Nyt on yksi tai useampi työtön vetänyt pahasti herneen nenäänsä kun viestejä tulee ennennäkemättömällä vauhdilla.Aivan kuin nukkuvat karhut olisi herätetty talviunestaan liian aikaisin tai mehiläispesää olisi tökätty kepillä.
Palstan aktiivisuus lisääntynyt valtavasti
Naurava_kulkuri_
1371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Se on kova paikka, kun pitäisi tehdä jotain rahaa vastaan. Tähän mennessä on voinut luottaa ilmaiseen rahaan ilman vastuita ja velvoitteita.
Kuten kirjoituksista huomaa, moni saa päivärahaa, vaikka selvästikään eivät ole kykeneviä edes työtä hakemaan saati sitten että ketään voisi laittaa niille esimieheksi tai työkaveriksi.
Tuet eivät ole sitä varten, että niillä teetetään normaalisti palkkatyöksi luettavaa työtä, alalla jolla on vieläpä useimmiten vallitseva TES, ilman palkkaa, työsopimusta, ja muita työntekijälle laeilla ja työehtosopimuksella taattuja etuuksia.
Tuet ovat tilannetta varten, jossa ei ole työtä, takaamaan viimesijainen rahallinen turva, eikä niille ole maksimikestoa, koska kukaan ei pysty sanomaan kuinka kauan kukakin elää.
Tuen tarve loppuu, kun työstä saa palkkaa, jolla pystyy kattaa vähintään pakolliset elinkustannuksensa.
Työttömän tuet eivät ole tarkoitettu yrittäjien porsaanreiäksi polkea minimipalkkatasoa, kiertää työehtosopimukset ja työntekoa määrittelevät lait, ja teettää työtä ilmaiseksi ilman työsopimusta, "jotta jokainen joutuisi tekemään vähän jotain rahan eteen ja nousemaan kotisohvalta".
Eli sinusta on väärin, kun työtön velvoitetaan edes pienen pieneltä osaltaan osallistumaan yhteiskunnassa hyödylliseen toimintaan. Se työtön saa siitä varsin hyvän korvauksen. Minun tuntipalkkani ei vakinaisessa työssä nouse yhtä suureksi.
Kyse ei koskaan ole tuntipalkasta, vaan kuukausipalkasta. Tuntitasolla ei voi mitata sitä, riittääkö tulo elantoon kohtuullisen määräiseksi ajaksi. Kuukausiansio on varsin kohtuullinen ja järkevän pituinen mittari mittaamaan sitä, mikä riittää kohtuulliseen elämiseen.
Ja kyllä, on väärin. Työtön pitää velvoittaa osallistumaan yhteiskunnassa hyödylliseen toimintaan vain ja ainoastaan menemällä palkkatöihin. Velvoittavasta toimenpiteestä pitää maksaa alakohtaisten sopimusten mukainen palkka korvauksena työstä. Tuki ei ole korvaus, eikä sitä tule sellaisena myöskään työnteon välineenä käyttää.
Yhteiskunnassa hyödylliseksi toiminnaksi viimeaikoina kuvatut toimet osana aktivointia ja osallistamista ovat olleet muutenkin vastaavaa toimintaa, kuin sellainen toiminta, joka on katsottu perinteisesti palkkatyöksi, alaa sitä työehtosopimus, ja siitä kuuluu maksaa palkkaa.
Esimerkkinä vaikkapa yleisluontoiset kiinteistön siivous- ja siistimistyöt, jotka kuuluvat mm. talonmiehille ja siivoajille.
Yhteiskunta ja hallitus on epäonnistunut työssään jos maa on täynnä työttömiä eli on tehty väärää politiikkaa ja suuntaa ei haluta kuitenkaan muuttaa mitenkään vaan päinvastoin syyllistämällä työttömät näytetään silloin että tämä hallitus on eniten epäonnistunut kuin aikaisemmat hallitukset yhteensä.
Syylliset ovat poliitkot,virkamiehet,eliitti,työnantaja järjestöt sekä työntekijä järjestöt.
Nämä saatanan tunarit ovat kaikki herroja ja kusettavat kimpassa kansalaisia, ei ne ole mitään vastapuolia toisilleen vaikka niin jotkin tahot välillä uskottelevat.
Hyvätuloisia loisia nuo ovat jokaikinen ja elävät toisten työnteolla.
Suomessa pitäisi luoda uudet ay-liitot ja puolueet niin alkaisi meno muuttumaan, muu ei enää auta.
Kaikkien pitää vastata itse oman elämisen kustantamisesta omien kykyjen mukaan. Niinhän Marxikin opetti.
Yhteiskunnan tehtävä on paikata puutteita niiltä, joiden rahkeet ei riitä täysimääräisesti kattamaan elämistään. Huono koulutus ja osaaminen ei saa olla vapaalippu vastuusta.
Niin, ja edelleen jonkun minkä lie marxilaisen oikeuskäsityksen mukaisesti nyt ollaan syyllistämässä työttömiä siitä, että eivät ole tällä kertaa päässeet osa-aikatöihin tai työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin.
Moi! Olen Karl-Marx-yliopistossakin saanut stipendiaattina opiskella ja voin vakuuttaa, että nimimerkki PieniPiruVasempaan puhuu ällistyttävän usein järkeviä. Niin nytkin.
Nimimerkki telaketjukommarille sen sijaan heittää mitä sattuu ja näkee syyllistämistä miten haluaa ja missä haluaa, sielläkin missä sitä ei ole.
Perceeni pärskii ripulipascaa. Täytyy laittaa korkki persreikääni.
Pienestä ihmisen pitää aloittaa, aktiivisuudella ja ahkeruudella päästä ylenemään, sekä työelämässä että elintasossa. Aluksi yhteinen, yhteiskunnalle edullinen soluasunto, josta jokaisen on ponnisteltava omaan yksityisyyteen ja elettävä mihin on varaa, ei yhtään ylellisempään. Niin on ennen ollut ja se on toiminut. Ihmiset on päässeet ylenemään vaikka mihin kun on ollut pakko ponnistella, kun ei ole muuta vaihtoehtoa ollut aikoinaan. Mihin se ihminen on siitä muuttunut sen kummemmaksi. Lääkkeet on samat kun ennenkin. Ahkeruudella rakennetaan ja se on yksilö joka rakentaa eikä yhteiskunta. Joutilaisuus polkee paikoillaan tai juoksee alamäkeä. Tämä on vanhan kokeneen äijän mielipide, joka ei ole saanut mitään koskaan ilmaiseksi.
Hyvä! Siinä tuli jykevää asiaa.
Ihmiset ovat kyllä rakentaneet todella typerän systeemin. Raataa itsensä paskahommissa joissa pääprioriteetti on rikastuttaa yrityksen omistajaa joka ei tee muuta kuin loisii. Sitten viimein kun pääset eläkkeelle ei välttämättä olekkaan voimia tehdä mitään mistä tykkäisi. Kuolemista odotellessa voi vain todeta: Tuhlasin elämäni raatamalla hyödyttömässä paskahommassa.