Olen kerran kieltäytynyt tarjotusta työstä

Tällä palstalla on puhuttu paljon, miksi ihmiset kieltäytyvät tarjotusta töistä ja ihmetelty, miksi ihmiset eivät ota tarjottua työtä avosylin vastaan vaikka pakotettaisiin. Olen minäkin kerran kieltäytynyt tarjotusta työstä. Muuten olisi toki kohtuu hyvää työpaikkaa kevannut hakeakkin, määräaikainen vaikka 7 ja puolen tunnin työpäivät. Mutta omaa autoa ja ajokorttia ei itsellä ole, ja työmatkaan olisi linja-autolla kulunut suuntaansa kaksi tuntia. Työn ja työmatkan lisäksi ei paljoa muuta olisikaan ehtinyt tehdä kuin töistä päästyään nukkua yön yli kotona ja sitten aamuyöstä lähteä taas heti töihin jotta työpaikalle ehtisi aamuksi. Rekrytoijalla ei kaiketi asian suhteen ymmärrystä riittänyt, kun kiehui kiukusta punaisena. Tosin, en minä sitä työpaikkaa olisi silloin muutenkaan saanut, sillä ehdoissa vaadiittiin voimassa olevaa ajokorttia.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


KerranTyöstäKieltäytynyt kirjoitti:

Tällä palstalla on puhuttu paljon, miksi ihmiset kieltäytyvät tarjotusta töistä ja ihmetelty, miksi ihmiset eivät ota tarjottua työtä avosylin vastaan vaikka pakotettaisiin. Olen minäkin kerran kieltäytynyt tarjotusta työstä. Muuten olisi toki kohtuu hyvää työpaikkaa kevannut hakeakkin, määräaikainen vaikka 7 ja puolen tunnin työpäivät. Mutta omaa autoa ja ajokorttia ei itsellä ole, ja työmatkaan olisi linja-autolla kulunut suuntaansa kaksi tuntia. Työn ja työmatkan lisäksi ei paljoa muuta olisikaan ehtinyt tehdä kuin töistä päästyään nukkua yön yli kotona ja sitten aamuyöstä lähteä taas heti töihin jotta työpaikalle ehtisi aamuksi. Rekrytoijalla ei kaiketi asian suhteen ymmärrystä riittänyt, kun kiehui kiukusta punaisena. Tosin, en minä sitä työpaikkaa olisi silloin muutenkaan saanut, sillä ehdoissa vaadiittiin voimassa olevaa ajokorttia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu