Meinasin tappaa itseni

Rukoilen ainakin viisi kertaa päivässä. Raamattua en lue, sillä minulla huonot silmät. Tätä olen tehnyt elämäni ja kuitenkin voin huonosti, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Olen rukoillut myös sitä, jos heikkona mustana hetkenä, joita minulle usein tulee, teen sen ratkaisun ja päätän päiväni, niin saisin anteeksi, enkä joutuisi helvettiin, vaan pääsisin rakkaitteni luokse. En sitten halua kommentteja, että rukoilen väärin. Jokainen saa rukoilla haluamallaan tavalla ja se on muutenkin henkilökohtainen asia, etten välitä lukea mitään loukkauksia asiasta. Odotan vaan kuolemaa, olen toivoni elämään kadottanut. Tänäänkin olen miettinyt kuolemaa ja sitä, koska se tapahtuu ja miten. HALUAISIN olla terve ja hyväkuntoinen kaikintavoin ja haluaisinELÄÄ. EN haluaisi miettiä kuolemaa joka päivä, enkä haluaisi maata sängyssäni kokoajan, mutta tähän on tultu hiipien. Haluaisin niin paljon vielä elämältä. Haluaisin ihan pienoä asiota, kuten ulkoilua, kahvilla käymistä, ihan pieniä asioita muille, mutta minulle isoja asioita. Haluaisin tulla vielä mummiksi ja nähdä mahdolliset tulevat lapsenlapseni. Haluaisin olla joskus hyvä mummi, mutta luulen, ettei eläni jatku niin pitkään enää. Olen surullinen. EN halunnut tulla tälläiseksi, sairaaksi. Mutta tulin ja ulospääsyä ei näy. Olen puhunut läheisilleni halusta kuolla ja ehkä olisin toivonut apua heiltä, mutta jokainen sanoo vaan,että älä puhu tuollaisia ja asia jää siihen. Läheisenimyöskin näkevät miten huonosti voin kaikin tavoin ja luulenkin, että odottavat vaan koska kuolen. Ei ole voimia mennä enää lääkäriin, olisi niin paljon setvittävää,pästä jalkoihin, kirjaimellisesti. Enkä lääkäriin pääsisikään, kun julkisilla en pääse ja takseihin ei ole varaa. En todellakaan tiedä enää mitä teen. EN jaksa enää maata sängyssäni vuorokauden ympäri, mutta en JAKSA myöskään nousta ylös. Voimia kaikilla surullisille ja masentuneille. Olette tärkeitä ja rakkaita, ainakin minulle.