https://www.is.fi/viihde/art-2000005489820.html
Hän sanoo olevansa rakastunut, mies voi rakastua vain nuoreen ja kauniiseen naiseen. Ei Redramakaan yli 30v maturetätiin voi rakastua eikä halua sellaista panna. Tosin onhan se ikäneitojen ainut hyvä puoli ettei voi rakastua joten ei tarviste olla myöskään mustasukkainen eikä tule miehelle sydänsuruja.
Nuo ovat myös ulkonäöltään samalla tasolla, kumpikin parhaassa iässään. Olisihan tuo nainen saanut jonkun ikäisensä finninaamankin ja Redrama ikäisensä kurttuisen matamin.
Mikä siinä on, että YTM ottaa aina naisen joka ei ole vielä saavuttanut parasta ennen päiväystään
Hän sanoo olevansa rakastunut, mies voi rakastua vain nuoreen ja kauniiseen naiseen. Ei Redramakaan yli 30v maturetätiin voi rakastua eikä halua sellaista panna. Tosin onhan se ikäneitojen ainut hyvä puoli ettei voi rakastua joten ei tarviste olla myöskään mustasukkainen eikä tule miehelle sydänsuruja.
Nuo ovat myös ulkonäöltään samalla tasolla, kumpikin parhaassa iässään. Olisihan tuo nainen saanut jonkun ikäisensä finninaamankin ja Redrama ikäisensä kurttuisen matamin.
Mikä siinä on, että YTM ottaa aina naisen joka ei ole vielä saavuttanut parasta ennen päiväystään
Vastaukset 86
Vanhimmat
Olen kateellinen. Olisinpa mäkin ”jotain” että saisin edes ikäiseni normaalipainoisen naisen. Vasta poikuus meni ylipainoisen 30v pulskan tädin avustuksella ja itse olen 24 enkä edes ruma vaan tavis nörtti.
Valitan kaveri..Sinulla EI mennyt vieläkään poikuus sillä kurppia/ läskejä eikä YHoita EI lasketa Naisiksi!
Onpa huvittavaa. Kommentti poistettu jossa sanottiin ettei yh-isä ole mies. Ei myöskään läskit ja vanhat.
Nuori nainen on miehen kanssa vain koska mies on jotenkin kuuluisa. Ei tuosta varmaan mitään vuosisadan rakkautarinaa tule. Pari vuotta ja nainen kyllästyy mieheensä koska ei nuo lapsiakaan voi tehdä sen takia että mies olisi vanha pappa kun lapsi olisi täysi ikäinen. Noin nuorelle naiselle tulee vielä juoksuaika.
Sillä ei ole mitään merkitystä onko mies pappa silloin kun lapsi on täysi-ikäinen. Täysi-ikäinen pystyy kyllä huolehtimaan itse itsestään, ei sillä etteikö pappa pystyisi aivan hyvin huolehtimaan vaikka 10v lapsestakin. Mitä se pappa ei pysty mielestäsi tekemään mitä pitäisi ja mitä nuorempi mies pystyy, taidat olla jonkin sortin idiootti? Ja nainen on myös itse kurttuinen haaska kun lapsi on täysi-ikäinen.
Ja tietäjää luuserismiehet myös se ettei yyhoitten löysiä käytettyjä vittuja edes lasketa saanniksi eli jollette ole saaneet kaunista ja hoikkaa teininaista ikinä niin teillä on poikuus YHÄ TALLELLA!
KUULUU tänne asti.
Näinhän se tahtoo olla, että kyllä nuoreen naiseen on helppo rakastua...
Tuntuu heti et on niiiiin paljo yhteistä.
Mitähän yhteistä? Erilainen kaveripiiri ja elämäntilanteet. Toinen kurtistunut ja kulahtanut muumio ja nätti nuori nainen ;joka jossain vaiheessa vaihtaa nuoreen ja komeaan mieheen. Turhaa täällä fossiilit puratte kiukkuanne naisin,kun ne nuoremnat ei teitä huoli,ette muuten roikkuis täällä palstalla ruikuttamassa!!!
Entäs jos ei ole kaveripiiriä?
Katkeran kurpan rutinaa. Nuori nainen ei vaihda nuoreen ja komeaan mieheen koska sellaisia ei ole olemassakaan ja vaikka olisikin niin tällöin nuoren naisen pitäisi olla itse nuori ja kaunis ikuisesti eikä vain hyvin hyvin lyhyttä hetkeä koska muuten se nuori ja komea mies vaihtaa hänet nopeasti nuorempaan.
Mies on komeimmillaan keski-ikäisenä ja vaikka mies olisikin kulahtanut muumio niin siitä nuoresta naisesta tulee itsestäänkin sellainen joko nopeasti tai erittäin nopeasti eli varaa ikärasismiin ei ole.
Enpä ole komeita keski-ikäisii miehiä nähnyt jo kulahtaneita fossiileja. Katkera en ole ,koska komea 10v mies rinnalla. Mielipiteesi naisluuseri on säälittävän naisia vihaavan ruman miehen löpinöitä. NUORET MIEHET VIEVÄT FOSSIILISTA VOITON 100-0 JA PISTE.
Ja muutenkin nämä löpinät erilaisista elämäntilanteista huvittaa...Miksi pitäisi olla samanlaiset elämäntilanteet? ja kyllä useimmat nuoret 25v naiset on jo työelämässä aivan samoin kuin se neljääkymppiä lähestyvä mieskin. Ja toisaalta mulle on aivan sama vaikka toinen opiskeleekin..Mitä helvetin väliä sillä on. Kummallisia nämä ikää tuijottavat. Suunitellaan elämää 50vuotta eteenpäin, vaikka useimmat parisuhteet päätyvät eroon alle 10vuoden suhteen jälkeen iästä riippumatta... Opetelkaa hyvät ihmiset elämään hetkessä!
Kukaan ei voi tietää päiviensä määrää.
Eivät vie, kaikki muu on katkeran kurpan rutinaa ja siitä nuoresta miehestä tulee myös fossiili hyvin nopeasti eli kerrot todella huonoja uutisia"nuorille ja komeille"miehille.
sinulla on rinnalla 10v komea mies? Oletko pedofiili kun 10 vuotiaan kanssa olet joka ei ole mies vaan pikkupoika?
Ja se mies on ottanut sinut, koska ei ole saanut ikäistään kaunotarta, jotka ovat menneet vanhemmille ja komeammille miehille. Todistit juuri todeksi kaiken mitä sanoin etkä typerys kurpparaivoltasi edes tajunnut sitä. Nuoret pojanrimpulat joutuvat panemaan kaltaisiasi kurttuisia haaskoja koska ovat itse niin epämiehekkäitä etteivät kelpaa ikäisilleen nuorille naisille. Jos se sinun pojanrimpulasi olisi komea niin hän ei sylkäisisikään sinuun päin vaan panisi nuoria naisia, äläkä ala änkyttämään että hänellä kyllä olisi vientiä nuorempienkin keskuudessa. Se on vain säälittävää vanhan naisen itselleen valehtelua ja merkki siitä, että nainen ei ole kestänyt rusinoitumistaan ja yrittää uskotella että hänellä olisi muka jotain mahdollisuuksia nuorempia ja kauniimpia vastaan.
Mies paranee vanhetessaan ja nainen rusinoituu hyvin nopeasti.
Totta, nuo elämäntilanteet sun muut ovat vain katkerien kurppien rutinaa.
Kyllä fakta on, että mulla itselläni on oikeastaan täysin mahdotonta tuntea mitään romanttisia tuntemuksia nelikymppisiin naisiin tai sen yli. Toisaalta olen vielä hieman alle nelkyt itse. En tiedä, mutta jotain käsittämätöntä naisille tapahtuu heti siinä 35v ikävuoden jälkeen ja siitä eteenpäin sen muutoksen voi aistia todella nopeeta. Nähny vanhoja naispuolisia tuttavia vuoden parin tauon jälkeen ja saanu ihan silmiä pyöritellä, että mitäh..Mitä sulle on tapahtunu. Treffipalstojakin kun selailee, niin ne alle 30v näyttää omaan silmään itselleni sopivan ikäisiltä. Sitten tapahtuu jotain kun käy selaamaan 30 ikäisten naisten profiileja. Jotain on tapahtunu. Ei sitä voi kieltää.
