Jos Sipilän hallitus kieltää synnytykset Kemin sairaalassa, jonka se hyvinkin voi tehdä, koska poliitikot ovat aina omahyväisiä ja kostonhimoisia ja valtakin useimmilla noussut päähän. Äänten menettämisen uhallakin halutaan kostaa. Synnyttäjille se olisi karmeaa. Varsinkin talvikeleillä yli 100 km suuntaan tai toiseen voi olla vaikea pidellä sisällä ja jos ongelmia tulee niin ambulanssi tai taksi ei varmaan niitä paranna. Hekoja ei varmasti synnyttäjien kuljetukseen varata. Ne on vain Rouvaniemeläisten tai turistihotellien tarpeisiin ja lentävät vain tuulettomina ja aurinkoisina päivinä. Onko synnyttäjien asuttava 2 kk hotellissa vai onko muita vaihtoehtoja ? Missä Ruotsin puolella on lähin synnytyssairaala ? Oli tosiaan lottovoitto syntyä aikoinaan Suomeen. Miettikää ihmiset ainakin tarkasti ketä seuraavissa vaaleissa äänestätte.
Kemin synnytykset
14
223
Vastaukset
- Näinon-
Ei ole Sipilän hallitus tätä asiaa päättäny, vaan kolme vuotta sitten niin sanottu Kataisen sateenkaarihallitus. Mukana kaikki muut paitsi Perussuomalaiset, Vasemmisto hyppäs kyydistä 2014.
Kannattas ottaa selvää ennen kuin kirjoittelee, sillä päätös on edellisen hallituksen ja nykyinen on antanu lisäaikaa. - pussinperällä
Hekot ei toimi eräillä säillä, juuri niillä vaikeilla, jolloin on muutenkin hankalat kelit.
- Kostonpelko
Kysymys ei ole siitä mitä on päätetty ja kuka on päättänyt, vaan siitä mitä tulevaisuudessa päätetään. Kemissä on nyt sairaala melko varmasti seuraavat 15 vuotta mutta synnytykset voi hallitus kieltää. Nykyhallitus ei ole antanut lisäaikaa yhtään mihinkään. Päinvastoin kävi synnytyksillä kauppaa ja kieltäytyi kokoomuksen johdolla kompromissista. Kannattaa ottaa selvää ennenkuin syljeskelee webbipaperille.
- Näinon-
Sipilän hallitusta alussa syytettiin. Mutta tosi asia on että edellinen hallitus päätti siitä 1000 lapsen synnäreistä.
- selvisi
Rovaniemelläkin on jääty alle 1000 synnytyksen. Siksikös ne haluaa Kemin synnytykset, että täyttyy tuo 1000.
- heko_heko
Eipä sit kuin kisa pystyyn. Syntyosasto niin prameaksi et Tukholmasta ja Moskovasta saakka yläluokan madamit saapuu synnyttelemään. Ja kaupunki voi lahjoittaa joka vauvalle elinikäisen aateliarvon von Kemi.
- Mielipuoli
Pitäskö tämäki ajatella niin ku kemin päättäjät. Oon mies mitä tuo mulle kuuluu.
- voivoiv
Ehkä pikemminkin, että kun on omat lapset synnytetty, niin....
Kovin kapea-alainen näkemys päättäjiltä, joiden tulisi huomioida jokainen kuntalainen ja tilapäisestikin kunnassa olijat. - Menköötsinne
voivoiv kirjoitti:
Ehkä pikemminkin, että kun on omat lapset synnytetty, niin....
Kovin kapea-alainen näkemys päättäjiltä, joiden tulisi huomioida jokainen kuntalainen ja tilapäisestikin kunnassa olijat.Roin sairaalassa synnytykset lisääntyvät kun kemin vassarit siirtyvät synnyttämään lks:n sairaalaan. Kun eivät hyväksy mehiläisen kanssa solmittua sopimusta.
- Kylpyyn
Lesta-akat voi synnyttää saunassa,se on isä sipilän tahto. Liukuhihnatyötä kun joka vuosi kuitenkin pykälään mukuloita.
- eedeninloma
OYKSin on pakko ottaa Kemin naiset vastaan, jos menette sinne "lomailemaan" laskettuna aikana. Reilun 100 km. Monella Lapin läänissä on muuten Roihin monta kertaa pitempi matka, ihan reunahuomautuksena. Vaikkapa Ivalosta tai Enontekiöstä on aika pitkä reissu.
- kannattaaajatella
"Monella Lapin läänissä on muuten Roihin monta kertaa pitempi matka, ihan reunahuomautuksena. Vaikkapa Ivalosta tai Enontekiöstä ", näin Eedeninloma kirjoitti. Tosi on, mutta siellä ihmiset kyllä tietävät sen tuon matkan Roihin. Kemissä on ollut synnäri ja kukaan ei sitä kyllä halua menettää. Oulaskankaalla on ollut myös synnäri, jota yritetään ajaa alas. Ihan äsken tämän vuoden puolella siellä jouduttiin tekemään hätäsektio, kun äiti tuli 30 km:n päästä sinne. Toteamus oli ollut, ettei ehdi Ouluun 80 km:n päähän. Nyt säästyi lapsen henki ja myös äidin. Mietippä sitä!
- 811
keropudas siirtyy synnärin tiloihin ,katotaanpa vaan näin tuleekäymään.
- Tietytsyytkö
Joo. Keroputaan toiminnot työnnettiin jostain syystä Kemiin. Yksimielisesti. Miksi ei Torniolle kelvannut?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475375Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612136Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181770Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381723- 171505
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301437Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4130081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se207917