Käytettyjä dieseleitä ei osta enää kukaan

9284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

😂🤣👏😴😴😴😴

Äänestä

Kohta pörhöllä 2015 passattia tdi saa 5000e.
Ilmankos otti kian suojiinsa.Varmaan ennakoi VW romahduksen?

Äänestä

Miksi laitat aivan saman aiheen uuteen avaukseen, mutta Kuappalehden artikkelina, jo aiemmin esille avauksena laitetun lisäksi?

Alla oleva lähti vahingossa tuplana, jonka syystä selvitys tuossa samassa ketjussa.

- https://keskustelu.suomi24.fi/t/15008974/kiinnostus-dieseliin-suomessakin-laskusuunnassa

Toisekseen, dieselien kiinnostuksen radikaali laskeminen nettihakujen perusteella ei merkitse sitä, että "kukaan ei enää osta käytettyä diseliä" eli edes hieman asiallisuutta ja objektiivisyyttä tuon lapsellisen trollailun sijaan olisi paikallaan. Toki ymmärrettävää, sillä onhan tämä suurelta osin märkäkorvaisten hiekkalatikko.

Äänestä
  • Tuo ei liity minuun mitenkään ja se ei ole laskusuunnassa vaan se on romahtanut. Viimeisen kappaleen sisätö on aivan uskomaton. Tiedon tilalle on siirrety uskoa.

    Äänestä

  • EiKiinostaKetään kirjoitti:

    Tuo ei liity minuun mitenkään ja se ei ole laskusuunnassa vaan se on romahtanut. Viimeisen kappaleen sisätö on aivan uskomaton. Tiedon tilalle on siirrety uskoa.

    Vain Atotalli.com -palvelun osalta kyselyt dieslautoista ovat lukumääräisesti laskeneet roimasti. Vain se on faktatieto.
    Johtopäätöksen laajemmin sen perusteella ovat uskoa ja ennusteita, kuten artikkelista selvästi käy ilmi.
    Varsinkin aloittajan otsikointi perustuu uskoon, tarkemmin se taitaakin olla aloittajan toive.

    Äänestä

Kyllä VW laatu tai laaduton tieto kulkee jo kansan parissa myös.
Onneksi on netti.
Ei se ole pienituloisen auto jota korjataan tuhansilla vuodessa?

Kiahynytakuu houkuttaa ja toyotan laatu
Mitä teet VWaudilla joka viihtyy korjausoajalla ja kalliita koneremppaa ootellen?

Äänestä

Täysin väärin kommentti,etteikö kukaan osta dieseliä.

Minä nimen omaan ostin juuri dieselin,ja todellakin ostan vielä toisen mikäli tuosta aika joskus jättää,ei kai kukan ole niin tahvo että suostuu sähköuto huikaukseen tai vastaavaan kaasu viritelmään,minä en tulisi toimeen noilla.

Ei ne reppanat anna 1500km ajaa edes,kaikkea paskaa ne suoltaakin ihmisten mieliin nuo polittikojen aivot,hölmö kansa sitten uskoo kerrasta jutut.

Sitten kun jenkkilä ja venäjä luopuu polttomoottereista niin sitten vasta pikkumaiden on syytä harkita,ei ennen missään tapauksessa,päin vastoin pitää ottaa suurimmat 6l koneet jenkkiautot alle.

Äänestä
  • Ostan minäkin kun 3000e maksaa vm. 2013 passat tai superbi

    vaan suomi keksii haittaveron näille ale audeille kummiski

    Äänestä

Ostaa veliseni hyvinkin,esimerkiksi minä ostin tässä kesällä uudenkarhean pakettiauton ja arvaatko miksi se oli diesel?
Siksi ettei bensapakuja oikein ole enkä semmoiseen olisi innostunutkaan eikä sähköpakujakaan minun kukkarolle tarpeisiin makuuni sopivia ole saati hybridejä.
Sähkö tai hybridiä en ostaisi kumminkaan vaikka tarjokkaita olisikin koska ovat teknisesti ihan lapsenkengissä vielä ja kehittyvät hurjaa vaihtia...paitsi akut jotka koko touhun riippakivenä jo 100 vuotta.
Ovat toki esikuviinsa nähden kehittyneet mutta painoa on yhäkin liikaa toimintasäteeseen,tilaa vievät rutkasti toimintasäde on vain mainosjuttuja ja siihen kun yhdistetään talviolosuhteet ja lämmityslaitteen käyttö niin akut ovat kovilla.
Kenellä on aikaa latailla kesken ajomatkojen tuntitolkulla ja latauspisteitä on hyvin vähän&epätasaisesti ympäri Suomen,jossainpäin niitä ei ole ollenkaan...
Miksei jos pyörii lähitienoilla ja yöksi aina tolppaan mutta sähkökin maksaa ja näiden myötä hintaakin tarkistellaan taatusti ylöspäin joko sähköyhtiöiden,taloyhtiöiden latausmaksujen,huoltamoiden tms latauspistemaksu tietysti koska kuka niitä ilmaiseksi rakentaa antaa ladata?? tai verojen keruun muodossa.
Kun vielä lasket mikä on hintaero tavallisen,hybridin tai sähköauton välillä suht samankokoisissa ja toisiaan vastaavissa malleissa tavismerkeissä niin millään järkisyyllä et saa hintaeroa ikään ajamalla takaisin halvimpaan verrattuna etkä varmasti saa sähkö/hybridistä vaihdossa yhtään mitään ekstraa koska niitä ei nytkään monet liikkeet huoli,teknisesti vanhenevat nopsaan ja akkujen vaihto hirmutyyristä kuten muukin moisen tekniikan korjailu erikoishommia jos siihen tarvetta tulee ja vanhemmiten tahtoo tulla moista joka vehkeeseen olipa käyttövoima mikä hyvänsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EiKiinnostaKetään kirjoitti:

Eivät enää kiinnosta ketään:

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomalaisten-kiinnostus-dieselautoihin-romahti---ero-bensa-autoihin-repesi-valtavaksi/cMzjvifX

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu