Väistötila

Tuntuu, kuin tämä sana "väistötila" olisi aivan viime aikoina yleistynyt. Vaikka olen ollut rakennusalan toimijoita, en muista, että koskaan olisin ollut rakentamassa jotain tilaa, joka olisi väistämistä varten valmistettu.

Onkohan tässä kyse samasta asiasta, josta aiemmin käytettiin ilmaisua "väestötila" tai "väestösuoja"?

Miten helkkarissa tuollainen sanakummajainen, kuin "väistötila" on päästetty yleiseen käyttöön? Onkohan siinäkin kyse joskus yleistymään päässeestä kirjoitusvirheestä tai suuhun paremmin sopivan muodon tahallisesta yleistämisestä, kuten siinäkin parin viime vuosikymmenen aikana yleistyneessä "pommiin nukkumisessa" sen alkuperäisen ja oikean "ponniin nukkumisen" sijaan?
212830
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Onkos se väistötilallinen millaisen maan viljelijä? Vai minkä näköisiä elukoita pitänee?

Äänestä
  • ”Kivistä takamaata tässä s-tana viljellään”, olisi voinut vastata joku entinen pientilallinen Kannakselta, sittemmin väistötilallinen Suomessa.

    Jukolan veljekset muuttivat väistötilallisiksi Impivaaraan. Elukat heillä olivat väistyvää sorttia: suomenhevonen, kyyttö ja pystykorvahalli. Korven eläimet taas väistivät metsämiehen pyssyä, jos taisivat.

    Äänestä

Alkamatta kinaamaan mistään alkuperäisestä ja oikeasta kerron meidän perheestämme ,kuinka isältäni aikoinaan kesti monta vuosikymmentä oppia käyttämään oikeaa sanaa "vihta".
Asuin 30 vuotta paikkakunnalla, jossa oli sanonta "selvä pyy, sanoi Kukkola käkeä" vaikka oikea sanonta on "selvä pyy, sanoi Mannila varista".

Äänestä
  • Saunottaessa täytyy muistaa oikea marssijärjestys:

    Ensin saunotaan, sitten syödään vasta.

    Äänestä

Aloittaja ei ole ilmeisestikään suorittanut asevelvollisuuttaan epäsuoran tulen yksikössä. Muutoin hänelle olisi tullut tutuksi termi väistöasemat, joihin väistetään, kun varsinaiset asemat tulevat käyttökelvottomiksi vihollisen tulituksen tai hyökkäysten takia.

Samalla tavalla väistötiloihin väistetään, kun varsinaiset tilat tulevat käyttökelvottomiksi esimerkiksi sisäilmaongelmien takia.

Äänestä
  • Oikeassa taidat olla tuossa varusmiesasiassa. En ainkaan enää muista niitä armeijan termejä. Kiväärimiehiä olen.

    Mutta onko se väistötila sama tila, mitä aikanaan kutsuttiin väestösuojaksi? Väestösuojiahan piti menneinä aikoina rakentaa suuremmissa kaupungeissa kerrostaloihinkin.

    Äänestä

  • TaleHaversukki kirjoitti:

    Oikeassa taidat olla tuossa varusmiesasiassa. En ainkaan enää muista niitä armeijan termejä. Kiväärimiehiä olen.

    Mutta onko se väistötila sama tila, mitä aikanaan kutsuttiin väestösuojaksi? Väestösuojiahan piti menneinä aikoina rakentaa suuremmissa kaupungeissa kerrostaloihinkin.

    Nyt kyllä sekoitatat – tahallasi – kaksi termiä 'väestö', mikä tarkoittaa tietyllä maantieteellisellä alueella elävää ihmispopulaatiota, ja 'väistö', mikä tarkoittaa sivuun tai syrjään siirtymistä.

    Väistötila voi tietysti olla mikä tahansa käypä tila, joskus myös väestönsuoja.

    Äänestä

  • "Nyt kyllä sekoitatat – tahallasi – kaksi termiä 'väestö',.."

    No, enkä sekoita. Minulla on mielestäni aivan selvä muistikuva, että menneinä vuosikymmeninä näitä kellarikerroksissa sijaitsevia "pommisuojia" kutsuttiin väestösuojiksi, eikä väistötiloiksi tai-suojiksi.

    Jos näin ei ole, silloin minun on täytynyt ensi kerralla lukea sana huolimattomasti ja se on sitten jäänyt kummittelemaan.

    -------

    No, sitten kesken kirjoittamisen löysin Wikipediasta seuraavan tekstin: "Väestönsuoja on erityinen tila tai rakennus, joka on tarkoitettu suojaamaan väestöä mahdollisen kaasu- tai myrkkyvuodon, aseellisen hyökkäyksen kuten sodan, radioaktiivisen laskeuman tai muun vastaavan uhatessa."

    Se ei siis ollut "väestösuoja", vaan "väestönsuoja".

    Olen edelleen sitä mieltä, että tämä "väistötila" on ilmaisuna hoopo tai aiemmin mainitsemani/epäilemäni virhetulkinnan tuloksena syntynyt.

    Äänestä

  • Olisit nyt tutkinut sitä Wikiä laajemminkin:

    https://fi.wiktionary.org/wiki/väistötila

    Väestö ja väistö on kaksi eri termiä kuten siika ja sika ovat kaksi eri eläintä. Olet itse todennäköisesti niitä harvoja , joka olet sotkenut väestön ja väistön keskenään.

    Äänestä

  • "Olet itse todennäköisesti niitä harvoja , joka olet sotkenut väestön ja väistön keskenään."

    Joo, niin muuten taitaa olla.

    Sanat ovat niin toistensa kaltaisia ja samaan asiayhteyteen, eli suurempiin kiinteistöihin liittyviä, että aloin epäillä niiden jotenkin kielenkäytössä sekoittuneen.

    Monien, yllättävää tarvetta vaativien tilankäyttöjen, harrastustoimien ja varastointikysymysten yhteydessä puhuttiin ennen paljon juuri tästä väestönsuojasta -- ja sitten lakattiin puhumasta. Ehkä niitä samoja tarpeita alettiin tyydyttää ja samoja tiloja hyödyntää myös tämän väistötilaa koskevan käsitteen alaisuudessa ja tarkoituksessa.

    Mutta tulipahan pienen riehumisen jälkeen tämäkin asia selväksi...

    Äänestä

  • Väistötilassa ovat kaikki, jotka yrittävät väistää wikipediallisen todellisuuden epäväistämistä.

    Äänestä

  • TaleHaversukki kirjoitti:

    "Olet itse todennäköisesti niitä harvoja , joka olet sotkenut väestön ja väistön keskenään."

    Joo, niin muuten taitaa olla.

    Sanat ovat niin toistensa kaltaisia ja samaan asiayhteyteen, eli suurempiin kiinteistöihin liittyviä, että aloin epäillä niiden jotenkin kielenkäytössä sekoittuneen.

    Monien, yllättävää tarvetta vaativien tilankäyttöjen, harrastustoimien ja varastointikysymysten yhteydessä puhuttiin ennen paljon juuri tästä väestönsuojasta -- ja sitten lakattiin puhumasta. Ehkä niitä samoja tarpeita alettiin tyydyttää ja samoja tiloja hyödyntää myös tämän väistötilaa koskevan käsitteen alaisuudessa ja tarkoituksessa.

    Mutta tulipahan pienen riehumisen jälkeen tämäkin asia selväksi...

    Kyllä niitä ennen sanottiin väestönsuojiksi. Joku sitten vissiin ei ole osannut lukea ja tämä naurettava väistötilavillitys on lähtenyt laajenemaan.

    Äänestä

Kun väki kokoontuu väentupaan nauttimaan väkijuomia, saattaa jollakulla tulla piankin tarvetta siirtyä väistötiloihin. Sanonnan mukaanhan pidot paranevat väen vähetessä, mutta väistäminen saattaa olla viisasta väestömäärän ilmeisestä vähenemisvaarasta johtuen.

Äänestä

Tuli tuossa mieleen, että tulevassa sotessakin puhutaan väestövastuusta. Tuleeko toteutuksesta kuitenkin väistövastuu, eli asiasta vastaava väistelee vastuutaan parhaansa mukaan?

Äänestä

Koko nimitys väistötila on aivan naurettava. Luultavasti kepulaisten keksintöä kun edustajien piti talsia piiloon kun eduskuntataloa rempattiin. Ilmaantui samoihin aikoihinkin lehtien palstoille ja kaikenkarvaisten asiantuntijoiden vakiosanaksi radiossa ja tv:ssä.

Äänestä

Ennen mentiin evakkoon, myös esimerkiksi putkiremonttia.

Äänestä
  • Asuin 1970-luvulla kerrostaloyksiössä köyhyyttäni koko putkirempan ajan – ja asuihan tuo parempi puoliskonikin kanssani. Remonttifirma oli järjestänyt 7-kerroksisen talon kellariin asukkaiden ”mukavuudeksi” yhden (1) tilapäis-WC:n rappua kohden! Kylpyammeemme lojui rempan ajan keskellä asuinhuoneen lattiaa. Julkisten tilojen vessat, ystävien suihkut ja uimahalli saunoineen ehtivät tulla kovin tutuiksi.

    Kun viimeksi tsekkasin, mitä tuolle kämpälle kuuluu, havaitsin sen olevan erään yhtiön omistuksessa – yhtiön, joka antaa kalustettuja kämppiä sikahintaan vuokralle mm. putkiremonttipakolaisille, komennusmiehille ja huono-osaisille, joiden asumisen kustantaminen kuuluu kaupungin velvoitteisiin. Eräänlainen väistötila siis.

    Äänestä

"Väestö ja väistö on kaksi eri termiä "

Näinhän se on. Normaali autoilija vaistää väkeä. Muutama radikalisoitunut on väestänyt kuorma-autolla.

Äänestä

Minä veikkaan että väistötilan keksijällä on aivot olleet väistötilassa silloin kun järkeä jaettiin.

Äänestä

Väestönsuojia ne ennen oli. Jonnet ei vaan muista. Tai jos on kyseessä vanhempi kaarti joka ämpyilee vastaan niin sitten on jo muistisairaudesta kyse. Tai jos ei ole koskaan osannut lukea niin sekin voi selittää. Faktojen kieltämisille voi olla lukuisia terveydellisiä ongelmia. Mielenterveydellisiä tai muita.

Äänestä

Siitä, kun tutustuin asevelvollisuusaikanani väistö-termiin, eli väistöalue tai -asemat, alkaa olla viisikymmentä vuotta. Siksi ymmärsin asian heti, kun luin jostakin jonkin toiminnan väistötiloista.

Tosin en nyt muista milloin ensimmäisen kerran tutustuin väistötilat-termiin, koska pidin termiä jo silloin itsestäänselvänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TaleHaversukki kirjoitti:

Tuntuu, kuin tämä sana "väistötila" olisi aivan viime aikoina yleistynyt. Vaikka olen ollut rakennusalan toimijoita, en muista, että koskaan olisin ollut rakentamassa jotain tilaa, joka olisi väistämistä varten valmistettu.

Onkohan tässä kyse samasta asiasta, josta aiemmin käytettiin ilmaisua "väestötila" tai "väestösuoja"?

Miten helkkarissa tuollainen sanakummajainen, kuin "väistötila" on päästetty yleiseen käyttöön? Onkohan siinäkin kyse joskus yleistymään päässeestä kirjoitusvirheestä tai suuhun paremmin sopivan muodon tahallisesta yleistämisestä, kuten siinäkin parin viime vuosikymmenen aikana yleistyneessä "pommiin nukkumisessa" sen alkuperäisen ja oikean "ponniin nukkumisen" sijaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu