Tutkijat ovat havainneet Galapagossaarten sirkkuja tutkiessaan, että lajiutuminen voi tapahtua hämmästyttävän nopeasti, eli jopa parissa sukupolvessa. Havainto vahvistaa kaiken, mistä olen kirjoittanut tällä palstalla viimeisen parin vuoden aikana. Tässä tiivistelmä:
- Ekologinen adaptoituminen tapahtuu nopeasti, koska eliöissä tapahtuvat muutokset perustuvat olemassaolevan biologisen informaation epigeneettiseen modifiointiin TAI informaation häviämiseen.
- Eliöissä tapahtuvat muutokset eivät johdu satunnaisista mutaatioista ja valinnasta, vaan suunnitelluista mekanismeista, joita ohjaavat ravintotyyppi, ilmasto, erilaiset stressitekijät, ympäristömyrkyt jne.
- DNA:n sekvenssimuutokset ovat seurausta muuttuneista epigeneettisistä informaatioprofiileista, etupäässä muuttuneista metylaatioprofiileista. Valtaosa DNA:n sekvenssimuutoksista ovat geneettisiä virheitä, jotka aiheuttavat DNA:n rappeutumista. Tämä johtaa heterokromatiinin lisääntymiseen ja kromosomien yhteenliittymiseen sekä niiden kokonaismäärän pienenemiseen.
- Muutokset epigeneettisissä informaatiokerroksissa aiheuttavat muutoksia myös eliön feromonituotantoon, mikä puolestaan ohjaa sen parittelukäyttäytymistä.
- Kun geneettistä informaatiota on riittävästi kadonnut tai rappeutunut, voi aiheutua myös lisääntymiseste.
- Laji on vain tutkijoiden käyttämä termi varioutumista kokeneelle eliötyypille. Pohjimmiltaan kyse on samasta asiasta kuin koirarodut. Mitä enemmän rotua on jalostettu, sen huonommassa kunnossa on sen genomi. Siksi muutos ei johda evoluutioon.
Havainto nopeasta lajitumisesta tukee TÄYDELLISESTI Raamatullista luomista, älykästä suunnittelua, vedenpaisumusta ja sen jälkeistä nopeaa biodiversiteetin syntyä. Uusia lajeja (tai pikemminkin rotuja) ei siis ainoastaan löydetä vuosittain tuhansia, vaan niitä oikeasti varioituu vuosittain tuhansia. Evoluutiolle ei kuitenkaan ole olemassa ainuttakaan mekanismia, koska kaikki eliöissä tapahtuva muutos perustuu olemassaolevaan informaatioon tai sen häviämiseen.
Linkki ketjussa.
Lajiutumiseen ei mene kuin pari sukupolvea
6
281
Vastaukset 6
- skalpeerattujeesus
Kun risteyttää valkoisen ja intiaanin on tuloksena niiden ominaisuuksien yhdistelmä.
- kjhkjhkhkjh
Solon pyyhki taas kerran ROT:lla pöytää kreationismipalstalla. Käykää sieltä katsomassa sama aloitus, jos jää epäilystä siitä, kirjoittaako ROT taas kerran uskonnollista roskaa. (massapostaus vastoin sääntöjä, mutta uskista eivät säännöt näköjään koske) En viitsi kopsata Solonin kommenttia tänne.
Tomi, lupasit pysyä pois näiltä palstoilta, ja keskittyä olemaan pikkupikku yhteisösi tiukasti moderoidun facebook ryhmän profeetta, jossa ei hyväksytä kuin rot.n totuus.. Miksi valehtelet ja petät lupauksesi, opettaja?
- Luucifer
Säälittävä, uskonnolla päänsä sekoittanut luuseri, ammatiltaan vieläpä OPETTAJA postaa samaa roskaa usealle palstalle siinä toivossa, että joku herkkäuskoinen menisi lankaan.
Käykää tosiaan lukemassa kreationismipalstalta, kun asiasta jotain oikeasti tietävä kertoo vähän tieteellisiä faktoja tälle hihhulille. >>Lajiutumiseen ei mene kuin pari sukupolvea <<
Oikein olisi siihen sirkkujuttuun nojautuen sanoa: joissain tapauksissa hybridisoitumalla lajiutumiseen ei välttämättä mene kuin pari sukupolvea.
Ja noin miljoonannen kerran palstoille suoltamasi hölynpöly ei liity asiaan mitenkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771610
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106832En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203608- 129578
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 42496
