluaisin tosissaan kehittyä tässä ihanassa lajissa. Olen kylläkin jo 29-vuotias, että ei tässä nyt hirveän tosissaan olla harrastamassakaan, mutta taatusti on potentiaa kehittyä hyväksi harrastelija-aikuisluistelijaksi. :)

Opettaja voisi olla vaikka ihan harrastajakin (ilman siis oikeaa valmennuskokemusta), jos nyt vähänkään tietää mistä puhuu sen lisäksi, että itse osaa taitoluistella.

Onko mitään käryä, mitä tällainen voisi maksaa ja mistä etsiä, kysyä, ilmoitella? Pliis, auttakaa!

0

521

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        188
        5081
      2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

        Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
        Kokkola
        14
        1731
      3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

        SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
        Maailman menoa
        63
        1616
      4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        127
        1497
      5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

        Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
        Tv-sarjat
        9
        1433
      6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

        Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
        Maailman menoa
        50
        1137
      7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

        Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
        Lappajärvi
        96
        1084
      8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

        Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
        Maailman menoa
        299
        957
      9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

        Keskustapuolue meni jo...
        Maailman menoa
        192
        932
      10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

        Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
        Suomalaiset julkkikset
        7
        800
      Aihe