Ärsyttää kun monissa ihan uusissa, tietysti huippukokkien, laatimissa ruokaohjeissa vielä tarjotaan vasikanlihaa raaka-aineeksi. Kun sitä ei ole useampaan vuosikymmeneen edes saanut kun ehkä lihatiskiltä mutta nykyään ei ainakaan tavallisilta. Eri asia jos vanha kanttura muuttuu lihapakkaukseen mennessään tai ravintolassa vasikaksi tai jopa häräksi, mutta lihapakkauksessa en tiedä onko saanut edes koskaan vasikanlihaa ostaa?
Vasikanlihahan on parasta mitä moniin leikkeisiin voi käyttää, rakenne ja makutuntuma on jollain tavalla erilainen. Vielä esim. 60-luvulla ei ollut juurikaan näin erikoistunutta lihanaudankasvatusta kun nykyään vaan lypsylehmien poikimat sonnivasikat kuten myös ne lehmävasikat joita ei jätetty itselle teurastettiin kotona hyvin nuorena tai myytiin teuraaksi ja homma kannatti taloudellisestikin jollain tavalla. Tänäpäivänä on ongelmana niin pienestä otuksesta saatava olematon hinta joten siksi kyseistä lihaa ei täällä saa, unohtunutkin on monilta kuluttajilta että kyseessä erilainen liha kun aikuisen naudan.
Ravintolakeittiössä arvostettu raaka-aine oli ns. valkoinen vasikanliha jota saadaan sellaisesta muutaman viikon ikäisestä pikkuvasikasta jota ei ole vielä ruokittu muilla rehuilla kun maidolla ja vain hieman karkearehua saanut lisäksi, ulkomailla tätä lihaa tuotetaan "teollisemmin" jossa äkkimuistikuvani mukaan vasikoita kasvatellaan aika vanhaksi tuolla rehulla ja pidetään hämärässä navetassa jollain lailla tehostaakseen lihan vaaleaa väriä, se ei ole eettistä mutta se alunperäinen vasikanliha mielestäni on hyvinkin. Mutta näillä hinnoilla ja ehkä alkuvaiheeseen kankealla kysynnällä sitä ei saada.
Että kokkeina laittaisin edelleen vain naudanlihan sinne reseptiin...
Vasikanlihasta
8
4252
Vastaukset
- hellitä
Kikka kakkonen ei ärsytä eli laivalippu lahden yli ja jo pääsee vasikka-apajille.
Vaaleaa lihaa, kun en koske broileriin. Raavaan syönti loppui jo alku-elmässä.
Mies saa turnadonsa. Lempiruoka Fransun Tafelspitz
Liemi alkuruokana ja pääruokana viipale lihaa, jonka kanssa monenlaiset lisukkeet kuten paistetut perunat, silputtu ruohosipuli jogurttikastikkeessa, omena-piparjuuriseos- Tallinnasta õuna-mädaroigas sekä muhennettu pinaatti.
Pakaste-kana kiehuu usein painekattilassa ja siitä moneksi.- apukokki
En olekaan vielä perehtynyt Eestin lihavalikoimiin. Meidän kaikkien yhteisenä vastuuasiana on kyllä olla tuomatta sieltä mitään sianlihaa sisältävää tuotetta johtuen afrikkalaisesta sikarutosta jota on siellä, muttei vielä Suomessa.
Naudanlihan pitäisi olla siellä kyllä turvallista. Sen vain olen kuullut virolaisesta kulttuurista etteivät he ainakaan perinteisesti juuri arvosta naudanlihaa vaan kaikki tehdään sianlihasta. Tästä mieltymyksestä johtuu vielä sekin, ettei siellä ole lihanaudan loppukasvatusta juurikaan vaan suurtilojen vasikat kuljetetaan autorahdilla mm. Espanjaan. Kävin erään ryhmän mukana eräällä entisellä kolhoosilla ja sillä reissulla tästä kuulin.
Ja muissa baltianmaissa kierrellessäni en kyllä juuri naudanlihaa nähnytkään, hienoissa ravintoloissa en käynyt vaan juurikin tavallisissa paikallisten paikoissa ja jopa kouluruokaloissa. Latvialaisessa ja Liettualaisessa arkiruokakulttuurissa kaikki uppopaistettu ruoka tuntuu olevan suosittua, Virossa en ole tätä huomannut niin voimakkaasti ainaakaan. Ja varsinkin Liettuassa näkyi olevan kulttuuri tarjota jo aamusta hyvin tuhti, esimerkiksi rahkatäytteisiä blinejä tai lämpimiä kinkku-juustovoileipiä tai peräti oikein peruna-lihapitoinen ateria. Syynä lienee paikallinen kulttuuri ruoka-ajoissa, sillä aamuruualla pitää pärjätä pitkälle päivään ennen seuraavaa lämminruokataukoa. Vastaavaa kulttuuria aamuruuasta esiintyi tosin Suomessakin ainakin maalla vielä 1960-luvulla.
Mutta nämä nyt oli sivuversoja tuohon Tallinnan lihatiskivalikoimaan. Harvinaiseksi herkuksi tosin käy jos pitää sieltä asti vasikanliha hakea.
- uskonkyse
raavaasta muutakin kun lihasoppa
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lentävä_spagettihirviö
http://www.maku.fi/artikkelit/5-parasta-liharuokaa
Keittokirjaa kirjastot pullollaan - Kotikokki62
Vasikanlihaa löytyy monesta hyvin varustetusta kaupasta - itse ostan aina silloin tällöin. Paras lihakastike tai wienerleike syntyy vasikanlihasta.
Esim Ruoholahti CM myy lähes poikkeuksetta aina vasikanlihaa eikä ole mikään poikkeus, tiedän monta muutakin kauppaa jotka myyvät. Toki otan kotimaista jos on tarjolla. - kalle_vasi
Aito Wieninleike aina vasikkaa, ja lempparini Itavallasta Tafelpitz https://meanwhileinlongfield.com/2012/08/27/tafelspitz-itavallan-todellinen-klassikkoruoka/
Saltimbocca alla Romana
Vasikan noistit
perhemme perinneruoka tilli i/piparjuuri liha ja raaka-aine aina vasikka.- Ville.Eerola
Lihatiloilta saa esimi rekojakelu , kukaan viisas ei edes kaupoista osta, vaan korkeintaan kauppahallista
- kalleKumihanska
Mitä tarkoitat huippukokeilla? Jos tarkoita Sukulaa, sitä tatuoitua kusipääpelleä Björkiä vai mikä se oli, Aihista ja mitä niitä nyt on? Ne ovat julkkiskokkeja eivätkä HUIPPUKOKKEJA. Riittämätön hygienia todistaa tämän.
- Anonyymi
Ja höpöhöpö. Täällä wannabe-kokki tilittää, kun ei itse pysty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?631271Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11900Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75825Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.87702- 53644
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt37589Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46574Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot121536Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43523