Ylen mukaan Kittilän nykyinen vt. kunnanjohtajan sijainen ja ensi vuodeksi vt. kunnanjohtajaksi valittu Sanna Ylinampa on yksi epäilty rikostutkinnassa, jota tehdään Kittilän hallinnon tämän vaalikauden tapahtumista.
Ylen mukaan yksi tutkittavista asioista on Timo Kurulan (kesk.) valinta vt. kunnanjohtajaksi, Yle kertoo.
Poliisi on vahvistanut tutkivansa uusia epäilyjä, mutta ei kommentoi, keitä epäilyt koskevat.
Voi voi!!!!
Ylen mukaan yksi tutkittavista asioista on Timo Kurulan (kesk.) valinta vt. kunnanjohtajaksi, Yle kertoo.
Poliisi on vahvistanut tutkivansa uusia epäilyjä, mutta ei kommentoi, keitä epäilyt koskevat.
Voi voi!!!!
Vastaukset 40
Vanhimmat
Ja maksan vielä verot Kittilään....
Nyt kyllä tämä ajojahti ylittää kaikki järjellisyyden rajat. Vihjaillaan Sanna Ylinampankin syyllistyneen rikoksiin, vaikka koko ajan hän on yrittänyt viedä päätösentekoa yhä tiukemmin kaikkien laillisuusvaatimuksien suuntaan. Voidaanko kuvitella todellakin, että laestadiolainen vilpitön ja oikeusoppinut ihminen harjoittaisi virantoimituksessaan laittomuuksia? Kaikki tämäkin juontaa juurensa menestyneitä kittiläläisiä kohtaan, ennenkaikkea tulituksen kohteena obvat Palosaaret, joiden menstynistä urallaan kadehtitaan tolkuttomuuksiin asti. Nähdäänpä tässäkin lopulta, että oikeus voittaa, ja vilpittömät anteeksipyynnöt ovat paikallaan, jotta elämänmeno Kittilässä palaa raiteilleen.
Otappa se pillerisi vaan ja lue iltarukous.Että Suomen lait palautetaan voimaan Kittilässäkin ja Palosaari-laki kumotaan? Tuskin valtionhallinnosta löytyy Palosaarille puolestapuhujaa.
Voi, voi kun on järjen köyhyyttä sulla. Vaihda nimim Kittiläoikeushäviää nimeksi.
Syytätkö, että vt kunnanjohtaja Ylinampa on laestadiolainen? Voi herraisä!
Lapsia paljon, meikitön naama ja seuroissa on kulkenu. Lisäksi on kiltti ja mukava.
Juuri sopiva valinta suhmuroijien ohjailtavaksi...
Kylläpä on sitte n.s selvä tapaus. Kun on kerran "lapsia paljon, meikitön naama...". Jokohan se lähiaikoina Jeesus saapuu Kittilään, kun tänne alkaa pakkautumaan "sen sortin" väkeä?
En tiedä kenenkään hengellisiä enkä poliitisia taustoja, mutta jos saadaan noin kovat syyteet mitä ovat saanee,t niin vakava ongelma on. Ja syyteessä on käsitääkseni likimain 30 henkilöä. Ja lisää näyttää syyteitä tulevan. Kyllä muustakin on kysymys kun ajojahdista. Vaikea on uskoa että tälläinen tyhmyys on tahatonta. Jotain siinä peitellään.
Jos poliisi ja yleinen syytäjä syylistyy ajojahtiin niin silloin ollaan vakavassa paikassa. Kyllä soppa on Kittilässä ihan itse keitetty ja nyt se kiehuu pitkään, vähintään viisi vuotta.
Miepä luulen , että tutkinnassa on Ylinampan lisäksi Rajala, Fagerholm ja koko nykyinen valtuusto lukuunottamatta 8 hengen oikeudenpuolustajaryhmää. Johan se Kurulan valinta kunnanjohtajaksi täytti kaikki farssin tunnusmerkit.
Alakoululainenkin erottaa oikean ja väärästä paremmin kuin nämä Kittilän nykyiset syytteessä olevat valtuutetut ja heidän tukijoukkonsa.
Tyhmempää sakkia on vaikea löytää mistään tältä maapallolta!!!!! Tosi on!!!!
Toisaalta onhan siinä lieventävänä seikkanase, ettei tyhmyys ole oma vika, eihän sille itse mitään voi...............
