Unelmien ääriviivat
Ruuhkainen liikenne matelee pimeydessä kaupunkiin pitkin sateesta kiiltelevää Itäväylää. On helppo ymmärtää, miksi komedian kaipuu tekee taas tuloaan. Ole hauska, jotten kärsisi -ihminen kahlaa liian vaikeasti tajuttavassa maailmassa talloen itseään ja leipäänsä oikoessaan kohti kaupungin valoja halki metsän, pellon ja puiston.
Olen läpimärkä. Tästä huolimatta myös lähes onnellinen, sillä osaan satuttaa itseäni järjettömillä ideoilla, joilla on ajan siunaus. Osaan vahingoittaa itseäni ja olla itselleni äärimmäisen julma. Osaan ajaa itseni lähes pahoinvoinnin partaalle kipuihin, tuskaan ja suoranaisiin vammoihin, vain siksi että olen ihminen ja omistan itseni. Omistan kehoni ja mieleni, vapauteni.
Olen vapaaehtoinen.
(hirn)
Ruuhkainen liikenne matelee pimeydessä kaupunkiin pitkin sateesta kiiltelevää Itäväylää. On helppo ymmärtää, miksi komedian kaipuu tekee taas tuloaan. Ole hauska, jotten kärsisi -ihminen kahlaa liian vaikeasti tajuttavassa maailmassa talloen itseään ja leipäänsä oikoessaan kohti kaupungin valoja halki metsän, pellon ja puiston.
Olen läpimärkä. Tästä huolimatta myös lähes onnellinen, sillä osaan satuttaa itseäni järjettömillä ideoilla, joilla on ajan siunaus. Osaan vahingoittaa itseäni ja olla itselleni äärimmäisen julma. Osaan ajaa itseni lähes pahoinvoinnin partaalle kipuihin, tuskaan ja suoranaisiin vammoihin, vain siksi että olen ihminen ja omistan itseni. Omistan kehoni ja mieleni, vapauteni.
Olen vapaaehtoinen.
(hirn)
Vastaukset 20
Vanhimmat
Omasta mielestäni solujen metabolian kiihdyttäminen aamuöisessä metsässä, jossa sataa vettä ja on siten hyytävän kylmä, ei ole enää jollain tasolla älyllistä toimintaa.
Me istumme monella jakkaralla.
Ja mikä jälleen laukaisi tämän järjettömältä tuntuvan käytöksen?
On palattava taaksepäin ajassa ja tarkasteltava niitä pieniä merkkejä, jotka johtivat valtaviin katastrofeihin ja silkkaan mielettömyyteen.
(hihitystä)
Sait siis hetkellisen mielihyvän ja nyt etsit seuraavaa tapaa kiusata itseäsi jollain muulla tavalla, jotta saat seuraavan annoksen.
Kyllä joo vähän douppingilta kuulostaa, noin aikuusten oikeesti.
Toinen seikka tässä jatkumossa on pitkäkarvainen kissa, jonka aiheuttamaa epäjärjestystä vastaan taistelen kaikin voimin heti auringonvalon voimakkuuden saavutettua tietyn tason. Ohitin juuri tuon tason. Toiminta on jokapäiväistä kaupunkiolosuhteissa.
Mutta mikä tässä putsimisessa on kaikista epäolennaisinta, on se että marisen ja mutisen kaiken aikaa siinä siivoillessani. Tämä marmatus tekee minuun henkilökohtaisesti sellaisen vaikutuksen, että kaapistossani eivät aivan kaikki muumiastiat ole täysin kohdallaan.
(naurua)
BMI
Oikeastaan tuosta lyhennelmästä pitäisi tulla mieleen Bimini, mutta ei. Yhden yksikön nousu bmi:ssä on myrkkyä henkiselle vakaudelle.
Olin lipsahtanut 19:sta 20:een.
Mutta samalla kun näin oli, niin tuli sivutuotteena tutustuneeksi lukujen taivutusmuotoihin Suomen kielessä.
Suhteellisen mielenkiintoista.
(reps)
"This inner talk is very healthy indeed, having a special role in keeping our minds fit."
Koen yksinlaulun olevan vielä tehokkaampi tapa. Olen vanha yksinlaulun harrastaja ja tunnen itseni vallan elinvoimaiseksi.
(räks)
Mulla on ainakin siinä sellainen draivi, että se on koettava jonkinlaisena vitutuksen muotona.
Eli mitä tarmokkaammin marisen, niin sitä tärkeämmältä homma tuntuu.
(reps)
Itse pidän syksystä juuri siksi, että voi tuntea luonnon näyttämän voiman kasvoillaan, koko kropassa. Sen armottomuus on silloin käsinkosketeltavaa. Suomalaisen sisun ja sen sisäisen perkeleen kaivaminen tuntuu päihdyttävän mukavalta, kun on saanut pikkuisenkin olla mukana näyttämässä, että pienenä ihmisenäkin voi kulkea naama puoliksi märässä loskassa ja märkänä kuin uitettu orava.
Se hetki myös, kun on saanut lämpimän suihkun, tai saunan, sekä kuivat vaatteet ja tietenkin villasukat, kömpii viltin alle ja katsoo kun ikkunaan vihmoo vettä ja tuulee, niin onhan siinä vaan jotain mitä ei voi mitenkään muuten ihminen saada.
Mun mielestä päättäväisyys ei ole mikään suomalainen keksintö. Suomessa päättäväisyys varmasti on lähtenyt liikkeelle tällaisena spesifinä käsitteenä korpimailta, jonne ihmisiä ajettiin väkisin viljelemään maata.
Olen nimittäin itse seisonut valtavan kiviröykkiön vierellä keskellä peltoa aivan keskellä ei mitään erämaata, ja vain ihmetellyt miten joillakin ihmisillä on riittänyt tahdonvoimaa ja energiaa kääntää kokonainen sivu maan historiaa nurin.
Käsittämätöntä.
Mutta näitä esimerkkejä on maailma pullollaan.
(hirn)
Niin, ei varmaan ole suomalainen keksintö. Päättäväisyys johtunee ihmisen tahdosta helpottaa elämäänsä, lieneekö se lähtöisin raamatun paratiisista, mikä terminoitui Eevan omppuvarkaisiin...
Itsekin tiedän pyrkiväni elämässäni äärimmäiseen helppouteen ja jos en ihan kivikasoja siirrä, niin vaikka kiskon pensasaidan pois ja kaatelen vaahteran... Hetkellinen hampaiden irvistys ja vääntö koetaan jo suunnitteluvaiheessa pitkään kestäväksi autuudeksi, siihen kai päättäväisyys perustuu, lisäksi siihen voi purkaa patoutumat ja syyttää koettuja tuskia noista muutoskohteista.
Sen vuoksikohan nauroin mielipuolista naurua, kun revin puskia maasta ja vaahtera rusahtaen taipui maahan minun määrätessä paikankin täsmällisesti???
Mjoo
En ole koskaan miettinytkään, mistä päättäväisyys oikein repii voimansa. Mikä on se lähde, josta tätä forssia voi imuroida.
Piti ottaa Shivamainen asento, ja tutkia kosmoksen sisäistä rakennetta huolellisesti ja hätäilemättä.
Jollain etäisellä tavalla muistan kirjoittaneeni Evan & Evan seikkailuista öisessä omenatarhassa joskus kauan sitten.
On pimeää. Tihuttaa vettä. Tytöt kikattelevat omenapuussa, joka ei taatusti kasva kummankaan heidän vanhempansa pihamaalla. Olemme jonkinlaisella omakotitaloalueella, sillä missään ei näy mitään elämää.
Tyttöjen omenapuuta ympäröivien olohuoneiden kalpeilla seinillä vilkkuivat televisioiden valot samaan tahtiin. Elämä oli kanavallaan. Kaikkialla.
Se oli maaginen ja havainnollistava näky.
(hirn)
Detaljina voidan mainita, että Evalla oli märkä tukka, märkä nahkatakki ja omenapuussa tahriintuneet Lee'n farkut.
Rotsin kätköissä oli muutama omena ja pienet tissit.
(hirn)
Luonnollisesti...
Pimeän juoksu
(eli otteita esseestä Eva)
Eva
Kallu Jaarla, Evan naapuri, seurasi kiikareillaan yläkerran huoneesta tyttöjen hiiviskelyä pihamaalla. Kohteena luultavasti oli rouva Östermalmin omenapuu, sillä valittu suunta oli suoraan kohti Sariolaksi tiedettyä rehevänä pursuilevaa pikkupensasta, jonka omenat olivat hieman kummallisen makuisia ja mitättömiä, mutta terveitä ja erittäin kauniita varastettaviksi.
Rouva Östermalm itse meni jo varhaisessa vaiheessa iltaa nukkumaan, sillä hänessä oli käyttäytymispsykologisesti ajatellen jäljellä jäänteitä ajoista, jolloin hän itse oli bilettänyt omenavarkaissa vuorokausia, ja saattoi näin kaatua vasten seinää ja nukahtaa kesken lauseen. Apneaakin epäiltiin, ja huumeiden väärinkäyttöä.
Rouva Östermalm oli leski. Sekin voitiin katsoa hänelle rasitteeksi. Rouvuudestaan rouva Östermalm ei ollut päässyt millään tavoin eroon, vaikka leskeytyi jo hyvin varhaisessa vaiheessa värittömäksi ja laimeaksi jäänyttä avioliittoaan.
Kallu Jaarla ei nähnyt rouvan liikehtivän sohvallaan. Televisio oli auki, mutta rouva itse tiedottomassa tilassa.
Omakotitaloelämä on ihanaa, Kallu Jaarla ajatteli, zoomasi sitten tyttöihin, jotka tirskuen sulloutuivat läpi koristeruusupensasaidan. Heidän hiuksiinsa jäi kukkasia, ja he näyttivät aivan keijukaisilta tai haltijoilta nahkatakeissaan ja pillifarkuissaan. Kuitenkin tyttöjen kyyry ja hiipaileva asento oli niin hauska, että Kallu Jaarla melkein nauroi ääneen. Hän läimi itseään reiteen avokämmenellä ja tirskui mukana. Ei tule netistä parempaa pornoa kuin tämä, Kallu tuumasi. Pleikkaan hän ei ollut koskenut viiteentoista minuuttiin. Tämä oli realityä. Tämä oli totta. Täällä oli aitoja naisia omakotitaloissa ja niiden välitiloissa sekoilemassa. Kallu Jaarlalla ei ollut tyttöystävää.
Eva oli Kallun mielestä kaunis tyttö. Jos Eva olisi ollut jotenkin tyttömäinen, niin hän olisi ollut kenen tahansa miehen tai pojan unelmanainen. Eva oli hämmästyttävän iloinen, rohkea ja hullu. Lisäksi hän oli aivan törkeän kaunis. Kauneus näkyi vain silloin, kun Eva oli jostain syystä hiljaa. Mutta Eva oli hyvin harvoin hiljaa. Mikä lie vinouma naisrintamalla. Hänkin. Ehkä ruokavalio oli väärä, tai sitten kysymyksessä saattoivat olla ympäristömyrkyt tai lähellä sijaitsevat voimajohdot. Myös oli harkittava mahdollisuutta perinnöllisiin sairauksiin tai mielenterveydellisiin ongelmiin. Liian kireät farkut eivät nekään voineet olla Evalle hyväksi. Kallu zoomasi Evan peffaan. Linssit huurustuivat Kallu Jaarlan metaboliikasta.
Toinen tyttö Evan perässä oli Evan varjo. Hän ei ollut järin kiinnostava ihminen, koska oli vain varjo. Ja koska varjo oli kevyempi kuin Eva itse, niin tämä sai kiivetä puuhun - joka sekään ei ollut järin korkea. Jos Sariolasta putosi, putosi omiin kenkiinsä. Eva hoputti varjoaan kiipeämään puuhun, mutta tätä jännitti. Varjo oli ensimmäistä kertaa omenavarkaissa.
- En mene sitten liian korkealle. Nämä alimmat ovat ihan hyviä omenia, ja niitä voi kerätä ihan kiipeilemättä. Katso.
- Ei tästä nurtsilta poimiminen ole jännittävää, Eva sanoi.
- Kiipeä sitten itse.
- Mun housut likaantuu. Nämä on ihan uudet. Pitää kato vähän ajatella, sisko.
- Entäs mun housut sitten? Miten ne nyt ei likaantuis?
- Sä oot mun varjo, bitch. Ei suhun mikään tartu. Kiipee nyt jo!
- Ole hiljaa, varjo kuiskasi. Rouva Östermal herää ja me joudutaan vankilaan.
- Ei lapsia panna vankilaan. Ne lähetetään Vantaalle.
- Me ollaan Vantaalla.
- No kato. Sitten ei oo mitään hätää.
Varjo kiipesi vastentahtoisesti puuhun ja tätä todisti Kallu Jaarla Zuihoineen muutaman kymmenen metrin päästä. Kuitenkin Kallu katseli vain Evaa, jonka somat kasvot virnuilivat nurmikolla omalle varjolleen. Kallu Jaarla ei kuullut, mitä tytöt keskustelivat, mutta jonkinlaista koomista jännitettä heidän välillään aina oli ollut
Samaan aikaan rouva Östermalm kuorsasi.
