Pelimaailma

Jotkut ajattelevat, että maailmamme saattaa oikeasti olla simulaatio. Se ajatus tulee kaikista matrikseista sun muista ja meille jokaiselle tutusta unimaailmasta. Vaikka nukumme sängyssä, unessa tapahtumat ovat aivan yhtä todentuntuisia kuin tapahtumat hereillä. Olemme siellä itse ihan kuin oikeasti. Silloin voidaan ajatella, että tämä maailma hereilläkin on vain peliä tai unta.

Ajattelisin niin, että tämä on sikäli peliä ja unta, ettemme näe ja koe todellisuutta sellaisena kuin se oikeasti on. Tässä on koko ajan toinenkin, näkymätön maailma, henkimaailma samassa paikassa ympärillämme koko ajan. Todellinen maailma on nämä yhdessä ja me näemme vain puolet. Sen takia on menninkäisiä, keijuja, piruja, demoneja, enkeleitä, haamuja, kun ne vain jotenkin joskus ilmestyvät ja katoavat. Me olemme niihin vain ailahtelevasti yhteydessä, todellisuudessa ne ovat tässä koko ajan, silloin kun ovat, ja harvoin selvästi näkyvissä.

Kuitenkin tämä valvetilamme on todellista, mutta näemme todellisuudesta vain toisen puolen. Niinkuin Platon selittää luolavertauksessaan. Ulottuvuus on huono sana sille, todellisuuden toinen puoli olisi parempi.

Meidän kuvamme vain on puutteellinen todellisuudesta, todellisuus kuitenkin on todellisuutta, ei pelimaailma eikä unta.

Samoin kvanttifysiikan kummallisuudet eivät johdu siitä, että havaitsijalla olisi vaikutusta todellisuuteen vaan siitä että käsityksemme mikromaailman todellisuudesta, ajasta ja paikasta siellä, on väärä eli puutteellinen, kehittymätön, rakentamatta. Ei se olekaan sellainen kuin luulimme, kun veimme normaalin ajan ja paikan fysiikkaa sinne, minne se ei enää sovi. Sama makromaailman suhteen.