Tai aiotko järjestää lähiaikoina? Kotibileet on hyvä tapa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Kotibileisiin voi kutsua myös sellaisia naisia joita ei tunne vielä kovin hyvin ja siinä sitten tutustuu bileissä kun muutenkin bileissä ihmisiiin tutustuu paljon helpommin kun vaikka jossain kirjastossa.
Oletko koskaan järjestänyt kotibileitä?
Kaikysyäsaa
26618
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Olen monta kertaa järjestänyt jonkinlaisia kotibileitä. Ne ovat olleet monenlaisia. Alkoholia niissä ei ole juuri koskaan ollut mukana. Kerran oli vähän boolintapasta. Kaksi kertaa ostin vieraille vähän olutta ruuan mukaan.
Viimeinen kotibile oli tiistaina 30.10.2017 eli menneellä viikolla. Moni ei päässyt vaan vieraaksi tuli vain kaksi naista ja yksi mies. Joku oli juniorivalventajana samaan aikaan skidejen kanssa. Toinen taas joutui vaimonsa kanssa katsomaan vauvansa perään. Syitä oli poissaololle monet. Kolmella vieraallakin saadaan jonkinlaiset bileet pystyyn.
Bileissä miesvieraani katseli toista naisvierasta paljon. Eli jotain tutustumista oli tällä kerralla ainakin hänellä ilmeisesti täysin tuntemattomaan naiseen. Illan teema oli Halloween. Emme olleet pukeutuneet mihinkään, mutta katsoimme Burtonin "Corpse Bride" elokuvan, joka sopi hyvin jenkki Halloween-tunnelmaan. LIsäksi toinen naisvieras toi kaksi pussi Pandan "Karkki tai kepponen" suklaapatukkapussia. Ne loivat tunnelmaa syömisten kanssa. Oli Halloween ja yhdessäoloa. Elokuvan jälkeen oli keskustelua ja toisiin tutustumista.
Ehkä jotkut kotibileet on hyvä aloitus johonkin uuteen, mutta minulla ne monesti olleet vanhojen tuttujen kutsumista luokseni. Joskus luokseni on tullut jotain kuokkijoita, kuten vuonna 2014 jalkapallon MM-kisojen loppuottelun bileisiin. Silloin tuli tutun tuttu, jota ei oltu kutsut. Kaikki toivat jotain syömistä, herkkuja - niin saatiin kahdeksan miehen porukassakin bileet pystyyn! :)
En. Enkä muuta kuin saunottele jätkien kanssa. Säbäporukan saunailtoja on pidetty tässä, että sopii isompikin kööri lauteille. 8 istui ylälauteella viimek ihan mukavasti. Mutta naisia ei monikossa ole minun eron jälkeen lauteilla ollut, eikä varmaan olekaan...joku roti.
No, oikeastaan tänäänkin oli saunabileet. Kaksi tuttua tuli saunaan kello 19. Saunoimme luonani ja aloimme katsomaan West Hamin sekä Liverpoolin välistä jalkapallo-ottelua 19.30. Toinen oli West Ham-fani, mutta toinen saunassa olutta kitannut tuttu häippäsi kaverinsa luokse ottelun alettua. Saunaani ei sovi kuin kolme lauteille kerralla, miksi en voi järjestää mitään säbäporukan kahdeksan hengen saunomisia. Jos on enemmän kuin kolme saunaan meniää niin pitää joittenkin mennä eri aikaan. Tämän takia niitä "saunabileitä" on harvemmin.
Itse en juonut olutta, sillä tänä vuonna en ole juonut alkoholia kuin ehtoollisviinissä. Sitten seuraavana kesänä ilmeisesti pitää juoda kaksi kertaa terassilla huurteinen.
Santtuko oli se Sinun bilejuoma?
Joo. Pienimuotoiset saunomiset täälläkin. Muksut tuli ja saunottiin. Sit huomenna säbäpeleihin ja illalla töihin.
Sandelssi on on jumalten juomaa... just sopivaa. Tosin tänään maistoin jotain ipaa ja toista erikoisolutta, mut ois pitänyt ottaa Santtu vaan. Jo murisee mahakin...se pitää olla sitä linnunmaitoa Iisalmesta.
Yksi tuttu pyysi yhden kerran baariin oluelle. Tarjosi hanaolutta, joka ei ollut Santtua, mutta Iisalmen firman osakkeet nousivat silloin silmissäni kohisten. Iisalmen olut olikin yllättävän hyvää. Minulla oli ennen sitä ennakkoluuloja sitä kohtaan!
Kerran muuten minulla oli bileet noin kuudelle mieshenkilölle. Järjestin ne, mutta rahaa ei paljon ollut. Niinpä jouduin ostamaan ykköstä. Kukaan ei valittanut, sillä tuoreen itseleivotun patongin kanssa sekin meni alas. Prosentteja ei juuri ollut, mutta bileet sai pystyyn ilman prosentteja. Minusta ne olivat hyvät bileet! :) Bileet maksoivat minulle reilusti alle kymmenen euroa, kun bisseä osti! :)
Onko bisse tai alkoholiton olut juomisen arvoista?
Santtu on kyllä täyteläinen, mutta lempeä. Humalaa vissiin ei ole sotkettu niin sekaan ja se vissiin käy mun mahaan ja maistuukin karvaalle.
No ei kai se alkoholi ole kaikki kaikessa...joskus miettinyt, että saattaisin juoda olutta silti, vaikka ei kohisis nuppiin. Ja saunajuomana pistämätön. Pieninä määrinä terveellistäkin.
"No ei kai se alkoholi ole kaikki kaikessa...joskus miettinyt, että saattaisin juoda olutta silti, vaikka ei kohisis nuppiin. Ja saunajuomana pistämätön. Pieninä määrinä terveellistäkin."
Minä join tässä yhdessä vaiheessa alkoholitonta olutta. Se oli halvempaa kuin alkoholillinen. Minusta se jotenkin parempaa kuin bisse pelkästään, tai ainakin silleesti tuntuu. Syömisen kanssa bisse menee siinä kuin vanhempikin.
Kauan sitten vuonna 2004 järjestin nuorena miehenä kavereille Lidl-bileet. Ostin saksalaista olutta kyseisestä kaupasta ja muuta syömistä. Silloin Lidl oli uutta Joensuussa. Moni porukasta oli vähän yli 18-vuotiaita yliopisto-opiskelijoita. Söimme opiskelija-asuntoalueen pihalla. Ilmassa oli nuoruutta.
Yksi nainenkin oli eksynyt mukaan, kun jotkut aikaisemmat bileeni olivat olleet sellaiset, että siellä oli molempia sukupuolia. Häntä ei oltu kutsu vaan hänen miehensä, mutta hän oli halunnut tulla sillä jotkut aiemmat bileet olivat olleet hyvät. Hän oli tavannut siellä omaa sukupuolta olevia uusia henkilöitä. Niissä bileissä hän oli pettynyt, kun ne oli tarkoitettu vain miehille.
Oletko sinä ollut bileissä joskus, jos et ole itse järjestänyt niitä?
Nuorempana tais harrastettua. Ja olin mä siellä Joensuussa yksillä 50 vuotispippaloissa ja siellä oli alkoholi reippaasti ja tais nuoriso vetää höpöheinääkin...
Oishan se mukava viettää ihan perinteisiäkin alkoholittomia bileitä...ehkä nykynuorista muovautuu alkoholivapaampaa. Ei tarbitse alkoholia, että kielenkannat irtoaa.
"Oishan se mukava viettää ihan perinteisiäkin alkoholittomia bileitä...ehkä nykynuorista muovautuu alkoholivapaampaa. Ei tarbitse alkoholia, että kielenkannat irtoaa."
Meillä oli ihan alkoholittommat kotibileet lokakuun viimeisänä päivänä eli jenkki-Halloweeninä. Naisvieraan olivat 30 v. ja noin 26 v. eli ei ne aivan nuoria olleet, mutta eivät mitään 50-vuotispippalo vieraita. Tänä vuonna meillä oli ihan hauskaa ilman alkoholia. Juttuakin riitti. Meinaan elää tämän vuoden ilman alkoholia oikeastaan. Kaksi kertaa kyllä ole olen syönyt alkohollisia konvehtia ja muutaman kerran nauttinut viiniehtoollisen kirkossa - mutta siihen saa jäädä. Haluan kokeilla yhden vuoden tavallaan ilman alkoholia. Taisin saada idean siitä, että isällä on vähän alkoholiongelma. Aloin suhtautumaan alkoholiin vähän kriittisesti tänä vuonna.
Hyvää yötä, sillä lopetan tähän, kun tuo Barcelonan jalkapallomatsikin televisiossa päättyi! :)
Kyllä ilman alkoholi ihminen pärjää vallan hyvin.
Hyvää yötä.
En, koska olin nuorena epäsuosittu ätmi.
En ole koskaan järjestänyt, mutta olen käynyt niissä useissa ja useissa joskus.
Millaisia ne bileet ovat olleet? Kerro enemmän, jos olet useasti käynyt. Muut voivat saattavat saada kertomastasi hyviä ideoita! :)
Ei passaa yksityiskohtaisesti kertoa muuten tunnistetaan, mutta vahvasti alkoholi niihin liittyy. Pilailuhommia ym. joskus tehtiin rohkeempiakin julkisesti. Onneksi sentään ei poliisi tullut paikalle tuolloin. Mut hyviä muistoja jäi, musiikkia riitti ja elämää. Toista se on nykyisin eli hiljaista on.
Minulla tuli viestistäsi solunaapurini kotibileet ensimmäisenä lukuvuotena. En tykännyt niistä alkuakaan. Yhden kerran tuli aamuyöstä kello viiden aikaan pelattua shakkia humalaisen naapurin bilekaverin kanssa, kun soluasunnossa oli huono äänieristys. Ensimmäisen vuoden kokemusten perusteella minä sain tarpeeksi alkoholinhuuruisista kotibileistä. Monesti olen ilmoittanut sen, että kotibileisiini ei saa tuoda alkoholia ollenkaan. Naapurin bileiden aikana sotki vain unirytminsä.
Naapurin porukka oli tehnyt jossain aiemmassa bileessä sammuneelle miehelle pilan. Tämä oli sammunut totaallisesti. Jossain kahden hengen makuupussissa solun kotibilepaikalla oli nukkunut nuori mies ja nainen. Olivat laittaneet naisen tilalle sammuneen miehen. Oli kuulema herännyt kaulakkain toisen miehen kanssa parimakuupussista muistamatta oikein mitään edellisestä illasta. :)
Oon järkännyt omat 30 v bileet ja järkkään myös 40 v bileet kun täytän vajaa vuoden päästä. Olen ollut monissa bileissä ja saunailloissa. Pelasin salibändyä ja oli saunailtoja monia. Joku toi sinne naisia ja tutustuin sitten yhteen naiseen siinä ja se pyysi minua baariin, mentiin baariin ja sieltä mentiin naisen luokse ja seksiä harrastettiin. Ei muuta kun bileitä vaan järkkäämään, helpommin niistä naisen löytäää kun baarista.
Dark fear voisi järjestää bileet ja kutsua sinne palsta naisia.
En ole järjestänyt enkä ole koskaan käynyt. Pari kertaa mut kutsuttiin joskus vuosina 2005-2010 mutta kieltäydyin menemästä, joka saattoi kylläkin olla virhe.
Nyt kun mietin noita tilanteita uudelleen, niin se kieltäytyminen tuli aina ihan automaattisesti selkäytimestä.
Ensinnäkin ajattelin että äitini ajattelisi vain negatiivista jos luuhaisin jossain bileissä. Ja toiseksi tuolloin en ollut vielä tajunnut Totuutta. Ajattelin että kieltäytymällä kutsusta osottaisin olevani kunnollinen raitis nuori mies joka panostaa opiskeluun ja näin ollen osoittaisin olevani bileisiin osallistuvien poikien yläpuolella.
Miten näin väärässä voi joku ollakaan :(
Kotibileissäkin tärkeää on se, että juo reilusti alkoholia. Raitis mieskin voi mennä kotibileisiin (yleensä raittiita ei kyllä kutsuta), mutta selvin päin siellä ei naista tapaa.
Nyt maapallo, alahan laulamaan kaunista sulosäveltäsi, oikein semmoinen ilosointu ja kaunis sävel pitkällä tahdilla. Aletaanpas musisoimaan maailmankaikkeudelle ilosta.
Tästä tulee hyvät juhlat.
Mulla on aina jatkot himassa baari-illan päätteeksi.
Yleensä tietenkin kahden kesken jonkun daamin kanssa, mutta joskus on ollut enemmänkin porukkaa. Pidän himassa aina alkoholia sitä varten.
En ole järkännyt mutta kerran pääsin naisen bileisiin josta tykkäsin enkä edes saanut pillua saatana. Vittu että vitutti juoda kun ei saanut pillua.
Eipä kauheasti viitsi mitään järkätä yksiöön, sitäpaitsi eikö niitä ihmisiä pitäisi tuntea ketä kutsuu. Jos olisi kunnon tilukset niin sitten ehkä.
Hah hah! Ja ketähän sinne tulee? Minä itse, oikea käsi ja vasen käsi. Saan molemmilta, JIPPII!!!
Oliko tämä jokin vitsi?
(Reps)
😁✌