(hihitystä)
Tyttöjen sekoillessa puunsa äärellä, Jallu tarkasti rouva Östermalmin tilanteen. Hetken haparoinnin jälkeen Jallu huomasi, että sohva oli tyhjä.
Sydän putosi Kallu Jaarlan henkiselle lattialle ja tyhjeni verestä. Kiikarit kolahtivat vasten ikkunalautaa. Kallu ryhtyi välittömästi skannaamaan rouvaa asunnosta esille, sillä tytöt saattaisivat olla vaarassa jäädä kiinni.
Kallun tarinassa rouva Östermalm oli paha noita, ja nymfit tai faunit vain idiootteja, joilla oli jonkinlaista viihdyttävää ulkonäköä sen lisäksi, että tekivät elämästä hauskaa sekoilullaan. Kallu itse operoi Zeuksena korkealta ylävinkkelistä, eikä kokenut olevansa suoranaisesti kiinni tapahtumissa.
Kun Kallu Jaarla vihdoin sai rouva Östermalmin takaisin optiikkaansa, niin tällä oli toisessa kädessään kalkkunavoileipä, ja toisessa luultavasti kuppi kahvia tai teetä. Mutta se mistä Kallu Jaarla oli varma, oli se että leikkeleet leivän päällä olivat kalkkunaa, koska Kallu oli omin silmin nähnyt rouvan ne käteensä kaupassa poimivan. Kaikki naiset sitä paitsi söivät kalkkunaa, koska sillä oli jotain tekemistä vähäisten luonnovarojen tai hiilijalanjäljen kanssa tms, Kallu tuumasi. Naiset olivat jotenkin omituisia tms, hän pohdiskeli, kun tarkasteli leipää syövää naista viereisessä talossa. Tämä ei selvästikään ollut tietoinen siitä, mitä hänen puutarhassaan oli menossa, sillä tytöillä ei ollut mukanaan edes älynsä valoa, saati että olisi ollut edes tähtikirkas yö. Satoi vettä, oli pimeää ja loputtoman synkkää. Maisema oli kuin pintamärkä hautakivi, jota valaisi vain satunnaiset kynttilät syvenevässä yössä.
Kallu Jaarla yritti nähdä rouva Östermalmissa jotain... femiiniä, mutta hän vaikutti Evan vastakohdalta, väsyneeltä, innottomalta, eksyneeltä ja surulliselta ihmiseltä, josta ei säteillyt Evan kaltainen kaikkivoipa inferno tai triumfimainen elämän loisto. Rouva Östermalm sadetta valuvan ikkunansa takana kalkkunaleipää mutustaessaan oli lähes tuskallinen näky, Kallu Jaarla ajatteli ja etsi yleisestä synkkyydestä ja pimeydestä jotain valoisaa.
Kallu löysi rouvan rinnat. Mustan asun alla oli naisen vartalo, mutta rouva itse oli unohtanut sen sinne. Pienen tutkailun jälkeen Kallu Jaarla oli lähes varma, että rouva Östermalm oli joko Evan äiti, tai sitten...
Samaan aikaan tytöt heittelivät omenia nahkatakkiensa kätköihin ollen ilosta suunniltaan. He lähes hyperventiloivat ja kirkuivat samaan aikaan.
(reps)
Omakotitalo on siinä mielessä perkeleellinen keksintö, että kuka tahansa voi kävellä sen luokse, ja katsoa ikkunasta sisään. Mikään ei syysöisin estä tällaista, jos talo tiedetään vartioimattomaksi. Kukaan ei voi nähdä näkijää. Yö peittää kaiken.
Kallu Jaarla raapi päätään. Rouva Östermalm oli kiikarin rungon sisällä alkanut lämmetä ja hohtaa, lähes kutsua Kallua kuin seireeni pään uumenissa. Rouva kumisi sisuksissa kuin pahaenteinen patarumpu, lietsoi ilmaan näkyjä kuin noita.
Kallun ajatuksissa erityisesti se, että rouva oli tummaverikkö, nosti pinnalle selittämättömiä mielleyhtymiä pahuuteen. Lisäksi nainen pukeutui kuin paha ihminen. Nainen seisoi kuin paha ihminen, ja söi kalkkunaleipää kuin itse saatana naisen pukuun pukeutuneena ikkunassa, ja vielä täysin häpeilemättömästi, puolialastomana.
Kallu Jaarla pyöri yläkerran näkövinkkelissä ympyrää. Jokaisella kävellyllä kierroksella hän löi varpaansa samaan tuolinjalkaan. Kallu tuskin huomasi tätä. Kallu oli menossa täysin pois tolaltaan. Jokin oli uinut sisään hänen sieluunsa, eikä hän saanut sitä poistumaan sieltä, koska ei näin halunnut. Aidosti tahtonut.
Samaan aikaan tytöt olivat kuin raskaana omenista. He nauraa räkättivät pitkin pihoja täyteen tupattuna, aivan piripintaan asti.
(hirn)
Rouva Östermalmilta emme ole kysyneet vielä juuri mitään. On omituista katsella jotain tuttua kaukaa, ikään kuin näkemättä sitä, mitä katsoo. Ignoorata koko ihminen, ja vain pysytellä visuaalisissa spekseissä.
On tyyliin pituutta ja painoa, väriä. Sitten on olemassa tiettyjä ranskalaisia viivoja, kuin viivakoodeja käsivarressa, joista voidaan saada täydentävää informaatiota kokonaiskuvan hahmottamiseen. Esmes siihen, että mitä leikkeleitä hän mahdollisesti syö, ja että paljonko neljännesvuoden sähkönkulutuksen kokonaismäärä on terawateissa, esiintyykö huoneilmassa banaanikärpäsiä vai ei.
Tällaista.
Ihmisen rakentaminen on elämän mittainen työ. Siten meidän on pakko antaa hänelle jossain vaiheessa puheenvuoro.
(hirn)
Ensimmäiseksi herätämme Zeuksen.
Kuluu noin minuutin verran, kun sadeyön syvyydestä korkealta taivaalta putoaa sokaiseva välähdys Kallun poikamieskämppään. Pamaus on niin valtava, että läheisistä omenapuista tulee sosetta. Lautaakaan ei jää Kallun asumuksesta jäljelle. Viimeisimmät tiilenpalaset putoilevat jonnekin kehä III:n pientareille. Sitten ei kuulu enää muuta kuin pii & paa. Yötuuli vie mennessään savun ja sade sammuttaa lopun.
Rouva Östermalm, lyhyesti, Eva vaan, katselee palokunnan häärimistä naapurustossa. Siniset valot luovat urbaania tunnelmaa märille seinille ja tuovat kaupungin hieman lähemmäs. Rouva on päättänyt muuttaa kaupunkiin. Lisäksi mahdollisimman ylös siellä. Mielellään kattohuoneistoon. Hän tunsi vastustamatonta halua irrota ihmisyydestä ja sen ilmiöistä. Oikeastaan hän ottaisi mukaan piilopaikkaansa vain pehmolelunsa ja valikoidut kirjat. Kaiken muun saisivat muut hoitaa pois näkyvistä. Mitään vaateita hän ei tulisi esittämään. Hän oli yksinkertaisesti saanut ihmisistä tarpeekseen. Myykää, varastakaa, viekää... hän ei välittänyt.
Eva katseli sanojaan. Ne näyttivät jotenkin ‘jyrkiltä’ ja runottomilta, pettyneen ihmisen epätoivoiselta marinalta ja ylemmyyden tunnolta sen edessä, että hän itse oli luovuttanut. Periaatteessa ei Eva ollut voittaja, vaan voittaja oli se kaikki muu. Eva oli vain vetäytynyt ulos ja irti maasta kauas pois. Irti. Hän päästi ratista irti juuri silloin, kun sitä autoa olisi pitänyt ohjata ja jotain tehdä. Loppu oli latteaa historiaa.
(reps)
On täysin käsittämätöntä että me emme pysy tämän naisen kelkassa.
Hän ei ole meitä varten; tai ainakin sellaisen kuvan helposti saa. Periaatteessa voisi sanoa, että me emme tarvitse häntä. Hän ei ole elämällemme oleellinen asia, kuten maito tai nurmikko on. Eva on jotain muuta. Eva on kuin mediahenkilö, joka on perusluonteeltaan fiktiivinen, ja toimii pääperiaatteeltaan heijastuspintana, eräänlaisena paraabelina kaukana jossain toisaalla, josta ajatuksemme ja ideamme, mielipiteemme takaisin heijastuvat. Eva ei lähetä mitään, vaan vahventaa signaalia, joka on alunperin omamme.
Evasta on tullut satelliitti.
(reps)
Mun mielestä tämä oli aivan huippuidea. Keksin sen aivan yllättäin.
(hihitystä)
Egosat
(hirn)