Olemme aurinkokuntamme vankeja

Aloittaja on aivan oikeassa !

Jos oletetaan, että vastaanottaisimme signaalin aurinkokunnasta, joka on 1 miljoonan valovuoden päässä, ja että tuo signaali olisi sellainen, jota voisi pitää todisteena älyllisen elämän olemassaolosta. Niin eihän se todista, että ko. aurinkokunnassa NYT olisi elämää, tai edes, että ko. aurinkokunta NYT olisi edes olemassa. Se todistaisi vain sen, että miljoona vuotta sitten ko. aurinkokunnassa on ollut älyllistä elämää.

Jos ko. aurinkokunta on 1 miljoonan valovuoden päässä, niin valovuoden määritelmän mukaisesti se tarkoittaa, että se valo (tai valon nopeudella etenevä muu sähkömagneettinen signaali, kuten esim. radioaalto), jonka nyt vastaanotamme, on lähtenyt 1 miljoona vuotta sitten.

Eli ko. sivilisaatiolla on ollut miljoona vuotta aikaa, jona aikana se on voinut esim. tuhoutua jonkuin onnettomuuden, sodan tms. takia, emmekä me tiedä asiasta nyt mitään. Jos se sivilisaatio on tuhoutunut tänä aamuna, ihmiset maassa saavat tietää siitä aikaisintaan miljoonan vuoden päästä (sikäli kun ihmiskunta itse on elossa miljoonan vuoden päästä).

Tästä syystä kaukaisista galakseista saatava informaatio on jo saapuessaan auttamattomasti vanhentunutta, eli se ei kerro mitään siitä, mitä ko. galaksissa juuri nyt tapahtuu, vaan esim. 10 miljoonan valovuoden päässä olevasta galaksista voimme parhaimmillaankin tietää jotain siitä, mitä siellä tapahtui 10 miljoonaa vuotta sitten !

Ehkä kaukaisten kohteiden tutkimus on se yhtymäpiste, joka on tieteen ja tieteistarinoiden välillä.

Eli se, mitä jossain kaukaisella galaksilla tapahtui 10 miljoonaa vuotta sitten, on tiedettä.
mutta se, jos kuvittelemme, että siellä asiat ovat nyt samanlaisia kuin olivat 10 miljoonaa vuotta sitten, se ei ole tiedettä, se on tieteistarinointia.

No, ammentakoot tieteiskirjailijat tästä aineistoa pohjaksi tulevaisuudessa julkaistavaan tieteiskirjallisuuteen.

Niin, julkaistaanko merkittäviä tieteiskirjallisuuden teoksia tänäänkin, vai onko kyse kuolleest alasta, jossa menneen maailman mestareista osa on kuollut, osa vanhoja ihmisiä, joilla on pian kuolema edessä, ja uusia ko. tyyppisiä kirjailijoita joko on hyvin vähän tai ei ole lainkaan, se kun on nykyihmisestä mielenkiintoisempaa roikkua älypuhelimella facebookissa kuin sen paremmin kirjoittaa kuin lukeakaan tieteiskirjallisuutta. Ja jos ei ole kysyntää, ei ole taloudellisesti kannattavaa ylläpitää tarjontaakaan. Siis tieteiskirjallisuus saattaa hyvin olla kuoleva ala, jonka mestarit ovat joko hyvin vanhoja tai jo kuolleita, ja uusia ei ole tulossa.

tiede_vai_tieteiskirja kirjoitti:

Aloittaja on aivan oikeassa !

Jos oletetaan, että vastaanottaisimme signaalin aurinkokunnasta, joka on 1 miljoonan valovuoden päässä, ja että tuo signaali olisi sellainen, jota voisi pitää todisteena älyllisen elämän olemassaolosta. Niin eihän se todista, että ko. aurinkokunnassa NYT olisi elämää, tai edes, että ko. aurinkokunta NYT olisi edes olemassa. Se todistaisi vain sen, että miljoona vuotta sitten ko. aurinkokunnassa on ollut älyllistä elämää.

Jos ko. aurinkokunta on 1 miljoonan valovuoden päässä, niin valovuoden määritelmän mukaisesti se tarkoittaa, että se valo (tai valon nopeudella etenevä muu sähkömagneettinen signaali, kuten esim. radioaalto), jonka nyt vastaanotamme, on lähtenyt 1 miljoona vuotta sitten.

Eli ko. sivilisaatiolla on ollut miljoona vuotta aikaa, jona aikana se on voinut esim. tuhoutua jonkuin onnettomuuden, sodan tms. takia, emmekä me tiedä asiasta nyt mitään. Jos se sivilisaatio on tuhoutunut tänä aamuna, ihmiset maassa saavat tietää siitä aikaisintaan miljoonan vuoden päästä (sikäli kun ihmiskunta itse on elossa miljoonan vuoden päästä).

Tästä syystä kaukaisista galakseista saatava informaatio on jo saapuessaan auttamattomasti vanhentunutta, eli se ei kerro mitään siitä, mitä ko. galaksissa juuri nyt tapahtuu, vaan esim. 10 miljoonan valovuoden päässä olevasta galaksista voimme parhaimmillaankin tietää jotain siitä, mitä siellä tapahtui 10 miljoonaa vuotta sitten !

Ehkä kaukaisten kohteiden tutkimus on se yhtymäpiste, joka on tieteen ja tieteistarinoiden välillä.

Eli se, mitä jossain kaukaisella galaksilla tapahtui 10 miljoonaa vuotta sitten, on tiedettä.
mutta se, jos kuvittelemme, että siellä asiat ovat nyt samanlaisia kuin olivat 10 miljoonaa vuotta sitten, se ei ole tiedettä, se on tieteistarinointia.

No, ammentakoot tieteiskirjailijat tästä aineistoa pohjaksi tulevaisuudessa julkaistavaan tieteiskirjallisuuteen.

Niin, julkaistaanko merkittäviä tieteiskirjallisuuden teoksia tänäänkin, vai onko kyse kuolleest alasta, jossa menneen maailman mestareista osa on kuollut, osa vanhoja ihmisiä, joilla on pian kuolema edessä, ja uusia ko. tyyppisiä kirjailijoita joko on hyvin vähän tai ei ole lainkaan, se kun on nykyihmisestä mielenkiintoisempaa roikkua älypuhelimella facebookissa kuin sen paremmin kirjoittaa kuin lukeakaan tieteiskirjallisuutta. Ja jos ei ole kysyntää, ei ole taloudellisesti kannattavaa ylläpitää tarjontaakaan. Siis tieteiskirjallisuus saattaa hyvin olla kuoleva ala, jonka mestarit ovat joko hyvin vanhoja tai jo kuolleita, ja uusia ei ole tulossa.

Lue lisää

Voi se ensimmäinen vieraan sivilisaation viesti tulla suhteellisen läheltäkin, oman Linnunratamme alueelta siis muutaman valovuoden etäisyydeltä minimissään ja keskimäärin ehkä muutaman tuhannen valovuoden päästä.
Todennäköistä on että viesti tulee kuitenkin kauempaa, miljoonaa valovuotta etäämmältä.

Eiköhän meille lähetettäisi sellainen "kakkuresepti" että tuon "kakun" syönnin jälkeen maan valloitus olisi lasten leikkiä!

Just just. Ja matkustajajuna ei voi koskaan kulkea yli 30km/t ja Suomen ḱokoisessa maassa tarvitaan enintään 2 tietokonetta. Ilmaa raskaampi lentolaite on haihattelua.

Maahan lähetty tietoinen viesti toiselta sivilisaatiolta olisi käytännössä jälkikirjoitus, tuskin monikaan meitä kehittyneempi sivilisaatio uskoo että he tulevat elämään miljoonia vuosia samalaisena , tai ylipäätään olevan edes elossa kun viesti vihdoin tavoittaa syrjäisen aurinkokunnan.

Tieto elämästä aurinkokunnan ulkopuolella olisi jo hyvin merkittävä, tieto älyllisestä, planeettakuntien väliseen viestintään kykenevästä elämästä olisi vielä merkittävämpää. Jo filosofisestikin, esim. kristinuskon perusteet. Onko muilla älyllisillä sivilisaatioilla sama jumala, ovatko hekin sortuneet perisyntiin? Siksiköhäån jumalan ainoan pojan toinen tuleminen on viivästynyt, kun on käytävä läpi niin monta ihmiskuntaa? Ja älyllinen sivilisaatio saattaisi olla niin avulias, että lähettäisi meille tulkintansa maailmankaikkeudesta, mikä saattaisi ratkaista monta avointa kysymystä. Saattaisi opettaa telluslaisia katsomaan asioita koko planeetan näkökulmasta ja lopettamaan nahistelut pikkuasioista.

Ljnkola minullakin tuli mieleen Hawkingsin pessimismistä.

Totuuden siemen tässä kuitenkin on, ihminen on oman evoluutionsa noidankehässä, meillä on biologinen "pakkotila" lisääntyä (mikä on hyvin huomattavissa muutamien valtionpäämiesten lausunnoissa joissa kannustetaan syntyvyyden lisäämiseen) sekä toinen pakkotilamme on menestymisentarve materiaalisessa ja sosiaalisessa mielessä.
Mopo on keulinut Telluksen pojilla jo monta sataa vuotta ja tahti vaan kiihtyy, emme pysty elämään kohtuullisesti ja kaiken lisäksi kilpailemme vielä kansoina ja uskonnollis-etnisinä ryhminä kaikilla tasoilla.
Siirtolaisuus lähimmälle naapuritähdelle ei kuitenkaan auta vaikka joku ryhmä sinne pääsisikin 20 vuodessa. Elämälle kelvollisen planeetan löytyminen ja asuttaminen lähimmältä naapuritähdellä olisi aika epärealistinen unelma. Ainakin toimiva koeasema Kuussa tai Marsissa täytyisi olla ennen kuin muusta kannattaa edes haaveilla.

Kaikenkaikkiaan elämän tällä pallolla luulisi olevan yksinkertaista, mutta se ei ole.
Syitä jos miettii tulee vastaan jos jonkinlaisia vyyhtejä, mutta ihmisyys sieltä paistaa aina läpi, ihan samat asiat, kuin tuhansia vuosia sitten.
Tekniikka kehittyy, ihminen ei. Oma napa on paras napa. Seurauksia ei jaksa murehtia.

Jos vaikka saadaan tuolla starshotilla alus kiihdytettyä, mitenkähän jarrutus perillä onnistuu?

Noinkohan kirjoitti:

Jos vaikka saadaan tuolla starshotilla alus kiihdytettyä, mitenkähän jarrutus perillä onnistuu?

Ensimmäisten kuvausten mukaan ei ole tarkoitus jarrutella. Ohilentohomma. Tämän perusteella jarrutus perillä onnistuu keskimäärin melko huonosti, vaikka jotkut tai pahimmassa tapauksessa kaikkikin miniatyyriluotaimista mahdollisesti pysähtyvät tai harhautuvat jo matkalla. Jos joku tuhannesta törmää kerrankin johonkin isompaan, sen osalta taival todennäköisesti kyllä käytännössä päättyy siihen.

Kohdealueen ja luotaimen oma säteilykin kyllä muuttaa kulkunopeutta ja suuntaa jnkv.

Haaveilla toki saa ja tutkiakin ainakin omilla rahoilla mutta sen kummempaa positiivista asennetta ei tarvita.
Lähiavaruudessa riittää paljon puuhasteltavaa monella tasolla ja sitä kautta kehittyä avaruuden kulkijoiksi.
Auringon tuhoutuminen on joskus mielettömän ajan päästä edessä, tuskin sitä edes näemme, ei evoluutio ole ikuinen millään planeetalla. Yksi sopiva supernova-räjähdys ja "valot sammuu" kerralla koko galaksista.