Kertokaapa työttömän/opiskelijan budjettiin sopivia ruokia? Ainainen makarooni ja jauheliha jo kyllästyttää. Nuudelit vielä menettelee ja tonnikalasta en osaa tehdä mitään mikä olisi hyvää. Vinkkejä siis kaivataan!
Halpaa ruokaa?
ruoska
141466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Parasta ja halvinta on peruna, joko keitettynä tai muussattuna. Lisukkeeksi sopii mikä tahansa, liha, kala, kana vaikka pinaattiletut.
peruna on paljon terveellisempää kuin joku pasta tai nuudeli!
Perunan terveellisyydestä ollaan kyllä hiukan eri mieltä. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä perunaa pitäisi syödä vain silloin, kun se on ns. uutta perunaa. Ongelmana perunassa on totaalinen kuidun puute, vähäinen ravintoainesisältö ja nopeana hiilihydraattina se heiluttelee verensokeripitoisuutta hiukan liian voimakkaasti. Halpaa se kyllä on. Täysjyväriisi ja -pasta, viljatuotteet (esim. kaura- ja ohrasuurimot) ovat kyllä huomattavasti terveellisempiä
vaihtoehtojen terveellisyydestä on myös ollut hyvin erilaisia tutkimustuloksia aivan viime aikoja myöten!
Voisi siksi kuvitella, että on parasta kulkea keskitietä ja käyttää monipuolisesti eri ruokalisäkkeitä, niin kauan kuin "luotettavat tutkimustulokset" vaihtelevat näinkin laidasta laitaan jatkuvasti.
Leikkaa peruna siivuiksi, paista marinoituja broileri suikaleita. Lado ainekset uunivuokaan.
Kaada sekaan purkki ruokakremeä ja pari desiä maitoa, pinnalle juustoraastetta. Jos haluat maukkaampaa laita sekaan aurajuustoa ja ananasta.
Kypsennä uunissa n. 1h 200 astetta.
Ai että on hyvää!!!
tuo reseptisi ei ole mitenkään erityisen halpa.
Jaheliha makaroni on ihan hyvää ruokaa, mutta opiskelijakaan ei pitkälle pötki ilman kasviksia.
Tee kasviskeittoa:
- perunaa
- kaalia
- porkkanaa
- sipulia
- linssejä
- jne. mihin budjetti riittää
Kasviksia voi ja kannattaa vaihdella, mutta herkuksi keiton tekevät
- tomaattimurska tölkistä
- valkosipulin kynsi
- liemikuutio
Jos omistat sauvasekoittimen, voit muusata keiton sosekeitoksi.
Itse tein köyhinä vuosina niin, että söin joka toisella aterialla liha- tai kalapitoista ja joka toisella kasvisruoan. Näin rahat riittivät ja pysyin terveenä.
Ihan tulee opiskeluajat mieleen:
- 2 leipäviipaletta mieheen, tai enemmän
jos on iso nälkä
- kostuta hiukan maidolla tai vedellä
- voitele leipämargariinilla
- päälle pari tomaattiviipaletta
- hiukan tonnikalaa tai kinkkua , pizzamaustetta...
- päälle juustoraastetta
Ja ei kun uuniin - herkullinen tapa hyödyntää
juuston jämäpala. Jos sinulla ei ole raastinta,
voit pilkkoa juuston myös veitsellä pikku kuutioiksi,
sulaa se niinkin. Uunin lämpö voi olla aika kova,
esim. 250 astetta.
Proteiineista ei kannata säästää. Kalkkunaleike on vähärasvaista ja siinä on paljon proteiinia. Muita hyviä esim vähärasvainen juusto. Vaikka ne maksavat vähän enemmän, niitä ei tarvitse paljon. Sekavihannekset ovat halpoja, niitä kannattaa käyttää paljon, samoin raakoja juureksia. Leipä on kallista, mutta halpaa jos tekee itse (vettä 1,2 l(kylmää), hiivaa 1/2palaa, suolaa 1 rkl, vehnä ym.jauhoja 2kg, nostata 2h 1h, 200 astetta 10 - 15 min. 175 astetta 10 - 15min.). Marjoja kannattaa poimia itse ja pakastaa. Samoin sieniä. Omenoita saa syksyisin ilmaiseksikin.
Että jos ruokarahaa on esim. 2 euroa niin mieluummin ostan sillä vaikka jauhelihaa kuin jotain vihanneksia.
Toi on jo aika niukka budjetti, mut esim karjalanpaistiaineet maksaa n.6€. Ja siihen on jo laskettu esim riisi tai perunat tms. Tästä määrastä syö helposti sen kolme päivää! Kyllä suomalainen ns. kotiruoka tulee halvaksi ja keittokirjoja löytyy kirjastosta ilmaiseksi!
Se oli vain esimerkki, mutta tiedän monia joille jää suurinpiirtein tuon verran rahaa ruokaan päivässä. Ja monille vielä vähemmän. Itselläni ei ole lainkaan tuloja joten pitää syödä toisten kustannuksella.
Mä laitan nuudeleita & tonnikalaa. Tulee ihan hyvää!
Mä teen kerran viikossa keittoa ja sen kanssa järsin näkkäriä. Keitän sitä tollasen kolmen litran kattilan johon laitan lihaa/kanaa/kalaa,-jauhelihastakin tulee oikein hyvää- ja sitten paljon "rehuja" ja hiukka perunoita tai paljon kaalta. On riittoisaa ja maku ei ole aina se sama.
Mun kaupas on ollut nyt välillä liha jopa pari ekee kilo ja roiskut 0,99 ja niistä tulee ihan hyvää. Sit toisina päivinä keitän perunoita, pastaa tai riisejä vähän enemmän ja sen kanssa paistan tms. jotain lisuketta mikä sattuu olemaan edullista kaupassa. (katso niitä missä on pun.leima, ne on ihan syötäviä usean päivän kun valmistat ne heti). Hyvää kevättä.
Syö pottuja, puuroja ja tee itse leipää ja hernekeittoa. Ne on halpoja. Leipä- ja hernekeitto-ohjeita saa netistä tai ruokakirjoista kirjastosta.
Hernekeitto nyt ei tuu kalliiksi jos ostaa valmiiksi kaupastaki, mutta vielä halvempaa se on ku tekee ite.
Pussillisesta kuivatettuja herneitä saa ehkä 3-4 kolmen litran kattilallista herneikeittoa eli yhteensä 9-12 litraa. Pussillinen kuivatettuja herneitä maksaa 1-2 euroa. Hernekeiton litrahinnaksi tulee näin 0,08-0,22 e/l. Eikä mukaan tarvi muuta ku vettä ja suolaa. Meiramia mausteeksi jos raskii.
Valmis tölkkihernekeitto kaupasta maksaa jotain 0,7e ja valmista keittoa siitä tulee 7-9 dl. Litrahinta 0,78-1 e/l.
Puuroja söin ite paljon ku se on kans halpaa eikä siihen tarvi muuta ku vettä, suolaa ja kaura- tms. hiutaleita. Eikä tekemisessä mee ees kauan.
Ja potut on halpoja. Ja niitä on helppo keittää. Päälle voinokare.