Kunnanhallituksen uudet on tutkinnassa mm. Eilavaaran 2 lasku sekä Kurulan ja Kangaan työsyrjinnästä eli R.Palosaari, P. Rajala, Kivisaari ja Kautto. Saattaapi olle myös valtuustonnpuheenjohtaja
Silmukka kiristyy pikku hiljaa ja sulkee kylän nimeltään Köngäs sisälleen.
Pittää kysyä Palosaaren sisaruksilta, kuten Täällä pohjan tähden alla romaanissa "muistuukos mieleen menneet"?
Pekka taisi käytännössä estää Kurulan kj: ksi valinnan laillisuusvalvonnan,
joka jo asiana on sitä painoluokkaa että luvassa on vähän ylimääräistä "extraa".
Ensin meni tolkku, sitten meni salkku, ja sitten meni mukavasti muuten vaan !
Järjetön ajojahti kuivuu kasaan kun tuomarit pyyhkäiset mitättömät "rikokset" pois pöydältä ja hyvin hyvin vähän jää moitittavaa. Mitään ette muuta voi kuin anteeksi pyytää törkeää kateuden sumentavin aivoin käymäänne noitavainoa. Etelästä johdetut yritykset kaataa Kittilän demokraattinen päätöksenteko valuvat tyhjiin oikeusvaltion nimissä.
Defenssit eli psyykkiset puolustuskeinot ovat pääosin tiedostamattomia, hyvinkin nopeasti uhkaavaksi koetussa tilanteessa laukeavia mekanismeja, joilla ihminen pyrkii suojaamaan itseään liialta ahdistukselta ja säilyttämään toimintakykynsä. Sekä hallinta- että puolustuskeinot ovat kaikille ihmisille välttämättömiä psyykkisen tasapainon ylläpitämiseksi.
http://www.amiedu.net/jokeri/oppiminen/mielenterveys.htm
Eikös eräs YrjöTapio palkattu juurikkin jonkinlaiseen suhdetoimintamiehen-
virkaan Leville ?
Jos näin on niin silloin työnkuvaan kuuluu myös "ropakanta" .
Sitkeimät vänkääjätkin jo myöntävät että "hyvin vähän jää moititavaa" Kyllä ex vt kunnanjohtajan koppaan jää raskaat syyteet ja tuomiokin tulee. Koska henkilöä on varoitettu toistuvasti toimistaan ja hän on tehnyt rikkomuksensa uudeleen ja uudeleen niin tuomio on kova eli tuottamuksellinen rikos.
Mitäs sitten. Kun virkamies sylistyy virkarikokseen ja joutuu rikosoikeudelliseen virkavastuuseen niin rangaistukset vaihtelevat varoituksesta sakkoon, vankeusrangaistukseen ja viralta panoon rikkomuksen vakavuuden mukaan. Tuottamuksellisesta rapsahtaa viraltapano.
Eikä sen jälkeen tarvitse hoitaa edes opettajan virkaa.
Nyt kannataa kyllä todella miettiä mitä kukakin isona tekee. Ollaan vakavien asioiden äärellä yksittäisen henkilön, henkilöiden kohdalla. Eikä kannata isotella että "mitään ette voi" slouganilla.
Voi jumalauta näitä pässinpäitä. Lakimies Ylinampa on " koko ajan hän on yrittänyt viedä päätösentekoa yhä tiukemmin kaikkien laillisuusvaatimuksien suuntaan." Näin runoilevat nämä puolustajat. Vienyt laillisuuden suuntaan. Hyvä se on vähän laillisuuden suuntaan viedä. Ei pidä tehdä kuin laillisia eikä sinne päin. Nämähän on raskauttavia seikkkoja tuomiossa tahallaan on tehnyt tietäen ettei ole laillisesti toimittu. Ei siinä auta pyytää lestajumalia vai mitä toteemia nämä palvovat Levillä ja kittilassä avuksi. Tekee laillisesti niin ei tarvitse selitellä. Don Tamin sanoin keep it simple. Ei kannata kovin monimutkaisia sähläyksiä alkaa tekemään siinä monella menee siimat solmuun. EI JATKOON
Voi p.....e ja mulla on pari mökkiä tuolla ympäristö ja korruptio rikollisten kusetus kunnassa. Toivottavasti ko. kusettajat revitään oikeudessa ja julkisuudessa kappaleiksi.
Mutta se pääpiru saattaa jäädä ilman syytteitä. Ja jatko niinollen tullee taas yhtä sotkuiseksi. Nyt pitää varmistaa vaalien kautta rehelliset päättäjät kuntaan.
Mitenkä kittiläläiset on menny noin niinku omasta mielestä?
Se akka ylijumala pistää suut suppuun? Eletään vielä noitavainoaikaa. Rovioita ei taida enää olla, mutta kaikki muut "herkut" löytyy.
"Hyvin" on mennyt! Saadaan takuulla merkittävä osa sählääjistä siirrettyä piippuhyllylle.
Kosto toki jatkuu, vaan merkit on sellaiset että tutkijat tarttuvat nopeasti kuntalain rikkomuksiin. Ministeriö on antanut ohjeet. Muistanet tammikuun 2014, räiketä päätöksiä peräjälkeen ja hiljaista oli. Ei onnistu nyt, tulee näpeille kiitettävällä tahdilla.
Noitavainojen syitä.
Noitavainojen syistä vallitsee tutkijoiden keskuudessa erimielisyyttä, ja ilmiötä on pyritty selittämään niin taloudellisilla, poliittisilla, psykologisilla kuin uskonnollisillakin motiiveilla.
Uskonpuhdistus johti Euroopassa perinteisen turvallisen maailmankuvan säröilemiseen, mikä osaltaan vaikutti aikakauden epäluuloisuuteen ja paniikkiin.
Tämä oli tuolta
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Lapin Radiossa Ylinampa kommentoi että "en kommentoi muuta kuin että en kommentoi mitään" Aika erikoinen vastaus näinkin viisaalta oikeusoppineelta.... kun toimittaja kysyi omasta syyllisyydestään. Kuvastaa epävarmuutta. Ei tunnu tietävän omaa tilannettaan.
Ylinampa jos kuka on syytön mihinkään. Tuskin kukaan on tehnyt rikoksia. Ainoassa tuomiossa todetaan päätöksenteossa olleen muotovirheitä, nekin vähäisiä. Siis vähäisistä muotovirheistä on käynnistetty äärimmäisen massiivinen ja kallis ajojahti vilpittömässä mielessä toimineita kunnan valittuja edustajia kohtaan. Nyt lopultakin järki käteen ja ainakin Sanna Ylinampa rauhaan. Hän jos kukaan on syytön näihin ajojahteihin.
http://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/muitapaatoksia/muupaatos/1464858728152.html
Tästä KHO.n päätöksestä voi tarkistaa kuinka "vähäpätöisenä muotovirheenä" KHO piti KIttilän tunarien toimintaa Mäkelän irtisanomissotkussa. Siinä on nimeltä mainiten tarkasteltu tilapäisen valiokunnan jäsenten tekemisiä.
Hallinto-oikeuden johtopäätös
"Yhteenvetona voidaan todeta, että Mäkelälle ei ole ennen hänen irtisanomistaan varattu tilaisuutta tulla kuulluksi kuntalain (365/1995) 25 §:n 2 momentissa ja hallintolain 34 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla. Valtuusto ei myöskään ole huolehtinut asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä.
Kun kunnanvaltuuston päätös kumotaan edellä todettujen kuulemisessa ja asian valmistelussa tapahtuneiden virheellisyyksien ja puutteellisuuksien johdosta, lausuminen muista päätöksen lainvastaisuutta koskevista valitusperusteista raukeaa."
Kuka jaksaisi lukea selkokielellä, että "Kittilä-kittiläläisille" ja "Oikeus voittaa" ymmärtäisivät, ettei tässä ole kysymys ajojahdista, vaan merkittävästä henkilön perustuslaillisten oikeuksien loukkaamisesta. Toisaalta ovathan nämä kittiläsutkit kovin tarkkoja omasta kuulemisestaan. Jos kuitenkin ymmärtäisivät, että tämä kuulluksi tulemisen oikeus koskee kaikkia ihmisiä, niitäkin jotka eivät ole syytteessä.
Petruksen teemoja sarja: mithään ette meille voi, kittilä-kittiläläisille. oikeus voittaa, vain pieniä muotovirheitä, tuskin kukaan on tehnyt rikoksia, en mie voi ainakaan tuomita, sanna on paras, eihän vilpitön lestadiolainen voi tehdä rikoksia, älkää ainakaan Sanna Ylinampaa syyttäkö, vilpitön anteeksipyyntö on paikallaan. lisätkää saarjaa tässä on vain muutama.
totuus ei pala tulessakaan , mitä enemmän näitä asioita tonkii sitä paremmin tulee puhdasta aina -90 luvulta asti..
Kittilän touhuista tulee jotenkin mieleen tämä: http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/maailman-syrjaisin-seksioikeudenkaynti-alkaa/399703/
Et kai vaan takertunut tuohon:
"miesten mahdollinen vankilatuomio veisi saaren perikatoon"
Taidat olla niitä kukkulan trolleja?
En asu Kittilässä enkä kukkulalla. Yhteneväisyydet vaan on ilmeiset: sisäsiittoinen syrjäinen pikkupitäjä, jossa vallitsee uskonnon varjolla ylläpidetty valtajärjestelmä, ja jossa kuvitellaan, että johtohahmojen painostaman yhteisön "yksimielinen" päätös voi ohittaa voimassa olevat lait. Kun sitten lopulta valtiovalta kiinnostuu ja tulee sanomaan että "pojat ja tytöt, ei näin", niin sitten vedethän herneet nenukkaan ja uhriudutaan kun iso paha valtio kiusaa.
Kittilällä ja kittilläisillä menee todella hyvin. Mistään ei ole mitään puuttetta, matkailu ja muu yritystoiminta tarjoaa kuntalaisille hyvän, jopa vauraan toimeentulon niille, jotka haluavat töitä tehdä. Nyt kaikki tämä menestys halutaan tuhota keskinäisellä riitelyllä ja kateuden aikaansaamalla pahansuopuudella. Vainotaan menestyneitä yrittäjiä, kuten Palosaaret ja johtavia virkamiehiä: Ylinampa, Kurula ja Thornberg. Vihan kohteeksi vedetään laestadiolaisuu ja Keskustapuolueen jäsenyys. Eiköhän meidän olisi aika tehdä pitävä lupaus uudelle vuodelle ja lopettaa nämä aiheettomat ajojahdit pienten muotvirheiden vuoksi ja pyytää anteeksi niiden kohteilta. Ja näiden vainojen kohteeksi joutuneille toivotetaan jaksamista.
Juu pyyäppä oikeuslaitosta pyytämään anteeksi........Todellisuudessa tutkinta vain kasvaa, mitä enemmän kuullustellaan.
Ovat nimittäin tutkinnakohteet alkaneet puhumaan? Eikö olekkin hauskaa kun "korttitalo" romahtaa kun omaa napaa pelastetaan. Johtohahmollehan tuo tietää totaalista tuhoa?
Tornberg sai myös syytteen.
Joko alkaa usko loppua?
Trolli taas vakuuttaa, että huijaamalla saatu toimeentulo kukkulan kunkuilla hyödyttä muka kaikkia kuntalaisia. Laittomilla päätöksillä aikaansaatu vauraus ei kestä päivänvaloa. Uskokaa jo.
Trolli kuuluu kahden kategorian porukkaan. Kannattais aloittaa paluu normaaliin, rehelliseen toimintaan ja etäåäntyä könkään vallasta.
Mustavalkoinen ajattelu yksinkertaistaa todellisuuden monimutkaisuuden kahdeksi vastakkaiseksi kannaksi. ”Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan.” ”Ihmisiä on kahdenlaisia: niitä, jotka jakavat asiat kahteen kategoriaan ja niitä, jotka eivät."
Onhan tuo jo itsestään selvyys,että esim. nimimerkit "oikeus voittaa ja Kittilä-kittiläläisille" ovat itse "kalifeita kalifin paikalla". Pakon edessä on alistuttava, vaikka miten halveksittavaan tekoon. Kuten tässä tapauksessa puolustamaan "kittilän hyväntekijöitä". Jo kolme peräkkäistä kunnanjohtajaa kittilässä on syytteessä pääosin samoista rikoksista. Toistan jälleen kysymykseni "kaatopaikan kuningattarelle" ja hänen veljelleen:MUISTUUKOS MIELEEN MENNEET?
Missähän mahtaa olla pöytäkirjamerkintä sosiaali-ja terveyslautakunnan valinnasta perhetyötekijän osalta, joka suoritettiin marraskuun lopussa 2017?
Kestääkö k.o. valinta "päivänvalon" vai onko sekin salattua tietoa?
Kyllä kittilää kiusaa todella alaarvoiset kittilä kusettaa porukka tiiätte kyllä.