Kyösti Kallion rukous taas niin ajankohtainen

Suomi100v_

Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme sinua Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua.

Lahjoita kääntymys synnin ja laittomuuden teiltä, jotka johtavat kansamme tuhoon. Herra, armahda meitä.

Herra Jeesus Kristus, ilman sinua olemme voimattomia hävittäviä voimia vastaan, jotka tulvivat kansamme yli ja myrkyttävät sen. Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi pahuuden henkivaltoja vastaan, joiden vaikutukset ovat joka päivä sanoin ja kuvin julkisuudessa nähtävissä.

Herra, Sinä olet Golgatan ristillä voittanut pimeyden vallat. Niiden täytyy väistyä myös tänään, koska ylistämme Sinun nimeäsi niiden ylitse. Tähän me uskomme, sillä Sinä voit myös meidän aikanamme varjella ihmiset s-atanalliselta eksytykseltä. Herra armahda meitä.

Auta meitä Pyhän Henkesi kautta ryhtymään omassa elämässämme taisteluun syntiä vastaan ja olemaan kestäviä loppuun asti. Tee meidät kansamme keskellä merkiksi Sinun vapauttavasta armostasi.

Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että tulemme kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme.

Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme sinun kauttasi. Siihen me uskomme.

Armahda meitä.

Amen.

37

390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ArtoTTTT

      Kunpa kansa kuuntelisi, mutta kovin toinen mieli taitaa olla.

      • mummomuori

        Kyösti Kallio oli uskonnollisesta suvusta, pietistisestä liikkeestä. Kallio aloitti myös ns. punamamulta hallitusten ketjun, eli vasemmisto keskusta linjaukset.

      • mummomuori kirjoitti:

        Kallio tiesi missä tämän maan turva on ja nöyrtyi sen edessä, samaa ei voi sanoa monestakaan tänä päivänä. Nyt on isot juhlat ja onnitellaan ympäri maailman, mutta onko turva unohtunut, kun Jumalan sana on viskattu roskakoriin.

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Kalliota ei pidetty oikein vahvana johtajana, mutta hän sentää osasi elää siivosti ihmisten kanssa.

      • mummomuori kirjoitti:

        Kalliota ei pidetty oikein vahvana johtajana, mutta hän sentää osasi elää siivosti ihmisten kanssa.

        Olikohan viimeinen uskovainen presidentti tässä maassa????

    • Eipä taida olla ihan aitoa tavaraa tämä "Kyösti Kallion rukous". 😁

      • ArtoTTTT kirjoitti:

        Miten niin ei ole aitoa?

        https://www.ilonpolku.fi/presidentti-kyosti-kallion-rukous-suomen-puolesta-talvisodan-aikaan-hsk023?gclid=EAIaIQobChMIrKy56Lbw1wIVz4eyCh1-YgVBEAAYASAAEgIKE_D_BwE

        Jos on aito, kuten ehkä sittenkin on, silloin voi vain ihmetellä miten pihalla Kuju tuohon aikaan jo oli – kohtahan hän kuolikin pois.

        Esimerkiksi tämä on käsittämätöntä horinaa tilanteessa jossa vainolainen on jyräämässä meitin:
        "Lahjoita kääntymys synnin ja laittomuuden teiltä, jotka johtavat kansamme tuhoon." Presidentti piti siis iivanan hyökkäystä Jumalan rangaistuksena suomalaisten synneistä!

        Eipä Kallio tuohon aikaan enää mitään hommia tehnytkään, kovin huonokuntoinen kun oli. Pääministeri ja hallitus johtivat maata kuten nytkin.

        Ilmeisesti siis erehdyin, mutta kyllä tuo teksti on paikoin sellaista että ei sitä tahdo todeksi uskoa.

      • ArtoTTTT
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Silloin elettiinkin hieman toisenlaisia aikoja, nykyinen kaikki heti mulle nyt sukupolvi tuskin ymmärtää. Kyösti kallio antoi myös kehoituksen.

        ”Kehotan kaikkia, jotka tänä vakavana aikana palvelevat Isänmaata, lukemaan tätä kirjaa. Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingossa ja vainossa että rauhan päivinä ammentaneet Raamatusta elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan Sanan uudesti luovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset. ”Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakunnan häpeä.”

        >Silloin elettiinkin hieman toisenlaisia aikoja

        No totta jumalauta. Sitähän mä koetin just selittää... 🙄

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Palaako Repeliinin käämit taas 😳😳😳?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Palaako Repeliinin käämit taas 😳😳😳?

        Hieman kyllä Repe voisi kohteliaammin puhua yhdestä kansamme merkkihenkilöstä näin juhla-aikana.

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Hieman kyllä Repe voisi kohteliaammin puhua yhdestä kansamme merkkihenkilöstä näin juhla-aikana.

        Paljon kohteliaammin puhun kuin sinun ystäväsi puhuvat arkkipiispasta, joka sentään elääkin vielä.

        Periaatteessa olet toki oikeassa ja hyvät tavat ovat tärkeitä, mutta et voi pelata kaksilla korteilla, ts. vaatia ei-patmoslaisilta kohteliaisuutta kuolleille samalla kun hyväksyt patmoslaisilta törkeydet eläville koskaan ainuttakaan poikkipuolista sanaa sanomatta.

        "Kuju" oli varmasti ihan hyväntahtoinen ja symppis mies, mutta ei hänestä kaikkine sairasteluineen oikein enää pressaksi ollut – eikä hän virkaan edes halunnut, vaan puolueiden välisenä kompromissina ikään kuin ajautui siihen. 1931 hän olisi vielä ollut vedossa, mutta pyrky puuttui. Nykyään olisi täysin mahdotonta asettaa edes ehdokkaaksi ketään, jonka terveys olisi likikään yhtä heikko kuin Kalliolla jo 1937 – 63 vuoden korkeassa iässä.

        Jaa, arkkipiispasta on varmaan kovin vaikeaa keksiä hyvää sanottavaa, nostaa n. 130t vuodessa sos. kulut. eduskulut siitä että opettaa ihmisiä luopuman Raamatun sanasta ja kaikki varmaan kirkollisverotuloja, tuolla toimisi jo monta lähetystyöntekijää.

        Tuo on kuitenkin vähemmän kuin Mellerillä, joka vielä 75-vuotiaanakin kerää itselleen mummoja huijaamalla yhä suurempaa omaisuutta, mitä Mäkinen tuskin tulee tekemään.

      • kauniistivieläpuhumme
        ArtoTTT kirjoitti:

        Jaa, arkkipiispasta on varmaan kovin vaikeaa keksiä hyvää sanottavaa, nostaa n. 130t vuodessa sos. kulut. eduskulut siitä että opettaa ihmisiä luopuman Raamatun sanasta ja kaikki varmaan kirkollisverotuloja, tuolla toimisi jo monta lähetystyöntekijää.

        Itse kyllä uskon, että uskovien puheet Mäkisestä - kansakunnan "myrkyttäjästä" - ovat parhainta mahdollista laatua. Täytyy verrata mitä Jeesus sanoi vastaavassa tilanteessa, kun tuhotaan kokonaisen kansakunnan mahdollisuutta olla olemassa.

      • kohtuullisuuttanyt
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Tuo on kuitenkin vähemmän kuin Mellerillä, joka vielä 75-vuotiaanakin kerää itselleen mummoja huijaamalla yhä suurempaa omaisuutta, mitä Mäkinen tuskin tulee tekemään.

        Mellerin eläke ei ole lähellekään niitä öykkärimäisia summia mitä Mäkinen ahneuksissaan kerää.

      • kohtuullisuuttanyt kirjoitti:

        Mellerin eläke ei ole lähellekään niitä öykkärimäisia summia mitä Mäkinen ahneuksissaan kerää.

        Olet varmaan täysin oikeassa siinä, että Mellerin jättitulot eivät muodostune pelkästä eläkkeestä.

        Tietääkseni Mäkinen saa "ahneuksissaan" samaa kirkon päättävien elinten määräämää palkkaa jonka kuka tahansa hänen asemassaan saisi, vai onko sulla Korkkiruuvi jotain muuta tietoa?

      • kauniistivieläpuhumme kirjoitti:

        Itse kyllä uskon, että uskovien puheet Mäkisestä - kansakunnan "myrkyttäjästä" - ovat parhainta mahdollista laatua. Täytyy verrata mitä Jeesus sanoi vastaavassa tilanteessa, kun tuhotaan kokonaisen kansakunnan mahdollisuutta olla olemassa.

        Millä tavalla Mäkinen, mies ilman mitään muuta valtaa kuin arvo- ja vaikutusvalta, mahtaa noin niin kuin käytännössä tuhota kansakunnan mahdollisuutta olla olemassa? Patmoksen ja helluntaikirkon ulkopuolella ei juuri kukaan liene huomannut yhtään mitään, joten kerrohan.

      • setodellisuus
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Olet varmaan täysin oikeassa siinä, että Mellerin jättitulot eivät muodostune pelkästä eläkkeestä.

        Tietääkseni Mäkinen saa "ahneuksissaan" samaa kirkon päättävien elinten määräämää palkkaa jonka kuka tahansa hänen asemassaan saisi, vai onko sulla Korkkiruuvi jotain muuta tietoa?

        "Tietääkseni Mäkinen saa "ahneuksissaan" samaa kirkon päättävien elinten määräämää palkkaa jonka kuka tahansa hänen asemassaan saisi, vai onko sulla Korkkiruuvi jotain muuta tietoa?"

        Tätä juuri tarkoitin, että Mäkinen saa ahneuksissaan yli 10000 euroa joka kuukausi ja kokous- ja luentopalkkiot päälle, edustuskuluja ja matkakuluja mitenkään unohtamatta.

        Leo Meller saa vain pientä eläkettä ja tulot kirjoista ja äänitteistä meneekin sitten jo avustustyöhön.

      • koiraverokalenterityttö
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Olet varmaan täysin oikeassa siinä, että Mellerin jättitulot eivät muodostune pelkästä eläkkeestä.

        Tietääkseni Mäkinen saa "ahneuksissaan" samaa kirkon päättävien elinten määräämää palkkaa jonka kuka tahansa hänen asemassaan saisi, vai onko sulla Korkkiruuvi jotain muuta tietoa?

        Viimeksi Leo Meller tuloutti yli 150 000 euroa vuodessa. Jos se on eläkettä niin paljonkohan olikaan palkka, kuin suuryrityksen johtajalla?

      • suurionvaikutus
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Millä tavalla Mäkinen, mies ilman mitään muuta valtaa kuin arvo- ja vaikutusvalta, mahtaa noin niin kuin käytännössä tuhota kansakunnan mahdollisuutta olla olemassa? Patmoksen ja helluntaikirkon ulkopuolella ei juuri kukaan liene huomannut yhtään mitään, joten kerrohan.

        "Millä tavalla Mäkinen, mies ilman mitään muuta valtaa kuin arvo- ja vaikutusvalta, mahtaa noin niin kuin käytännössä tuhota kansakunnan mahdollisuutta olla olemassa?"

        Samalla tavalla miten Mäkinen puhuu ja vaikuttaa laittomasti maassaolijoiden ym. puolesta ja on organisoinut heille mahdollisuuden elää täällä poissa omien perheittensä parista omassa kotimaassaan.

      • setodellisuus
        koiraverokalenterityttö kirjoitti:

        Viimeksi Leo Meller tuloutti yli 150 000 euroa vuodessa. Jos se on eläkettä niin paljonkohan olikaan palkka, kuin suuryrityksen johtajalla?

        "Viimeksi Leo Meller tuloutti yli 150 000 euroa vuodessa."

        Koska viimeksi :))

        Ihana asia muuten että näin epäsuoraan paheksut noin suuria tuloja kuten arkkipiispallakin on.

        Leo Meller saa vain pientä eläkettä ja muut tulot sitten menee lähinnä avustustyöhön.

      • setodellisuus kirjoitti:

        "Viimeksi Leo Meller tuloutti yli 150 000 euroa vuodessa."

        Koska viimeksi :))

        Ihana asia muuten että näin epäsuoraan paheksut noin suuria tuloja kuten arkkipiispallakin on.

        Leo Meller saa vain pientä eläkettä ja muut tulot sitten menee lähinnä avustustyöhön.

        Vilkaseppas Korkkiruuvi Kuukkelia niin takuulla yllätyt... 😊

        >Ihana asia muuten että näin epäsuoraan paheksut noin suuria tuloja kuten arkkipiispallakin on.

        Siinä on meillä vain valtavan iso ero, että sinä et paheksuisi niitä jos saajana olisi joku fundis kuten Ville Auvinen, mutta minä paheksuisin yhä.

        Mäkinen on muuten toivonut suurten tulojen verotuksen kiristämistä eräässä parin kolmen vuoden takaisessa haastattelussa. Eli siis omiensa myös.

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Hieman kyllä Repe voisi kohteliaammin puhua yhdestä kansamme merkkihenkilöstä näin juhla-aikana.

        Repen arvot ovat ihan muualla😏 Taitaa vastustaa Suomen itsenäisyyttäkin kuten kunnon kommarin pitääkin.

      • hiilijalan_jälki
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Vilkaseppas Korkkiruuvi Kuukkelia niin takuulla yllätyt... 😊

        >Ihana asia muuten että näin epäsuoraan paheksut noin suuria tuloja kuten arkkipiispallakin on.

        Siinä on meillä vain valtavan iso ero, että sinä et paheksuisi niitä jos saajana olisi joku fundis kuten Ville Auvinen, mutta minä paheksuisin yhä.

        Mäkinen on muuten toivonut suurten tulojen verotuksen kiristämistä eräässä parin kolmen vuoden takaisessa haastattelussa. Eli siis omiensa myös.

        "Vilkaseppas Korkkiruuvi Kuukkelia niin takuulla yllätyt... 😊"

        Hän yllättyi vuoden 2014 yli 155 tonnin vuosituloista sen verran, että siirtyi muihin ketjuihin. :D

    • OiHerraSiunaaSuomenmaata

      Tämä rukous luettiin radiossakin viime viikolla kokonaisuudessaan!

      • Hienoa. Suomessahan on jotain 50 radiokanavaa.

      • tulevaanmukaaan
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Hienoa. Suomessahan on jotain 50 radiokanavaa.

        Ja eilen katkelma tästä rukouksesta luettiin Ylen TV1:ssä.

        Kiitos kun sinäkin nyt iloitset tästä rukouksesta, mikä on niiii ajankohtainen, kun kansakuntaa taas uhkaa tuho ja turmio sisältäpäin.

      • tulevaanmukaaan kirjoitti:

        Ja eilen katkelma tästä rukouksesta luettiin Ylen TV1:ssä.

        Kiitos kun sinäkin nyt iloitset tästä rukouksesta, mikä on niiii ajankohtainen, kun kansakuntaa taas uhkaa tuho ja turmio sisältäpäin.

        Miten se muka talvisodan aikaan uhkasi sisältäpäin, kun kansa oli yhtenäinen ja vihollinen idässä? Olet dille. 😃

      • rauhoituhyvämies
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Miten se muka talvisodan aikaan uhkasi sisältäpäin, kun kansa oli yhtenäinen ja vihollinen idässä? Olet dille. 😃

        "Miten se muka talvisodan aikaan uhkasi sisältäpäin, kun kansa oli yhtenäinen ja vihollinen idässä?"

        Äläs nyt hassu ole!!!

        Lähes jokainen suomalainen tietää, että talvisodassa uhka tuli ulkoapäin, missä paineessa kansakunta yhdistyi - jopa dramaattisella tavalla - mikä mahdollisti talvisodan torjuntavoiton.

      • rauhoituhyvämies kirjoitti:

        Älä lässytä vaan vastaa. Kun sanoit että "kansakuntaa TAAS uhkaa tuho ja turmio sisältäpäin", mitä tarkoitit talvisodan osalta?

      • tässäsetotuus
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Älä lässytä vaan vastaa. Kun sanoit että "kansakuntaa TAAS uhkaa tuho ja turmio sisältäpäin", mitä tarkoitit talvisodan osalta?

        Etkö tosiaan tiedä, että talvisodassa uhka tuli ulkoapäin - Venäjältä - kun Stalin halusi ottaa Suomen haltuunsa, kun oli 20v aikaisemmin ollut allekirjoittamassa Suomen itsenäisyyden tunnustamista.

        Talvisodassa uhka tuli ulkoapäin, mutta nykyään uhka Suomen olemassaololle tulee sisältäpäin, kun tahallaan tuhotaan yhteiskuntaa - sen perheitä, isiä ja äitejä, lapsia ja nuoria hetkellisen poliittisen agendan vuoksi. Mutta voi olla nykyainakin, että Jumala järjestää meille myös ulkoisen uhan, jos kansa ei synneistään käänny?

      • tässäsetotuus kirjoitti:

        Ahaa, kyse onkin siitä, että et osaa kirjoittaa suomea.

        Kirjoitit: "...kun kansakuntaa taas uhkaa tuho ja turmio sisältäpäin."

        Mutta et tarkoittanutkaan sitä, vaan tätä: "kun kansakuntaa taas uhkaa tuho ja turmio, mutta nyt sisältäpäin."

        Kuule korkkari, mä en valitettavasti ehtisi kirjoittaa sun juttujasi puhtaaksi vaikka haluaisinkin. Kyllä meidän on sillä mentävä, että jokainen tarkoittaa mitä kirjoittaa, ja jos haluaa olla peräti vakavasti otettava, pitää sitten osata kirjoittaa just mitä tarkoittaa eikä jotain ihan muuta.

        Ymmärsithän sinä lopulta!

        Kyllä tässä kohtuuttomasti aina pitää nähdä vaivaa, että saa sinuun edes vähän järkeä :))

      • tässäsetotuus kirjoitti:

        Ymmärsithän sinä lopulta!

        Kyllä tässä kohtuuttomasti aina pitää nähdä vaivaa, että saa sinuun edes vähän järkeä :))

        No, nyt voit sitten alkaa sinäkin opetella kirjoittamaan sellaista suomea, että teksti vastaa ajatusta. Taitaa vain olla jo myöhäistä oppia sitäkään...

    • Amen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      550
      1797
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe