Standarditeoria on ihan hyvä!

Olen tullut vakuuttuneeksi, että standarditeoria on ihan hyvä ja paras mahdollinen kartta todellisuuden ymmärtämiseksi kosmologiassa. Ainakin tällä hetkellä, kunnes parempi teoria kehitetään.

Kysymys väittelyssä on ollut siitä, ettei teoriasta voida johtaa sellaisia johtopäätöksi filosofisiin kysymyksiin universumin olemuksesta kuin teorian popularisoijat usein ovat tehneet. Kiistakohtia laajenemisesta ja alusta ei voida sillä tavalla yleistää universumia koskeviksi tosiasioiksi kuin on tehty. Niillä on oma täsmällinen merkityksensä teorian puitteissa, mutta filosofisiksi termeiksi yleistettyinä ne eivät enää kuvaa universumia oikein, vaikka itse matemaattinen teoria kuvaa sen hyvin.

Ei ole tarkoitus taas avata mitään uutta ketjua asiasta, ilmoitan vaan täten tehneeni parannuksen turhasta kritiikistäni teoriaa kohtaan : )

Turha hyppiä luonnontieteen lueelle pelkällä filosofialla. Kiitos kommentoijille.

Mutta sama toistepäinkin, standarditeoria ei ole ratkaisu universumin filosofisiin ongelmiin. Ne ovat ikuisia ja ratkaisemattomia kysymyksiä edelleenkin. Universumi on ikuinen ja sen avaruus rajaton, muttei ollenkaan vielä tiedetä ja ymmärretä, mitä ne tarkalleen ottaen tarkoittavat, kaikki käsitteet ovat vasta tentatiivisia, alkuvaiheissaan, tarkka terminologia ja ymmärrys asioista puuttuu. Laajeneminen, rajattomuus, ajattomuus, alku, ikuisuus, ym ovat filosofisina käsitteinä edelleen häilyviä, epämääräisiä.

14

103

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jhkjhkhkhkj

      Filosofia ei ole ratkaisu luonnontieteellisiin ongelmiin. Kuten tuo yli neljäsataa kommenttia käsittänyt ketjukin näytti toteen, filosofialla ei ollut kosmologialle mitään annettavaa. Ei ainakaan sillä asiantuntemuksella, jota kejussa ilmeni.
      Universumilla on alku.

      • Standarditeoriasta ei seuraa, että universumilla olisi alku. Sen sanominen ylipäätänsä perustuu virheelliseen ajatustapaan. Ei universumilla ole alkua, sen sanominen tarkoittaa jotain ihan muuta kuin alku tavallisessa kielenkäytössä tai täsmällisessä filosofisessa kielessä.

        Juuri tämä asia on filosofialla annettavana.

        Standarditeoria merkitsee vain sitä, että maapallon aika mittarina, ja taivaankappaleiden nykyinen tila ja standarditeoria, tulee arvioitu hetki ja tila menneisyydessä n. 13,7 miljardia vuotta sitten, jolloin aika menettää merkityksensä eikä voida enää sitä tilaa kuvata muuta kuin singulariteettina, alkupamauksena tai kuumana tiheänä tilana.

        Mitä se filosofisesti merkitsee, siihen ei teoria ota kantaa, eikä siihen, koskeeko se sitten koko universumia vaiko vain tätä universumia. Eli onko tämä universumi, galaksiuniversumimme, jo koko universumi vai pitääkö multiuniversumi- ajatus paremmin paikkansa.

        Filosofia antaa standarditeorialle kyvyn popularisoida teoria järkevällä tavalla ja ymmärryksen mitä teoria universumista oikeastaan tietää ja mitä ei tiedä.

      • FilosofiaOnRaato
        Olli.S kirjoitti:

        Standarditeoriasta ei seuraa, että universumilla olisi alku. Sen sanominen ylipäätänsä perustuu virheelliseen ajatustapaan. Ei universumilla ole alkua, sen sanominen tarkoittaa jotain ihan muuta kuin alku tavallisessa kielenkäytössä tai täsmällisessä filosofisessa kielessä.

        Juuri tämä asia on filosofialla annettavana.

        Standarditeoria merkitsee vain sitä, että maapallon aika mittarina, ja taivaankappaleiden nykyinen tila ja standarditeoria, tulee arvioitu hetki ja tila menneisyydessä n. 13,7 miljardia vuotta sitten, jolloin aika menettää merkityksensä eikä voida enää sitä tilaa kuvata muuta kuin singulariteettina, alkupamauksena tai kuumana tiheänä tilana.

        Mitä se filosofisesti merkitsee, siihen ei teoria ota kantaa, eikä siihen, koskeeko se sitten koko universumia vaiko vain tätä universumia. Eli onko tämä universumi, galaksiuniversumimme, jo koko universumi vai pitääkö multiuniversumi- ajatus paremmin paikkansa.

        Filosofia antaa standarditeorialle kyvyn popularisoida teoria järkevällä tavalla ja ymmärryksen mitä teoria universumista oikeastaan tietää ja mitä ei tiedä.

        "Filosofia antaa standarditeorialle kyvyn popularisoida teoria järkevällä tavalla ja ymmärryksen mitä teoria universumista oikeastaan tietää ja mitä ei tiedä."

        No ei anna vaan mahdollisuuden tieteellisten teorioiden ja todennettujen tosiasioiden täydelliseen väärin ymmärtämiseen.

        "Standarditeoriasta ei seuraa, että universumilla olisi alku. Sen sanominen ylipäätänsä perustuu virheelliseen ajatustapaan. Ei universumilla ole alkua, sen sanominen tarkoittaa jotain ihan muuta kuin alku tavallisessa kielenkäytössä tai täsmällisessä filosofisessa kielessä."

        No kyllä seuraa. Filosofiset pohdintasi siitä mitä minkäkin sanominen tarkoittaa, voi tunkea filosofiapalstalle.

        Meinasin jo onnitella miehen työstä, että myönsit olleesi väärässä, mutta koko aloitus olikin näköjään pelkkää kieroilua että saat uuden 400 viestisen filosofisen jankutusketjusi aikaan TIEDEPALSTALLE.

        "Universumi on ikuinen ja sen avaruus rajaton, muttei ollenkaan vielä tiedetä ja ymmärretä, mitä ne tarkalleen ottaen tarkoittavat,"

        Ei ole ikuinen koska aikakin aikanaan lakkaa olemasta. Ihan oikeasti, mene sinne filosofiapalstalle jankuttamaan tuota samaa asiaa kerta toisensa jälkeen.

      • FilosofiaOnRaato kirjoitti:

        Et ollenkaan ymmärtänyt tätä kädenojennusta. En minä halua mitään viestiketjua tänne tiedepalstalle asiasta. Nimenomaan haluan jatkaa vain asian filosofisesta puolesta, jonka kunnon kosmologit varmaan ymmärtävät. Siis ymmärtävät mitä tarkoitan. Ei luonnontiede kokonaan ratkaise universumin filosofisia kysymyksiä, sehän on aivan selvä asia, vaikka se on monta kertaa oivallisesti valoittanut niitä.

        Mutta katsos kun filosofi filosofioineen ei ole sellaisessa asemassa tieteen kannalta että voisi tehdä mitään "kädenojennuksia", muuten kuin ehkä hukkuvana, ja siltähän tuo käsien huitominen ja ojentelu alkaa kieltämättä jo vaikuttaa.

        "Nimenomaan haluan jatkaa vain asian filosofisesta puolesta, jonka kunnon kosmologit varmaan ymmärtävät."

        No sitä jatkamista sinun täytyy tehdä filosofiapalstalla, ja samalla katsoa että ketä kosmologia tai kosmologiasta kiinnostunutta filosofinen puolesi kiinnostaa. Ja tiedämmehän että se ei juuri kiinnosta, ethän muuten tunkisi filosofiaasi tähtitiedepalstalle.

        "Ei luonnontiede kokonaan ratkaise universumin filosofisia kysymyksiä, sehän on aivan selvä asia, vaikka se on monta kertaa oivallisesti valoittanut niitä."

        Eihän luonnontieteen ole tarkoituskaan ratkaista mitään filosofisia kysymyksiä, joita by the way ei itse filosofiakaan kykene ratkaisemaan. Luonnontiede ratkaisee kysymyksiä "miten" ja "kuinka", ei että "miksi". Siksi luonnontieteelle on oma palstansa ja filosofialle oma palstansa.

      • Universumin alku- asiaan pitäisi oikeastaan vastata niin, että mitä alku standarditeoriassa tarkoittaa. Se on jotakin sellaista, että 13,7 miljardia vuotta sitten on ollut hetki ja tila, jolloin on ollut singulariteetti, alkupamaus eli kuuma tiheä tila. Missä mielessä se on koko universumin alku, ei ole mitenkään selvä asia. Se ei välttämättä ole aivan sama asia kuin mitä universumin alulla myös voidaan tarkoittaa.

      • SattumanSatoa
        Olli.S kirjoitti:

        Universumin alku- asiaan pitäisi oikeastaan vastata niin, että mitä alku standarditeoriassa tarkoittaa. Se on jotakin sellaista, että 13,7 miljardia vuotta sitten on ollut hetki ja tila, jolloin on ollut singulariteetti, alkupamaus eli kuuma tiheä tila. Missä mielessä se on koko universumin alku, ei ole mitenkään selvä asia. Se ei välttämättä ole aivan sama asia kuin mitä universumin alulla myös voidaan tarkoittaa.

        Noin 13,82 miljardia vuotta sitten, singulariteetista keskustellaan, kuumuudesta on käsitys ja alkupamaus on alkujaan pilkkanimi. Alussa arvioidaan (ja mm. simulaatioin perustellaan) universumin olleen hyvin "käyristynyt" kun taas tätä nykyä se on havaintojen mukaan laakea.

        Missä mielessä mikäkin on selvää kenellekin ja millä perusteilla, todellakin vaihtelee. Mikään ei ole mahdotonta esimerkiksi sille, jonka mielikuvitus on täysin irrallaan todellisuudesta ja riippumaton siitä saaduista havainnoista.

        // S24-tähtitieteen palsta ON hörhömagneetti ja monenmoisen trollaamisen ja mollaamisen kohde. Moderoinnin kadottua asiallisuus edellyttää kirjoittajien itseohjautuvuutta ja itsekritiikkiä, jota ei kirjoittelukulttuurin tämän hetkisessä vaiheessa ole toistaiseksi vielä mainittavassa määrin ilmestynyt. Siihen on käsittääkseni kuitenkin syytä pyrkiä. Hyvä esimerkki vaikuttaa ja muutamat palstalle edelleenkin asiallisesti kirjoittavat antavat käsityksen siitä ettei palstan alennustilan tarvitse jatkua loputtomiin.

        Jos todella olet sitä mieltä, että Standarditeoria on hyvä, voinet tyytyä siihen ja/tai vähintäinkin siirtää sen kritisoinnin tässäkin keskustelussa mainittuun suuntaan.

      • SattumanSatoa kirjoitti:

        En minä sitä enää kritisoi. Olen siirtynyt.

    • SattumanSatoa

      Standarditeorialle (ja lähes mille tahansa muullekin teorialle tai ajatusrakennelmalle) on enemmän etua siitä että aloittaja vastustaa sitä, kuin puolustaa sitä.
      Nimimerkki FilosofiaOnRaato ymmärsi erinomaisesti kädenojennuksen.

      • Minä en häiritse enää tässä. Standarditeoria on ihan hyvä tieteellinen teoria, mutta siitä ei pidä tehdä mitään lopullisia filosofisia johtopäätöksiä universumin olemuksesta. Nämähän ovat ikuisia kysymyksiä, eikä niistä mitään varmuutta ole.

        Teidän mollaamisellenne ei vaan loppua tule, vaikka sanoisin kuinka järkeviä ajatuksia. Onko tiede joku jumala, saamarin pottuilijat. Onneksi varmaan kaikki eivät ole samaa mieltä teidän mollaajien kanssa.

      • FilosofiaOnRaato
        Olli.S kirjoitti:

        Minä en häiritse enää tässä. Standarditeoria on ihan hyvä tieteellinen teoria, mutta siitä ei pidä tehdä mitään lopullisia filosofisia johtopäätöksiä universumin olemuksesta. Nämähän ovat ikuisia kysymyksiä, eikä niistä mitään varmuutta ole.

        Teidän mollaamisellenne ei vaan loppua tule, vaikka sanoisin kuinka järkeviä ajatuksia. Onko tiede joku jumala, saamarin pottuilijat. Onneksi varmaan kaikki eivät ole samaa mieltä teidän mollaajien kanssa.

        "Teidän mollaamisellenne ei vaan loppua tule, vaikka sanoisin kuinka järkeviä ajatuksia. Onko tiede joku jumala, saamarin pottuilijat."

        Kun sen filosofian paikka nyt ei vaan ole tähtitiedepalsta.

        " Standarditeoria on ihan hyvä tieteellinen teoria, mutta siitä ei pidä tehdä mitään lopullisia filosofisia johtopäätöksiä universumin olemuksesta. "

        Ja kun tällä tähtitiedepalstalla ei ole tarkoituskaan tehdä mitään filosofisia johtopäätöksiä. Lopullisista puhumattakaan. Filosofialle on oma palstansa, tosin eipä filosofiakaan kykene tarjoamaan mitään lopullisia johtopäätöksiä, faktoista pois eksyessään ainoastaan lisää kysymyksiä. Siksi se on nykyään käytännössä erillään tieteestä.

        Turhaa pottuilua. Minähän mielelläni siirryn sinne. Sitähän minä tässä vaan sanon ja teen.

    • Siirryin filosofian puolelle. Siellä ei vaan paljon kukaan ole herännyt talviunesta.

      • Takaisin_ujuttautuminen

        Johtuiskohan se siitä, että filosofia on paskaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe