Hyvät Suomi24 -keskustelijat. Olisi korkea aika virittää julkinen keskustelu talviolympialaisten järjestämisestä Helsingin ja Lillehammerin kesken, kuten 1990-luvulla 25 vuotta sitten jo yritettiin. Ei voi olla niin, että Eurooppa, tuo olympialaisten ja varsinkin talviurheilun kehto ei saa ainuttakaan hakijaa mukaan.
Tilanne on hälyttävä, sillä mahdollisia hakijoita ovat käytännössä Lillehammer joko yksin tai muiden norjalaiskaupunkien kanssa mikä ei onnistunut Oslon tapauksessa päättyen katastrofaaliseen vetäytymiseen lokakuussa 2014. Eikä Sveitsin Sioninkaan tilanne hyvää heiluta sillä maan hallinto venyttää lopullista päätöstään taloudellisesta tuesta hankkeelle. Turkin Erzurumin on turha toivoa yhtään mitään koska se on täysin presidentti Erdoganin yritys huijata KOK:ta, eikä se kuulu oikeasti edes Eurooppaan ollen sitä vain hallinnollisesti ei maantietellisesti sijaiten lähellä Kaukasusta.
Täten Suomen on autettava Norjaa, vaikka Tukholmassa on vireillä olympiahankkeen mahdollinen uudelleenelvytys, vaikka sosiaalidemokraattinen puolue onkin vetänyt tukensa pois huhtikuussa 2017. On oletettavaa, että Norjan kokoomus eli Höyre pääministeri Solbergineen kaataa taas kaikenlaiset yritykset olympiakisoista, mutta jos hanketta johtaisikin Suomi bisneshullun, Solbergin tapaan paikallisen kokoomuksen kansanedustajana toimineen Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren ja keskustalaisen pääministerimme Juha Sipilän tahtipuikoilla.
Kisat järjestettäisiin siten, että Suomi pitää kaikki ne lajit itsellään joihin uusia suorituspaikkoja ei tarvitse tehdä sen lisäksi mitä muihin käyttöön on suunniteltu eli esim. Tampereen, Turun ja Helsingin uudet monitoimiareenat jotka avattaneen juuri vuoteen 2026 mennessä. Ne lajit joihin meidän pitäisi rakentaa uutta annettaisiin suoraan Lillehammeriin Norjaan, jossa tarvittavat paikat ovat valmiina ja hyvässä kunnossa 1994 kisoista. Ei uusia kelkkaratoja, pikaluisteluhallia eikä sitä ikuista ongelmaa eli alppihiihdon vauhtilajeihin tarvittavaa korkeuseroa jota meiltä ei löydy.
Tässä vielä kunnon tekstiluonnos taulukostani selityksineen, olkaa hyvät:)
Selitteet (1 per rivi)
Tapahtuma (esim. Alppihiihto, vauhtilajit eli syöksy tai super-G)
Paikkakunta
Kilpailupaikka (se paikka missä kilpailu tapahtuu)
Ylin katsojamäärä (siis kuinka paljon katsojia voidaan päästää istumapaikoille/stadion)
Avajaiset ja Päättäjäiset
Töölö, Helsinki, Suomi
Helsingin olympiastadion
35,000
Alppihiihto, vauhtilajit, Freestylen ski cross/Lumilautacross
Ringebu, Oppland, Norja
Kvitfjellin hiihtokeskus
15,000
Alppihiihto, tekniikkalajit, Freestylen/Lumilauta Slopestyle/Halfpipe
Öyer, Oppland, Norja
Hafjellin hiihtokeskus
30,000
Ampumahiihto
Lillehammer, Oppland, Norja
Birkebeinerenin hiihtostadion
15,000
Curling
Tapiola, Espoo, Suomi
Espoon Areena
5,000
Freestylen hypyt ja Lumilautailun Big Air
Lillehammer, Oppland, Norja
Lysgårdsbakkenin hyppyrimäet
15,000
Freestylen kumpareet ja Lumilautaparisuurpujottelu
Lillehammer, Oppland, Norja
Kanthaugenin freestylekeskus, Norja
15,000
Jääkiekko, Suomen ottelut (A-lohkot), pudotus-, sekä mitalipelit
Pasila, Helsinki, Suomi
Helsingin areena
12,000
Jääkiekko, Norjan ottelut (N B ja M C-lohko) ja osa pudotuspeleistä
Lillehammer, Oppland, Norja
Håkons Hall -jäähalli
10,000
Jääkiekko, muut miesten ottelut (lohko A/B 9 ottelua), sijoituspelit
Tampere, Pirkanmaa, Suomi
Tampereen keskusareena
12,000
Jääkiekko, muut naisten ottelut (lohko A/B 9 ottelua), sijoituspelit
Turku, Varsinais-Suomi
Turun monitoimiareena
10,000
Kelkkailu
Fåberg, Oppland, Norja
Hunderfossenin olympiarata
5,000
Pikaluistelu (pitkä rata)
Hamar, Hedmark, Norja
Vikingskepet -halli, Norja
10,000
Pohjoismaiset hiihtolajit
Lahti, Päijänne, Suomi
Salpausselän urheilukeskus
45,000
Short Track ja Taitoluistelu
Töölö, Helsinki, Suomi
Helsinki Garden -halli
10,000
142 urheilutapahtumaa (40 tapahtumaa lisää vuodesta 2018)
12 paikkakuntaa, 2 maata
15 kilpailupaikkaa
myydyt liput (päivässä max/kokonaismäärä max)
244 000/3 464 000 lippua
Ja lopuksi. Jos ja kun Eurooppa äänestää 2026 olympiahaut pihalle vaihtoehdoiksi jäävät käytännössä Yhdysvalloista Denver, Las Vegas tai Salt Lake City (isäntä 2002), Calgary, joka mahdollisesti myös Vancouverin kanssa Kanadasta (isäntä 1988), Sapporo Japanista (isäntä 1972) ja ainoa todennäköinen ensikertalainen Almaty (ent. Alma-Ata) Kazakhstanista, jossa ihmisoikeudet ovat valitettavasti hieman toissijainen juttu, kuten Kiinassakin. Kyllä 2026 kilpaillaan olympiamitalesta keinolla millä hyvänsä, mutta Euroopan tilanne on kurja koska kansanäänestykset ovat aina kaataneet jokaisen olympiahankkeen mihin sitä on käytetty. KOK voi toki tehdä taas tuplapäätöksen ja myöntää toiseen maanosaan 2026 ja toiseen 2030 kilpailut, mutta käytännössä vain hätätilanteessa sama maanosa voisi saada molemmat.
Talviolympialaiset 2026 Suomeen tai ne lopetetaan
4
1129
Vastaukset
- Insernööri
Ei missään tapauksessa! Sairasta kerskarakentamista muutaman päivän kisoja varten. Oikeasti ne olympialaiset, molemmat kesä- ja talvikisat samoilla areenoilla jotka jo rakennettu. Tuollaisessa rakentelussa on vain häviäjiä, ei tuota niin paljon rahaa kuin mitä rakenteisiin sijoitetaan. Lontoon olympialaiset niin laadukkaat, että niissä puitteissa voi pitää useat muutkin kesäolympialaiset.
Talvikisat myös entisiin kisakaupunkeihin. Turha rakentaminen syö myös luonnonvaroja.
Järki voittakoon tässä asiassa. Ei kisoja köyhään Suomeen. - V.A.Ippa
Olen erimielta. Tavli-Olympialaiset pitaa jarjestaa
Afrikassa. Yhta hoopoa kuin jarjestaa ne Etela-Koreassa. Kenialaiset hiihtaa kovimpaa! - ihankeskenään
Kenukit dooppaa tykisti vaan ei ne tässä lajissa Turskille pärjää.
Pitäkööt turskat omat olympiaadit Lilyhammerissaan, omilla manipuloiduilla geeneillään
Björgen ei Lahessa edes hengästynyt vaikka voitti muita minuuttitolkulla, tässä ei ole enää mitään tolkkua - oaretti
Olimpialaiset ovat paisuneet sairaaksi aatteeksi. Aina kun luvataan vähentää lajeja, otetaan 2 - 4 lajia lisää. Miksi suomalaista veronmaksajaa pitää kurittaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2454452Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232899Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412652Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811644Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161528- 501238
- 851164
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031054- 591003
- 45996