oleminen! Ei haittaa vaikka saa vähemmän rahaa.
Työttömänä olo on huomattavasti mukavampaa kuin
työpaikkakiusattuna
984
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei ole kivaa raataa vittumaisessa paskahommassakaan 8h päivässä. Ainoa asia on odottaa perjantaita jolloin pääsee vetämään pään täyteen.
Nehän alkaa kaikki ns. duunarin hommat olemaan jo paskaduunia eli nollatyösoppareita tai muuten surkealla palkalla tehtäviä raskaita paskaduuneja joita ei kukaan muu huoli työkseen paitsi hölmö duunari joka on aivopesty että työ kannattaa vaikka tarjolla ei ole koskaan parempaa tulevaisuudessakaan.
Monessa paikassa on vakkarienkin palkkoja pudotettu ja poljettu TVR:t alas vaikka töitä pitää tehdä entistäkin enemmin, ihmettelen että ihmiset eivät jo mene lakkoon vaikka ilman AY-liikettä.
Työstä on tullut jo kannattamatonta ja yhä useampi tulee suosiolla jättämään työnteon tyhmemmille jos vain on pienkin mahdollisuus pärjätä muuten eläkkeelle saakka.
Tämä koko keskustelu on aloitusta myöten provo. Tuota yllä olevaa viestiä lukuunottamatta, joka on ihan totta. Samaa ihmisten manipulointia uskomaan, että työttömät on haluttomia tekemään töitä. Palkat ja työehdot on ajettu tosiaan alas.
Kummasti tuossakin mainitaan nollatuntisopimukset. Juuri kun niistäkin on laki tekeillä.
Ettei tämäkin aloitus olisi jonkun keskusta-kokoomus-siniset- poliitikon tekemä, jolla saadaan ihmiset ajattelemaan pahaa työttömistä.
Ei pidä uskoa ihan kaikkea, mitä netissä lukee, jollei se pohjaudu faktatietoihin tai oikeisiin tutkimuksiin. Enpä ole vielä nähnyt sitä tutkimusta, miten työttömät oikeasti ajattelee. Häpeävät varmasti rajusti.
Käypä ruokajonossa, ei siellä moni kehtaa katsettaan nostaa.
Miten mukavaa suomalaisilla olisikaan, jos he kaikki olisivat työttömiä? Kaikki päivät vain syötäisiin appelsiineja puista ja juotaisiin olutta ojista...
Voisipa tulla herroille siinä vaiheessa mieleen ajatus että ehkä kannattaisi puuttua työpaikkakiusaamiseen.
Miksi et itse puutu? Tekisit jotain täällä anonyyminä kitisemisen sijaan!
Taisi tulla pieni projektio, nimittäin sinä et tee muuta kuin kitiset anonyyminä minunkin työeläkemaksuilla.
On takuulla mukavampaa kuin "paskaduunissa" jossa tehdään likaista, raskasta, vaikeaa, kuluttavaa työtä, esim. meluisessa ja likaisessa ympäristössä, jossa ilmapiiri on huono ja ihmiset valittavat ja lisäksi palkka on niin huono ettei jää säästöön mitään. Siihen verrattuna on paljon parempi olla työttömänä. Toki toimettomuus ja rahattomuuskin alkavat kalvamaan (ihmistä aina kalvaa joku asia) ja itsetunto-ongelmia voi tulla, mutta paskaduunissa kaiken sen saa vaikka tekee kovasti töitä. Edes ammattiylpeys ei auta, koska työkaveritkin haukkuvat työtään ja palkkaansa kaiken päivää. Edes korkea työmoraalikaan ei auta kun näkee että joktut saa samassa talossa paremman korvauksen helpommalla. Siksi kannattaakin opiskella sellainen ammatti missä saa paremman korvauksen helpommalla, koska nykyään siihen on mahdollisuus, vaikka olisikin matalapalkkaisesta duunariperheestä. Ongelmana on että voi olla vanhemmiltaan oppinut heidän ajattelutavan, että "johonkin vain töihin"... Eikä ole uskoa omiin kykyihin ja katsotaan ylöspäin niitä jotka ovat vaikka yliopistokoulutettuja... Ei siinä tarvi mikää nero olla. Tarvii vain noudattaa ohjeita... Vähän kerrallaan... Opiskelu kannattaa ainakin jos ei ole esim. lapsia, joiden elättäminen tarvitsee tasaisentulovirran, jonka opiskelu katkaisisi moneksi vuodeksi..
On meitä akateemisiakin huomattava määrä työttömänä. Ei se koulutus mitään takaa, paitsi isot opintolainat.
Opiskelijoiden kyykyttämisestähän tämä kaikki on alkanut. Seurataan opintopisteitä, rajoitetaan opiskeluaikaa, alennetaan opintotukea, pakko ottaa lainaa tai mennä pienipalkkaisiin töihin opintojen aikana.
Työ vie aikaa opiskelusta, ja vähän rahaa ja aikaa on ikävä yhtälö. Eipä ihme, että opiskelijoilla on mielenterveysongelmia.
Siihen päälle ilmaiset harjoittelut ja vaikeudet löytää töitä. Päädyt ilmaiseksi töihin johonkin kuntouttavaan tai työkokeiluun. Samalla vuokrat on nousseet pilviin. Perheestä ja omasta asunnosta on turha haaveilla.
Herää, sinä poliitikko. Ei enää ole vuokrasäännöstelyä ja kesätöitä, joilla voit kustantaa koko vuoden opiskelut tai sijoittaa, kuten sinun opiskeluaikanasi. Inflaatio ei syö enää opintolainaa.
Tuo yllä oleva kommenttion ihan kuin jotain poliitikon höpinää. Tee sitä ja tätä.
Mikä se tutkinto olikaan, minkä voi tehdä 6 kk aikana ja saa varmasti töitä?
Hei, MukavaaKäydäTöissä, Oletko selvittänyt, millä rahalla opiskelijoiden on pärjättävä? Kämppiä jaetaan opiskelijaporukalla, niin että yksi nukkuu olohuoneessa. Sinulleko se ylihintainen vuokra maksetaan vai saatko tuoton sijoitusrahaston kautta, joka sijoittaa asuntoihin? Ruokaa haetaan roskiksesta tai Hurstilta.
Sitten tähän päälle vielä aletaan potkia, kun ei pääse töihin.
Muuttakaa kaikki kielitaitoiset nuoret ulkomaille. Ei tänne typerien lakien maahan kannata jäädä. Aina kannattaa opiskella, KIELIÄ.