Kävin sallassa,ei ole olutpubia keskustassa.
Erikoista myös ei ole paikkaa missä turistina voi iltaa viettää paitsi tunturissa jossa kaikki muutkin on turisteja.
Paikallisten kanssa olisi kiva tutustua eikä katsoa tunturissa turisti turistin silmään.
Sallaan kaljanbaari keskustaan
9
941
Vastaukset 9
- kunvainehtis
Kotiin elätettävät eivät halua tehdä työtä, eli esim. perustaa mitään yritystä. Ne joilla intoa olis, on jo kädet täynnä työtä.
- juodaan_juodaan
Nyt olisi tarvetta kunnon kapakalle Sallaan. Hallitus avasi viinahanat, ja kaljarekat ovat lähteneet vyörymään kohti pohjoista.
Nelosolut tulee kauppoihin, valitettavasti kaupatkin puuttuvat Sallasta. Kunnon kapakka saisi olla aamu neljään joten humaltuakin ehtisi. - eikait
Onhan meillä vallovaarassa kaljapaikka. Kerran olen käynyt ja osa äijistä ei pysynyt tuoleissaan kun olivat niin kännissä. Ei kait me enään tämmösiä paikkoja haluta.
- väkevämpää
nythän sinne saadaan väkevämmät eväät, tuskipa monikaan pysyy enään pystyssä.
- banomiesää
Viinaa ja leväperäisiä naisia kaipaan Sallaan
- jonossaaivan
Lapinkävijän tiellä on.
- Pizzamann
Eikös pizzeriassa myydä kaljaa, sinne vaan.
- kkl34
Paikallisiin tutustuu laavuilla istuksiessa ja metsässä kulkiessa. Mukavaa porukkaa ja hienoja tarinoita luonnosta yms. Ei siihen kaljabaaria tarvita.
- föfö
Saahan sita Tuntsan Pubissa kaljaa.Ei kun Naruskalle kaljalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 64811
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21716Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha515711Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64605
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551