Alussa Jumala loi sateenkaaren taivaalle uskollisuudestaan. Nyt tänä lopunaikana piru varasti sateenaarivärit omaan lippuunsa omia tarpeitansa varten, eli näin eksyttääkseen ihmiset uskosta Jeesukseen.
Minua ainakin puisattaa ja pelottaa mennä katsomaankin noita agressiivia ja ärhäköitä ihmisiä. käyvät vielä jonkun kimppuunkin. Ja vielä sateenkaarimessutkin. Siellä ei ole Pyhä Henki läsnä.
Luterilainen kirkko on ajatunut pahoin eksyksiin.
Sateenkaarilipussa eksytyksen henki
12
124
Vastaukset
Älä ole tollo. Ensinnäkään ei ole "lopun aika", ja sateenkaarta ei ole "luotu", vaan se kehittyy sateen ja auringon yhteisvaikutuksesta.
Kauniina se on kuvien ja maalausten kohteena, sekä erään yhtyeen nimi, ja myös seksuaalisten vähemmistöjen värityksenä. Raamatussa se on Israelin ja Jumalan välinen merkki.Jumala laittoi sateenkaaren merkiksi k a i k i l l e ihmisille, ettei Hän koskaan enää hukuta maailmaa vedenpaisumuksella.
- oipoi
Vai silleensä. Aallonpituuksien sironnalla ei sitten olekkaan asian kanssa mitään tekemistä, vaan jumala vain liimailee mielivaltaisesti tarroja taivankanteen.
Hyvä tietysti että on parantanut tapansa. Kaikenkaikkiaan aika vittumainen hahmo se on kyllä ollutkin. oipoi kirjoitti:
Vai silleensä. Aallonpituuksien sironnalla ei sitten olekkaan asian kanssa mitään tekemistä, vaan jumala vain liimailee mielivaltaisesti tarroja taivankanteen.
Hyvä tietysti että on parantanut tapansa. Kaikenkaikkiaan aika vittumainen hahmo se on kyllä ollutkin.Jumala käyttää juuri noita sateenkaareen ilmenemisessä :D
usko.vainen kirjoitti:
Jumala laittoi sateenkaaren merkiksi k a i k i l l e ihmisille, ettei Hän koskaan enää hukuta maailmaa vedenpaisumuksella.
Tollo. Sateenkaari on luonnonilmiö! Aivan kuten sade, tuulet, ja muut.
torre12 kirjoitti:
Tollo. Sateenkaari on luonnonilmiö! Aivan kuten sade, tuulet, ja muut.
No, terve terve Tollo :D
- Poiskeskuudesta
Niin, polvistuako sateenkaaren aikana, miehisen naisen, sateenkaarilipun vai naisellisen miehen eteen..,- vaii eikö polvistuta enää.
Voihan se olla helpompi kohdata erilainen ihminen , kun pitää häntä agressiivisena ja ärhäkkänä. Minusta sinun aloitukseksi on agressiivinen ja ärhäkkä.
Aloittaja kirjoitti: "Minua ainakin puisattaa ja pelottaa mennä katsomaankin noita agressiivia ja ärhäköitä ihmisiä. käyvät vielä jonkun kimppuunkin."<
Kyllä täytyy ihmisen arka olla jos Pridea pelkää. Onko muuten jokin asia jota et pelkää? Ongelmana on ollut, että ärhäkät ja aggressiiviset ihmiset käyvät näiden Pride-kulkueiden kimppuun, kuten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kimppuun ylipäätään. Etkö ole kuplassasi tätä pannut merkille?- HauHauSex
itse olen uskollinen vain omalle koiralle, yhdyn vain lemmikkiini.
- A.Urinko
Uskova kristitty harrastaa kirsikanpoimintaa.Aurinko luo sateenkaaret samoin kuin se on luonnut Jumalatkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Elina Valtosella täydellinen mahalasku Ylen Ykkösaamussa. Ei hallitse alkuunkaan tonttiaan.
Ulkoministerimme Elina Valtosen haastattelu Ylen Ykkösaamussa 25.1.2025 oli jotain niin kiusallista katsottavaa, ettei4713283- 1491506
- 851231
Maisa Torppa
Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL1191114- 2261073
Nainen, haluatko olla haluttava
Miettinyt tässä salaisuutta sun vetovoimallesi. Kaunis? Kyllä. Kiinnostava luonne? Kyllä. Hyvä kroppa? On. Harrastukset,441011Kerro yksi positiivinen kokemus kaivatusta
Voi tunnistaa. Jos ei ole positiivista, voi kertoa negatiivisen. Ne ehkä jää mieleen paremmin.37981Olen niin pettynyt itseeni
Että sait väärän kuvan minusta ja luulit etten ole kiinnostunut ja menit eteenpäin. Miten nyt käy jos vielä haluamme toi40980- 10930
- 102922