Mentiin vähän päälle parikymppisinä naimisiin, sit tuli eka lapsi ja sit toinen vähän myöhemmin.
Ensin oli niin perheenisää mut sit ajan kuluessa kaikki on jääny melkeinpä mun harteille.
Jos pyydän apua pyykkäyksessä, tulee huutoa.. Mä vien lapset aina nukkumaan, mä herään yöllä jos joku on sairas, mä huolehdin vaatteista, mä luen lapsille ja leikin heidän kanssaan. Ja mitä kiitosta saankaan.. mäkätystä siitä et 'joutuu lähtee' kauppaan meidän kanssa.
Sen hermot ei kestä jos joku riskaa tai itkee, ja mun pitää olla aina se joka on lohduttamassa.
Se ei voi heittää edes roskapusseja ulos.
Tälläiseenkö lupauduin kun menin naimisiin kyseisen herran kanssa?
Mulle ei jää aikaa mutta tietokoneelle kyllä..kokopäivän vois istuu siinä.
Jos mä olen kipee niin kukaan ei ole mua auttamassa ja lapset pitäis hoitaa mun siinä samalla. Mä en sais koskaan levätä.
Onko tollanen käytös mitään tosirakkautta.. Usko mennyt.. Kyllä mä toista autan aina, ja olen hyvä äiti. Mutta välillä tosi väsynyt ja kaipaan kunnon rakkautta. Välillä haluan itkeä. Sitten mietin et mitä järkee, ei itku auta, ja miksi itken jonkun perään jota minä ei kiinnosta.
Osaa sanoa että rakastaa, mutta ei näytä rakkauttaan. Eikö action ole sanoja voimakkaampaa? Jos sanoo että rakastaaa mutta ei näytä sitä, niin mikä mättää?
En ole se sama nuori parikymppinen enää joka olin silloin kuin tavattiin. Silti en ole vielä kovin vanhakaan. Muodot muuttunut mutta enkö voi saada rakkautta ja arvostusta vaikka olisikin hiukan ylipainoa lasten jälkeen?
Onko tässä enää mitään järkeä. Hänestä ei saa edes kunnon juttukaveria enään. Seinillekö pitää jutella kotona. Niin kaiä sitten.
Miksi kaverilla on mies joka tuo aamupalan sänkyyn? Miksi kaikilla muilla tuntuu olevan mies joka oikeasti välittää ja ottaa vastuuta. Miten joku voi vaan kääntää päänsä omalle perheelleen?
Sori tää venttaus mut mieli on musta ja sydäntä särkee.
Ensin oli niin perheenisää mut sit ajan kuluessa kaikki on jääny melkeinpä mun harteille.
Jos pyydän apua pyykkäyksessä, tulee huutoa.. Mä vien lapset aina nukkumaan, mä herään yöllä jos joku on sairas, mä huolehdin vaatteista, mä luen lapsille ja leikin heidän kanssaan. Ja mitä kiitosta saankaan.. mäkätystä siitä et 'joutuu lähtee' kauppaan meidän kanssa.
Sen hermot ei kestä jos joku riskaa tai itkee, ja mun pitää olla aina se joka on lohduttamassa.
Se ei voi heittää edes roskapusseja ulos.
Tälläiseenkö lupauduin kun menin naimisiin kyseisen herran kanssa?
Mulle ei jää aikaa mutta tietokoneelle kyllä..kokopäivän vois istuu siinä.
Jos mä olen kipee niin kukaan ei ole mua auttamassa ja lapset pitäis hoitaa mun siinä samalla. Mä en sais koskaan levätä.
Onko tollanen käytös mitään tosirakkautta.. Usko mennyt.. Kyllä mä toista autan aina, ja olen hyvä äiti. Mutta välillä tosi väsynyt ja kaipaan kunnon rakkautta. Välillä haluan itkeä. Sitten mietin et mitä järkee, ei itku auta, ja miksi itken jonkun perään jota minä ei kiinnosta.
Osaa sanoa että rakastaa, mutta ei näytä rakkauttaan. Eikö action ole sanoja voimakkaampaa? Jos sanoo että rakastaaa mutta ei näytä sitä, niin mikä mättää?
En ole se sama nuori parikymppinen enää joka olin silloin kuin tavattiin. Silti en ole vielä kovin vanhakaan. Muodot muuttunut mutta enkö voi saada rakkautta ja arvostusta vaikka olisikin hiukan ylipainoa lasten jälkeen?
Onko tässä enää mitään järkeä. Hänestä ei saa edes kunnon juttukaveria enään. Seinillekö pitää jutella kotona. Niin kaiä sitten.
Miksi kaverilla on mies joka tuo aamupalan sänkyyn? Miksi kaikilla muilla tuntuu olevan mies joka oikeasti välittää ja ottaa vastuuta. Miten joku voi vaan kääntää päänsä omalle perheelleen?
Sori tää venttaus mut mieli on musta ja sydäntä särkee.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Et voi muuttaa miestäsi. Voit siis miettiä vain sitä, mitä sinä itse voisit tehdä lastesi hyväksi.
Jos se yhtään lohduttaa, perhe-elämä masentaa isoa osaa kansasta. Ihmettelen jopa, miten se voisi olla masentamatta.
Kuulostaa vähä siltä että miehesi on kyllästynyt arkeen kanssasi
Miten siitä arjesta voi tehdä miehelle kiinnostavamman jos siihen tavanomaisesti kuuluu että lapset kotona ja lasten kanssa tehtäisiin kaikkea? Ei tuo suostu lähtee edes puistoon lasten kanssa, sisällä on ihan jees sanoo. Että miksi pitäisi olla kokoajan menemässä. Taas aamulla pyysi vaatteitaan kun ei itse viitti etsiä, ja eilen ei viittinyt auttaa mua missään. On siis hyvä ottaa mutta ei antaa niinkö?
Ei mitenkään. Kyse on siitä, kantaako mies vastuun ja velvollisuuden. Kuvauksesi perusteella miehesi on saamatonta ja itserakasta sorttia. Sitä sinä et voi muuttaa mitenkään.
Toisaalta kuka sitä käskee menemään puistoon? Vastuuseen kuuluu myös valta. Näin ollen mies saa päättää puolet ajasta, mitä lapset syövät, miten ruoka tehdään, mitä telkkarista katsotaan, mitä päälle pannaan jne.
Me kyllä järjestettiin niin, että vaimo toimi perheen pomona ja minä tottelin. Oli koko perheelle helpompaa, ettei tarvinnut koko ajan neuvotella ja kinastella.
Mies ei rakasta sinua, se on varma. Teidän parisuhde on tullut tiensä päähän.
Ap:n kirjoitus tuo esiin hyvin tärkeän asian. Rakkauden määrityksen, johon kuuluu mukaan myös tuo arjen eläminen perheen kanssa, jota hänen miehensä ei näytä osaavan.
On paljon nuoria perheitä samassa tilanteessa, toinen ei osaakaan elää perhe-elämää, hänelle rakkautta on vain seksi, ei lainkaan lähimmäisen rakkaus, joka pitäisi kuulua jokaiseen perheeseen, jotta me kodin asiassa yhdessä hoituisivat. Silloin se puolisoiden välinen rakkauskin saisi voimia.
Kun nainen väsyy yksin vetämään tätä arkisista kivirekeä, hän saattaa alkaa miettiä eron kautta mahdollisuutta päästä ja uskoa saavansa paremman elämän jonkun toisen kanssa, se voi olla harhaa, sillä alussa on vaaleanpunaiset lasit silmillä ja sanotaan kauniita asioita eli on sitä kahdenkeskistä rakkautta, joka ei tule yksin riittämään uudenkaan kanssa, sillä eihän se arki katoa eroamalla.
On hyvin tärkeää heti alussa alkaa hoitamaan kotia yhdessä ja vastuu molemmille asioiden sujumisesta. Kun lapsi syntyy, äitien ei pidä omia lapsiaan, vaan lapsi oitis isän syliin ja vaippojen vaihtoon ja kaikkeen mukaan, sillä isän rakkaus lapseen alkaa heräämään, sillä isähän vasta tässä vaiheessa todella voi rakentaa suhdetta lapseensa ja siihen täytyy olla mahdollisuus, joten pienet vauvat isien syliin mahdollisimman usein, Ja yölläkin lapsen vuode isän puolelle, jotta isä voi näissä öisissäkin syötöissä olla mukana näin. Lapsikin on rauhallisempi ja nukkuu pitempiä jaksoja. Itse en koskaan kokenut väsyväni lapsiini, syöttövälit olivat neljä tuntia ka aika pian yösyöttö jäi pois kokonaan. Isä hoito lapsia kun työnsä puolesta ehti, ei hän vouhottanut kavereiden kanssa. Eli side lapseen pitää saada, samoin on niiden kotitöiden kanssa, heti alusta vastuualueet ja mielellään yhteinen siivouspäivä, jotta toinen ei kanna yksin vastuuta mistään.
Ja kodin arvostus sellaiseksi, että ulos ei enää mennäkään edes joka viikko iltoja istumaan, Eikä harrastuksia pidä olla liikaa yksikin riittää ja sekään ei saa viedä kaikkia iltoja. Perhe kunniaan. Tästä pitää sopia jo ennen yhteen muuttoa.
"Tästä pitää sopia jo ennen yhteen muuttoa. "
Jospa elämä olisikin noin yksinkertaista, ei mitään ongelmia olisi. Sopimukset tuppaavat muuttumaan elämän varrella, etenkin lasten syntymän jälkeen. Koskaan ei voi tietää millainen lapsi syntyy, mitä haasteita tulee muuten vastaan.
Kuten sinä, moni luulee, että kaikkien tilanne on samanlainen, jokaisella vanhemmalla on täysin samanlaiset voimavarat niin lasten kuin elämän hoitamiseen muutenkin. Jokaisen elämä, vanhempien työ, ystävyyssuhteet, mielenkiinnon kohteet, harrastukset jne ovat samanlaisia. Voin paljastaa, ettei ole! Vaikka sinä et väsynyt lasten hoitamiseen, hyvin monet väsyvät. Jotkut lapset huutavat koko yön, kumpikaan vanhempi ei saa nukuttua. Moni lapsi nukkuu paremmin vasta 4-5-vuotiaana - mutta silloinkin vain 6-7 tuntia kerrallaan. Jokainen aikuinen, jonka lapsi on valvottanut yökausia tajuaa, että sellainen vie oman jaksamisen miinukselle.
" joten pienet vauvat isien syliin mahdollisimman usein, Ja yölläkin lapsen vuode isän puolelle, jotta isä voi näissä öisissäkin syötöissä olla mukana "
Nii-iin... Miten tämä tapahtuu? Meinaatko, että isät voisi pakottaa hoitamaan lasta, nostamaan lapsen syliin ja syöttämään tätä öisin? Ei voi. Kyllä siihen täytyy isän oma motivaatio, ja anteeksi nyt vaan molempien JÄRKI mukana. Mitään järkeä en näe tässä: "isä voi näissä öisissäkin syötöissä olla mukana " Minkä ihmeen takia molempien vanhempien pitäisi valvoa öisin syöttämässä lasta? Aivan varmasti näin molemmat uupuvat, ja ihan samaan aikaan. Se ei taatusti ole kenenkään hyväksi. Yhtä älytöntä on pitää lapsen vuode isän puolella, koska äidillä on sinne pidempi matka hakemaan lasta, kun tällä on hätä. En ole nimittäin kuullut yhdenkään äidin kertovan nukkuvansa kuin tukki, vaikka lapsi itkee ja huutaa täyttäkurkkua. Sen sijaan monet isät nukkuvat. Ne jotka heräävät vauvan itkuun, ärtyvät erityisesti, eikä vähiten siksi, että aamulla pitäisi nousta pirteänä töihin.
Kiintymys lapseen ei myöskään synny pelkästä sylissä pidosta - eikä yösyötöistäkään. Pahimmillaan näistä syntyy vain vanhemman väsymys, katkeruus ja viha - etenkin jos hän kokee JOUTUVANSA hoitamaan lasta. Tämä on haitallista lapsen kehitykselle, luo häneen turvattomuutta, suuri epävarmuustekijä. Lapsi ei tule rakastetuksi vanhempansa taholta, joka JOUTUU hoitamaan lasta. Lapsen ja häntä hoitavan aikuisen välille syntyy turvallinen kiintymyssuhde, jos vanhempi/aikuinen rakastaa lasta ja on onnellinen saadessaan hoitaa häntä.
Yleisesti ottaen (ei yksilötasolla siis) perhe toimii parhaiten niin, että äiti keskittyy lapseen, erityisesti pieneen vauvaan ja isä tukee äitiä. Tärkeintä on molemman vanhemman jaksaminen (jaksamisen määrittelee molemmat itse), siksi uni on pääasia vanhemmille, sitä ei voi mitenkään ylikorostaa. Jotta molemmat saisivat jotakuinkin riittävästi unta, heidän pitää nukkua! Tämä tarkoittaa, että toinen herää singahtaa ylös vauvan itkiessä, niin että toinen vanhempi voi jatkaa untaan. Luonnollisesti singahtava vanhempi on äiti, koska hän on äitiyslomalla. Kun vauva nukkuu päivällä tirsoja, ja pidempäänkin, voi äitikin huilia - mikäli isompia lapsia ei ole. Mikäli on, äidin pitäisi saada sitäkin enemmän lepoa. Jos vauvan unirytmi on täysin sekaisin, ja on koliikkia ym. niin täytyy hakea apua neuvolasta. Kotihoitajakin voi tulla hoitamaan lasta aamulla, niin että äiti saa nukuttua.
PS. Nykyisin trendinä on, että äiti nukkuu vauvan kanssa, isä kokonaan toisessa huoneessa. Tähän on ainakin maaseudulla mahdollisuus - kaupunkiasunnoissa ei useinkaan ole ylimääräisiä huoneista (vaan päinvastoin).
Siitä se alkaa. Mä kestin 15 vuotta. Lopun arvaatkin.
Mies on "perheen pää",mitäs jos Vaimo hylkää miehensä ja lapsensa jo alle
5 vuoden avioliiton jälkeen ja lähtee hakemaan elämän kokemuksia,ja palaa maha pystyssä
takaisin ja kysyy pidetäänkö vai keskeytetäänkö."Pikkaisen kysytään miestä"kun vaihe
vuodet alkavat jo yli 20 v. Sama naama ei miellytä/Toisaalla on mukavaa,"Valinnanvapaus iskee!"
"Jos sanoo että rakastaaa mutta ei näytä sitä, niin mikä mättää?"
Tuo "rakastaminen" tarkoittaa tässä tapauksessa vain sitä, ettet kyseenalaista parisuhdettanne ja toimit jatkossakin kuten tähän asti - eli teet kaiken.
Ehkä on jo liian myöhäistä, mutta aina voit halutessasi kokeilla: yritä keskustella vakavasti (rauhallisesti) miehen kanssa. Saada hänet ymmärtämään, ettet HALUA jatkaa samaan malliin vastaten yksin kaikesta. "Töni" miestä hereille, ajattelemaan millaiselta hänen käytöksensä näyttää sinulle. Mitä hän tuumaisi, jos roolinne olisivat toisinpäin? Suostuiko jatkamaan "yhdessäoloanne"? Lainausmerkit sen vuoksi, että yhdessähän te ette enää ole. Mitään ei ole yhteistä, mitään ei tehdä yhdessä, yhdessä vain asutte.
Kun oikein virkistän muistiani, niin sieltä löytyi peräti kolme miestä (arvaa vaan kuin monta miestä tunnen...), jotka ovat vastaavanlaisen avio-(tai avo-)kriisin jälkeen ryhdistäytyneet, muuttaneet toimintaansa tajuttuaan sen olleen läheisille vain haitaksi. Yksi vasta tosin eron jälkeen, mutta kuitenkin! Parin vuoden päästä palasivat yhteen, ja ovat tänä päivänä yhä yhdessä.
Ihmisten kannattaisi useimmin ajatella miten ja millaisena heidän käytöksensä vaikuttaa kumppaniin/lapsiin. Ei ole yhtään sama mitä ja etenkin miten sanoo, mitä tekee (ja miten tekee - pyytämättä vai omaehtoisesti, sovittuna).
Kyllä miehesi sua varmaankin rakastaa, koska miksipä ei rakastaisi? Mies vain pitää sinua itsestäänselvänä, koska sinä olet antanut tilanteen lipsua siihen... Mies on niin tottunut siihen että sinä huolehdit kaikesta, että kuvittelee sen olevankin sun homma. Vain sun homma. Hän ei osaa ajatella asioita sinun näkökulmastasi.
Jos mies ei osaa keskustella kanssasi kunnolla kahdestaan, (ja toisaalta sellaisen "keskustelut" helposti menevätkin siihen että sinä vain syytät, niin voi olla aika ikävää edes yrittää sellaiseen keskusteluun osallistua..), niin varaa teille aika pariterapiaan. Itseasiassa varaa heti aika 5 pariterapiakertaan, koska yhdellä käynnillä ette ehdi muuta kuin sohaista muurahaispesää. Jos hinta hirvittää, niin tarvittaessa kysy perheterapeutin aikoja neuvolan kautta, jos mahdollista. Mutta jos rahat riittää, niin pihistä hieman muista menoista, ja panosta tähän. Tuskin mitään tärkeämpääkään keksit niille rahoille.
Miehesi on tyypillinen tapaus sellaisesta miehestä (tai naisesta), jonka ei ole tarvinnut kantaa vastuuta. Kun ei tarvitse kantaa vastuuta, niin se unohtuu. Sitä laiskistuu ja löystyy, ja kaikki pienetkin asiat rasittavat. Perhe-elämä stressaa, eikä tuo iloa ja onnea. Sitä hakeutuu nettiin viettämään tyhjänpäiväistä aikaa, ja sehän on vain pakokeino siitä todellisuudesta, että on mennyt liian kauaksi omasta perheestä, oikeasta onnesta. Netti on helppo reitti. Sinne karkaa moni, kun pitäisi tehdä jotain ihan muuta.
Haukkumalla tai syyttämällä et kuitenkaan saa yhtään muutosta aikaiseksi. Rakentevat mallit ovat parempia. Muuta omaa toimintaasi, koska miestä et voi hänen puolestaan muuttaa. Hanki itsellesi harrastus vaikkapa. Saat enemmän virtaa ja vapaa-aikaa itsellesi. Ilmoita miehelle, että olet kaksi arki-iltaa (ma ja ke) viikossa harrastamassa klo 16-18.30, joten muistuta että hänen täytyy hakea lapsi tarkasta/tarkastaa läksyt, käydä lasten kanssa kaupassa, laittaa ruoka ja pestä pyykit noina päivinä. Jos mies urputtaa että ei onnistu, niin muistuta että sinä vastavuoroisesti huolehdit samoina kellonaikoina kaikesta ti ja to, kun mies harrastaa läppärillä istumista, mutta että toki mies saa keksiä jonkun muunkin järkevän ja energisoivemman harrastuksen. Eli, sinä panostat tismalleen samalla tavalla kuin mieskin, koska välität mieshestä, ja koko perheestä, kuten toivot miehenkin tekevän.
Kun mies ns. pakoketaan (ystävällisesti mutta jämäkästi, ilman että mäkätetään siitä, ettei ole aiemmin tehnyt mitään) huolehtimaan perheestä, niin ajan myötä siitä tulee miehelle luonnollisempaa, osa arkea. Mutta siitä se lähtee, pienin askelin.
Jos ja kun kaipaat myös romantiikkaa, niin sitäkin voi saada järjestämällä aikaa. Hanki lapsenvahti ja varaa treffi-iltoja. Jos ja kun mies ei sitä tee, niin tee sinä. Jos tarvitset miehen apua asiaa, niin anna selvät ohjeet. Esim: "Muru, minä hankin meille perjantaiksi liput stand-uppia katsomaan, ja käytäiskö samalla vaikka rannassa kävelemässä ihan rauhassa, kahdestaan? Kun minä hankin liput, niin hanki sinä lapsenvahti, eikö vain?"
Aktivoi miestä, positiivisen kautta. Kuka tahansa ihminen lamaantuu, jos mäkätetään. Siinäkin tilanteessa, vaikka tietäisi että ei ole toiminut oikein.
Kyllä teidän tilanne voi kääntyä vielä hyväksi, mutta ei valittamalla.
ps. Sinä olet varmasti kaunis. Ei tässä ole kiloistasi kyse, joten unohda ne. Sitä paitsi kun saat enemmän energiaa, niin kenties niitä kilojakin alkaa tippua. Minullakin nyt kilot alkavat karista kovasti, ja kuopus on eskarissa. ;)
Voi hyvää päivää miten kauniisti, mutta naiivisti ajateltu osioije. Paljon kauniita ajatuksia ja tekoja noin teoriassa. Noin minäkin aikanani ajattelin, kokeilin hyvällä ja väsyttyäni pahemmalla. Alkuunsa rauhallisesti ja sitten räyhäkkäämmin. Mutta ap:n juttua lukiessa tuli jo mieleen, että vaikka ap olisi kuinka rakentava ja pitkämielinen niin ei se ap:n puolisoa saa toimimaan toisin, jos se on jollakin tapaa luonnevikainen tai aloitekyvytön. niinkuin ap:n viestistä saa käsityksen. Ei tuollainen ihminen pysty, halua, osaa eikä kykene toimimaan toisin. Nää on kanssa hyviä nää joittenkin ihmisten neuvot, esim.annat asioiden ja sanomisten vaan tulla toisesta korvasta sisään ja mennä toisesta ulos. Siis oikeesti?! Ymmärrän, että erilaisten ihmisten kanssa pitää tulla toimeen ja esimerkiksi räyhääjiä voi jossakin paikoissa sietää, mutta nyt puhutaan parisuhteesta. Miksi toisen pitää vaan yrittää olla tyyni kuin vesi, rauhoitella ilmapiiriä, ihan oikeesti ja varsinkin jos ei edes ole täysin tuollainen luonteeltaan. Onko parisuhteen tarkoitus tosiaan se, että toinen kadottaa oman sismpänsä ja sen mitä on? Eikö parisuhde ole kahden kauppa ja kompromissien summa. Vanhan ajan parisuhteissa varmaan kestettiin tuommoista käytöstä, mutta oliko tuollaiset suhteet sitten onnellisia. Monet tuollaisten perheiden lapset eivät ainakaan muista lapsuuttaan onnellisena.
Minä en ainakaan saa aloittajan postauksesta sellaista kuvaa, että hänen puoliso olisi luonnevikainen. Hän käyttäytyy törpösti, mutta siis mitään viitteitä ei ole, etteikö hän pystyisi muuhunkin. Aloittajan kuitenkin mainitsi, että asiat eivät aina ole olleet näin. Se on merkki siitä, että puoliso siis pystyy parempaankin.
Ja naivi oma kommenttini tuskin on. Huomattavasti paksummasta kriisistä on 10 vuotta sitten meidän suhteessa selvitty, voittajina. ;)
Jos koko viestin luet niin aika hermoheikolta vaikuttaa ja yleensä tuollainen menee vaan huonompaan suuntaan, katsos ihmiset kehittyy. Hienoa, että itse olet selviytynyt vastaavasta tilanteesta.
Miksi pitää juosta kotoa pois harrastamaan . eihän perheellä ole koskaan sitä yhteistä aikaa ja se sitten vasta alkaakin vielä vaikeampi tilanne. Mitä perhe-elämää sellainen on.
Juurikin samaa mieltä. Noita minäkin toivoin tuloksetta koko liittomme ajan. Parempi olisi ollut, että olisin alistanut ja pakottanut mieheni niihin, jotta olisi oppinut vastuunsa. Nyt vaan kävi niin, että mies lähti työkaverinsa matkaan, johon oli niin kovin rakastunut. Ei häneltä missään vaiheessa mitään vaadittu, keskustelua vaan jankutin (eli mielestään riitaa haastoin, niin että oli paha mieli tuli kotona). Selkärangaton paska, jonka työpaikka horo inisi, etten rakasta, vaan kiusaan??? Hei haloo!!
Miehet on erilaisia, olet mennyt väärän hepun kanssa naimisiin, minä olen taas aivan eri tyyppinen mies ja avovaimo juuri sen takia mua rakastaa ja haluaa olla mun kanssa. Olin 18v kun vanhemmat erosi sen jälkeen sai pitää itse monista asioista huoli kun isä viihtyi uuden naisensa luona välillä useitakin päiviä, siinä sitä oppi elämää joka sitten auttoin kun itse löysi kumppanin ja tuli lapsia.
Kuule miehet ovat tilaisuuden käyttäjiä. Ei toki kaikki mutta suurin osa. Ja niin kauan kun näitä aviomiehen "ymmärtäjiä" löytyy jotka antavat tilaisuuden tarttuu siihen kyllästynyt mies herkästi. Mitä huonompi suhde teillä on sitä herkemmin näin toimii. Ei siinä perheellä ole mitään väliä enään kun saa ja voi käydä nauttimassa välillä sitä ihanuutta muualla. Kotona kun ikävät velvollisuudet vain jarruttaa. Onhan se kun ajan myötä kyllästyttää puolison naamaa katella niin alkaa ympärille vilkuilu. Tästähän monesti lähtee. Mutta paha se on kun sinkuksi ei haöua/voi ruveta ennen uuden kohteen hakemista. Minäkin aikanaan törmäsin tuollaiseen aviomieheen. Kun erottiin ja se totuus mitä touhusi oli se Säälittävää. Vastuun kanto perheestä oli mitätöntä ja kuinka myös vaihtoi moraaliset näkemyksensä suhteen laadusta ym. Ei ollut aviomies laatua. Ilmankos nykyään kylillä löytyy useampi elätettävä. Sääli että alussa näytellään niin upeaa aviomiestä ja kun jää kiinni teoistaan laittaa se meidän naisten syyksi kun raskaaksi :heittäytyi jne. Itsestä ei vikaa näe tai syitä miksi niin monta panoa löytyy. Jotkut eivät ole aviomies kriteereitä täyttävä.
Monen miehen kanssa sitten olet olut kun noin tarkaan tiedät, huvittavaa.
Miksi passaat miestä?
Ilmeisesti se pääsee omin voimin tietokoneelle ja sottaamaan, se kyllä kykenee siivoamaankin ja pesemään omat vaatteensa. TAI jos sinä vielä toimit pyykkärinä sille, kerää sen vaatteet kuivaajasta ja jätä sekaisin pyykkikoppaan tai isoon muovipussiin. Kyllä se tarvitsemansa sieltä loytää!
Sen on niin helppo läsyttää rakastavansa sinua, mutta teoistaan ihminen tunnetaan. Ja nuo teot todistavat aivan päinvastaista.
Jos todella haluat olla esimerkillinen äiti (jonka lapsenne tarvitsevat ja ansaitsevat) sinun ON laitettava mies osallistumaan kodin, sinun ja lastenne arkeen. Tai osoitettava ovea joka avautuu sille viimeisen kerran ja vain menosuuntaan.
Olen sitä mieltä, että oman puolison kanssa pitää voida istua, aina kun tarvetta on, saman pöydän ääreen keskustelemaan perheen asioista.
Jos teidän välillänne on rakkautta, istutte yhdessä alas vaikka sohvalle kun lapset nukkuvat.
Sanot miehellesi suoraan, että sinä olet väsynyt, et jaksa, tarvitset miestäsi yhteisen arjen pyörittämiseen tässä ja nyt. Sanot suoraan, että rakastat miestäsi, haluat teidän olevan perhe jatkossakin. Sanot, että toivot miehesi haluavan samaa ja pyydät, että jos hän ei halua enää teidän kanssanne olla, tai jos hänellä on mitä tahansa ongelmia, miehesi puhuisi siitä sinulle nyt heti. Juttelet nätisti, kerrot rakastavasi ja kunnioittavasi miestäsi, kysyt voisitteko tehdä asioita jatkossa yhdessä.
Kysy onko miehesi väsynyt, anna miehellesi mahdollisuus kertoa mikä häntä painaa, miksi pinna on kireällä, miksi hän etääntyy lapsistaan, haluaisiko hän muutosta tilanteeseen.
Sinä et pyydä apua, et syyllistä miestäsi mistään, et vertaile naapureihin etkä kaverien puolisoihin. Ei paasaa miten mies on aina tietokonella, miksi ei tee kotona mitään, miksi sen pinna palaa, ect... Et myöskään jaa kotitöitä, et lastenhoitovuoroja, et mitään hommaa. Unohda tuollaiset jutut saman tien kun ne kielesi päälle tulee, älä sano niitä ääneen, ne kun eivät johda hyvään lopputulokseen.
Istutte alas, katsotte toisianne silmiin, puhutte asioista asioina. Rauhallisesti, huutamatta, syyttelemättä, ette moiti ettekä kommentoi toistenne tekemisiä.
Jos miehesikin voimavarat ovat nollassa, te tarvitsette apua ulkopuolisilta ihmisiltä. Uskaltakaa tunnustaa toisillenne, että ette jaksa yksin ettekä ehkä kaksinkaan, jos siltä teistä tuntuu.
Keskustelette, mistä te saisitte apua, onko teillä varaa siivoojaan, voisiko joku läheisenne tulla avuksi vaikka kerran pari kuukaudessa muutamaksi tunniksi ja olla lastenne kanssa jolloin te kaksi saisitte kahdenkeskistä aikaa ja välinne kuntoon.
Mietitte mitä te kaksi tarvitsette, juuri te kaksi ihmistä siinä yhdessä, ei ketkään muut.
Asioista pitää voida puhua asioina, toista kunnioittaen, ei syyllisiä hakien, käskyttäen.
Jos tämä ei onnistu, kannattaa erota suosiolla.
Noinhan se menee aluksi, mutta kun se ei mitenkn auta niin kyllä se muuttuu rumemmaksi ja ero ennemmin tai myöhemmin. Mielummin ennemmin, neuvoisin itse.
Jos ei mies itse huomaa ongelmaa, ei sitä saa muutkaan ymmärtämään.
Eihä tollasta kuvailemaasi helvettiä kukaan jaksaisikaan elää, joten eroahan tuosta seuraa :)
Kuten yleesä nainen syylistää miestä ja ei tiedetä kun naisen versio perhe elämästä entäs miehen vastine. Jokaisella on eri näkökanta tapahtuneesta tai vallitsevasta tilanteesta. Kukaan meistä ulkopuolisista ei tiedä tarkkaan tosiasioita, voihan nainen kirjoitella suutuspäissään perättömiäkin. Vähän sama kun mulla aikoinaan...avovaimo petti ja syyti siitä mua, oli kuulemma parisuhdekriisi ja en ollut halukas keskustelemaan vaikka ei ollut mitään ehdotustakaan tullut tai kun meillä oli vähän erimielisyyksiä lapsen kavatuksessa niin avopuoliso ja hänen vanhemat ja varsinkin äiti päättivät sitten mua arvostella ja syytellä että kyllä mun pitää tukea avovaimoa ja kun oma äitini sitten tuli kuvioihin niin avovaimo suuttui ja sanoi että ei tässä sun äitiäs tarvita, juuri näin aina vaan naisen mielipide sitähän se tasaarvoinen parisuhde on.
Niin. Aika ihmeellistä, jos saat jotenkin herätettyä miehessäsi välittämisen ja vastuun. Niiden pitäisi yleensäkin lähteä sisältäpäin, muuten menee feikkaamiseksi, ja voiko suhde onnistua silloinkaan? Tosin monet ovat sanoneet, että positiivisuutta, huomioimista ja draamaa suhteeseen; kyllä toimii. Esim. "juu kulta vien sen roskapussin vielä tänään kahden tunnin sisällä, sopiiko se sinulle?"
"Jos mä olen kipee niin kukaan ei ole mua auttamassa ja lapset pitäis hoitaa mun siinä samalla. Mä en sais koskaan levätä."
Vaikeampi juttu, tai vaikein. Ellei mies todella näe sinua ja perhettään, eikä hänelle tule mieleenkään auttaa sinua silloin, kun olet kipeä. Se on anteeksiantamatonta, ja merkitsee, että olet miehellesi hyödyke. Et tasavertainen kumppani.
Entäs jos se mieskin on kipee eikä kukaan sitä huomioi, moittii vaan kaiken aikaa ja syyttelee?
Mun päälle tulee koko aika syytöksiä; en tee mitään, mutta jos/kun teen, teen kaiken naisen mielestä kuiteski väärin.
Naiselta satelee jatkuvasti moitetta ja kommenttia, kun sä oot tollanen, on jatkuvaa vertailua naisen miespuolisiin duunikavereihin ja myös sen "kavereitten" miehiin, ne tyypit ne vasta ovat ihania, huomioivat ja antavat naiselleen aikaa ja lahjoja.
Joo mäkin haluaisin, mutta kun mä en osaa tehdä mitään mun vaimokkeen mieliks.
Kun mä soitan ja kysyn mitä mä tekisin ruuaksi kun oon ennemmin kotona, vastaus on en mä tiedä, tee jotain, ja kun teen jotain, naiselta ei tule mitään kommenttia, ei oo hyvää eikä pahaa, ei vastaa mihinkään, ynähtelee kiukkusen tuntuisesti, kääntyy pois, tempoo tavaroita pöydältä, on ylikorostuneen ystävällinen ruokapöydässä kersoille ja totee niille ivallisesti kun tosta teidän isästä ei oo mihinkään. Mitä helvettiä mun pitäis tehdä, sille ei kelpaa keittoruoka, ei kelpaa kastike, ei voi syödä laatikkoruokaa, väärin tehty salatti, ihan sama, muksut söisi ilolla mun tekemää ruokaa ja olis tyytyväisiä, mutta kun niitten mutsin asenne on tollanen, joka ikinen kerta ruokahetki menee pilalle.
Ikinä ei tuu minkäänlaista kiitosta mistään. Ei niin mistään. Ei kiinnosta tipan tippaa ostaa enää toista kertaa lahjakorttia kampaajalle kun naisen mielestä se kampaaja ei mitään osannut, pitkin hampain kävi ja moitti viikkoja miten huonosti leikatut hiukset sillä oli. Kosmetologin lahjakorttikin sillä jäi käyttämättä, ei ole kuulemma mitään tarvetta.
Sitten ostin sille yleiskoneen joululahjaksi kun siitä oli puhetta kuukausia, hyvä ettei heittäny seinään, kiukkusi että sä se et ymmärrä mistään mitään. Se joulu oli pilalla sen myötä.
Mun näkokulmasta katsottuna mun nainen on ihan yhtä perseestä kuin sun ukkos.
Mun nainen ei osaa puhuu mulle suoraan eikä mistään nätisti. Äänensävy on veemäinen kaiken aikaa, kun tulee vieraita moittii mua niille, luettelee koko aika mitä minä teen väärin, arvostelee mun ulkonäköä, ei kata mulle kahvikuppia pöytään vaan totee tylysti että ota ite jne. Mun nainen tekee skismaa tahalteen parisuhteen ja perheen sisälle joka päivä.
Miks näin, ei voi tietää, kun en oo ajatustenlukija, ei vastaa jos kysyn, sillä ei ole yhtään mitään positiivista sanottavaa minusta. Ja aivan taatusti oon yrittänyt tehdä sen mielen mukaan, mutta kun mä en yhäkään oo mikään ajatustenlukija, mä en voi tietää miten päin mun just tänä päivänä pitäis joku juttu tehdä, niin päin peetähän ne kaikki mun yritykset naisen mielestä menee.
Mielestäni mä en oo ansainnu tällasta käytöstä osakseni. Nyt mä oon heittäny pyyhkeen kehään, mulle on ihan sama, ei kiinnosta.
Olet ihan oikeassa, sun naisesi on hyvän kumppanin irvikuva. Hän ei arvosta sua yhtään etkä ole ansainnut tuollaista. Tuo on toisen alentamista ja halveksuntaa, ei ole rakkautta nähnytkään.
Jos olet nuo mielipiteesi suoraan naiselle kertonut ja keskustelu ei etene eikä hän tajua muuttua, tekisin samoin eli ”ihan sama” ja ehdottaisin eroa. Ei kenenkään tarvitse olla sylkykuppi.
Mutta mitäpäs jos on kumppani, joka ajattelee kaiken negatiivisesti. Osallistuu kivasti kotitöihin. Tykkää kokkailla ruokia, mutta suuttuu kun lapset ei tykkääkään kaikista eksoottisista ruoista, joista itekään en välttämättä tykkää mutta en viitti mieltä pahoittaakseni sanoa tai sanon varovasti jotakin. Ja arvatkaa vaan olenko yrittänyt sanoa, että lapset tykkää paljon ihan perusruoista kuten makaroonilaatikosta ja hienoihin makuihin tottuu ehkä vähitellen, jos tottuu. Nooh, ite laitan ihan hyvää ruokaa, mutta hän voi kyllä arvostella, että puuttuu ripaus sitä ja tätä ja väliin suuttuu ja loukkaantuu, kun lapset tykäävätkin ruoastani enemmän. Ja kaikki ruokailut keskustellaan tyyliin ruoasta ja sen makuvivahteists ihan sama millannen tunnelma pöydässä on. Suuttuu, jos siivoaa ja lapset onnistuu jotain sotkemaan.
Ajattelee ”kaiken negatiivisesti” vai on hieman herkkänahkainen lähinnä mitä tulee hänen kokkausharrastukseensa?
Jos kyseessä on noin pikkuongelma kuin makumieltymykset ruuan suhteen, puhukaa nyt hyvänen aika asiasta ihan asiallisesti. Ei kaikki tykkää eksoottisesta tai ole muutenkaan kiinnostunut ruokahifistelystä. Ei miehellä ole mitään syytä ottaa sitä henkilökohtaisesti. Hän voi tehdä pikkuannoksia itselleen ja teille peruspöperöä.
Ja jos suuttuu kun lapset sotkevat, on hänen syytä vähän muuttaa asennetta siinäkin. Puhukaa myös tuosta. Harmittaahan se kun sotketaan, mutta semmosta se on muksujen kanssa, suuttumisen sijaan on opetettava lapsia vuosi toisensa jälkeen korjaamaan omia jälkiä ja siivota osa itse, eli olla ihan aikuinen vanhempi kiukuttelematta ihan tavallisesta asiasta.
Luuletko ettei ole puhuttu ja nuo oli vaan esimerkkejä, sama jatkuu muissakin asioissa. Meikäläisen hermo ei vaan kestä enää.
Niinpä. Yleensä monet eivät tajuakaan, että puhuttu on, yritetty sitä ja tätä, kaikenlaista. Muuten ei oltaisikaan siinä pisteessä mihin on tultu, ja mistä on kirjoitettu. Rajansa ja kaikella, ja lopulta ei voi muuta kuin hakea yksin eroa. Etenkin jos haluaa säilyttää itsekunnioituksensa rippeet.
En luule sitä tai tuota. Et kertonut, että asiosta on puhuttu tuloksetta, joten puhuminen on ensimmäinen vastaus kysymykseesi ”mitäs jos on kumppani..”
Kun aikuinen mies todella kiuttelee noin vaimolleen ja lapsilleen asiasta keskustelemisenkin jälkeen ja on muutenkin arvosteleva tai negatiivinen, ärsyyntyneen oloinen teitä kohtaan, niin tottahan tilanne on ihan toivoton. Ei kukaan sellasta kumppania jaksa, miksi edes pitäisi?
Joten mitä odotat? Hyväksy että hän ei ole hyvä kumppanina ja ilmeisesti aika pahantuulinen isänäkin. Ala miettimään onko sun parempi erota.
Minäkin sain aikanaan puolisoltani palautteen juuri tekemisistä. Meillä myös mies istui kaikki vapaa ajat koneella/puhelimessa ym. Siivous tapahtui harvoin. Osallistuminen oli minimaalinen. Minä vaimona työn lisäksi hoidin muksut kotityöt. Mutta eihän puoliso tätä nähnyt. Hänen mielestään se mitä tein oli huonoa jälkeä. Kun pyysin näyttämään missä se huono jälki on oli naurettavaa. Tajusin siinä vaiheessa että olin itse antanut sen tilanteen mennä siihen. Kun käytiin läpi kunnolla mitä olemme tehneet ja kuinka usein nolotti kovasti kun ei voinut vastetta antaa tekemisillään. Ensin se siis haki minusta syyllistä asiassa kunnes viimein myönsi oman laiskuutensa. Ihaninta oli myös se että ensin sanoi kun korjannut autosi niin siinä tarpeeksi. Ahaa eli kotityöt voi jättää kun harvakseltaan joutuu eteeni tekemään jotain. Kun yhdessä sovittiin kumpi tekee ruuat kumpi menee kaupaan että hoitaa lapset lähti se sujumaan silloin. Monesti mies on itse sokea eikä edes älyä istuneensa tuntikausia ja koneella. Nyt asiat kunnossa kun sovittiin tietyt illat ovat kone vapaita.
"Minä vaimona työn lisäksi hoidin muksut kotityöt. Mutta eihän puoliso tätä nähnyt. Hänen mielestään se mitä tein oli huonoa jälkeä"
Jos oma mieheni olisi noin nuija, eroaisin. En voisi arvostaa miestä, joka ihan itse ei näe omaa vaikutustaan parisuhteessa. Naurettavaa ja surkuhupaistakin on auton korjaaminen (tai auton ajaminen, kuten olen kuullut) riittäisi panoksena osallistumisesta perheen toimiin ja kotitöihin.
Minun vaimoni vetää herneen nenukkaan esim. siitä kun puen lapselle "väärät" vaatteet päälle päiväkotiin. Vaimon mielestä pitäisi olla sävy sävyyn, ei voi laittaa raitaa eikä ruutua sekaisin jne. Me tytön kanssa ollaan sitä mieltä, että tyttö pukee päälleen ne mistä sinä aamuna sattuu pitämään. Minulle ja tytölle riittää että hänellä on siistit, olosuhteisiin sopivat vaatteet, mutta jostain syystä vaimon pitää natista tästä toistuvasti.
Samaten tuo ruokapuoli on meillä ollut monesti kiistan aiheena. Minä kuntoilen ja teen terveellistä ruokaa, vaimo vetää joka päivä kaikenlaista hyvää. Enkä ymmärrä miksi vaimon on pakko ostaa tytölle karkkia samalla kun ostaa itselleenkin. Vaimo miettii minuuttitolkulla karkkihyllyn ääressä, mitä otetaan, kyselee tytöltä tykkäätkö sinä tästä, mitä jos otettaiskin noita, tyttöä ei edes kiinnosta mitkään karkit. Olen yrittänyt sanoa, että osta karkkia silloin kun käyt yksin kaupassa, mutta älä opeta lasta karkin syöntiin kun tyttöä ei karkit yhtään kiinnosta. Ei mene perille.
Minä olen meidän perheessä se siistein, tavaroilla on omat paikkansa, en tykkää sotkuista.
Tyttö on tullut minuun, laittaa pyytämättä lelunsa paikoilleen ja vaatteetkin osaa laittaa likapyykkikoriin illalla riisuessaan.
Vaimon jälkiä saa olla aina siivoamassa, nytkin näkyy olevan hänen eiliset työvaatteet tuossa metrin päässä tietsikan vieressä tuolilla mytyssä. Olen vuosien saatossa todennut, että minun on helpompi viedä ne itse siitä pyykkikoriin, siihen ei mene kuin alle puoli minuuttia, nalkuttamiseen menisi paljon pidempi aika. Muita siisteyteen liittyviä: vaimon kahvikuppi on kestona aina keittiön ruokapöydällä, minun mukini aina tiskattuna kaapissa. Samaten vaimolta jää hyvin usein ruokalautanen syönnin jälkeen tiskipöydälle, ei mene automaattisesti astianpesukoneeseen. Minä ne astiat koneeseen laitan olipa ne kenenkä jäljiltä tahansa.
Mutta tällainen hän oli jo seurusteluaikana, ei nämä piirteet ole minulle uutena asiana tulleet eteen. Ja kyllä, myönnän että välillä ärsyttää, mutta minkäs teet, jos nalkutan asiasta, seksiä ei sinä iltana tipu.
Omien kokemusten pohjalta olen sitä mieltä, että minun kannattaa joustaa näissä pikkujutuissa, muuten meidän parisuhteesta ei tulisi yhtään mitään.
Laitappa ne vaimosi vaatteet isoon roskapussiin ja se johonkin nurkaaan ja niitä kun keräät vaikka kuukaiden niin vaimosi rupeaa ihmettelemään missä vaatteet ovat ja sitten kerrot niin voi oppia korjaamaan jälkensä. Sama homma lautasissa eli keräät ne johonkin etkä laita niin koneeseen ja sitten kun laitaset loppuu niin huomaa että pitäisi tehdä jotain. Miksi olet noin uusavuttoman ja laiskan naisen ottanut,.
Niin. Tuossa nyt on toisinpäin, mies on "siistimpi" kuin vaimonsa. Loppujen lopuksi ei ole kyse siisteydestä ja järjestyksestä, vaan valtataistelusta.
Kaikenlaisia vastauksia.
"Istutte alas ja katsotte toisianne silmiin ja plaa plaa." Entä jos se toinen ei istu?
Perusongelma on se, että yhteen menee kaks erilaista ihmistä. Ja aika usein on niin, että ne erilaisuudet ei ole muutettavissa. Yritystä voi olla, mutta tulos ei vakuuta.
Kaikki miehet ei vaan yksinkertasesti halua hoitaa vauvaa. Se on rasittavaa ja vaativaa. Tehköön äiti, sehän sen synnyttikin. Osaakin paremmin ja saa osatakin. Leikki-ikäisen kanssa mies jo viitsiikin paremmin, mut silloinkaan useimmiten ei tee sitä hoitamista, vaan ottaa vain sen hauskuuden asiasta. Jo lapsen potalle laittaminen on äidin homma. Tai pukeminen. Muistan kun piti johonkin lähteä sillon kun lapset oli pieniä. Mies seisoo pihassa ja hoputtaa, kilistelee auton avaimia. Minä juoksen ees taas, puen lapsia ja haalin niille tavarat ja muut tarvittavat mukaan, katson että kaikki on varmasti mukana ja kunnossa ja sitten kun viimein pääsen laittamaan itseäni lähtökuntoon, mies tulee sisälle huutamaan että mitä sä vielä viivyttelet.
Mielenkiintonen ton miehen kirjoitus ; kestää tollasen vastaavanlaisen naisen, kun saa siltä seksiä.
Naisille se seksin saaminen ei ole yhtä tähdellistä. Joten ei ihme, että naiset sen eronkin useammin ottaa. Harva nainen jää huonoon liittoon pelkästään seksin takia. Ilmankin voi olla ihan hyvin, jos arki on liian väsyttävää, ja muutenkin.
""Istutte alas ja katsotte toisianne silmiin ja plaa plaa." Entä jos se toinen ei istu?"
No niinpä!
Vastausten perusongelmana on se, että kehotetaan tekemään jotain sellaista mikä nyt ei ainakaan onnistu (tämä oikeastaan pitäisi tietää ihan normaalilla ihmistuntemuksella). Unohdetaan se tosiasia, että kumppani on erillinen aikuinen ihminen, ei häntä voi pakottaa tekemään mitään vastoin tahtoaan. Lapset tietysti voi. Kuten tuo edellinen komento "istutaan alas ja plaa plaa" toimii kyllä lasten kanssa, etenkin pienten lasten. Toisaalta en edes halua pakottaa kumppaniani tekemään mitään sellaista, jota hän ei ihan vapaaehtoisesti tee. Sehän olisi sairasta, tai epätervettä kuten sanonta nykyisin kuuluu. Parisuhteessa tarvitaan molemmin puolista hyvää tahtoa ja yhteistyötä, suhteellisuuden- ja tilannetajua. Suhde ei toimi, jos toinen irtisanoutuu hoitamasta esim. lapsia autoon. Tai ehkä se toimisi, JOS kyse olisi vain tästä laiminlyönnistä. Yleensä vain laiminlyöntejä ja irtisanoutumisia eri asioista tuppaa tulemaan kokonainen sarja. Sitten irtisanoutuja ihmettelee miksi toinen on niin kireä ja seksikään ei luista.
Vastaavasti miksi perheenäiti lähtee nuoremman miehen/rakastajan matkaan ja hylkää lapsensa ja miehensä.ja yrittää vielä jälkeenpäin väkisin takaisin.
No tekeepä tuota miehet varmaan vielä enemmän. Lähtevät nuoremman rakkauden perään. Sitten myöhemmin huomaavat, voi jee, menetinkö perheeni, ja pyrkivät takaisin. Kaikenlaista tapahtuu, niin se on.
Sekö olis parempi, että vaimosi lähtisi ysikymppisen impotentin matkaan. Taitaa olla kyse vaan omasta heikosta itsetunnosta. Sitäpaitsi, jos vaimoaan on kovasti rakastanut niin eikö toivo hänelle kaikkea parasta vaikka sitten sen mehevän, nuoren seksipedon, jos vaimo sellaisen haluaa ja rakkautta on päästää irti, päästää vaimo menemään ja haluta hänelle hyvää. Kliseitä ja helppo toteuttaa, eikös.
Ja sehän onkin normaalia, kun isä lähtee nuoremman naisen matkaan ja hylkää lapsensa?
Itse kyllä kannattaisin paheksumisen sijaan asian pohtimista. Miksi lähti? Miksi haluaa palata? Se auttaa ymmärtämään elämää ja ihmisiä. Paheksunta ja arvostelu puolestaan ei johda mihinkään, tulee seinä heti vastaan.
"Sekö olis parempi, että vaimosi lähtisi ysikymppisen impotentin matkaan"
:D (harvinaisen hauskaa herkkua).
Joo tuo oli kyllä hauska!
Vaikka toisaalta tiedän impotentteja ikämiehiä jotka ovat miehekkäämpiä tosimiehiä kuin jotkut nuoremmat seksinpuutteessa riutuvat törkypuheiden puhujat jotka erehtyvät luulemaan että mulkku tekee miehen.
Ei muuten tee mulkku miestä, miehekkyys on yläpäässä, korvien välissä.
Osa tykkää vanhemmista ja osa nuoremmista miehistä. Itse olen sen verta leikkisä luonteeltani aina ollut, että oman ikäiset tai jonkun veraan nuoremmat vetoaa tai on vedonnut, eihän nelikymppiset naiset oo minkään verosia enää. Itse en parisuhdetta hylkäisi enkä lähtisi suhteesta impotenttiuden vuoksi (seksuaalisesti toisen voi tyydyttää muutenkin), mutta olis vaikee kuvitella tässä iässä aloitettavan suhteen olevan sellainen, jossa seksi ei toimisi. Niin ja edelliselle: ne törkypuhuja nuoremmat miehet voi olla just niitä impotenttejä.
Kannattaa miettiä enemmän miksi itse suostut tuohon; vastuuseen kaikesta? Mies elelee siivelläsi. Sinua käytetään hyväksi. Tee siihen stoppi. Ilmeisesti mikään muu ei enää auta paitsi ero.
Apn tekstiä kun lukee, tulee mieleen että, ei ne kovinkaan puhtaat nuo apn jauhotkaan ole.
Jos mies muuttuu yhteisen elämän aikana mukavasta ja ihanasta tyypistä täysin päinvastaiseksi paskaksi ihmiseksi, olisi hyvä miettiä mikä se aloittajan oma rooli miehessä tapahtuneessa muutoksessa on.
En tiedä ap:n tilannetta, mutta vastaisin silti tähän syytmolemmissa kommenttiin, että syyt ei välttämättä ole molemmissa ja puhun kokemuksella. Lasten syntymä tuo liittoon viimeistään aina mukaan jotain myös lapsuuden perheestä ja kokemuksista sieltä. Siellä voi olla monenmoista huonoa kokemusta epäempaattisuudesta, kontrolloinnista ym. ja lisänä vielä oma luonne. Asioita voi yrittää työstää, mutta joillekin se voi olla äärettömän hankalaa ellei jopa mahdotonta. Sen verta toinen puoliso voi tietenkin vaikuttaa, että hänen ominaisuutensa voi vahvistaa toisen huonompia piirteitä, pelkoja ym. Tuollaisten ihmisten elämä yhdessä on silloin vain kovaa työtä ja melko varmasti johtaa eroon, ihmiset voi olla toisilleen sopimattomia ja joku ihminen voi tietysti olla kaikille sopimaton.
Ei mukavuudenhaluun tarvita mitään "toisen puolison omaa roolia tapahtuneessa muutoksessa."
Meillä kun meni hyvin, niin anoppi oli sitä mieltä, että se johtui siitä kun mulla oli niin hyvä mies. Mutta kun meni huonosti, niin se johtui siitä, että minä olin paha nainen.
Ihmettelen, kun niin monet naisihmiset käyttää tätä samaa logiikkaa, oli kyse kenestä tahansa. Naiset on naisille susia. Ainahan naista syyllistetään, naiset itsekin toisiaan. Onko nää miehet niin merkittäviä, että niiden paskamainen käytöskin täytyy selitellä naisen syyksi?
Perhe-elämä ei vaan kaikista ole kivaa ja omahyväiset ihmiset pyrkii luistamaan siitä kaikin tavoin, jättää velvollisuudet toiselle osapuolelle eikä kykene keskustelemaan rakentavasti. Useimmiten nämä on miehiä.
Mutta naisen syyhän se tietysti on, niinpä. Naisen syy on jopa sekin, että tämä hoitaa hommat, kun toinen ei eväänsä heilauta. Jättämällä tekemättä ei muuta kuin siirtää niitä eteenpäin. Ei mies siihen lattialuuttuun tartu, jos se ei sitä huvita, kiukuttelee vaan, että kun akka ei edes osaa huusholliaan hoitaa. Ja äiteensä säestää.
Kantsii miettiä, millaisessa liitossa sitä elää. Joko sopeutuu siihen tai ei. Jaksaa niin kauan kuin jaksaa. Tervetuloa tosielämään. Ihanneihmisiä ei ole olemassa, mutta pahimmista tapauksista voi sentään erota.
minua ihmetyttää tässä aloituksessa ekaks tuo lasten tuleminen. Aloittajalle - tuli - ensin yksi lapsi ja sitten vähän ajan päästä toinen. Hallooo!!! miten niin tuli, pettikö ehkäisy 2 kertaa, otitteko kasvattilapsia vai mistä ne ykskaks teidän elämään tuli? Jos ne on teidän ihan itte tekemiä, niin kai se mies oli siinä kimpassa mukana ja halus omat kersat myös?
Lapset eivät tule mistään, niitä tehdään, niitä halutaan ja tehdään, mutta hyvin harvalle ihmiselle tulla tupsahtaa kersa taivaasta neitseellisesti!
Jos mies oli ekan lapsen kanssa niin isää niin isää, niin miksette jatkaneet samalla linjalla, mies olisi jäänyt vanhempainvapaalle koko aikasesti ja sinä olisit käynyt töissä.
Jos tuo isävaihe kesti vaan muutaman viikon tai kuukauden ekan kanssa, niin miksi toinen kersa heti perään? Luulis että mies olisi sanonu, että en haluu toista lasta nyt heti.
Jos tuo niin isää niin isää vaihe kesti kuiteski vuoden tai kaks, niin kai sitä nyt vois kysyy mieheltä, että miks hän nyt on niin helevetin kiukkuinen ja kärttyinen omille lapsilleen? Jos sillä niitä isän tunteita joita sillä silloin oli ekan lapsen syntymän aikaan on tippaakaan jäljellä, niin luulisi että se tollaseen kysymykseen osaa vastata!
Kai nyt aikuinen mies osaa kertoo miksi kiukuttelee, miksi ei osaa enää kohdella lapsiaan asiallisesti ja rakastavasti ja miks ei halua tehdä enää mitään yhteistä teidän kanssa. Jos ei osaa sanoo mikä hänen mielestään teidän väleissä hiertää, niin varmaan teidän on paras erota. Mutta se on satavarmaa, että nalkuttamalla ja syyttelemällä tuosta sotkusta ette selviä. Lasten kannalta teidän olis parempi puhuu silleen niinku aikuiset ihmiset, asiallisesti.
Lapsia ei myöskään niin vain tehdä halutessa, lapsia saadaan ja sekin kannattaisi muistaa!