Miehillä kun ei ole elämäntilanteita. On vaan tasaista naisetonta arkea.
Joo, minunkin elämäntilanne on ollut sama viimeset 20vuotta...Käyn töissä ja reenaan..Toki naisissakin pittää välillä käymän. Nämä elämäntilanne jutut on totta tosiaan täyttä paskaa.
CamelBoots eri asia pitääkö nuoret naiset sinua vanhaa papsua enää haluttavana? Yleensä vanhat miehet kilpailevat nuorten miesten kanssa huonolla.menestyksellä,koska se nuorenpi mies on vetovoimaisempi ja fyysisesti haluttavampi ja ,jos perheen perustaminen mielessä niin mielummin ottaa sen lähellä omaa ikäluokkaa,mutta eihän kaikkea tosin voi yleistää ja totta on,että tulevaisuudesta ei kellään ole takeita.
Väärin, mies saa nuorta naista aina halutessaan pikkurahalla. Naisen elämäntilanteet taas voidaan jakaa kahteen osaan. Alle 25v komeiden YT-miesten spermaränni(toki vain ne jotka nuorena ovat kauniita). 25-kuolema yksinäinen katkera rusinoitunut kurppa kissankuselta haisevassa kämpässään.
Aivan se on hienoinen haaste, mutta toisaalta kyllä hyvää kannattaa hieman metsästääkkin..
Eiköhän tuon seuraavankin vakkarin ikä ala kakkosella kuitenkin.
Luulisi teille naisillekkin olevan mukavampaa parisuhteessa, kun tuntee joka solullaan, että mies haluaa ja himoitsee sinua. Jo senkin vuoksi neuvon kyllä katselemaan reilusti itsees vanhempaa miestä. Olen tässä vaan rehellinen sekä itselleni, että teille muille.
Tottakait joskus voi käydä sellainenkin tilanne, että kohtaa jonkun hyvin säilyneen lähes ikäisensä naisen ja kiinostuu hänestä, mutta ne on harvinaisempia sellaiset kohtaamiset.
Mistäs olisin katkera,kun elämäni ja komea mies rinnalla? CamelBoots sinä olet katkera,kun nuoremmat naiset ei sinua huoli ja ne nuoremmat ja komeammat menee ohi..Sori,mutta se viimeinn juna kohdaltasi meni jo ja tajuat sen itsekkin. Mene sitten etsimään niitä nuoria naisia äläkä täällä pura turhautumistasi.
Elämäntilanteita joihin kuuluu naimisiin meno, lasten syntymä ja niiden kasvatus. Lasten koulut ja valmistumiset. Lasten naimisiin menot ja yhteiset lastenlapset. Lopulta yhteinen vanhuus.
Näitä elämäntilanteita ei ole jatkuvasti kumppania vaihtavalla komistuksella. Ne nuoret naiset jotka hylätään aina nuoremman tieltä voivat saada vielä nuo kaikki.
Moni mies vanhana ajattelee haikeudella mistä on jäänyt paitsi... Voi olla että on viimeisimmän nuoren naisen hoidettavana. Jos nainen on kiltti ja suostuu siihen. Komistuksellekin tulee väistämättä tosivanhuus eteen.
Ja missähän tämä minun katkeruuteni käy ilmi?....Täysin vieras sana minulle.
Sinä et ole kaunis ja miehesi ei ole komea. Katkera vanha ruttana sinä olet. Jos miehesi olisi oikeasti komea niin hän joko vaihtaisi sinut nuorempaan tai panisi selkäsi takana nuorempia ja kauniimpia ja pitäisi sinua piikanaan kotona.
Hän on itse katkera vanha kurppa, joka ei kestä sitä ,että vanhempi ja komeampi mies saa nuoria ja kauniita naisia.
Ymmärrän kyllä, että et pidä ikäisiäsi naisia haluttavana, ei minkäänikäinen mies pidä haluttavansa 40v post menopause seksuaaliarvonsa menettänyttä haaskaa.
Nainen on seksuaalisesti haluttavimmillaan 17-22v ikäisenä kaikenikäisten miesten mielestä ja jokainen kynnelle kykenevä mies ottaa tuohon ikäluokkaan mahtuvan naisen.
Levy jäänyt junnaamaan.
Naisluuseri henkiseen pahaan oloon on tarjolla lääkinnällistä apua ja terapiaa. Sinä purat tänne omat pettymykset ja katkeruutesi. Mieheni arvostaa ja rakastaa minua,ei kaikki ole sen ulkonäön perään ja onneksi osa miehistä arvostaa älykkyyttäkin. Mutta kaunis olen ja hyvinsäilynyt. Ei tarvitse olla ruudinkeksijä,kun huomaa,miten pettynyt olet elämääsi. Ei sinun mielipiteitä kukaan täysjärkinen usko ihan kuin olisi kirjoittanut mielenterveys ongelmainen.
Et+ole+kaunis,+etkä+hyvinsäilynyt.+Et+ollut+kaunis+nuorenakaan.+99%+naisista+ei+ole+kauniita+vaan+taviksia+tai+rumia.+Niin+ja+miksi+älykkyyttä+arvostava+mies+sinun+kanssasi+olisi?
Eivätkä ne ole mielipiteitä vaan faktajuttuja. Armottomia biologisia tosiasioita, joita vanhan naisen on vaikea myöntää.
Homolla on homon mielipiteet.
Voin viisikymppisenä miehenä kertoa että oman vanhenemisen myötä ei siltikään yli nelikymppinen nainen nappaa, e kun vaan lakkaavat olemasta naisia siinä mielessä mitä sillä ymmärrämme.
Totta, vaikka miten tulee itselle ikää lisää niin vuodesta toiseen sitä pitää edelleen kauneimpana noin 20v naista.
"e kun vaan lakkaavat olemasta naisia siinä mielessä mitä sillä ymmärrämme."
Eksakti syy sille, miksi 40 miesten fantasiat omasta haluttavuudestaan ovat kukkua. Vanhoille miehille käy täsmälleen samoin kuin vanhemmille naisillekin. No, jotkut henkistyvät ja jotkut säilyvät "ikäisekseen hyvännäköisinä".
Eihän työpaikoilla olisi ahdistelua, eikä harjoittelijatytsyjä kiristettäisi seksillä, jos seniorimiehet saisivat riittävästi seksiä ilman vallan väärinkäyttöä, lahjontaa ja huoria :D
Taidat olla idiootti? Tottakai työpaikoilla on ahdistelua ihan samalla tavalla kuin ne pojarnimpulat ammattikoulussa ahdistelevat tyttöjä. Eihän tyttöjä ahdisteltaisi jos ne pojanrimpulat saisivat riittävästi seksiä ilman sitä ahdistelua.
40 mies on mies komeimmillaan ja miehekkäimmillään. Mikä siinä on niin vaikeaa myöntää, että mies komistuu vanhetessaan ja nainen rusinoituu? Kateus ja katkeruus taitaa olla syynä. Mies on parhaimmillaan 40 vuotiaana ja nainen noin 20 vuotiaana. Maailman seksikkäimmäksi mieheksi ei ole koskaan valittu alle 35v miestä, sen sijaan yli 50v on valittu monta kertaa.
Se, että väität 20v finninaamaisen pojanrimpulan olevan komeampi kuin aikamies on sama kuin jos väittäisit että lumi on vihreää, se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa vaan on todella noloa katkeran kurpan säälittävää rutinaa.
50 mieskin voi aivan hyvin saada parikymppistä pillua. Minunkin 51v kaverini pani 22v fitnesnaista ja nainen oli vielä mustasukkainen hänestä koska hän erehtyi panemaan myös 40v haaskaa.
Naisen seksuaalinen käyttöikä on 17-25v ja kaikenikäiset miehet haluavat tuohon ikäryhmään kuuluvia naisia.
Nainen voi kuitenkin lohduttautua sillä, että noiden muutaman vuoden aikana se suosio on kovempaa kuin komeimmillakaan miehillä koskaan.
Seikka on saletti.
Tuskin tuossa kultahääpäivää vietetään ja tyttöä varmaan kinnosti julkisuus..No onhan tuo Redrama hyvin säilynyt,mitä monet tuon ikäiset papsut ei ole..eikä tavis papsuihin nuoret naiset rakastu..miks rakastuis,kun nuoria ,elinvoimaisia ja komeita miehiä riittää!!
Siksi koska niistä nuorista ja komeista miehistä tulee myös"papsuja"hyvin nopeasti. Aina kun haukut 40v miestä papsuksi niin kerrot todella huonoja uutisia "nuorille ja komeille"miehille.
Ja mies on oikeasti parhaimmilaan keski-ikäisenä ja alle 30v mies on epämiehekäs pojanrimpula. Ja nuorelle naiselle ei riitä nuoria ja komeita miehiä koska ja vaikka riittäisikin niin sellainen vaihtaa nuoren naisen nopeasti nuorempaan kun tämä rusinoituu mikä tapahtuu joko nopeasti tai erittäin nopeasti. Tyypillistä nuoren naisen harhaa kun nuoruuden lyhyt kauneushuippu on huumannut typerän pikku pään, nainen oikesti tuolloin luulee että nuoria ja komeita miehiä riittää, mutta kohta peilistä katsoo kulahtanut haaska joka ei enää saa vanhaa ja rumaakaan miestä. Naisen nuoruus on lyhyempi kuin suomen kesä ja valitettavasti tuo aika huumaa monen naisen kun niitä komeita miehiä vielä ympärillä pyörii, mutta kohta nainen huomaa olevansa sellaisille ilmaa ja ne samat miehet katselevat jo nuorempia ja kauniimpia. Itsekin tiedän useita tuollaisia naisia, yksi 29v haaska kääntyi uskovaiseksi ja vaihtoi komeat pelimiehet jeesukseen koska ne miehet eivät enää häntä kelpuuttaneet ja hän jäi ilman miestä ja voi yhtä hyvin alkaa uskovaiseksi nunnaksi kun ei enää miestä kuitenkaan saa.
Mies on komeimmillaan keski-ikäisenä ja nainen on kauneimmillaan alle 24 vuotiaana joten ei ihme, että tuollaisia pariskuntia riittää jossa mies on 40v ja nainen 20v
Viestisi oli muutenkin typerää kateellisen ja katkeran kurpan rutinaa.
Toistamme nyt vielä varmuudeksi että katkeran kurpan rutinaa ja tutinaa. Mieluummin Jeesus kun komea jännämies.
Kun tuo mies on 58 v niin nainen on 40 vuotias. Käveleekö ne käsi kädessä kadulla ja pussailevat ja viettävät romanttisia iltoja. Vähän epäilen , tuo suhde loppuu ensi vuoden aikana.
Nainen on tuolloin jo vaihdettu nuorempaan monta kertaa. Ei 58v YTM ota seksuaaliarvonsa täysin menettänyttä 40v haaskaa. Suhde loppuu kun nainen ohittaa parasta ennen päiväyksensä ja mies vaihtaa nuorempaan.
Myös 40v Ville Valolla on 20v nainen, YTM ottaa aina tuoretta lihaa, ei ylikypsää.
Missä vaiheessa naisen vaihto loppuu? Minkä ikäinen mies on silloin?
Mies on haudassa silloin kun vaihto loppuu.
Olen töissä hoitokodissa eikä papparaisille näy parikymppisiä naisia. Yleensä ovat leskiä tai vaimo samanikäinen.
Se on sitä todellisuutta.
Ville Valo on menestynyt julkisuuden henkilö ja hyvin säilynyt,mutta ei kaikki miehet ole niin onnekkaita. Ei tavis löysä papparainen enää nuorille miehille pärjää kilpailussa vaan jää armotta hopealle. Joiltakin paapoilta puuttuu suhteellisuuden taju oman ulkonäkönsä suhteen.
Kyllä pärjää. Vanhempi mies vie voiton 100-0 20v finninaamaisesta pojanrimpulasta. Ville ei ole hyvin säilynyt vaan komistunut vahetessaan ja voittaa ulkonäössä joka ikisen alle 30v pojanklopin. Minäkin olen vienyt voiton monta kertaa alle 25 pojanklopeista, tosin en ole siitä ylepä koska eihän niistä mitään vastusta ole vanhemmalle miehelle eli ihan läpihuutojuttuja. Sen sijaan itseäni vanhemmille 40v miehille olen hävinnyt kilpailussa naisesta.
Ja 40v mies ei ole"papparainen"vaan mies komeimmillaan ja parhaassa iässä. Sen sijaan 40v nainen on kurttuinen post prime matami, jonka seksuaaliarvo on pakkasen puolella, muuten Redrama ja Ville valo ja lukemattomat muut YT-miehet ottaisivat kaikki ikäisensä naisen.
Mies on papparainen vasta yli 80 vuotiaana eikä sekään estä YT-miestä saamasta nuoria naisia.
Onhan se hyvä kun on simpsakka omahoitaja omasta takaa. Vanhoilla miehillä.
Ei tarvitse meidän vanhojen naisten pistää parhaita vuosia siihen.
Tollasta ruikuttavaa ätmiä taas ei rakasta kukaan, eikä ole väliksikään.
rakkaus+voi+olla+feikki,+mutta+AT-miehen+viha+on+aito.+Voit+olla+100%+varma,+että+hän+vihasi+sinua+kun+hän+työntää+aseen+piipun+ruman+naamasi+eteen+ja+vetää+liipasimesta.
Mitäs AT- mies tekee sen jälkeen?
Istuu linnassa.
leikkii tyttöystävää linnassa
Pääasiassa ätmit vain ruikuttavat ja ottavat itse pataan jos uskaltavat kiukutella julkisesti, on todennäköisempää saada jääköntti katolta kalloonsa kuin ätmiltä mitään.
Ei ole. ATM ei ota itse pataan keneltäkään, ei varsinkaan YT-miehiltä ja jos ottaa niin silloin ATM voi tappaa myös YT-miehiä.. ATM ei kiukuttele julkisesti vaan tappaa naisia julkisesti. Se ei toki haittaa typerää naista vasta kun se osuu omalle kohdalle, sinäkin näköjään luulet ettei se voi tapahtua sinulle tai nätille pikku tyttärellesi.
Kaltaisillesi tekisi hyvää pieni juttutuokio AT-miesten teloittamien ihmisten omaisten kanssa.
No voi voi. Sellaisia ne ABC miehet on. Keittävät padassa naisia ja miehiä.
Mies vanhenee kuin viini - nainen kuin viinirypäle.
Sir Roger Moorekin taisi viimeisissä Bond-leffoissaan olla jo suunnilleen kuudenkympin hujakoilla.
Aika ällistyttävää olisi, jos James Bondin rooliin valittaisiin vaikkapa kolmikymppinen mies. Sean Connery taisi olla, mutta hänkin näytti ikäistään merkittävästi vanhemmalta.
Totta. Olennainen osa Bondin hahmoa on komeus ja naistenmiehenä oleminen, joten ei siihen rooliin voida ottaa vähemmän komeaa ja epäseksikästä alle 35v pojanrimpulaa. Sen sijaan Bond tytöt ovat aina alle 30, yleensä alle 25v naisia koska Bond tytön on oltava seksikäs. Tosin viimeisimmässä Bondissa Bond kokeili matureseksiä ikäisensä rusinan kanssa, mutta otti sitten nuoremman ja kauniimman.
Connery oli 31 ekassa Bondissa, mutta tuohon aikaan miehet miehistyivät huomattavasti nuorempina ja hän näyttääkin tämän päivän 40 mieheltä.
Kun uusia Bondeja arvuutellaan niin kukaan ei edes vitsinä ehdota siihen rooliin alle 35v pojanrimpulaa juurikin em.syistä.
Sama koskee myös toimintaleffojen päärooleja, niihinkin tarvitaan katu-uskottava miehekäs aikamies, joten ne menevät 40 miehille.
Mies on parhaimmillaan keski-ikäisenä ja nainen alle 24 vuotiaana.
Minullekkin eräs itsäni vain vuoden nuorempi eli 32v nainen sanoi, ettei lähde tuollaisen kakaran kanssa mihinkään, olisi pitänyt olla 50v aikamies.
Onko Bond sulle vähän kuin joulupukki lapsille? Siis sellainen satuolento johon uskotaan kunnes joku sanoo ettei sellaista ole olemassakaan?
Ops.. paljastin. 😜
Katkeran kurpan rutinaa. Ei Daniel Craig ja Connery ole satuolentoja vaan ihan olemassa olevia ihmisiä, komeita ja karismaattisia vanhempia miehiä. Sen sijaan nuori ja komea mies on satuolento, jonka vanhat ruttanat ovat kateuttaan ja katkeruuttaan keksineet.
Joka ikinen nainen myös lähtisi panolle miljoona kertaa mielummin Daniel Craigin kanssa kuin 20v finninaamaisen pojanrimpulan kanssa.
En lähtisi panolle kummankaan kanssa. Ovat samanlaisia piereviä ja paskovia kun ne 20 vuotiaat rimpulatkin.
Bond on muuten satuolento niinkuin bond elokuvatkin on satua. Myös naiset niissä on keksittyjä hahmoja. Joku on käsikirjoittanut juonen. Ehkä ymmärrät ehkä et.
Ne perustuvat tosielämän faktoihin eli nainen haluaa vanhemman miehen ja mies nuoremman naisen.
Helätikkö päiväunilta?
Oletko idiootti?
Mulla on 28 vuotta itsäni nuorempi tyttöystävä. Voisin ottaa myös 18 vuotta itseäni nuoremman mutten sitä vanhempaa.
Taitaa papsulla olla satuolento😂
Sinä et ole seksikäs vaan ruma mätisäkki ja katkerakin olet.
Kuka tykkää mädistä niin sen mielestä mätisäkki on ihana.
Voisi ajatella että jonkun mielestä vanha mies on kuin mätisäkki mutta jos tykkää mädistä niin silloinkin mätisäkki on ihana.
Sinä se katkera olet,kun täällä meuhkaat. Olen seksikäs ja kaunis jumalatar ja miehet lakoavat jalkojeni juureen. Mulla on 15v nuorempi mies ja komea vielä,muistuttaa ihan hunksia. En mä ole katkera,kun onnelinen.
Te teette juuri niinkuin naisasialooseri haluaa, eli lähdette hänen provoon mukaan ja vieläpä ruokitte sitä.
Miksi ihmeessä?
Se on hauskaa. Provoja ne mukaanmenotkin on.
Ei ole hauskaa vaan kertoo siitä, että vedän teitä kuin pässiä narussa.
Joopa joo. Taas jaksetaan jauhaa itsestäänselvyyksiä!! Tottakai 22 nainen on seksikkäämpi ja kauniimpi kuin 32 saatikka 42 nainen, mutta monellako tavis nelikybäsellä on niihin mahkuja.
Kyl se nelikymppisten kohtalo on se mummo tai omakäsi ja porno ja itse valitsen mieluummin jälkimmäisen!
Jyystärikaverini ei ole 40v nuori mies vaan jo 52v kypsään ikään ehtinyt sonni ja hän on pannut mm.22v salikissaa eli hyvin on mahkuja.
40v on jo paappa ja fossiili. Omaan käteen täytyy paapan tyytyä tai seksinukkeen. Itse olen 40 ja nuoria kolleja riittää 25-30v ja tyytyväisii ovat olleet,mutta olenkin vielä timmi mimmi. Ei kaikkea voi yleistää 22v nainen voi olla mäkkivalas ja se 32v kauniinpi ja seksikkäämpi vähän riippuu,miten itsestään huolehtii. Paapat voivat ryhtyä sugar daddyksi.
sori vaan mutta 40 mummolla on kyllä tarakka ja reidet siinä mallissa että ennemmin säkkipilliä työstäisin. Rinnat on vielä ehkä ok jos on poikkeukselliset geenit tai silikonia työnnetty, arvattavasti nännit kuitenkin heiluvat seitsemön senttiä alempana kuin kaksviitosella joka sekin in rupsahtanut seitsentoistakesäisern nähden.
Totta, 40v tädillä on myös karsea jänteinen kalkkunankaula sekä noita akan kädet, pelkkiä jänteitä ja verisunoia joita peittää nahistunut iho. Perse ja reidet täynnä selluliittia, kurttuiset ohimot ja nahistunut iho.
Sen sijaan 40v mies on mies komeimmillaan ja kaikki muu on säälittävän nolon katkeran kurpan epätoivoista rutinaa.
Ainut missä tuo haaska on oikeassa niin 22v nainen voi olla mäkkivalas, en ole koskaan väittänytkään että nuori nainen olisi automaattisesti kaunis, ehei. Sen ikäisellä on vielä teoreettinen mahdollisuus olla kaunis, 30 maturetädillä sitä ei enää ole, 40 on jo täysin menettänyt seksuaalisen arvonsa kaikenikäisten miesten silmissä ja 50v miehet ne senkun panevat nuoria kauniita naisia.
EI pidä paikkaansa harrastan fitnesurheilua ja kroppa paremassa kuosissa,kun nuorenmilla
Haluatko kuvan? Voisit yllättyä. Ja vienti vetää,enkä mä vanhaa 40v lössähtänyttä kaljamaha raakkia huoliskaan. Katkeruuttasi ruppana valitat.
pitää paikkansa, erityisesti jos harrastat fitnessurheilua niin sekin vähä naisellinen rasva joka olisi ioikessa paikoissa reisissä ja pakaroissa, on sieltä poistunut.
Olet miehistynyt ja kehitys vain jatkuu. Hyvä jos sulle riittää vientiä, itselleni otan nuoremman
Totta, nainen miehistyy vanhetessaan, meidänkin salilla käy noita kypsiä fitensnaisia, joilla kasvaa osalla viiksetkin.
Onko Redrama käynyt laittamassa vähän filleriä naamaan.? Sen verta pehmeä pyöreys näkyy...
Ei se väärin ole. Itsekin ajattelin laittaa pari vuoden päästä.
Tämän ketjun luettuani en ihmettele yhtään etteivät Suomessa ihmiset pariudu. Miksi ihmeessä kukaan (nuori tai vanhempikaan) nainen koskisi edes tikulla näihin luusereihin?
Nallilla riittää juttua iäkkäästä jyystärikaveristaan. Itsellä sillä ei ole mitään seksikokemusta yhdenkään naisen kanssa, kaikki liturgia perustuu yhden (kuvitellun?) jyystärikaverin olemukseen ja kokemukseen. Toisen käden tieto ja induktiivinen päättely siitä on suorastaan huimaavaa. Nallin rajoittuneessa aivokapasiteetissa on se hyvä puoli, että ei tarvitse huolehtia muunlaisista totuuksista, koska niitä ei yksinkertaisesti voi olla hänelle olemassa: hänen ryynit ei riitä prosessoimaan tällaista mahdollisuuttakaan. Näin ne kaikki ongelmat kuulkaa ratkaistaan! Ongelmaahan ei ole, jos sitä ei kykene edes havaitsemaan.
Just näin ja osuit ihan asian ytimeen. Nalli elää omassa mielikuvitumaailmassaan ja totuuden voi muuttaa mieleisekseen. Aika köyhää täytyy ihmisen elämä olla,jos ei muuta,kun palstalla läyhääminen ja samojen.asioiden jankkaaminen, eihän tuo ihminen täysillä käy. Mitään positiivista sanomista ei näytä hänellä olevan,eikä järkeviä mielipiteitä,joten turha lähteä noihin hänen kirjoituksiin mukaan.
Katkeran kurpan tyypillistä rutinaa. Tottakai minulla on seksikokemuksia naisten kanssa ja se on sinun onnesi, muuten olisin jo tappanut naisia.
Ei tuon luuserin mielipiteet mihinkään faktoihin perustu vaan elää ,sitä muunneltua totuutta. Outoa aina toi katkera sana,kun ihmistä ei tunne, joten miten tommosta voi kirjoittaa? Varmaan monet elämäänsä tyytyväisiä ja onnellisia ,ehkä itse onneton elämässään? No ei tolle höppänälle voi muuta,kun nauraa ja jutut jättää omaan arvoonsa.😂😂😂😂
Katkera on vanha nainen aina sekä miehille että nuorille seksitypyille kun itse on jo tehnyt välikuoleman.
Tiesithän että nainen kuolee kahdesti? Ensimmäisen kerran silloin kun tulee näkymättömäksi (kaikenikäisille) miehille.