Onko tuttu tarina, kaksi tornia https://is.gd/t0gpLj Dildo Peppuli seikkailee Tuherolaaksossa ja velho Kondom venyy ihmetekoihin, tästä järkyttyneenä on tullut otettua jo useamman kauden tupla-annos e-pillereitä ja mielialalääkkeitä. Jos et ole vielä ymmärtänyt, että koko teokseen on piiloitettu naisen käsitys rakkaudesta missä toinen maailmansota on päiväkotilaisten fantasiaa.
Vastaukset 1
Tuollainen ei ole tuttu, mutta Hobitissa Bilbo Baggins seikkailee jossain muualla. Taru Sormusten Herrasta alettiin kirjoittamaan ennen Toista Maailmansotaa ja se viimeisteltiin sen jälkeen. Itse sota taisi vaikuttaa lopputulokseen aivan kuin Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläiseen. Varsinkin Tolkien viimeisen kirjan Shire kotirintaman tapahtumat heijastelivat Britannian tilannetta heti sodan jälkeen?
Kaksi Tornia on tuttu samoin kuin koko Tolkien Teos monella kielellä. Olen lukenut sitä jopa ruotsiksi. Ylpeänä olen todennut ruotsiksi yhdeltä sivulta, että ymmärrän koko sivun. Voihan siitä vääntää vaikka minkälaisia versioita. Olen lukenut englanniksi ja ruotsiksi suomen lisäksi Kahta Tornia. Oikeastaan ruotsinkielinen "Kuninkaan paluu", se päätös osa oli kaikkein mielenkiintoinen. Suosittelen lukemaan koko teoksen englanniksi, sillä kyseisellä kielellä se parhaimmanmakuinen! :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591541- 261174
- 841034
- 42847
- 65816
- 92784
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.14737Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19715Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131715- 115676
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615- 4612
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �143610- 43591
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570- 19546
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t73537- 43536
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17477
