hyvä kun joku arvotettu nainen uskaltaa

avata sanaisen arkkunsa nyky nuorten miksei vanhempiekin naisten pukeutumisesta onhan noi roikkuvat housut ihan perseestä ja kuka sanoo että iso perse on kaunis no hei siihen vielä tatska jokin kauhian kokoinen ja nainen onko painokoneen alle jäänyt viikon vanha hesari näin miehenä katson asiallisesti pukeutunutta naista kunnijoituksella eikä tarvitse olla viimeistä muotia jotta noin
9418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tosi mahdotonta löytää sopivia housuja tavallisesta vaatekaupassa, kun on vähän lyhyt ja muutama liikakilo. Ei löydy todellakaan mitään sopivaa. Vaatteet on kalliita, ei voi ostaa jos on toimeentulotuella tai peruspäivärahalla. Helppoa arvostella, jos oma kroppa on sopusuhtainen ja Visassa varaa vinguttaa.

Äänestä

Hatunnosto Pirkko Arstilalle kun hän otti esiin kyseiset epäkohdat, ikävä vain että ET-lehti veti artikkelin pois nettilehdestään. Ei se totuutta muuta mitenkään. Ja Helvikille tiedoksi että kirpparivaatteissakin voit näyttää tyylikkäältä. Itse olen vuosikausia käyttänyt vain kirpparivaatteita ja harva se päivä saan kehuja pukeutumisestani!

Äänestä

Hyvä Pirkko, olen aina tykännyt sinusta mutta katso joskus peiliin kun moitit muita pukeutumisesta. Alkaa tykkäykset olla vähissä kun olet kiristänyt naamasi niin, että silmät on kuin Ransu koiralla. Sorry ny vaan mutta muutkin voi sanoa asioita suoraan.

Äänestä

Tarkoitukseni ei ollut arvostella niinkään kenenkään muotoja, vaan kiinnittää huomio siihen että vaatteilla nämä epäkohdat voidaan häivyttää, sillä itsellänikin on näitä liikakiloja ja pituudestani puuttuu myös senttejä . Eikä minulla ole, eikä ikinä ole ollut Visaa mitä vingutella, ja olen vihdoin pääsyt eläkeputkesta eläkkeelle ja takana on mainitsemasi toimeentulotuki ja peruspäivärahahelvetti.... Ihan oman itseni ja mielenterveyteni vuoksi olen kehitellyt tätä kirppareilla käyntiä ja sopivien vaatteiden etsintää. Mieltäni piristää joka kerta kun joku kehuu asukokonaisuuksiani, tietämättä että kaikki se yhteensopiva on kirpparilta...

Äänestä

Käyn säännölisti kirpputorilla ostoksilla . Minulla on ivana helsingin neule samujussin neule, ovat tosi laadukkaista materiaalista tehdyt. Suurin osa vaateistani on kirppu torilta, kukaan ei ole koskaan sanonut miksi kuljen kirpputori vaateista .Koska vaateet eivät näutä siltä. Päin vastoin vaateitani on kehuttu hienoiksi ja kysytty mistä olen ne ostanut.Kirpputorilla on käytävä säänöllisti niin tekee löytöjä.

Äänestä

Kyllä minunkin mielestäni kirpputoreilla on ihan hienoja ja hyviä vaatteita ja varmaan voi tehdä hyviä löytöjä. Minusta ei ole kuitenkaan kirpputoreja kiertelemään, haluaisin ostaa vaatteeni helpommalla, mielellään ihan lähimmästä kaupasta. Niistä merkeistä en ymmärrä mitään. Lahkeenleveydet ovat jotain 36-38 cm, kiristävät säärtä eikä näytä hyvältä. Sopiva olisi 40-42 cm, mutta semmoisia ei meinaa löytyä, leveämpää lähettä kyllä löytyy, mutta on minulle taas liian leveä.

Äänestä

Missäköhän niitä roikkuvia housuja näkyy? Naiset nykyään puketuvat hyvinkin slimmeihin farkkuihin.
Ja kyllä nuo tatuoinnitkin on ihan menneen talven lumia.

Taitaa mummot, jotka kommentoi olla jääneet asemalle.

Äänestä
  • Kyllä ne tatskat on ja pysyy,- vaikka eivät niin muodissa olisikaan....

    Äänestä

Hyvä Pirkko ! Kyllä ne jumppatrikoot kuuluu urheiluun tai kuntoiluun. Pakkasella trendi pellet nilkat ja jalat paljaana, älytöntä !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuoshantuotaon kirjoitti:

avata sanaisen arkkunsa nyky nuorten miksei vanhempiekin naisten pukeutumisesta onhan noi roikkuvat housut ihan perseestä ja kuka sanoo että iso perse on kaunis no hei siihen vielä tatska jokin kauhian kokoinen ja nainen onko painokoneen alle jäänyt viikon vanha hesari näin miehenä katson asiallisesti pukeutunutta naista kunnijoituksella eikä tarvitse olla viimeistä muotia jotta noin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu