Valtiosta?

Pohdinnan aihetta tälle palstalle. Lainaus George Washingtonilta:" Valtio ei ole järki, se ei ole kaunopuheisuutta, se on voima; kuin tuli, hankala renki, ja pelottava isäntä. Eikä sitä tulisi hetkeksikään jättää vaikuttamaan vastuuttomasti."
2185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onneksi meillä on sentään "vastuulliset miehet", joiden käsiin voimme kaiken turvallisin mielin antaa. Kaikki tapahtuu omaksi parhaaksenne, kunhan se on määritelty oikein.

Äänestä

Tuli mieleen, että aika jännä ajatus valtiosta sen ylimmältä päättäjältä. Eikös yhteiset sääntömme pyri pitämään järjestystä isossa ihmismassassa. Sitä on vaikeata pitää järjestyksessä ja sen ehdoilla on vaikeata toimia. "se on voima" päättäjän näkökulmasta aika hyötynäköinen näkemys. Tarkoittaakohan, että suurella kansanjoukolla saadan muut alistettua. "hankala renki" vaiketa saada ihmiset puolelleen. Täytyy olla yhteiset intressit saadakseen muut puolelleen. "pelottava isäntä" suuremman puolella on helpompi olla. Koska valtio ei ole kaunopuheisuutta, eikä järkeä, sen täytyy olla kuin valtaväestön mielenosoitus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1776 kirjoitti:

Pohdinnan aihetta tälle palstalle. Lainaus George Washingtonilta:" Valtio ei ole järki, se ei ole kaunopuheisuutta, se on voima; kuin tuli, hankala renki, ja pelottava isäntä. Eikä sitä tulisi hetkeksikään jättää vaikuttamaan vastuuttomasti."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu