Pääsin aikoinaan töihin reittä pitkin

En ole koskaan kertonut asiasta kenellekään, en edes miesystävälleni tai parhaalle ystävälleni. Perheeni ja ystäväni aina ihmettelivät miten pääsin niin hyväpalkkaiseen ja arvostettuun yhtiöön töihin vaikka olen nuori aikuinen eikä minulla ollut päivääkään kokemusta kyseisestä työstä. Olin ollut ammattiopiston jälkeen monta vuotta työtön ja jouduin käymään kaikenlaisissa palaverissa ja työkokeilussa eri paikoissa ilman oikeaa palkkaa. Kun sitten te-toimisto järjesti työhaastattelun niin tein hyvän vaikutuksen siihen työhönhaastattelijaan, mutta en siihen korkeimpaan johtoportaaseen. Kun koeaika loppui se sama nainen joka otti minut koeajalle, uskoi etten saisi paikkaa koska tosiaan minulta puuttui paljon osaamista ja muutenkin olin aivan surkea työssäni. Joten niinpä ajattelin reittä pitkin kokeilla suoraan johtajan kautta joka oli minua 30 vuotta vanhempi. En pukeutunut paljastavasti, mutta aina kun se johtoportaan ylin tyyppi oli näkyvissäni hymyilin paljon ja yritin esittää fiksua naista joka osasi small talkia. Sittenpä sattui niin että osuimme samoihin häihin ja tajusin että nyt on yritettävä. Tilanne johti toiseen ja teimme sopimuksen jossa kumpikin sai mitä halusi. Kun menin töihin voi sitä kollegojen ilmettä kun tulin töihin ja mainitsin olevani vakituinen työntekijä. Enää emme harrasta seksiä mutta en kadu pätkääkään sitä miten sain unelmien työpaikkani mutta en vain kehtaa kenellekään kertoa sitä oikeaa laitaa miten sain työpaikan koska kaikki luulevat minun olevan kiltti nainen.
2365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vähän enemmän yritystä, huono Provo, mutta Naiset tuntien hyvin mahdollista.

Äänestä

Mikä päätä viiraa kun tekee tämän kaltaisen provoaloituksen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hauma kirjoitti:

En ole koskaan kertonut asiasta kenellekään, en edes miesystävälleni tai parhaalle ystävälleni. Perheeni ja ystäväni aina ihmettelivät miten pääsin niin hyväpalkkaiseen ja arvostettuun yhtiöön töihin vaikka olen nuori aikuinen eikä minulla ollut päivääkään kokemusta kyseisestä työstä. Olin ollut ammattiopiston jälkeen monta vuotta työtön ja jouduin käymään kaikenlaisissa palaverissa ja työkokeilussa eri paikoissa ilman oikeaa palkkaa. Kun sitten te-toimisto järjesti työhaastattelun niin tein hyvän vaikutuksen siihen työhönhaastattelijaan, mutta en siihen korkeimpaan johtoportaaseen. Kun koeaika loppui se sama nainen joka otti minut koeajalle, uskoi etten saisi paikkaa koska tosiaan minulta puuttui paljon osaamista ja muutenkin olin aivan surkea työssäni. Joten niinpä ajattelin reittä pitkin kokeilla suoraan johtajan kautta joka oli minua 30 vuotta vanhempi. En pukeutunut paljastavasti, mutta aina kun se johtoportaan ylin tyyppi oli näkyvissäni hymyilin paljon ja yritin esittää fiksua naista joka osasi small talkia. Sittenpä sattui niin että osuimme samoihin häihin ja tajusin että nyt on yritettävä. Tilanne johti toiseen ja teimme sopimuksen jossa kumpikin sai mitä halusi. Kun menin töihin voi sitä kollegojen ilmettä kun tulin töihin ja mainitsin olevani vakituinen työntekijä. Enää emme harrasta seksiä mutta en kadu pätkääkään sitä miten sain unelmien työpaikkani mutta en vain kehtaa kenellekään kertoa sitä oikeaa laitaa miten sain työpaikan koska kaikki luulevat minun olevan kiltti nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu