Haluan vain purkaa tänne kamalan tilanteeni, sillä oloni on tosi tukala. Murehdin asiaa yksin niin että olen tullut sairaaksi. Asia on niin, että olen yksinäinen sinkkunainen ja AMK-opiskelija, aloittanut uudessa koulussa. Koulussa olen tutustunut mieheen joka on varattu, mutta on viime aikoina vaikuttunut vaivihkaa ihastuneelta. Tämä sai oloni äärimmäisen vaivautuneeksi koska vihaan koko tilannetta, en hyväksy varattujen bongailua, enkä usko, että mieskään on valmis tekemään asian suhteen yhtikäs mitään. Olen lisäksi aika varma, että ihastus häenen kohdallaan menee hyvin pian ohi, sillä hän vaikuttaa pinnalliselta ja seuralliselta mutta näin ei ole minun laitani joka olen syvällinen ja herkkä sekä normaalisti syrjäänvetäytyvä sekä jään märehtimään kaikkea pitkään.
Aloin miettiä asiaa ja olen tullut siihen tulokseen, että alusta asti olen ollut hyvin kiinnostunut tahtomattani tästä miehestä ja antanut ehkä tahtomattani signaaleja, hän on älykäs, komea ja ei ole pelännyt tai karttanut seuraani, kuten suomalaisten tapana yleensä on olla liian ujouja. Olen muutoin puhelias ja seurallinen, vaikka olen herkkä (näyttämättä ulospäin) mutta olen koulukiusattu ja olen ollut ehkä haluamattani imarreltu tästä huomiosta tai siitä, että joku ei vain ujostele jutella kanssani. Mutta nyt mies tuppautuu joka sosiaalisiin piireihin, missä on mahdollista minunkaan käydä, sillä koulussa sosiaalisuus on aika tiivis ympyrä ja nyt ainoa mahdollisuuteni on siis eristäytyä täysin omaan nurkkaani, sillä en halua tavatakaan miestä saati nähdä häntä. Mutta en kuitenkaan saa häntä mielestäni, ajattelen häntä päivin ja öin, lähinnä nolona. Olen turhautunut kun ei tämä mihinkään voi edetä. Jos tietäisin ettei hän ole varattu, asia olisi ehkä toinen. Olisin varmaan silloinkin tosi vaikeana vaikkei olisi varattu koska itseluottamukseni on huono.
Olen älyllisesti erittäin kiinnostunut miehestä, mutta en näe mitään mahdollisuutta tehdä mitään, mistä en tulisi äärimmäisen onnettomaksi. Miten kestää se, että joudun väkisin näkemään häntä koulussa ja muuallakin. En jaksa esittää etteikö asia vaivaisi minua. En ole edes varma onko tämä vain yksinäisyyteni tuomaa kuvittelua, että hän olisi kiinnostunut. Hän vaikuttaa enemmänkin huomionkipeältä tyypiltä, joka hyväksyy huomion keneltä vain, häpeäkseni huomaan itsessä samaa vikaa. Pidän huomiosta, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. MInulla on tunne että haluan lopettaa koulunkin osittain tämän takia. Olen opiskelustressin takia venynyt sellaiseen pisteeseen, että normaalitkin ongelmat paisuvat ihan mahdottomaksi. En myöskään viihdy koulussa ja mietin olenko oikealla alallakaan. Minua vituttaa että asiat on menneet kyräilyksi. Siihen pisteeseen, että kirjoitin jopa "rakkauskirjeen" hänelle, mutta päätin sitten unohtaa koko tyypin. Mutta huomaan etten voikaan, koska joudun näkemään koulussa. En ole lisäksi varma tunteistani, pidän aika ällöttävänä, jos joku on varattu ja kiinnostunut muista. Lapsena kärsin kovasti asiasta vanhempieni köykäisen asenteen takia. Jonotan terapiaan, enkä voi tästä puhua kellekään. Minulla ei ole ollut koulussa muita "ystäviä" kuin hän. Nyt sekin on pilalla. Nyt kaikki on pilalla ja olen hermoillut niin, että olen ruvennut juomaan suruuni vaikka yleensä olen raitis.
Aloin miettiä asiaa ja olen tullut siihen tulokseen, että alusta asti olen ollut hyvin kiinnostunut tahtomattani tästä miehestä ja antanut ehkä tahtomattani signaaleja, hän on älykäs, komea ja ei ole pelännyt tai karttanut seuraani, kuten suomalaisten tapana yleensä on olla liian ujouja. Olen muutoin puhelias ja seurallinen, vaikka olen herkkä (näyttämättä ulospäin) mutta olen koulukiusattu ja olen ollut ehkä haluamattani imarreltu tästä huomiosta tai siitä, että joku ei vain ujostele jutella kanssani. Mutta nyt mies tuppautuu joka sosiaalisiin piireihin, missä on mahdollista minunkaan käydä, sillä koulussa sosiaalisuus on aika tiivis ympyrä ja nyt ainoa mahdollisuuteni on siis eristäytyä täysin omaan nurkkaani, sillä en halua tavatakaan miestä saati nähdä häntä. Mutta en kuitenkaan saa häntä mielestäni, ajattelen häntä päivin ja öin, lähinnä nolona. Olen turhautunut kun ei tämä mihinkään voi edetä. Jos tietäisin ettei hän ole varattu, asia olisi ehkä toinen. Olisin varmaan silloinkin tosi vaikeana vaikkei olisi varattu koska itseluottamukseni on huono.
Olen älyllisesti erittäin kiinnostunut miehestä, mutta en näe mitään mahdollisuutta tehdä mitään, mistä en tulisi äärimmäisen onnettomaksi. Miten kestää se, että joudun väkisin näkemään häntä koulussa ja muuallakin. En jaksa esittää etteikö asia vaivaisi minua. En ole edes varma onko tämä vain yksinäisyyteni tuomaa kuvittelua, että hän olisi kiinnostunut. Hän vaikuttaa enemmänkin huomionkipeältä tyypiltä, joka hyväksyy huomion keneltä vain, häpeäkseni huomaan itsessä samaa vikaa. Pidän huomiosta, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. MInulla on tunne että haluan lopettaa koulunkin osittain tämän takia. Olen opiskelustressin takia venynyt sellaiseen pisteeseen, että normaalitkin ongelmat paisuvat ihan mahdottomaksi. En myöskään viihdy koulussa ja mietin olenko oikealla alallakaan. Minua vituttaa että asiat on menneet kyräilyksi. Siihen pisteeseen, että kirjoitin jopa "rakkauskirjeen" hänelle, mutta päätin sitten unohtaa koko tyypin. Mutta huomaan etten voikaan, koska joudun näkemään koulussa. En ole lisäksi varma tunteistani, pidän aika ällöttävänä, jos joku on varattu ja kiinnostunut muista. Lapsena kärsin kovasti asiasta vanhempieni köykäisen asenteen takia. Jonotan terapiaan, enkä voi tästä puhua kellekään. Minulla ei ole ollut koulussa muita "ystäviä" kuin hän. Nyt sekin on pilalla. Nyt kaikki on pilalla ja olen hermoillut niin, että olen ruvennut juomaan suruuni vaikka yleensä olen raitis.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.