Kuka sen aukaisi, ja luki ja levitti eteen päin? Eikös sähköpostikin ole yksityinen? Luulisi, ettei toisten sähköposteja noin vaan mennä lukemaan.
Ihmetyttää tämä hissijohtajan sähköposti
emmäävaamistäätiiä
191267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Eikös hän itse lähettänyt e-postia joissa vanhat viestiketjut seurasivat mukana.
Siis kaikki tapahtui epähuomiossa, niin että koko tragiikka oli useamman
kunnantyöntekijän luettavissa, ja taisivat hissiyhtiön hallituksenjäsenetkin
päästä niistä osallisiksi.
Ei ole mikään järjen jättiläinen sitten?
Murphyn mukaan nimetty periaate, jonka mukaan ”jos jonkin asian voi tehdä monella tavalla ja näistä tavoista yksi johtaa onnettomuuteen, ennen pitkää joku tekee asian sillä tavalla”. Lyhyemmässä ja ehkä tunnetummassa muodossa periaate kuuluu ”jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen”.
Nyt täytyy selvittää kuka paljasti, kuka kertoi !!! Tämä on kittiläsutkien ensimmäinen kysymys kun jokin rötöstely paljastuu. P Palosaarikin vaati juristin kanssa kaatopaikan paljastajan nimeä julkisuuteen. Ei aikonut maksaa tutkimuskuluja ellei nimeä anneta.
Tämmöstä se tahtoo näitten kanssa olla!
Vituttaahan se hissipomoa, kun sähköpostitekniikka pettää. Tai kun joutuu turvautumaan saksankielentaitoiseen kunnan virkamieheen, että saa Doppelmeyrille viestin perille.
Tämmöstähän se näitten taitamattomien kanssa tahtoo olla. Olisi pitänyt palkata saksankielentaitoinen juristi, mutta kun ei ne hissiyhtiön budjetoimattomat rahat joka puolelta kurottaviin kouriin riitä.
Kiintoisaa. Mitähän tuo sähköposti sisälsi?
Jos et nyt neljän vuoden vatvomisen jälkeen vielä tiedä, niin anna olla.
Löytyy se asian tiimoilta googlaamalla.
Yksi huvittava piirre, jonka olen pannut merkille näillä ja muillakin Kittilän sotkuja käsittelevillä palstoilla, ovat toistuvat kommentit, joissa viitataan, että Antti Rinteellä on merkittävä osuus "tähän kaikkeen" (tarkoittaen Kittilän sotkuja). Tällä vihjailulla halutaan kääntää huomio toisaalle eikä koskaan anneta Rinteen "osuudesta" tarkempia faktoja. Ei niin, että demaripomoa tarvitsisi tukea tai puolustaa, mutta tosiasioissa olisi silti hyvä pysyä. Ei liene vaikea arvata ketä Rinteen ajama tj:n erottamispäätös hissiyhtiössä jäi kaivertamaan.
Tämänkin hissijutun tutkinnat valmistuu aikanaan. Voi olla että siitä seuraa iloisia yllätyksiä veronmaksajille. Tästähän se kaikki alkoi ja myös siihen päättyy. Tällä venkoilulla on asioiden huomio siirretty muualle.
Toivotaan että tutkijat oat saaneet toimia "rauhassa" ilman ennakko paineita?
Puolueiden politikointi voi aiheuttaa joskus harmaita hiuksia tutkijoille.
Muistuu mieleen se Noppa-juttu aikoinaan, kun Aittoniemi hyllytettiin.
Astui vissiin liian isoille varpaille?
Antti Rinne sattui istumaan Levi Ski Resort Ltd Oy.n hallituksesssa ammattiliitto PRON edustajana kun Palosaaren juttu laitettiin tutkintaan. Rinne toimi sanansaattajana, kun Palosaari siirrettiin muihin tehtäviin. Tästä oli Kittiläsutkien helppo rakentaa yhtälö demareitten ja vihreiden salaliitosta hissiyhtiön valtaamisesta. Jouni vielä uhkaili rikosilmoituksella, mutta ei kuitenkaan uskaltanut sitä jättää muusta kuin Suomen Kuvalehdestä. Sekin tuli aiheettomana takaisin.
Tämä Jounin vainoaminen upposi kuin häkä tavallisiin kittiläläisiin. Osa kittiläläisistä odottaa vieläkin Jounin tekemän tutkintapyynnön lopputulosta. Että meidän Jouniako meinaa viherdemarit muiluttaa mitä häh ???. Tässä uskossa ja puolustusrakenteessa, ulkopuolisten uhan edessä meni pari vuotta. Päiviteltiin joukolla,mettä miten ne Inkeri ja Hille viittivätkin ?
Nyt on joku alkanut epäillä asioiden todenperäisyyttä, vaikka Petrus ja Raili F sekoittavat pakkaa kiihkeästi.
Jounin tutkita pyyntöä ei tule, mutta tuleeko jounille häkkiä jää nähtäväksi
En kertakaikkiaan jaksa ymmärtää tätä Palosaarten ajojahtia. Ilman mitään faktoja heitä syytetään mistä milloinkin. On hyvinkin todennäköistä, että demarien A. Rinneihan poliittisistya syistä jahtaa Palosaaria, koska nämä ovat todella menestyviä suomalaisia. Sosiaalisointi tuhoaisi koko Lapin Kittilästä puhumattakaan, nyt pitää kittiläläisten järkevästi puolustaa omia yrittäjiään, sillä heidän menestyminen takaa meille kaikille leivän. Nyt molemmat Palosaaret kunniiaan ja anteeksipyynnöt heiltä aiheettomista rikosilmoituksista
Voit+olla+Palosaarista+mitä+mieltä+haluat,+mutta+tuossa+sosialisoinnin+pelossa+voin+kyllä+lohduttaa.+Ei+vasemmiston+nykyisellä+25%+kokonaiskannatuksella+mitään+sosialisoida.+Eli+siltä+osin+voit+nukkua+yösi+rauhassa.+Kittilän+vasemmistokin+lienee+kesytetty+vaarattomaksi.
Ensin pitkällinen naurun hohotus. Miten lie tuon laittoman kaatopaikan kanssa? Miksi Palosaari vaati laittoman kaatopaikan ilmiantajan nimeä? Entinen grillikiskan pitäjä käyttäytyi aika oidosti tuossa tilanteessa. Hissiyhtiön toimarin touhuja tutkitaan. Onko muutakin kuin hissikauppoja tutkinnassa? Yli 20! oliko 27 poliitikkoa on syytteissä törkeistä virkarikoksista. On esitetty vahvoja väitteitä suunnasta, josta käskyt tulevat, ja tulihan sieltä yksi kirjekin.
Mikä saa poliitikot tekemään älyttömyyksiä? Tuo sosialismilla pelottelu on 1800-luvun soopaa. Katsokaapa Kittilän vasemmistoliiton poliitikkojen touhua. Kenen käskyläisiä lienevät, eivät ainakaan Marxin ideologian.
Onpa vainoharhaista porukkaa könkäällä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vainoharhaisuus
Nimimerkille "Oikeusvoittaa" linkkejä luettavaksi, että kertakaikkiaan jaksaisi ymmärtää tätä Palosaarten ajojahtia. Suomen kuvalehden jutut voi tarkistaa Kittilän kh.n ja kv.n pöytäkirjoista.
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kittilan-kummallinen-kaatopaikkapaatos/?shared=303258-dc4faf9a-4
https://suomenkuvalehti.fi/wpcontent/uploads/2017/08/paivikki_palosaari_kirje_-1200x800.png
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kittilan-laki-nain-levitunturin-varjossa-kaydaan-taistelua-vallasta/?shared=43709-85cae3df-999
Kittilän kh.n ja kv.n pöytäkirjoista voi katsoa. Ja ne löytyy tuolta:
http://dynasty.kittila.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_handlers&id