Paras ilmastoteko olisi itsemurha, kukaan vaan ei uskalla sano tätä ääneen. Tosin tämäkin pitäisi suorittaa oikealla tavalla jotta luonto eri kuormitu.
Uutisia lukee aina vaan enemmän jotka kertoo ihmisten melko radikaaleista teoista ilmaston pelastamiseksi ihmisen käsiltä.
Mielestäni on aivan väärä linja antaa vastuu ilmaston pilaamisesta yksittäisten ihmisten käsiin, vastuussa on ennen kaikkea ne jotka tavaraa ja palveluita tuottaa ja siten esim lentoliikenne olisi tehtävä mahdottomaksi muutoin kuin elintärkeiden asioiden tuottamiseen.
En muuten yhtään ihmettelisi jos ja kun itsemurhat lisääntyisi tai olisi jo lisääntyneet ilmastonmuutos peloittelun seurauksena. Niistä vaan tuskin uutisoidaan koska eihän tämä enää sittenkään olisi hyvä uutinen, vaikka on paras ilmastoteko onkin mihin ihminen koskaan pystyy, jos ja kun kaikki mistä peloitellaan on totta ja toteutuvaa.
Paras ilmastovaikuttaminen olisi
5
<50
Vastaukset
- voi_sentään
Nyt kannattaa jo käydä miekenterveystoimistossa juttelemassa, jos noin ahdistaa.
- cirruskerosiinao
Minua ei ahdista koska en usko kovinkaan suureen ihmisosuuteen. Uskon kuitenkin että monia ahdistaa ja sitä osoittaa esim, Ylen uusin tutkimus jossa suurin osa noin 80 % vastaajista pitää ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta vähintään vakavana ongelmana.
Jatkuvassa pelossa ja vakavan uhan edessä eläminen ei suosi mielenterveyttä vaan nimenomaan haittaa sitä ja saattaa johtaa jopa itsemurhaan. - cirruskerosiinano
Lisään vielä että pahinta tässä on ihmisten syylistäminen ja jopa tulevien lastensa elämän tuhoajaksi syyttely.
On aivan eri asia kohdata luonnonvoimia jotka ei miellytä ja taistella niitä vastaan, se vahvistaa ja kehittää.
- ofjiewjth
Tiedä, että lahoaminenkin tuottaa hiilidioksiidia ja kuluttaa kalliiksi käyvää happea!
Parempi ryhtyä viherpeukaloksi.- cirruskerosiinano
Tiedän. Tein jossain vaiheessa laskelman Maan ihmisapinoiden ruumiiden kokonaismassasta ja että niiden hävittäminen polttamalla krematorioissa johtaisi todennäköisesti valtavaan ekokatastrofiin.
Siksi pitäisi pian laatia laki jotta ihmiruumiista pitää saada valmistaa energiaa vaikkapa sitten vain liikenteen käyttöön jossa hyvin tehokkaat suodattimet poistaa loputkin haitat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081726Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031723Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031635Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541416Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341372Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii472941Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50934Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115896Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai297869Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347823