onko olemassa

- siis jos kuu on pysähtynyt toinen puoli maata vasten ,kysymys kuuluu - onko kuu aikojen alussa pyörinyt akselinsa ympäri nopeammassa tempossa ja hidastunut heiluriksi ennen lukkiutumista.? - kellä tietoo ,kiitos
472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jokaisella taivaankappaleella on rotaatio massapainopisteensä ympäri, joten siitä voidaan johtaa, että myös Kuu on kiertänyt itsensä ympäri kiertonopeudella, joka erittäin suurella todennäköisyydellä on poikennut nykyisestä Kuun kiertoradan kanssa lukittuneesta kiertoajasta.

Maan vuorokausi on aikoinaan ollut huomattavasti nykyistä lyhyempi. Käsittääkseni tiedemiehet olettavat Kuun pyörimisen olleen Maapallon kanssa suunnilleen samaa luokkaa, mikäli Kuu tosiaan on erkautunut Maapallosta törmäyksen seurauksena.

Kuun kiertoaika akselinsa ympäri hidastuu edelleen, vaikka se onkin lukittunut Kuun kiertoaikaan Maapallon ympäri. Kuuhan etääntyy hyvin hitaasti Maasta, mutta lukitus säilyy.

Äänestä

Juu ja mun mielestäni joka puolella kuuta suht tasasesti esiintyvät meteorikraaterit on paras todiste siitä et on kuun ollu joskus oltava pyöriväkin.
(Tai pyöriihän se kyllä nyttenkin, kerran per kierros)
Koska jos se olis koko elinikänsä ajan ollu tollee lukittuna kuin nyt, niin sen maan puoleisella puolella pitäs olla huomattavasti vähemmän kraatereita kun toisella puolella, koska maan vetovoima olis kaapannu sitä kohti menevät meteorit matkalla itseensä.

Äänestä
  • "Koska jos se olis koko elinikänsä ajan ollu tollee lukittuna kuin nyt, niin sen maan puoleisella puolella pitäs olla huomattavasti vähemmän kraatereita kun toisella puolella, ..."

    Maan puoleisella puolella ON huomattavasti vähemmän kraatereita kuin toisella puolella. (hyvin tunnettu seikka)

    " ... koska maan vetovoima olis kaapannu sitä kohti menevät meteorit matkalla itseensä."

    Osan kyllä. On sitten niitäkin, jotka eivät osuisi Kuuhun ilman että Maa niiden kulun kääntää kohti Kuuta. (hiukan huonommin tunnettu seikka)

    1Äänestä

Lukittunut Kuu, heh heh.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


heilurikuita kirjoitti:

- siis jos kuu on pysähtynyt toinen puoli maata vasten ,kysymys kuuluu - onko kuu aikojen alussa pyörinyt akselinsa ympäri nopeammassa tempossa ja hidastunut heiluriksi ennen lukkiutumista.? - kellä tietoo ,kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu