Olen 40 nainen ja seksikumppaneita ollut enemmän kuin jaksan muistaa. Viimeiset kaksi vuotta tosin olen pysytellyt uskollisena samalle miehelle, mutta viime aikoina on ihan älyttömästi tehnyt mieli kokeilla vähän muitakin...
Turha sitä on häpeillä, että seksi yhden ja saman kanssa käy pidemmän päälle tylsäksi. Mainitulla perusteella voi myös todeta, ettei täydellistä seksikumppania ole olemassakaan. Vain vaihtelu takaa täyden nautinnon.
Turha sitä on häpeillä, että seksi yhden ja saman kanssa käy pidemmän päälle tylsäksi. Mainitulla perusteella voi myös todeta, ettei täydellistä seksikumppania ole olemassakaan. Vain vaihtelu takaa täyden nautinnon.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Ihan sama. Ketään kiinnosta kurpan panemiset.
Näyttää kovasti tämän palstan miehiä kiinnostavan
Joo sillon kiinnosti kun olite nuoria. Enää on aivan samantekevää.
Njaa, mä taas ajattelen just päinvastoin. Vaihtelu nimenomaan ei anna mitään. Minkäänlaista tyydytystä. Mitä tutumpi sen mukavempaa se seksikin on, jos on ollakseen ylipäänsä. Oppii tuntemaan toisen, jos nyt ei läpikotaisin mutta ainakin hyvin. Ja tuntee olonsa kotoisaksi ja seesteiseksi. Tietysti edellyttäen, että suhde muutenkin tuntuu hyvälle ja rakkaudelliselle. Saa olla oma itsensä kumpikin. :)
Mun näkemys, sisäiseen maailmaani nojaten. Miehen vaihtaminen periaatteesta, alituiseen tai määräajoin olis vaan itseään masturbaattorina jakelua. Eli itse siitä en saisi, kun pahan mielen ja henkisen kutistumisen, enemmän vaan tyhjyyttä. Mulla ei ainakaan ole niin suurta miellyttämisen tarvetta, että jakelisin itseäni, jotta muut vaan nauttis. Eli on siinä oltava sitä rakkautta ja tunteita. Ja ne ei synny hetkessä ketään kohtaan. Kun taas rakastan miestä, niin silloin en ole sen oman nautinnon suhteen niin tarkka, että aina mun pitäs hihkua ilosta. Voin kyllä antaa toiselle iloa ja tyydytystä, saamatta itse aina muuta kuin antamisen ilon. Mutta se onkin se rakas, jolle sen voin tehdä ja antaa.
Näin meitä ihmisiä on erilaisia. Eikä se haittaa...jokaiselle joku on kai saman sorttinen.
Itselläni ei ole paljon kokemusta naisen vaihtamisesta, mutta minusta olet oikeilla jäljilä ehkä monen ihmisen kannalta. Pitemmän päälle pitkässä hyvässä suhteessa ehkä onni kukoistaa. Tietysti voi hakea ihastumisen alkua ja vaihtaa partneria, mutta kristittynä uskon avioliittoon ja uskollisessa seksissä siinä yhteen vastakkaisen sukupuolen henkilöön.
Kiitos hyvästä mielipiteestä.
Ole hyvä, kirjoitin asian niin kun sen itse sisimmässäni koen ja kuinka elän. Ja elämässäni toteutan. Tunteet on mulle tärkeitä.
Ne muutama suhde, jotka olen nuorena aloittanut ajatuksella että tunteet tulee mukaan matkan varrella, ovat olleet niin henkisesti mitäänsanomattomia. Samoin myös fyysisesti.
Parisuhdetta on toteutettu, mutta niitä tunteita ei ole saavutettu tai herätetty. Ts.vastapuoli on ollut hyvä yritys, mutta auttamattomasti tuhoon tuomittu...jos tunteita ei ole, ei suhdekaan anna mitään hyvää.
"Mitä tutumpi sen mukavempaa se seksikin on, jos on ollakseen ylipäänsä. Oppii tuntemaan toisen, jos nyt ei läpikotaisin mutta ainakin hyvin."
Pakko myöntää että tässä on ainakin puolet totta. Kenties hieman häviää jännityksessä, mutta voittaa laadussa.
Mä taas juuri en kaipaa sitä jännitystä. Tiedän kyllä sen jännityksen ja odotuksen tunteen. Haluttaa päästä iholle ja on kuin joulupakettia kakarana avatessa odotusta ilmassa, mutta samalla se pelottaa oikeastaan ja vie juuri sitä nautintoa pois, toisin kun pidempään tunteminen ja tuttuus. Joka taas rentouttaa ja antaa turvallisen olon heittäytyä nauttimaan. 😊
En kertaakaan ole vielä nauttinut alkuaikojen seksistä fyysisesti kenenkään kanssa. Joidenkin kanssa en koskaan vuosienkaan päästä. Eli vaikee tapaus seksuaalisesti. Mutta kun tietyt asiat ja palat loksahtaa, ne loksahtaa kunnolla.
Olen tajunnut itsestäni, että mä tarvin tietyn luottamuksen, turvallisuuden tunteen ja hyvin herkästi reakoin toisenkin olotilaan. Jos suhteessa on jotakin ei toivottuja jännitteitä, ne iskee ekana tohon seksuaalisuuteeni.
Tuo kuulostaa vähän sönkköltä/zönggöltä. Hän kirjoitti jotain vastaavaa kauan sitten. Taidat olla sama henkilö niin kuin joku täällä väitti minulle?
Itse tulin kaksikymmentäyksivuotiaana uskoon ja sain päähäni Raamattua lukiessani, että pitää olla vain yksi nainen, vaimo. Hänen kanssaan sitten eletään sitten vasta- ja myötämäessä. Sitten rakastuin yhteen naiseen, jolla oli Raamattu hyllyssä, mutta hän ei uskonut siihen. Olisin halunnut hänen kanssaan kumminkin naimisiin. Miehenä voin kertoa, että nuorena rakastuessa joka aamu saattaa olla joku pystyssä. Hän on heti herättyä mielessä ja seksi. Miehelle seksi on ehkä eri asia ja paljon riippuu tyypistä. Meitä on moneksi, miksi en mene tuomitsemaan sellaisia, joilla on toisenlaiset arvot vaihtaessaan useasti kumppania.
Itseni luona eilen kävi kaksi naista ja yksi mies katsomassa Halloween "bileissäni" elokuvan "Corpse Bride" tai jotain sinne päin. Se filmi oli jonkinlaista Viktoriaanisen ajan 1800-luvun arvoja kuvastavaa. Piirretyn miespäähenkilö meni vahingossa "naimisiin" jo kuolleen kanssa, Ruumis Morsian. Lopulta päähenkilö löysi ihan elävien maailmasta juuri sen oikean. Minusta sängystä sänkyyn hyppääminen ei ole oikea tie vaan ehkä ihanteeni on rakkaus ikuisesti siihen yhteen samaan, kunnes kuolema erottaa. Uskon myös siihen, että sen rakkaan voi mahdollisesti tavata sitten joskus kuoleman jälkeen Taivaassa uudesti syntyneenä. Onko joku samaa mieltä?
Minähän se olen juu. Sama emäntä. :)
Ei minuakaan häiritse muiden elämänmeno ja seksielämän vilkkaus. Olen vaan tiedostanut aina olevani erilainen siinä määrin, etä mulle seksi ei ole se elämän mullistava juttu. Vaan se tärkeä ihminen ja tunteet sitä ihmistä kohtaan. Kesti vaan jonkun aikaa ymmärtää, että olen tosiaan tunnepuolen suhteen vaativa ja vähemmän seksin jne. Eikä sitä perusjuttua pysty itsessään muuksi muuttamaan...
https://www.youtube.com/watch?v=aPkg2XnEmCQ
.
Erilainen siis siinä määrin, ettei seksi ole ollut ikinä se liikkeelle saava voima. Muistan kun teininä siitä kaverit jauhoi jatkuvasti, se oli mielessä ja puheissa. Ja silloin ajattelin, että mussa on joku vikana, kun en kelaa asioita noin. Mulla on vaan kauhea rakkauden kaipuu, kiintymyksen ja toiseen kiinni kasvamisen kaipuu. :)
Toki seksiä odotti jännittyneenä, että onko se niin ihmeellistä mitä puhutaan. Eikä se ollut. Nykyäänkään se ei ole mikään asia jota odottaa, vaikka tykkäänkin ihan hirmusti kumppanini kanssa myös seksistä ( lopulta ). Mutta ilmankin voisin elää, yhdessäkin. :)
Ne tunteiden "lonkerot" kietoo...
No, sinä jaksat sen yhden ja saman kanssa. Yhteiset lapset siinä vain kasvavat. Kohta vanhempi menee jo eskariin ja sitten ekaluokalle kouluun. Aika rientää ja se yhteinen perhe siinä taitaa olla tärkeintä? Ihminen on luotua ehkä lapsien hankkimista, uuden elämän rakentamista varten. Seksuaalisuudessa ei ole kyse vain hetken nautinnosta vaan se on jatkumo, jossa seuraa useita sukupolvia uutta elämää? Elämä käy pitemmän päälle tylsäksi ilman tätä elämää täynnä olevaa perheen yhdessäolevaa kasvamista?
Mitenkä se opiskelu/työkuvio on edennyt? Vai haluatko puhua aiheesta?
Kiva, kun et lopettanutkaan täysin palstalla? Valitin yhdelle sitä, että Sinä ja Kaappi lopetitte! Nyt olen tyytyväinen ja onnellinen, kun noin ei käynyt! :)
Jaksan, niin kauan kun rakastan. Eteenpäin ajava voima. :)
Ei se "perhe" yksistään ole tärkeintä, mä en kuvitellut koskaan saavani ns. ydinperhettä, koska lapsettomuus oli mulle annettu tuomioksi ja sille se tosiaan vuosikausia näyttikin. Että tuomio pitää. Varoittelin miestäkin, että jos tahdot naisen joka saa lapsia, ota joku muu jonka kanssa ne voit saada, mun kanssa tuskin lapsia saat. Jos minä riitän, olen tässä, olen sun.
Tärkeintä oli silloin pariskunnan välinen rakkaus ja tunnesiteet, kahden ihmisen muodostama perhe, ydinperhe lapsineen on vaan piste iin päälle. Eli minulle ja hänelle luonnollinen jatkumo, mikäli lapsia halutaan ja voidaan saada. Meidän välinen rakkaus on se kivijalka, jonka päälle rakensimme/saimme perheen eli yhteiset lapset, kun sellainen onnellinen asia lopultakin tapahtui.
Tottakai nyt perhe on tärkeistä tärkein. Jokainen sen jäsen.
Seksikin sitten taas on mulle aina merkannut yhdenlaista tapaa osoittaa rakkautta ja tunteita, silloinkin kun itse en ole seksistä nauttinut kuin tunnetasolla eli tuottamalla toiselle mielihyvää. Mielihyvästä saanut itselleni mielihyvää. Mä ajattelen sen jotenkin rakkaudenlahjana ja intiiminä kauniina asiana, mitä ei heitellä sinne tänne. Se jaetaan jonkun tärkeän ihmisen kanssa.
Se romantikko minussa...I know taas.. :)
Mutta biologiassa varmaan noin, "seksillä" on ideana jälkikasvun aikaan saaminen.... ihminen mielihyvää hakevana olentona heittäytyy siihen ja tuottaa jälkeläisiä jotenkin noin. Alkukantaisella tasolla.
En mä usko, että elämä olis tylsää ilman perhettäkään ( jos sellaista en olisi saanut ), se on niin ihmisistä ja siitä kii miten elämää rakentaa, osaa elää. Mitä haluaa elämältään ja onko kuinka kykenevä soveltamaan ja muokkaamaan sitä elämäntilanteiden mukaan ja puitteissa. Monella tapaa voi elää hyvän ja antoisan elämän. Perhe ei ole ainoa hyvä ja antoisa tapa.
Kyllä mä elin hyvää ja antoisaa elämää ilman lapsiakin. Vapaampaa joltain osin, mutta taas lapset antaa mulle semmoisia tunteita ja sisältöä elämään mitä en saisi ilman heitä. Tuo siis lisää värejä palettiin. Ihanaa on myös se, että lapset vaatii mua kasvamaan itsekin ihmisenä kaiken aikaa...puhuttelee mua elämänsä kautta. Asettaa mulle vaatimuksia, joista mun täyyy selvitä ja joista mä haluan selvitä. Joudun ajattelemaan monia asioita ihan uudelta kantilta, kun ennen lapsia.
Se joskus on tuskallista kasvamista, ei se aina ole jipika jee vain kivaa, mutta silti kovin antoisaakin. Sen kaiken vaivan vaan halua nähdä, koska ne lapset on rakkaita. Ihania ihmisiä. Se tulee sisältä vaan se tunne, joka ajaa huolehtimaan omistaan.
Perheenä toki mä näen heissä minut ja mieheni, meidän rakkauden ja sen tuoman onnen ja vastuun. He on lahja, ei itsestään selvyys ja pakko vaan saada koska muutkin. On sillä oltava joku merkitys...että mä olen äiti. Jos ei muille niin mulle ja lapsille. :)
Pitkä aivoitus...
Työ ja koulu etenee suunnitellusti. :)
"En mä usko, että elämä olis tylsää ilman perhettäkään ( jos sellaista en olisi saanut ), se on niin ihmisistä ja siitä kii miten elämää rakentaa, osaa elää. Mitä haluaa elämältään ja onko kuinka kykenevä soveltamaan ja muokkaamaan sitä elämäntilanteiden mukaan ja puitteissa."
Minä kehittelen tällä hetkellä neljää kirjaa, joten tulee ajateltua elämää. Yhdessä kirjassa on suomalainen lähetyssaarnaaja kertojana. Aika on 2020-luvun loppu. Hänellä on kolmen vuoden ikäinen tytär ja viisivuotiaspoika. Tämä Japanissa vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa elävä henkilö on onnellinen, mutta jossain määrin hän oli jo opiskeluaikanaan Joensuussa. Lähetyssaarnaaja syntyi 1992. Aloitti englanninopiskelunsa 2011 Itä-Suomen yliopistossa. Tapasi tulevansa vaimonsa viimeisellä lukuvuotenaan, syksyllä 2018. Kirjani väittää sitä ilmeisesti, että onnea ei saavuta ilman toisia ihmisiä ja tunnesiteitä kumminkaan. Ilman perhettä voi olla onnellinen, mutta ei se niin helppoa ole. Kirjan toinen päähenkilö, japanilainen, kykenee olemaan ilman lapsia, mutta hänkin tarvitsee todelliseen onnen tunteeseensa rakkauden tyttöystävänsä kanssa.
"Kyllä mä elin hyvää ja antoisaa elämää ilman lapsiakin. Vapaampaa joltain osin, mutta taas lapset antaa mulle semmoisia tunteita ja sisältöä elämään mitä en saisi ilman heitä. Tuo siis lisää värejä palettiin. Ihanaa on myös se, että lapset vaatii mua kasvamaan itsekin ihmisenä kaiken aikaa...puhuttelee mua elämänsä kautta. Asettaa mulle vaatimuksia, joista mun täyyy selvitä ja joista mä haluan selvitä. Joudun ajattelemaan monia asioita ihan uudelta kantilta, kun ennen lapsia."
Sukulaislapset ovat piristys, esimerkiksi siskon lapset. Nytkin tässä olen ostamassa joululahjaksi jotain Disney-prinsessanukkea neljävuotiaalle, vai onko hän jo jouluna viisi. Lapset on elämänsuola? Olet oikeassa siitä, että lapset antavat paljon.
"Perheenä toki mä näen heissä minut ja mieheni, meidän rakkauden ja sen tuoman onnen ja vastuun. He on lahja, ei itsestään selvyys ja pakko vaan saada koska muutkin. On sillä oltava joku merkitys...että mä olen äiti. Jos ei muille niin mulle ja lapsille. :)"
Perhe antaa elämäntarkoituksen - seksisuhteesta toisiin hyppääminen vain hetken tyydytyksen. Jossain ihmisten seksuaalisuutta tutkineiden henkilöiden kirjoissa kerrotaan, että jotkut hyppivät suhteesta toiseen etsien sitä ihastuksen tai rakastumisen hurmosta kerta toisensa jälkeen. En tiedä mitenkä monen sellaisen jälkeen usko tosirakkauden löytämisestä himmenee? Äitinä sinulla on suuri merkitys lapsillesi! :)
Itse olet tylsä lahna. Hyvä jos mies pääsee susta eroon nopeasti. Miksi naiset aina luulee että ovat hyviä seksissä. Ette ole parempia kuin miehet ja mies tekee sen työn useimmiten. Olisitte kiitollisia että joku mies haluaa teitä.
Nyt niin päin? Yleensähän miehet itkee kun naisilla on niin helppoa seksin saanti. Olipa minkä ikäinen nainen tahansa.
Plaah plaah plaah. Jos tekee mieli "vaihdella" niin olet yksinkertaisesti suhteessa väärän kanssa. Loistoesimerkki siitä, miksei palstapoikien valituksesta huolimatta kannata vain "tyytyä" kehenkään.
Itse viimeisimmän eksän kanssa hoidin viimeisimmät aktit pelkästä velvollisuuden tunnosta. Eksän mielestä seksi oli hyvää, minulle se puolestaan ei antanut mitään. Ei auttanut sekään, että kyseinen eksä sentään antoi minullekin suuseksiä (toisin kuin eka eksäni), sekään ei koskaan tuntunut missään.
Pian eksä huomasi itsekin etten ollut enää yhtä "innostunut" suhteesta kuin alkuviikkoina ja otti asian puheeksi. Kyseinen keskustelu johti sitten eroon, ja olin sangen tyytyväinen päätökseen eikä kaduttanut hetkeäkään. Siitäkään huolimatta, että kyseinen mies oli ihmisenä aivan huipputyyppi ja edelleen yksi upeimpia (luonne, reiluus elämäntyyli) miehiä jonka olen kuunaan tavannut.
Tämä vain todistaa sen, että pillu ohjaa naista - eivät aivot.
Siitäkös kurppa oottelet sitä täydellistä urhoa hautaasi saakka. Rahkeet sinulla on mitä on ja ne miehet joita ne kiinnostaa on mitä on.
Mikä ohjaa miestä?
Varmaan oman pilluni ohjaus on pielessä kun ei anna käskyjä minnekään.
Miksi tämä kielteisyys taas sellaista harvinaista naista kohtaan, jota seksi kiinnostaa? (Kirjoittajahan on valitettavasti tod.näk. huijari, ei 40 nainen)
Itse luulen olevani samaa mieltä asiasta. Varma en voi olla, koska ei ole kokemusta seksistä kenenkään kanssa koskaan, vaikka ikääkin on jo.
Harvinaista naista? Eiköhän suurinta osaa naisista kuitenkin seksi kiinnosta. Naiset vaan on siinä suhteessa erilaisia kuin miehet, että naisille on merkitystä myös sillä kenen kanssa seksiä harrastetaan.
Näinhän siinä käy monelle, siksi olenkin sinkku jo vuodesta 2004.
Lisäksi sitä joutuu olemaan täysin vieraan ihmisen kanssa, ainahan niitä riitoja tulee.Sinkkuna saa tulla ja mennä niinkuin haluaa. Minulle harrastukset ovat hieno juttu.Jopa siinä määrin että olen siirtynyt historian lukemisesta sen kirjoittajaksi.Samoin hengelliset asiat eli teologia on tullut tärkeäksi.Elämän katsomus muuttuu kun sisäistää asioita.
Onhan niitä hyviä ja onnellisia avioliittoja.Onnea heille.
Jokaisella on oma tiensä ja se vapaus valita on onneksi olemassa.
Joka romantiikkaa ym.kaipaa toivotan onnea jokaiselle sillä elämän alalla.
Jaahas, ja trolli pani tällaisen aloituksen tällä kertaa! Taitaa olla niin ett siitä puute mistä puhe.
Näitä alapään aiheita koko palsta täynnä tai läski kurppia olette kaikki naiset täällä... plää plää!
Eipä mulla muuta.... jatkakaa rauhassa.
Pikkupoikia täällä vastailemassa näköjään. Aloittajan tyyppinen nainen on hyvin tuttu mulle, koska sellaisia olen tavannut, siis sekstaillut heidän kanssaan.
Kyse on ensihuumasta, jännityksestä, sama asia kuin seurustelun aloittaminen, joka sitten ajan myötä laantuu seesteiseksi.
Tänä iltanakin lähden tapaamaan ventovierasta naista, seksin merkeissä ;) se on itsestä kiinni onko seksi kiihottavaa vieraan kanssa, mulle se on ja myös samantyyppisille naisille.
Aloittajan kanssa lähtisin heti harrastamaan seksiä.. ;)
Kannattaa hankkia pari sivupanoa. Ei heti kyllästy ja jännitystäkin piisaa, kun yrittää olla jäämättä kiinni....
Sivupanot. Ne on homoille
Voe täätinen. Tuohan kuulostaa finanssialan hommilta; vähän niinku sivutili sajepäevän varalle. Salaa käyvvään panemassa? Oe aekoja voe tapoja. Tilien rassuun kyllä ylleesä huomoo, "sijottaja" voep olla pahemman sortin amatööriki.
Nainen jolla on sivupano pitäisi keittää
Juupa juu.
Olet 30 kokematon ämti eikä seksikumpaania ole ollut vielä ainuttakaan. Pidä tauko nettipornosta, vaihda kättä ja treenaa sormien puristusvoimaa. Kyllä se siitä.
ämti... ;)
Keksisit jotain uutta ei oo hauskoja noi heitot kädestä
No ei ooo hauskoja jos on kädetön. Kauhee... ;(
Jos parittelu useamman kumppanin kanssa on sinun juttusi, niin suosittelen amatööri porno uraa ^^
iTellä toi libido on sen verran laskenut etten voi toteuttaa sellaisia unelmia vaan tyytyä siihen omaan terveeseen käteen joka jokaisella ätmillä on..... mut jokasella lienee omat ongelmansa.
Aloitteen tekijä !!!olet aivan oikeassa olet ihana,,,oispa nainen,,,
Olen ollut saman naisen kanssa jo 12 vuotta. Ei ole mielenkään tullut että haluaisin jotain toista
Mjaa
On vaikea mennä sanomaan, kuinka kullakin asiat ovat. Käsittääkseni naisten seksuaalisuus on syvenpää ja laaja-alaisempaa kuin m eidän fiktiivisten miesten. Esmes on hyvin tavallista, että naisen seksuaalisuus voi alkaa jopa vaatekaupasta, sen alusvaateosastolta, ja päättyä erilaisiin päiväunelmiin ilman mitään todellista kosketusta ihmisiin.
👍😁
Mulla on näköjään hikka.
(Reps)
😁
Ihana nainen 40 , upeeta!!!
Voiko tuon tulkita niin että ravintolan kalusteista tyytyväisin osaansa on se miesten wc:stä löytyvä ränni? En usko.
Mitä v..tua nyt taas oikein selität?
Jaaha, ätmi pisti taas parastaan. Huono provo. Naiset ei ajattele noin.
Jotkut naiset ajattelee, suurin osa toki ei.
Nimenomaan se olisi uuvuttavaa jos jatkuvasti vaihtaisi. Aina käydä uudestaan se sama keskustelu että mistä molemmat tykkää ja mistä ei, joka kerta lähtöruudussa. Kun taas kauan kypsyneessä suhteessa toisensa tunnetaan paremmin, jolloin osaa antaa tyydytystä ja saa tyydyttävämpää seksiä itsekin. Jos parisuhteessa alkaa "käydä tylsäksi", niin oikea osoite on seksikauppa tai seksuaaliterapeutti, ei yhden illan pano.
Pitää lisätä pökköä pesään...
Rakentakaa maanalainen seksityrmä.
Sidontaa... Ruoskimista..
Aina vaan lisää voimaa..
Amputaatio seksin aikana tai ristiinnaulitseminen kannattaa sitten tehdä viimisenä jos muut ei tehoa..
Olen kanssa 40 ja nuoria seksikumppaneita ollut paljon..Ihanaa,kun nuoret miehet osaa heittäytyä ja kokeilla kaikkee uutta..NAM..Vanhoista ikäisistäni ukoista ei ole mihinkään..tylsiä ja parin minuutin munat..Kesällä tutustuin 30v kolliin ja vieläkin nähdään seksin merkeis..ihan mahtavaa seksiä....ja sanoi,että nuorten naisten kanssa ei ole kokenut vastaavaa..Repikää siitä,jotka haukutte vanhat katkerat ukot..vanhoiks kurpiks ..
Olen LAATUPUUMA..ja hyvinsäilynyt sellainen..
Olet vanha ruma kurppa, johon nuoret miehet käyvät tyhjentämäsdä pussinsa, koska se helppo ja vaivaton vaihtoehto käteen vetämiselle.
Olet aallonharjalla:
https://www.hs.fi/nyt/art-2000005434864.html
Ratkaisu on polyamoria.