Totuus Suomen ilmavoimista 1944

Taas tulee Tiltulta sutta ja sekundaa!

Suomen tilanne ilmasodassa Jatkosodan lopussa ei ollut aivan noin huono, kuin Tiltu kertoo (ja toivoo??).

Lue selostus:

Mersujen käyttö Suomessa

Suomi oli neuvotellut hävittäjien hankkimisesta Saksan kanssa jo ennen jatkosodan alkua, ja joulukuussa 1942 päästiin sopimukseen 30 Bf 109 G-2 -koneen hankinnasta. Koneet luovutettiin seuraavan vuoden tammikuussa uudelleen muodostetulle lentolaivue 34:lle (LeLv 34). Koneita lähti noutamaan 17 suomalaista pilottia, jotka lensivät tyyppikoulutuksen jälkeen yhteensä 16 konetta Suomeen maaliskuussa 1943. Loput hankituista koneista haettiin saman vuoden toukokuussa. Hankintasopimuksen mukaan Saksa korvasi tuhoutuneet koneet uusilla, ja korvaavia koneita saatiinkin elokuun 1943 ja huhtikuun 1944 välisenä aikana kaikkiaan 18 kappaletta. Korvauskoneiden joukossa Suomeen tuotiin myös muutama Bf 109 G-2/Trop, joka oli konetyypin tropiikkiolosuhteisiin muunneltu versio.

Sopimus seuraavien 30 koneen toimituksesta tehtiin maaliskuussa 1944, ja koneet toimitettiin Suomeen saman vuoden toukokuun alkuun mennessä. Konetoimituksia jatkettiin Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana vuoden 1944 kesäkuusta elokuuhun, jolloin Suomeen saatiin kaikkiaan 72 Bf 109 G-6- ja G-8 -konetta. Kolme konetta vaurioitui siirtolennolla. Suomeen toimitetuista koneista 14 oli Bf-109 G-6/R6 -muunnosta, joihin oli asennettu 20 millimetrin MG 151/20 -tykit siipien alle. Tykit poistettiin suurimmasta osasta suomalaisia koneita ketteryyden parantamiseksi ennen sodan loppua.


Bf 109 G-2 lennolla helmikuussa 1944.

Ensimmäiset Messerschmittit sijoitettiin Suomen ilmavoimissa LeLv 34:ään, joka suoritti konetyypin ensimmäisen taistelulennon maaliskuussa 1943. Aselepoon mennessä HLeLv 34 saavutti 345 ilmavoittoa ja menetti 18 omaa konetta. HLeLv 34 toinen laivue liitettiin HLeLv 30:een maaliskuussa 1944, joka toimi aluksi Helsingin Malmin lentoasemalta. Saman vuoden heinäkuun puoleenväliin mennessä laivue sai lisää koneita, mutta kohtasi vain harvoin vihollisia toiminta-alueellaan Suomenlahdella, sillä taistelutoimet sijoittuivat sodan tässä vaiheessa enimmäkseen Karjalankannakselle. Laivueen Bf-109 -koneet saavuttivatkin vain kolme ilmavoittoa.

HLeLv 24 sai ensimmäiset G-2-koneet huhtikuussa 1944, ja osallistui heinäkuussa 1944 kiivaisiin ilmataisteluihin kannaksella Immolan kentältä käsin. Laivue saavutti taisteluissa yli 300 ilmavoittoa ja menetti 14 konetta. Aiemmin Morane 406 -kalustoa käyttänyt HLeLv 28 käytti Bf 109 G-2 -koneita heinäkuusta 1944 aina aselepoon saakka saavuttaen 15 ilmavoittoa. Kaikkiaan suomalaisille Messerschmitteille ilmoitettiin 663 ilmavoittoa niiden taistelukäytön aikana. Konetyypillä parhaiten menestynyt suomalainen oli Ilmari Juutilainen, joka ampui alas Bf 109:llä kaikkiaan 58 vihollista. 102 Messerschmittiä selvisi sodasta, joista 60 jatkoi palvelusta sodan jälkeen loppujen ollessa varastoituna rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti

jokainen Fiat maksoi vastapuolelle 44 Fiattien alasampumaa konetta, suhdeluku oli Messerschmitteillä 31,5 ja Brewstereillä 23,5. Fiat oli Suomen ilmavoimien jatkosodan aikaisen lentokaluston parhaimmistoa.

Suomalaiset ampuivat jatkosodassa alas todennäköisesti vain noin 550 neuvostoliittolaista lentokonetta ja menettivät itse sotatoimissa 209 konetta tuhoutuneena. Lisäksi vauriopoistoja oli peräti 327 joista 116 oli hävittäjäkoneita, 42 pommikoneita ja 35 muita taistelukoneita.

Vuonna 1944 suomalaiset menettivät sotatoimitappioina 54 hävittäjälentokonetta, 28 pommikonetta ja yhteistoiminta-, tiedustelu- ja kuljetuskonetta. Vauriopoistot samana vuonna: 59 hävittäjäkonetta, 10 pommikonetta ja 12 yhteistoiminta/tiedustelu ym konetta.

Vuosi 1944 merkitsi siis peräti 165 taistelulentokoneen poiskirjausta. Lisäksi harjoituskoneita poiskirjattiin 44.

Talvisodassa ja jatkosodan ensimmäisenä kesänä suomalaisten ilmavoittoväitteet todennäköisesti pitivät aika lähelle paikkaansa NL:n todellisten ilmataisteluissa menetettyjen koneiden määrän kanssa. Mutta vuodesta 1942 lähtien tilanne ns. karkasi lapasesta ja liioittelu todistettavasti alkoi jo viimeistään Tiiksjärven ilmataisteluista (1:2) ja itseasiassa lisääntyi vuosina 1943-44. Parhaiten ilmavoittoväitteet pitivät paikkaansa yksittäisten koneiden mm. pommi- ja tiedustelukoneiden alasampumisissa mutta missä ikinään syntyi kunnon kahina alkoi paisuttelu. Kesän 1944 hektisimpinä päivinä on hyvinkin voinut ilmetä jopa 1:4 lukemia joskin en usko että kesä 1944 kokonaisuudessaan meni tuolla tasolla vaan 1:3 lienee todennäköisin liioittelu.

Entä sitten? Olivat oikein tai väärin niin riittivät itsenäisyyden säilymiseen ja kepittivät helposti punalentäjien suhteen 1 pudotus 16:sta väitetystä!

Suomen ilmavoimat 1944 oli mitätön tekijä eikä mahtanut kerrassaan mitään sille että NL:n ilmavoimat suurella lukumäärällä pääsivät röykyttämään suomalaista jalkaväkeä pitkin Kannasta mennen tullen.