Tieteissä on tärkeintä mitkä asiat laitetaan numeroiksi eikä se matematiikka, miten laskuja pyöritellään. Sen takia tieteellisten teorioiden pätevyys ei ratkea laskuista vaan siitä onko oikeat asiat oikealla tavalla laitettu numeroiksi.
Ja kun kaavat sitten kuvaavat luonnossa havaittavia säännönmukaisuuksia, ne ovat vain approksimaatioita todellisesta tilanteesta. Todellisuus on aina hieman toisenlainen kuin siitä tehty malli. Sen takia teoriat säännöllisesti vaihtuvat paremmiksi kaikilla kehittyvillä tieteenaloilla.
Hiukkasfysiikka ja kosmologia ovat vielä jatkuvassa murroksessa. Ei kannata kosmologiassa pitää vielä kovin varmoina nykyisiä teorioita. Ne voivat olla perusteellisesti vielä väärällä pohjalla, vaikka suhteellisuusteoria on ollut suunnaton edistysaskel. Kuitenkin se on jollain tavoin ristiriidassa kvanttiteorian kanssa, joka on toinen, mutta erilainen teoria samoista asioista osittain ainakin.
Molemmat laittavat maailmankuvamme uusiksi. Eivät asiat olleetkaan niin yksinkertaisia kuin luultiin. Jotkin asiat voivatkin olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, yhtä aikaa lähellä ja kaukana jne. Pysyvyys ja normaali logiikka on kadonnut.
Ehkä taivaallakin näemme tarpeeksi kaukana näitä lähellä olevia galakseja eri vaiheessa kuin ne lähellä ovat nähtävissä.
Matematiikka fysiikassa
5
52
Vastaukset 5
- KanottiLaaksossa
Taidat ymmärtää matematiikasta aivan yhtä vähän kuin kosmologiastakin. Selittelysi alkaa olla lapsen asteella.
En osaa korkeampaa matematiikkaa muuta kuin alkeellisesti. Mutta tiedän matematiikan perusteista, matematiikan filosofiasta. Sama se on minulla kosmologiassakin, lähestyn sitä filosofian tasolta enkä tähtitieteen pelkästään. Tieteellisesti ajattelen filosofina ja psykologina, eli siis minulla on aivan riittävä koulutus tieteelliseen ajatteluun.
Tältä pohjalta huomautan vaan siitä, että ehkä kosmologian matematiikassa on väärät asiat laitettu väärällä tavalla numeroiksi ja kaavoiksi, jolloin johtopäätökset alkupamaukseen ja laajenemiseen ovat myös vääriä, oli matemaattiset operaatiot miten oikeita tahansa. Eikä se ole mikään ehkä, kun alkua ei voi olla universumille eikä laajenemista avaruudelle.
Tyhjästä ei voi luoda eikä syntyä mitään. Aina on ollut jotakin, vaikka emme tiedä, mitä aina tarkalleen ottaen tarkoittaa, eli mitä ikuisuus oikein on todellisuudessa.- ItsensäKanssaVäitellyt
Olli.S kirjoitti:
En osaa korkeampaa matematiikkaa muuta kuin alkeellisesti. Mutta tiedän matematiikan perusteista, matematiikan filosofiasta. Sama se on minulla kosmologiassakin, lähestyn sitä filosofian tasolta enkä tähtitieteen pelkästään. Tieteellisesti ajattelen filosofina ja psykologina, eli siis minulla on aivan riittävä koulutus tieteelliseen ajatteluun.
Tältä pohjalta huomautan vaan siitä, että ehkä kosmologian matematiikassa on väärät asiat laitettu väärällä tavalla numeroiksi ja kaavoiksi, jolloin johtopäätökset alkupamaukseen ja laajenemiseen ovat myös vääriä, oli matemaattiset operaatiot miten oikeita tahansa. Eikä se ole mikään ehkä, kun alkua ei voi olla universumille eikä laajenemista avaruudelle.
Tyhjästä ei voi luoda eikä syntyä mitään. Aina on ollut jotakin, vaikka emme tiedä, mitä aina tarkalleen ottaen tarkoittaa, eli mitä ikuisuus oikein on todellisuudessa.Ehkä sinä et tajua mitä kirjoitat?
Kummalta alalta olet väitellyt, filosofian vai psykologian? Kumpikaan ei anna puoskarointia parempaa kompetenssia lausua kosmologiasta yhtään mitää. ItsensäKanssaVäitellyt kirjoitti:
Ehkä sinä et tajua mitä kirjoitat?
Kummalta alalta olet väitellyt, filosofian vai psykologian? Kumpikaan ei anna puoskarointia parempaa kompetenssia lausua kosmologiasta yhtään mitää.Tähtitieteilijät tässä puoskaroivat kosmologian kanssa, huomasimme juuri : ) Eivät ole saaneet koulutusta kokonaisuuden ymmärtämiseen. Koko universumin asiat ovat myös ihan muuta kuin pelkkää tähtitiedettä. Vaikka nyt ollaan tällä palstalla, koska kyllähän kosmologia tähtitieteeseekin kuuluu.
- PöhöPöö
Olli.S kirjoitti:
Tähtitieteilijät tässä puoskaroivat kosmologian kanssa, huomasimme juuri : ) Eivät ole saaneet koulutusta kokonaisuuden ymmärtämiseen. Koko universumin asiat ovat myös ihan muuta kuin pelkkää tähtitiedettä. Vaikka nyt ollaan tällä palstalla, koska kyllähän kosmologia tähtitieteeseekin kuuluu.
Ymmärtävät kokonaisuuden aivan varmasti sinua paremmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411614- 1481091
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70960Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi318894- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 66648
- 37639
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7601Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571
