Saksan tutkintatuomari Patrik Baab ja entinen Pentagon-neuvonantaja Robert Harkavy ovat julkaisseet kohukirjan, joka paljastaa Ruotsin pääministerin Olof Palmen, länsisaksalaisen poliitikon Uwe Barschelin ja entisen CIA: n johtajan William Colbin murhien väliset yhteydet. Baab kertoi Sputnikille, mitä heidän uraauurtava tutkimus on paljastanut.
Baab ja Harkavy: "Uwe Barschel, Olof Palme ja William Colby kaiklla oli jotain yhteistä", Baab selitti. "Kaikki kolme olivat mukana tavalla tai toisella kansainvälisessä asekaupassa Iran-Contra-skandaalin yhteydessä ja liittyivät jossain määrin CIA: n ja Naton" Stay Behind "salaisen armeijan verkkoon."
Palme haluttiin syrjäyttää koska hän oli halusi normalisoida suhteet Neuvostoliittoon. Palme herätti ärtymystä Washingtonissa jo 1970-luvun alussa Vietnamin sotaa koskevissa kannanotoissa. Palmen murhan toteutti iranilaista syntyperää olevan CIA:n agentti joka koulutettiin tehtävään.
Olaf Palmen murhan takana CIA
66
1441
Vastaukset
- V.P.Lehto
Barschel löytyi vuonna 1987 kuolleena hotellihuoneesta Sveitsissä ja virallinen selitys oli itsemurha. Mutta todennäköisemmin hänet murhasi Mossadin agentti. Barschelilla oli jo nuorena ensimmäiset kontaktit CIA:n. Hänet surmattiin todennäköisesti juuri siksi että tiesi liikaa Iran-contraskandaalista.
"Oletamme, että CIA oli mukana Barschelin kuolemassa ja että kuolema oli itse asiassa murha", Baab sanoi. Kirjoittajan todisteita ovat se, että lääkäri, joka ensin tutki Barschelin kehoa, "oli itse tullut CIA: n kaksoisagentiksi, mikä selittää sen, miksi ruumiinavauksesta saatu ensimmäinen päätelmä osoittautui virheelliseksi." Toimittajan mukaan uusi toksikologinen näyttö osoittaa, että Saksan poliitikko oli tosiasiallisesti murhattu. - NatojatsariHomo
Putin sen teilas tietty. PS. Lötyskö pulveripussukkaa nenämakeiseks?
- keskisarjaeikunrivi
Putin sopis kyllä ikänsä puolesta murhaajaksi. Hän oli silloin 35 vee. Eka pidätetty Victor Gunnarsson oli 33 vee joksi häntä lehdistö kutsuikin ettei nimi paljastuisi. Pettersson oli vähän vanhempi. Hän oli 39 vuotta vanha. Jos hinta haarukka ei kun ikähaitari oli silloin 33-39 niin nyt nuo olisivat 64-70 tai jotain. Se nykuinen mikä on topten listan kärjessä oli silloin 34 ja olisi nyt 65 tai jotai. Nämä kaikki kolme ovat kuolleet. Paitsi Putin, mutta kyllä hänellä alibi on. Noita kolmea tai ainakin kahta yritettiin sitoa murhaan motiivin kautta joka olisi ollut jonkin asteinen viha tai kauna uhria kohtaan. Petterssonin motiiviksi tuli kai se että hänet oltaisiin palkattu pommimies Tingströmin pyynnöstä tappamaan Palme ja toinen ilman Palmeen kohdistuvaa motiivia oli että hän ampui vahingossa Palmen luullen huumehöyryissään tätä yökerhon omistajaksi nimeltään Sigge Sedergren. Jack Rubykin oli yökerhon omistaja mutta sehän olikin eri murha mysteerio. Uwe_Barschel olisi ollut silloin 1986 42 vee. Hänet tapettiin tai kuoli 43 vuotiaana. Ei mitään merkitystä minkä ikäinen tuo nyt olisi. mutta teille/meille on jäänyt kuva murhaajasta jota en nyt viitsi tähän liittää, kun tuo lisi tuon kuvan oton hetkestä 31 vuootta vanhempi. Kohta 32 sillä murhan vuosipäivä taas lähestyy ja silloin ainakin pieni otsikko tulee lehtiin missä kerrotaan missä nyt mennään tutkimuksissa. https://sv.wikipedia.org/wiki/Uwe_Barschel
Silloin puhuttiin jostain Barschel afääristä, mutta ei ainakaan Google puhu mitään että Palme liittyisi siihen mitenkään. Taitaa olla kirjoittajien mielikuvituksien tuotteita.
Cia ja Kgb on ollut sotkettuna murhaan milloin minkäkinlaisin perustein , mutta että Putin. Se oli uutta. Hänhän oli tuolloin Kgb:n agentti. Varo ettei tuo syytä sua kunnianloukkauksesta. Onneksi kirjoitit anonyymisti jota on vaikea jäljittää vaikka tietäisi sinun PI-osoitteesikin. Mä voin laittaa tähän noita piirroksia millä murhaajaa etsittiin Ei kuulema enää kuvan perusteella ja muutenkin mies on puolta vanhempi siitä kun tuo huijaus ja bluffi tai mikä lie hoax tehtiin. Ihmiset unohtaa ettei motiivilla voi murhata. Se ei ole mikään ase. Ja paikan päällä on myös jotain tapahtunut. Muistatteko vielä mitä. Pelkkää huijaustako?
https://www.google.com/search?hl=fi&biw=853&bih=396&tbm=isch&sa=1&q=christer andersson palme&oq=christer andersson palme&gs_l=psy-ab.3..0i30k1.5253.8870.0.9961.6.6.0.0.0.0.234.940.0j5j1.6.0....0...1.1.64.psy-ab..0.6.932...0i8i30k1j0i24k1.0.VVQnYIJWJ0A
Minä olen siellä keskirivistössä jossain. En kerro missä! - ette_saa_kiinni
Minä ammuin Olof palmen normaalikaliberisella pistoolilla vuonna 1986 sveavägenin ja tunnelgatanin kulmassa.
- SäpojaSupo
Minkä ikäne olit silloin. Kyllä me tolla sun IP-osoitteellas päästään suhun käsiks.
- Onko_rikos
ampua Palmen pistoolilla?
- saananvaappaus
Täältä taas poistetaan yhtä viestiä. Onko se liian arka sensorille kun siinä ei ole mitään sääntöjen vastaista.
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Se menettää kontekstinsa ja muutkin viestit menettävät jatkumon siihen mitä aion sanoa.
Kopioikaa se jos ehditte. Laitan sen vielä tähän. Koitan katsoa jos siinä on jotain niin poistan sitä ennen sen siitä. - Popritchin
Yrittäisin sanoa ja osoittaa miten mieli assosioi, mutta kun viesti hukkuu aina jonnekin. Onko tässä jotain sellaista mikä aon valtakunnallisesti vaarallista?
https://areena.yle.fi/1-3862975
Katsoin eilen saksalaista klassikkoa "M kaupunki etsii murhaajaa"
https://www.youtube.com/watch?v=nM0w1dTNAH0
Tuossa ylemmässä on suomalainen tekstitys mutta se ei näy enää jonkun ajan päästä. Siksi laitan tähän youtubesta saman videon - tosin englanniksi tekstitettynä, mutta kyllähän te englantia
Palataan tuohon listaan. On niitä kai muissakin maissa noita tuohon genreen kuuluvia elokuvia.
He Walked by Night (1948) Dragnet (1951)
Highway 301 (1950) The Hitch-Hiker (1953)
The House on 92nd Street (1945) The Killers (1946)
Kiss of Death (1947) Mystery Street (1950)
The Naked City (1948) Panic in the Streets (1950)
The Racket (1951) Side Street (1950)
Joku elokuva friikki on voinut nähdä nuo kaikki. Ehkä minäkin tuosta listasta olen saattanut nähdä jokusen, mutten muista. Enkä sano etten muista nyt vaan voin sanoa etten muista huomenna enkä yliylihuomennakaan. Mikään ei noista palaa nimenä mieleeni, ellen saa lisäinformaatiota, mikä toimisi ikään kuin muistin laukaisijana. Mikä on laukaisija englanniksi? Trigger vissiin, Osaan joitakin kieliä mutten en ole niitä erikseen missään ainakaan oppilaitoksissa opiskellut; mitä lukiossa viimeks ja siitä on aikaa. Pilkkuja en osaa, tai osaan tai en, laittaa paikoilleen ja yhdyssanat tuottavat vaikeuksia siten, etten ole joistain oikein varma ja usein kirjoitan ne erikseen kuten selvin päin. Nyt olen selvinpäin yhteen kirjoitettuna. Erikseen kirjoitettuna en ole.
Erikseen en ja yhteen kyllä. Siis selvin... Äsh, ei helvetti! Kävin kuin kävin Googlen kielitohtorilla ja sain tällaisen vastauksen.
Suomen kielenhuoltoon liittyvä kysymys › Eikö sana(t) selvinpäin kirjoiteta yhteen? Nykyisin kaikki toimittajat ja kääntäjät kirjoittavat erikseen.
Toimittajat ja kääntäjät taitavat noudattaa kielenhuollon suositusta, jonka mukaan tällaiset ilmaukset kirjoitetaan erilleen. Ilmaus selvin päin löytyy esimerkiksi Kielitoimiston sanakirjan hakusanan pää käyttöesimerkeistä (kohta 3, olla selvin päin). Täytyy siis oppia käyttämään päätä ilman hakusanaakin.
M tai äm Kaupunki etsii Mulkqvistiä vai vitsiä. Mulk vitsiä. Onk mulk kukkan soittanu? Mennään soitosta vihellykseen. Vihelletty sävelmä laukaisi sokean miehen muistin. Sellaista se on ja sen huomaa ristisana tehtäviä ratkottaessa kun saa jonkin kirjaimen jostain toisesta sanasta rivilleen niin sana ratkeaa. Edward Grieg vuorenpeikko tai kuningas sävelmä toimi tuossa filmissä laukaisijana joka toi sokealle miehelle mieleen että murhaajan oli ilmapalloa tytölle ostaessa viheltänyt tuota sävelmää. https://www.youtube.com/watch?v=xrIYT-MrVaI Kulttuuritietoinen murhaaja vai oliko sävelmä vain jäänyt perseveraationa (juuttuminen) hänen päähänsä. Häiriö (perseveraatio) voi ilmetä toistuvana päänsisäisenä juuttumisena, jolloin jokin mielikuva, muistikuva tai sana toistuu asiaan kuulumattomassa tilanteessa. Ylempänä todettiin että perspano on ruotsalainen keksintö joten minun asiaan kuulumattomat huomautukset eivät johdu mistään verätys aikeista teitä per... jahas vaiti vaiti vaiti ja vitsivitsi > nyt se tuli se mulk vitsi. (perse verätys ja -veraatio)
Vaiti vaiti vaiti on Gogolin mielipuolen päiväkirjan päähenkilön Papritchinin sanavarastoa. Hän sekosi lopullisesti. Toivottavasti tämä viesti saa jäädä tänne. - rokkerinmoore
Kuinkahan monta paikallispummia on päässyt täysihoitoon kaltereiden taa, kun "nollanollaseiskat" on hoidelleet glopaalille haitallisilta ilmat ulos.
- hyväkymysys
Mitä tarkoitat?
- foliopäätaasvauhdissa
Pettersson oli murhaaja. Taustalla ei ollut mitään salaliittoa. Avaaja on palstan foliopää joka yrittää vääntää kaiken illuminatin, cia_n tai avaruusolijoiden syyksi.
- Keskisorvi
Avaaja on Petterssonin haamu! Etko jo tajua?
https://www.google.com/search?hl=fi&biw=853&bih=396&tbm=isch&sa=1&q=christer andersson palme&oq=christer andersson palme&gs_l=psy-ab.3..0i30k1.5253.8870.0.9961.6.6.0.0.0.0.234.940.0j5j1.6.0....0...1.1.64.psy-ab..0.6.932...0i8i30k1j0i24k1.0.VVQnYIJWJ0A
Minä olen siellä keskirivistössä jossain. En kerro missä! Terveisin Reemu Keskirivi; historijoitsija Teemu Keskisarjan kaima.
Pettersson jäi kummittelemaan päihinne. Tai sitten hän elää Bermudalla. - Tiedetty-jo-heti
Kun jossain periferiassa joku ammutaan hengiltä, menee poliisilla tunteja saapua paikalle, mutta ampuja selviää hyvin suurella todennäköisyydellä. Kun Palme murhattiin keskellä Tukholmaa, oli pollis hyvin lähellä ja varmisti sen ettei kukaan pysty tapausta selvittämään, koska USA ja CIA oli sen takana.
- RemuKeskisorvi
Marco de Wit osaa hollantia ellei kukaan osaa ruotsia niin hän voi suomentaa teille tuon videon.
https://www.youtube.com/watch?v=IBT-dL7hu9o
Näinkö se tapahtui ja tuosta on jauhettu yli 31 vuotta ja jauhetaan vieläkin. Mikä siitä tekee mysteerin. Kertokaa hyvät palstalaiset se minullekin. Mikä tässä on mystistä?- Anlass2
Colby kylläkin hukkui kanoottiretkellä . Hän kuolemansyyntutkijan mukaan menehtyi kylmässä vedessä valtimonkovettumataudin aiheuttamaan komplikaatioon. Kyseessä oli 76-vuotias vanhus.
- Raubal
Anlass2 kirjoitti:
Colby kylläkin hukkui kanoottiretkellä . Hän kuolemansyyntutkijan mukaan menehtyi kylmässä vedessä valtimonkovettumataudin aiheuttamaan komplikaatioon. Kyseessä oli 76-vuotias vanhus.
Juujuu. Muistisairas kai, kun oli jäänyt ovet auki ja radiokin päälle ja ruokaa pöytään puoliksi syötynä
- KaputSino
uusin tutkimus osoittaa, että cia oli myös Julius Caesarin murhan takana
- samalla.alalla
Ei aivan, vaan sen esi-isä pcc (Porcus caede compositam).
- ReemuKeskitorvi
Ei vittu! Ällöpito poistaa viestin (jo neljäs kerta) jossa kirjoitin objektiivisesta todellisuudesta ja vähän muustakin, mikä olisi jatkoa noille toisten viesteille ja omillenikin. Nyt jutusta tulee katkonaista. Ei mitään järkeä kun niissä ei kuitenkaan ole mitään sääntöjen vastaista. Poistajan pelot ovat jotain sairasta. Kysyin mihin te perustatte sen että tiedätte mikä on valhetta ja mikä totta ja sitten kysyin oletteko kuulleet sanan objektiivinen todellisuus. Laiteaan Googlesta siitä juttu. Tänne saa vaan kirjotaa jotain hahhahahahhah "cia oli myös Julius Caesarin murhan takana" Onhan se hauska ja sarkastinenkin kommentti joka oli suunnattu aloittajaa kohtaan Ei minuun joka puhuu että Palmea ei tapettukaan tuolloin. En minä ole tämän ketjun aloittaja. Mutta katsotaan mitä Google sanoo. Eipä sano mitään mutta antaa linkin keskusteluun. https://keskustelu.suomi24.fi/t/4436302/objektiivinen-todellisuus
Lopettas jo näiden viestien poistelun. Ei tänne viitti kojhta kirjoittaa kukaan. Mutta sekö on tarkoituksennekin?- Anonyymi
Supo niitä poistelee. Ainakin Arto Laurilta.
- remulaineinen
Jotta sain viestiketjun palstan ylimmäksi kirjoitin sinne viestin joka on tässä:
Pyysin tuosta ketjusta https://keskustelu.suomi24.fi/t/15030488/olaf-palmen-murhan-takana-cia#comment-91489514 käymään tässä ketjussa https://keskustelu.suomi24.fi/t/4436302/objektiivinen-todellisuus kun siellä ei saa kirjoittaa objektiivisesta todellisuudesta eli siitä mikä on ympärillämme, havaitsimme sitä tai tajuaisimme sen olemassa olon tai ei, niin siinä se vaan olla möllöttää tuo objektiivinen todellisuus. Sitten tuleekin se jännä pointti kun pitäisi kertoa mitä jotain tapahtui silloin ja silloin objektiivisessa todellisuudessa. Jotkut valehtelevat joko tahallaan tai tahattomasti, jotkut muistavat väärin ja jotkut eivät muista mitään. Mutta the truth is out there.
Totuutta on niin monenlaista, mutta on vain yksi todellisuus, halusitte sitä tai ette. Todellisuus ei ole subjektiivista vaan se on suhteellista jopa objektiivisenakin. Siitä todiste suhteellisuus teoriassa. - NastyTruth
Oma käsitykseni on ollut murhasta lähtien että kyseessä oli ihan omat Ruotsin asekauppiaat joiden bisnekset menivät myttyyn.
- Salasaipuakaupias
Onko Nasty Truth ollut jo aikuisen iässä tuolloin 1986, kun asekauppiaat odottivat elokuvateatteri Grandin edessä, että Palmet tulevat ulos. Sitten asekauppiaat tai yksi heistä lähti seuraamaan pariskuntaa, joka vaihtoi kadun puolta käveltyään ehkä puoli minuuttia. Asekauppias jatkoi samaa puolta eteen päin. Hän pääsi normaalia kävelyvauhtia parin edelle kadun leveyden mitan, mutta on muistettava että hänen oli tultava samalle puolelle katua kuin Palmet, jotta voisi ampua heitä selkään.
Hän huomaa parin jääneen katselemaan näyteikkunaa kylmässä helmikuisessa säässä. Tuskin montaa minuuttia siinä viivyskelivät, kun kylmä vihuri puhalsi korviin ja kasvoihin. He tosin olivat hyvin puetut kun taas on väitetty, että asekauppias oli avopäin ainakin siinä studiokuvassa, jota levitettiin maailmanlaajuiseti yötä päivää puolen tunnin väliajoin kuukausien ajan keskeyttäen normaalit ohjelmat tärkeällä tiedotteella ilman tulosta. Tai tulosta kyllä syntyi. Nyt on arkistossa 13 000 kuvaa lähinnä ruotsin kansalaisista, jotka muistuttivat tuota niin etelänmaalaiselta tuntuvan näköistä miestä, jota leikillisesti kutsutaan haamumieheksi alias Spök-manneksi. Spök on haamu ja manne on mies. Ei ole manne siinä mielessä, mikä teille tulee sanasta mieleen tai mistä minä tiedän, mutta syytön hän kuitenkin sitten loppujen lopuksi oli tai on. Onko hän asekauppias? Voi olla että ei. Asekauppiaan kuva on tässä. http://marcpennartz.nl/maak-kennis-met-de-moordenaar-van-olof-palme/
Nyt asekauppias saa etumatkaa sanotaan vaikka minuutin pari, jos pariskunta katselee ikkunaa niin kauan. Kuinka pitkän matkan ihminen kävelee vaikka minuutissa. Matkaa elokuvateatterista murhapaikalle on noin 350 metriä lehtitietojen mukaan. Asekauppias kiihdyttää vauhtia ja ylittää kadun seuraavassa risteyksessä ja asettuu paikoilleen odottamaan uhrejaan. Hänellä on hyvää aikaa.
Sitten PAM! ja toinen pam, mikä menee rouvan olkapäätä hipoen ohi ja luoti päätyy toiselle puolen katua roskakoriin, josta intialainen freelanser-journalisti löytää sen seuraavana aamuna transsiin vaipuneena ja kertoo siitä ensin lehdille ja toisen luodin löytää myös media-alalla työskennellyt nainen viiden metrin päästä uhrista ja molemmat luodit ovat kuin suoraan pakasta vedettyjä, Toisessa on pieni kolo lehtikuvista päätellen. Siitä hyvin pian poliisi tekee johtopäätöksen, että ase on Smith%Swensson ja järeemmästä päästä, jota sitten poliisipäällikkö Hans Hölmör, jolla ei ole minkään asteen koulutusta ratkoa murhia, levittelee käsissään julkisuudessa.
Kirkkaan punaista verta, mikä pysyy päiviä punaisena, valuu litra tolkulla katukäytävälle ja on siisti läntti kuin sika pienenä. Ei verisiä jalanjälkiä eikä muutakaan, vaikka paikalla talsi kymmeniä ihmisiä ennen kuin paikka eristettiin.
Asekauppias katosi jonnekin. Sen pituinen se. Mistä se monikko tulee kun asekauppiaita oli vain yksi ja tämä on yksittäistapaus.
Ymmärrän sinua. Sinä haluat Ruotsin kaksinaamaiset asekauppiaat huonoon valoon, jotta alkavat häpeämään niin paljon, etteivät enää myy aseita kenellekään. Ainakaan Smith&Swenssoneja ja suuri kaliberisia. Tämä oli ns. opettava false flag mikä sai asekauppiaat kuriin, kun kansa heitä niin halveksuu. Asekauppa taitaa olla monessa mukana. Aseet, huumeet ja ihmistensalakuljetus kaupasta puhumattakaan ovat pahoja asioita, jonka takia täytyy tehdä elämää suurempaa teatteria.- NastyTruth
Kiitos analyysista.
Boforsin kaupat samaan aikaan ei paljon mieltä kevennä. Tuo oli vain pieni juttu. Ehkä ei pidä jatkaa tätä.
- mannaprofiilen
En minä ole aseviennin puolesta oikeastaan mihinkään maahan, vaikka suomalaist Pasi ja Sisu kalustot ovatkin maailman huippuluokkaa. Tuohan se valuttaa maahan. Ase-,huune- ja ihmissalakuljetus ynnä kauppa on nykyajan eikä vain nykyajan suurin vitsaus. Se on ollut ja tulee olemaan edelleenkin suurin vitsaus. Minä vitsailen asekauppiaalla joka kulkee Palme pariskunnan perässä ampuakseen heidät sitten myöhemmin. Paul Smith ja Pelle Svensson on kumpikin kirjoittanut aiheesta. PSmith&PSvensson. Smith&Svensson kas siinäpä vasta on pari. Oli kylmä tai vaikkapa vari. Paikkansa kumpikin ties. Tiesitkö sinä, että molemmat puhuvat paskaa.
http://palmemordet.eu/en/conspiracy-theories/leif-gw-persson/ Hän gw-persson ruttaaa molemmat.
http://palmemordet.eu/nyheter/2016/04/04/stackars-skandiamann/#comment-5080 Smith ruttaa Skandiamannen. Joka oli paikalla muka ensimmäisenä ja puhuu paskaa. Nää on ulkomaan kielillä joten se ei kaikkia kiinnosta.
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/vasternorrland/pelle-svensson-lagger-lagboken-pa-hyllan
Ett kontroversiellt faktum är det brev som Lars Tingström skrev under i enrum med advokat Pelle Svensson på häktet. Brevet kallas ”golbrevet” av oss (kapitel 33) men har i media gått under namnet ”fribrevet”. Om denna handlings autenticitet har det funnits en hel del tvivel. Pelle tuli kuuluisaksi kun väärensi kirjeen jolla yritettiin saada Pettersson syylliseksi. Palme murhassa on kolme ruotsalaista Gunnarsson, Pettersson ja Andersson, jotka ovat olleet epäiltynä Palmen murhasta. Missään noista ei ole mitään järkeä kun aletaan tutkimaan asiaa juurta jaksain ja tuo juurta jaksain on juuri tuossa asekauppiaan retkessä elokuvateatteri Grandista murhapaikalle.
https://www.youtube.com/watch?v=wZFu-fyYf30
Teidän täytyy ymmärtää, että jos Palme oikeasti murhattiin, niin sen täytyy olla ollut paikalla oli hänen motiivinsa mikä tahansa. Tässä videossa Spökmannen kuva kyllä on seinällä, mutta sanallakaan ei miehestä sanota mitään. Video loppuu siihen että GW sanoo, että murhaaja katsoo heitä silläkin hetkellä. Hän tietää jotain salakatselusta, joka läpäisee talojen katotkin samalla lailla kuin kaikuluotain luodatessaan meren syvyyksiä. GW poissulkee monta mahdollisuutta muttei oikein jätä jäljelle mitään. Me emme tiedä kummosta kuvaa tuo luotain piirtää ja hahmottaa seurattavistaan. Siinä on sen seuraus siinä on sen syy, sanoi syksyn sävel. Teoriat eivät auta. Asekauppias Smith ja soopankauppias Swesson yhdessä paöjastavat paskaa jauhaessaan että ketään ei tapettukaan.- sonnyman
Kyllä se asebisnes valuttaa valuuttaa maahan , tuo toki;:):
- uusi-tyyppi-kehiin
Ylläpitäjä todellakin poistaa viestin jos kirjoitukseen liittää materiaalia jossa ulkolainen linkki. Siis todella älytöntä toimintaa S24:ltä.
- sdfasdfasd
Nyt vähän jotain rotia moderaattori. Juuri näihin kirjoituksiin tarvittaisiin tueksi ulkolaisia lähdetietoja. Mutta moderaattori hyväksyy lähdetiedoksi ilmeisesti vain iltapaskat ja YLE:n.
- lkhl
Olaf Palme, Anna Politkovskaja, Aleksandr Litvinenko, Denis Voronenkov, Boris Nemtsov, Nikita Kamajev, Sergei Magnitski, Nikolai Gorokhov murhien takana on CIA kertoo, Pietarin valeuutistoimisto.
- Hejac
Christer Andersson on syyllinen. Noin se vaan on. Siis Andersson.
- Juiliusspökman
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14808968/ruotsissa-demareissa-on-luonnetta!
Onko sillä mitään väliä kuka Palmen murhasi tai murhattiinko häntä ollenkaan, kun se kuitenkin on oikeastaan ihan sama, sillä maailmaa se ei hetkauta suuntaan tai toiseen. Oliko CIA Caesarin murhan takana. Teille joillekin sekin on ihan sama. Miksikö? Minäpä kerron miksi CAI ei murhannut Juliusta vaan sen teki KGB.
- Sveavägen
Oli kuka oli, ei se varmaan ollut alkoholisti.- R.I.P. Olof
- VkvVkvbn
Moderaattorin täytyisi nyt lopettaa tuo vainoharhainen moderointi. Lyhyt ulkomainen linkki ei saisi olla syy yviestin poistoon.
- lichtmaschine
Mihin perustuu väite, että Patrik Baab olisi "tutkintatuomari"??? Vähän outo titteli muutenkin. Baab on tutkiva journalisti, toimittaja.
- UnöfPalmolive
Joo_o!
- Lastsay
https://www.youtube.com/watch?v=16hdjyP4Zjc
Tullessani tänne teidän palstallenne, rakkaat ystävät, minä huomasin, että te luulitte minua aivan muuksi, mitä minä olen. Te luulitte, että olen joku korkean opin saanut maisteri, terrorismin tutkija ja jopa oikea professoori, jolla on plakkarissaan väitöskirja koskien median pyhää liittoa terroristien kanssa. Mutta sitä erehdystä ei ole teille, hyvät osatoverit, täällä Suomi 24 foorumissa suotu, sillä se todistaa vain nöyrää ja kiitettävää kunnioitusta sitä samaa viisauden ja pelastuksen sanaa kohtaan, jota minäkin, olematta mikään professori, vähäisten voimieni mukaan ja hartaalla mielellä, kuljen levittämässä.
Tuskin tässä on mitään sellaista mikä ärsytti poistajaa. En tiedä miksi yleensä täältä poistetaan kirjoituksia sillä ne liittyvät aiempiin viesteihin
- KariNark
Jos se oli narkkari?
- KariNark
Olof Palmen murhaajaa ei tiedetä, ei tunneta. Jos hän kuului palkkamurhaajiin, he eivät jakele käyntikortteja. Toki arvuutettavaa jää: miksi ammattimies ei surmannut Palmea varmimmalla mahdollisella tavalla – ampumalla päähän?
https://seura.fi/asiat/mysteeri/murhamysteeri-olof-palmen-murhasta-30-vuotta-tutkimukset-jatkuvat-edelleen/
Jollakulla on täytynyt olla tieto tästä filmistä, mikä on monen mutkan kautta ratkaisu tähän bluffiin. https://archive.org/details/Boomerang1947Ntsc (jos saan selittää)
Noista ketjuista on linkki aina seuraavaa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14983666/isoveli-valvoi-ddrssa-kohta-myos-suomessa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15017071/kerjaaja-raiskasi#comment-91318520
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14957806/ei-nain-saa-tehda
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15019092/laatuleffa-austin-powers-kumma-jaba-nyt-areenassa#comment-91352369
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15017646/venaja-ei-siis-vallannutkaan-valko-venajaa#comment-91352344
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15021932/miksi-uskot-etta--stephen-paddock-oli-ampuja
Ja kun nuo ketjut olet käynyt läpi niin ajatusmaailmasi on täysin muuttunut. Arvomaailmastasi en mene takuuseen. Ihminen torjuu epämiellyttäviä totuuksia ja siksi jättää monen asian tiedostamatta.- fatalshot
Niin, päähän Kennedyakin ammuttiin...tekijä tuntematon. Ei liene ollut James Files, vaikka tämä "tunnusti"...
- 56hdfh
Olaf Palme oli mamuttaja! ... Ei siihen mitään CIA:ta tarvita.
- MossadTakana
Lisbeth Palmen antaman havainnekuvan perusteella seemiläinen .
- JessikaPossu
Christer Pettersson???
http://www.zenker.se/Liber/Liber_1986/fantombild.jpg
Jostain lähi-itämaista.
- skakandegrundval
Nyt tässä taas käy niin että viestiä poistetaan. panen sen osiin niin näen mikä on se arka osa.
- KaktismiesS
Nyt näitä poistettuja viestejä on 26..
- sdfasdfasd
Palme oli sekaantunut asekauppoihin ja hänen murhansa toteutettiin aikana jolloin USA:lla oli päällä Iran-Contra-skandaali.
- huijuuhuhhuiaa
Siinähän sulla on ne CIA:n agentit. Jeesbox holirei. Aitoja amerikklaisia.
- winstoninwinston
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15030505/olof-palmen-murhan-takana-oli-cia
Tuolla on jatkoa tuohon viestiin. ks. viimeinen viesti - Näkyy-juristilla
olevan samat lääkkeet kuin Pravdan toimittajilla ja Suomen demlajuristeilla..
DDR:n vakoojilla oli myös samat eväät... - Vapaamuurarithiiteen
CIA ja Mossad ovat suomalaisten vihollisia. (((Supon))) luuserit tekevät nykyään yhteistyötä noitten paksiaisten kanssa.
- tarkkanäköinen
Palme oli todistetusti asekauppias, tämän ammattikunnan ihmiset ovat AINA junkun tahon vihollisia..
- ymmällään
Tästä vaan taas poistetaan viestiä, jossa kerron nimimerkki tarkkanäköiselle, että vaikka motiivi olisi vaikka mikä, niin pelkällä motiivilla ei murhaa ratkaista. Täytyy olla tekijä ja murhaväline. En tajua mikä siinä viestissä ei läpäissyt sensuuria. Ei kai sensori aio estää totuuden julki tuloa. Minä edelleenkin väitän että murhaa ei koskaan tehty. Se oli bluffi. Ei ole tekijää eikä tietoa aseesta ja kaikki puhuvat ristiin ja ajoitukset eivät täsmää. Jos olette lukenee noita aiempia viestejä niin niistä pitäisi tulla asia ilmi. Noh, alkakaas sitten luetella mitä on sanottu tekijästä ja mitä aseesta. Pettersson ja Smith&Wesson. Sen ympärillä on media tienannut miljoonia kun on saanut myydä lehtiä ihmisten uteliaisuuden kustannuksella. Otsikot ovat raflaavia ja kansa ostaa lehden.
- ErotiQue
Hohhoijaa. Espanjantauti taas vaivaa... pornoteatteri, huumekauppa ja poliisi takana. Kyllä ne syylliset sieltä Venäjältä vaan löytyy. Tietäisittepä vaan.
Lähinnä huono vitsi supo, fsb ja terrorismin vastainen sota. Helppo tutkia jos itse sitä pyörittää. - UlofinIsänLehtolapsi
Unof Pampers on murhaaja. Unof on myös mustapampperin isä!
- PoliisiSiatAsialla
Oikeasti takan olivat suomalaiset poliisi siat jotka halusivat vaientaa Palmen paljastuksen huumausaine kaupoista ruotsalaisten poliisien kanssa. Supo hoiti homman tehokkaasti ja Kriminalpolisen on peitellyt jälkiä viime vuosikymmenet. Kyttäsiat osaavat asiansa.
- hoddog
Sun on vaikea ymmärtää, että Palmea ei koskaan tapettu. Hän poistui julkisuudesta vastalauseena amerikkalaisten harjoittamalle politiikalle, joka on siis tätä nykyistä false flag politiikkaa ilmastoiskuineen ja Paddockineen. Paddock tuskin tuon nimisenä on olemassa. Hän on vuoden poissa jossain ja jos lehdissä ei ole kuvia hänestä niin voi liikkua vapaasti missä itse haluaa. Et sinäkään muista minkä näköinen oli esimerkiksi vaikka Napoleon ilman uniformua. En sano että olisit kasvosokea mutta olet aina liittänyt Napoleonin uniformuun ja käteen napituksen välissä.
Toi on vaikea ymmärtää. Mielummin uskot mitä media sinulle syöttää. Katso sitä Palmen maaliläiskää ja tajua myös, että se on maalia eikä verta. Onko vaikeaa?
Silloin oli salakuuntelu/katselu tulossa julki, mikä kyllä pystyttiin salaamaan. Siviilitiedustelulaki on jatkoa sille. Se on vaikea tajuta, että noilla valheellisilla tempuilla halutaan saada aikaan laki, joka sallisi ihmisten salaseurannan nykyaikaisilla laitteilla.
Ei millään huumausaine kaupoilla tässä ole mitään tekemistä. Aarnio oli parikymppinen silloin 1986. Toi Aarnio juttukin voi olla pelkästään media hömppää. Älä usko kaikkea mitä lehdissä on. Muistatko minkä näköinen oli Brysselin metroiskun tekijän naama tai Pietarin metroiskun tekijän naama tai luettelenko lisää. Et sinä silti ole kasvosokea. Hitulan varmaan muistat kun se on ollut niin monta kertaa esillä täällä. http://marcpennartz.nl/maak-kennis-met-de-moordenaar-van-olof-palme/ Ei näytä oikein suomalaiselta poliisilta ja muista että Hitulakin on jo melkein 70 vee harmaine partoineen. Vähän Paddockin näköinen ehkä. Murhaajatkin vanhenee jos ei murhat vanhene. Sun on vaikea ymmärtää näitä asioita ni mä oon ajatellu et älä edes yritä ymmärtää ni pääset vähemmällä. - Anonyymi
Elä viitti höpöttää
- custodes
Tuolla voit keskustella aiheesta. Et täällä.
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=6417.0 - tilliipokko
Vastaan nimimerkki "hoddogille" joka on jäänyt perseveraationsa kanssa jumiin.
1.11.2017 0:43
"Minulla soi sana yksittäistapaus (individual case) nyt päässä enkä pääse eteenpäin. Mutta palaan aiheeseen kun se lakkaa soimasta."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201710312200501130_ul.shtml
Trump kommentoi New Yorkin iskua: ”Näyttää taas yhdeltä erittäin sairaan ja harhaisen ihmisen tekemältä iskulta”
Tiistai 31.10.2017 klo 23.38 (päivitetty 1.11.2017 klo 00.36)
Kyllä me muut pääsemme eteenpäin. Tämä on selvä yksittäistapaus. - juiytr
Tästä on viesti poistettu sääntöjen vastaisena . Eli 33 viestiä poistettu tästä viestiketjusta. Muistaako kukaan mitä niissä oli . Jokaisen pitäisi myös ladata koneelle erikseen kirjoittamansa viestit.
- HaamuKeskikalja
Kirjoittaja on siirtynyt tuonne. https://keskustelu.suomi24.fi/t/15053398/poliisi-tehostaa-sos-median-valvontaa
- HiekkalinnaSortui
Asiasta kertoi Aftonbladet jo 12.3.2003, eli vielä CP:n eläessä.
Valitettavasti artikkeli on hieman turhan pitkä käännettäväksi, mutta siinä mainittu Marcus on siis Harri Miekkalinna, johon Forsberg sai yhteyden Hylin'in kautta. - Anonyymi
Palme oli homo ja vaimo tiesi sen. Toisaalta bi ja oli Rothschild rakastajattarena. Palme sai HIV:n ja siksi kuolema lavastettiin. Vaimo oli mukana juonessa ja siksi haukkui Petterssonin. Palme kuoli Aidsiin vasta myöhemmin. Perhe kävi tapaamassa salaisessa paikassa
- Anonyymi
Ei AIDSiin kuole.
- Anonyymi
MITEN TÄÄ BARSCHEL-TAPAUS LIITTYY PALMEEN.. OLI VASTA SYKSYN 1987 AIKANA
- Anonyymi
Palme oli Ruotsin Ydinase ohjelman johtaja, ja 357 on CIAn normi ase kalustoa, siis siihen aikaan vielä. Ei tullut ydinasetta Ruotsiin, kaatui vissiin Palmen murhaan.
Ketjusta on poistettu 71 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!922124- 841895
- 491490
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai481446- 1441394
Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I481334Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1441264Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!261126Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket251054- 1021017