Joku aika sitten tuli kiinnitettyä huomiota siihen, miten useimmissa näkemissäni karttapalloissa leveysasteet on vääristetty.
Päiväntasaajasta hieman etelään ja pohjoiseen olevat leveyspiirit esitetään liian kapeina, ja noin 45 asteen pohj. ja et. leveyspiirit ylileveinä.
Tästä on tietenkin seurauksena että päiväntasaajan seudulla olevat maat näyttävät pienemmiltä kuin todellisuudessa ovatkaan ja 45 asteen leveyksillä olevat ylisuurilta.
"Sattumoisin" pohj. 45 leveyspiiri kulkee Pohjois-USAn ja Keski-Euroopan läpi.
Onko vääristelyn tarkoitus kaupallinen ja poliittinen, ken tietää. Kiinassa kai nuo halvat pallot valmistetaan.
Eron huomaa helposti kun vertaa väärennös-karttapalloa oikeammilla mittasuhteilla toteutettuun. Niistä kun oikeasti näkee kuinka valtavia Etelä-Amerikka ja Afrikka on Eurooppaan verrattuna.
Väärennetyt karttapallot
24
750
Vastaukset
- mikäihmeenpallo
- että pitää olla vanhanaikaista nuorisoa - maahan on litteä kuin pannukakku !
- Altocumulus
Kun korjataan otsikossa karttapallot kartoiksi, puhut asiaa. Kyseessä ei ole vääristely, mutta tarkoituksellinen valinta kuitenkin, nimittäin "omien" alueiden edustavampi esitys karttakuvassa.
Kun pallon pinta tai osa siitä esitetään tasokuviona, joudutaan valitsemaan jokin projektiotyypp, esim- lieriöprojektio, mistä seurauksena ovat massiivisetkin vääristymät tietyillä karatan osilla. projektiosta riippuen.
Perinteisissä painetuissa karoissa lähes aina on mukana alkuperäinen pallokartan koordinaatisto, josta todelliset sijainnit ja mittakaavan vääristymän voi arvioida.
Googlen koordinaatittomat kartat ovat karttoina huu-haata.- Guuggelinmatkassa
Kyllä sinä niillä koordinaateillakin voit hakea tai katsoa pisteen koordinaatteja guugle mapsissakin.
Ehkä sinulle sopivampi ohjelma onkin guugle earth. - Altocumulus
Guuggelinmatkassa kirjoitti:
Kyllä sinä niillä koordinaateillakin voit hakea tai katsoa pisteen koordinaatteja guugle mapsissakin.
Ehkä sinulle sopivampi ohjelma onkin guugle earth."voit hakea tai katsoa pisteen koordinaatteja"
Sori, en tarkoittanut pisteen koordinaattiarvoja tai niiiden etsimistä, vaan koordinaattirudukon (grid) esittämistä (painetut kartat) tai sen puuttumista (Huuhaa-kartat). Tarkoitin nimenomaan karttaPALLOJA.
Täytyy olla sokea jos ei huomaa kuinka niissä leveyksiä vääristellään.
Pallopinnan esittäminen tasoprojektiona, ei liity asiaan mitenkään, joten älä sotke.- näin.on
Lähetäpä karttapallosi tänne tarkasteltavaksi, niin voimme valtuutettuina karttapallontarkastajina selvittää tilanteen
kekek-kekek kirjoitti:
Tarkoitin nimenomaan karttaPALLOJA.
Täytyy olla sokea jos ei huomaa kuinka niissä leveyksiä vääristellään.
Pallopinnan esittäminen tasoprojektiona, ei liity asiaan mitenkään, joten älä sotke.Pistä kuva vääristetystä karttapallosta.
- Altocumulus
Sillei kirjoitti:
Pistä kuva vääristetystä karttapallosta.
Aivan. Kiinnostaisi nähdä. Sijoittunee luovan visuaalitaiteen puolelle. Täytyy olla alakoulunsa keskeyttänyt, jos ei tajua karttapallon koordinaattiviiivojen kulkua.
Sillei kirjoitti:
Pistä kuva vääristetystä karttapallosta.
http://4.bp.blogspot.com/-RDyKjaJOX5Q/UAcU7cxZV2I/AAAAAAAAD70/MVZzi-ACV2A/s1600/karttapallo3.JPG
Tuossakin on yksi. Halpa markettikarttapallo. Päiväntasaajanseutu selvästi liiskattu.kekek-kekek kirjoitti:
http://4.bp.blogspot.com/-RDyKjaJOX5Q/UAcU7cxZV2I/AAAAAAAAD70/MVZzi-ACV2A/s1600/karttapallo3.JPG
Tuossakin on yksi. Halpa markettikarttapallo. Päiväntasaajanseutu selvästi liiskattu.Ihan yhtä pitkiltä nuo asteet tuossa näyttää. Ei ole mitenkään liiskattu.
Sillei kirjoitti:
Ihan yhtä pitkiltä nuo asteet tuossa näyttää. Ei ole mitenkään liiskattu.
Sokeahan sinä olet. Ja oli kysymys leveysasteista. Niistä "vaakasuuntaisista" viivoista tai ympyränkehistä.
- 8765
kekek-kekek kirjoitti:
Sokeahan sinä olet. Ja oli kysymys leveysasteista. Niistä "vaakasuuntaisista" viivoista tai ympyränkehistä.
Kyllä ainakin Afrikan ja Etelä-Amerikan pohjoispäät ovat tuossa karttapallossa oikeassa kohdassa. Tuon kuvan perusteella en osaa sanoa enempää.
- airfoiljokaeikirj
Sillei kirjoitti:
Ihan yhtä pitkiltä nuo asteet tuossa näyttää. Ei ole mitenkään liiskattu.
Nimenomaan Asteikko tuossa kaaressa on tasainen. Ei se ole liiskatun näköinen ollenkaan. Itselläkin halpis pallo ja siinä sama aste asteikko ja tasainen sekin on. En ymmärrä mitä tarkoitat liiskatulta, kun jako myös minun simmuihin näyttää tasaiselta. Kuten "sillei" myös kommentoi. Ja vasrin massiiviselta Afrikka tuossa näyttää, onko se noin iso?
- mittaapas
airfoiljokaeikirj kirjoitti:
Nimenomaan Asteikko tuossa kaaressa on tasainen. Ei se ole liiskatun näköinen ollenkaan. Itselläkin halpis pallo ja siinä sama aste asteikko ja tasainen sekin on. En ymmärrä mitä tarkoitat liiskatulta, kun jako myös minun simmuihin näyttää tasaiselta. Kuten "sillei" myös kommentoi. Ja vasrin massiiviselta Afrikka tuossa näyttää, onko se noin iso?
Mittaapa mittanauhalla. Leveysasteviivojen pitää tietenkin olla mittanauhallakin mitattuna tasavälein, jos ne on esittävinään asteita tasavälein, esim. 10 astetta viivojen väli.
- Lentävälettu
Niin kaikenlaisia teorioita vilisee, itse toivoisin parempaa ja laajempaa kuvaa maapallosta 24/7 ei mitään pätkittyjä muutaman kymmenen sekunnin pätkiä vaan jatkuvaa kuvaa niin kuin lentokoneissa keulakamera, kamera alas ja vaikka muutama muukin kuva suunta ja eri korkeuksilta korkealla lentävästä lentokoneesta no se ei tietysti olisi 24/7 mutta jopa kymmenen tuntia kuitenkin ja sitten avaruudesta sateliitista 24/7 , niin ja eiköhän napojen yli lentäviäkin sateliitteja löytyisi kuvaamaan myös tätä suuntaa.
Ja tosiaan nuo haastattelut iss avaruusasemalta saisivat olla vaikka puolen tunnin kestoltaan ilman kuvakulman vaihtoja ja pätkimisiä, siinä sitä olisi kun kuvaa tuli iss avaruusasemalta 24/7 useammalla kameralla samaan aikaan. - PuolukkaHattuhyllyllä
Tässä videokuvaa Maapallosta Venäjän satelliitista otetulla tarkalla 121:n megapikselin kameralla:
https://www.youtube.com/watch?v=DxbPCV_kbpw&t=18s
Tässä taasen ISS:ltä otettu 3:n minuutin yhtämittäinen otos:
https://www.youtube.com/watch?v=LWGJA9i18Co- ihmettelenpä.vain
Näkyikö videokuvassa Maapallon pinnalla leveys- ja pituusasteet?
- NakkiKaalisopassa
Juu, ne asteet voi jokainen piirtää aivan itse.
Tässä lisätietoa satelliiteista:
https://www.youtube.com/watch?v=N3BQli4jYlA - plöräyskös
Ovatko tässä kartassa asteet kohdillaan:
https://www.youtube.com/watch?v=0mbL-Pu068s&t=292s- arvelenpa.vain
Tuossa on aivan selvästi kyse Littumaasta eikä mistään Maapallosta. Maapallo on enemmän sellainen pallonmuotoinen.
Joskus kyllä näkee kunnollakin tehtyjä karttapalloja, joissa leveysasteet on edes melkein oikein. tänäänkin näin sellaisen kierrätyskeskuksessa. Oli hieno ja vanha Suomessa koulukäyttöön tehty. Oli vaan niin kallis ettei raaskinut ostaa.
- Hörpötinpäs
Näin Bangkokissa myytävänä olleen karttapallon. Halkaisija n. 70 cm, hienolla pyörivällä teak- puualustalla; korkeus 1,5 m. Hinta oli n. 1000 €. Kävin tinkimässä pariin kertaan mutta kaupat jäivät syntymättä.
Noh, enivei.
Olen ihmetellyt pallo- ja lattamaakartan eroa koskien Australian mantereen huomattavaa eroavaisuutta. Mikä lienee arvoisien maantieteilijöiden arviot tästä videosta?:
https://www.youtube.com/watch?v=eKRli7IZrMQ
Pituus- ja leveysasteet lienevät vakiot kuitenkin molemmissa kartoissa? - arvelenpa.vain
Littumaan projisointi pallopinnalle ei todellakaan ole helppoa. Siinä leveysasteet saattaa heittää kovasti niinkuin edellä todettiin.
No niin. Tuli ostettua sellainen karttapallo jossa on asteet ja piirut kohdallaan!
1950-l. tehty kotimainen Pallokartta Oy:n bakeliittipallo jossa itse kartta paperia. Hienosti ajan patinoima! Pohjoisnapaakaan ei pilattu turhalla kiinnitysreiällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741370Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11930Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79872Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51684- 53654
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv44595Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot133586Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45547