Sanokaas nuoret seurustelevat parit minulle mielipide....

Minulla on käynyt viime vuoden puolella niin, että ystävä oli nopeampi ja vei tytön johon olin rakastunut. Siitä ei sen enempää, pääsin sen yli "kohtuullisesti".

Nyt kuitenkin olen erittäin murheellinen. Tämä johtuu siitä, että tekisi mieli kertoa tästä hassusta tapauksesta joka pääsi käymään. (eli minä rakastan samaa tyttöä kuin toinen) Ja lisäksi on hyvä kertokaa asiasta, koska samaan tyttöön oli minun laskujeni mukaan samanaikaisesti rakastunut yli kymmenen poikaa! He osaisivat kyllä ottaa tuon tiedon huumorilla , sen tiedän. Omastani en tiedä, sillä olemme kaikki kolme todella hyviä ystäviä.

MUTTA ITSE ASIA:
Kannattaako edes kertoa, jottei tuhoa tuota suhdetta?
He ovat seurustelleet jo pari kuukautta, mutta minun mielestäni heille ei kannata kertoa. Mutta koska vain tällä tavalla minä voin päästä eroon ikävästä kaipuusta tuota tyttöä kohtaan Haluaisin päästä eroon ja aloittaa uuden etsinnän.
Vai oletteko sitä mieltä, että kertoisin vain tälle toiselle osapuolelle? Vai mitä ajattelette?
4714
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kerro

Äänestä

Jos kertomasi horjuttaa heidän suhdettaan, ei se kovin vahva ollutkaan. On heidän ratkaisunsa kuinka he siihen reagoivat. En usko että tekisit hallaa suhteelle vaikka asiasta kertoisitkin. Ja jos se todella on ainoa keino päästä eroon omasta ikävöinnistäsi... En pidä ratkaisuasi itsekkäänä, mutta ethän vain kuitenkin elättelisi toiveita tytön pään kääntymisestä...?

Äänestä

Jos tyttö pitää sinusta enemmän kuin kaveristasi, niin silloin voit kertoa. Mutta jos hän todellakin pitää kaveristasi, niin hän on valinnut kaverisi, ei sinua.

Teet itsesi naurettavaksi, jos kerrot vain oman tunteesi muita ajattelematta. Se on melko varma, että jos kerrot kaverillesi, niin kaveruus on ohi. Olet ihastunut tyttöön, mutta tuskin rakastunut. Rakastuminen vaatii vastarakkautta. Voit kertoa pelkästään myös tytölle, mutta hän voi kertoa sen myös kaverillesi, jos ei pidä sinusta tai vaikka lupaisi muuta.

Äänestä

Siis mitä ihmettä? Olit ihastunu samaan tyttöön? Kuinka vanha oot? 13v? Elämä menee eteenpäin, kuhan otat toisen muijan... Tunteet vaihtelee. Kyllä sä pääset tosta eteenpäin. Tutustut vaan muihin tyttöihin ja sen sellasta. Elämä on pidempi ku mitä monet kuvittelee 8).

Inhottava ajatella mutta jostain henkilöstä pääsee helpoiten yli toisen "avulla" ;).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Shidou kirjoitti:

Minulla on käynyt viime vuoden puolella niin, että ystävä oli nopeampi ja vei tytön johon olin rakastunut. Siitä ei sen enempää, pääsin sen yli "kohtuullisesti".

Nyt kuitenkin olen erittäin murheellinen. Tämä johtuu siitä, että tekisi mieli kertoa tästä hassusta tapauksesta joka pääsi käymään. (eli minä rakastan samaa tyttöä kuin toinen) Ja lisäksi on hyvä kertokaa asiasta, koska samaan tyttöön oli minun laskujeni mukaan samanaikaisesti rakastunut yli kymmenen poikaa! He osaisivat kyllä ottaa tuon tiedon huumorilla , sen tiedän. Omastani en tiedä, sillä olemme kaikki kolme todella hyviä ystäviä.

MUTTA ITSE ASIA:
Kannattaako edes kertoa, jottei tuhoa tuota suhdetta?
He ovat seurustelleet jo pari kuukautta, mutta minun mielestäni heille ei kannata kertoa. Mutta koska vain tällä tavalla minä voin päästä eroon ikävästä kaipuusta tuota tyttöä kohtaan Haluaisin päästä eroon ja aloittaa uuden etsinnän.
Vai oletteko sitä mieltä, että kertoisin vain tälle toiselle osapuolelle? Vai mitä ajattelette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu