Miten saada lapsen kadonnut juoksunopeus takaisin

Urheilijanäiti

Tyttö 10 v. on ollut pienen ikänsä nopea juoksija. Aina on pystynyt kisoissa taistelemaan mitalisijoista. Yleisurheilua on harrastanut kolmisen vuotta ja kilpaillut aktiivisesti 1,5 vuotta. On kisaillut monipuolisesti melkeinpä kaikissa yu-lajeissa, pääpaino kuitenkin pituushypyssä ja pikamatkoilla. Nyt kuitenkin muutamassa kuukaudessa juoksuvauhti on kadonnut täysin. Varmaan juoksutekniikkakin on hakusessa tällä hetkellä. Omista enkoistaan jää tällä hetkellä melkein puoli sekuntia. Missä mahtaa olla vika. Tyttö on treenannut tasaiseen tahtiin seuran treeneissä. Syksyllä oli hetken treeneistä taukoa, kuin myös kisoista (kesän kisasi ahkerasti). Missä tässä mahtaa olla kyse? Ei mielestä ole erityisemmin kasvanutkaan, on aina ollut aika pieni tyttö. Reilu kuukausi sitten sairasti viikon verran. Ei kuitenkaan ollut kuumeessa kuin pari päivää. Sairastelu toi kipeyttä lihaksiin, jota kesti vielä silloinkin kun tyttö oli jo muuten terve. Koiran ulkoilutuslenkilläkin viikko takaperin valitteli kipeitä jalkoja. Mutta ei kai nyt tällainen pieni sairastelu voi tällälailla vaikuttaa. Ennemmin epäilisin iän tuomaa kasvua ja sen mukanaan tuomaa "kömpelyyttä" lihaksiin. Vai osaako joku tähän jotain viisaampaa kommentoida? Tytön oma into juoksuun on vähän koetuksella kun tietää, että pystyy parempaan, tai ainakin ennen pystyi.

6

2894

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maileri93

      Takapakkeja tulee kaikille urheilijoille, etenkin kasvuiässä oleville nuorille. Sairauskin voi viedä hetkellisesti kuntoa alaspäin, ja jos juoksutekniikka hajoaa juoksen mennessä runttaamiseksi, aika voi helposti tippua sen puoli sekuntia pikamatkallakin.

      Minkä verran tyttö harjoittelee? Liian kova harjoittelu voi johtaa helposti ylikuntotilaan, kun keho ei ehdi toipua rasituksesta. Palautumiseen vaikuttavat myös unen sekä ravinnon määrä ja laatu sekä henkinen tasapaino.

      Omat vinkkini ovat seuraavat: Tarkastelkaa yhdessä tytön harjoitusohjelmaa, onko määrä sopiva ja treeni riittävän monipuolista? Kiinnittäkää huomiota siihen, että tyttö nukkuu ja syö tarpeeksi. Harjoituksissa keskittyisin juoksutekniikkaan, mutta jättäisin sekuntikellon ja mittanauhan hetkeksi pois. Eli monipuolista ja hauskaa harjoittelua, ja siihen päälle juoksutekniikan treenaamista. Kun asiat loksahtavat kohdalleen, entinen taso löytyy nopeasti. Koita kannustaa tytärtäsi, ettei hän ottaisi liikaa paineita urheilusta.

      Tsemppiä teille treeneihin

    • AnttiEinari

      Eipä ole vielä tullut 21 valmennusvuoden aikana vastaan 10-vuotiasta joka harjoittelisi liikaa. Enemmän sitten niitä, jotka harjoittelevat liian vähän ja/tai liian yksipuolisesti. Yleisurheilu on toki siinä mielessä hyvä laji, että moniottelupohjaisella harjoittelulla saadaan aikaan monipuolisia harjoituksia. Omalla porukalla 12-13 v. oli viime kaudella edelleen kaikki lajit mukana vaikka suurin mielenkiinto on lyhyillä matkoilla ja hypyissä.

      Ohjeet tuossa olikin. Aika samoilla linjoilla olen minäkin. Treeni, ravinto, lepo tasapainoon. Kuinka nopeasti aloitti harjoittelun sairastelun jälkeen? Mahdollisesti liian aikaisin ja liian kovaa. Onko mycoplasma tutkittu? Omalla valmennettavalla aiheutti myös suoritustason laskua, harjoituksissa ei kulkenut, oli kireä ja pahantuulinen. Jos se mycoplasmaksi todetaan niin sanokaa sille lääkärille, että kyse on urheilijasta. Tai hakeutukaa mieluummin urheilulääkärin vastaanotolle.

      • maileri93

        Joo, en kiinnittänyt ehkä tarpeeksi huomiota lapsen ikään kun heitin tuon ylikuntotilan. 13-15 vuotiaiden urheilijoiden kohdalla olen itse jo nähnyt merkkejä liian kovasta treenistä, mutta jos 10v treenaa seuran mukana niin tuskin tosiaan on tuosta kyse.

        Moniotteluihin pohjautuva harjoittelu on omastakin mielestä parasta harjoitusta nuorelle urheilijalle. Se kehittää nopeuden lisäksi mainiosti myös koordinaatiokykyä, liikkuvuutta, kimmoisuutta ja räjähtävää voimaa. Liian yksipuolinen treeni voi olla syynä kehityksen taantumiseen.


      • Urheilijanäiti

        Tyttö tosiaan treenaa seuran mukana monipuolisesti eri lajeja. Omimpia lajeja ovat pika- ja keskipitkät matkat, sekä pituushyppy, mutta tosiaan harjoittelee kyllä kaikkia muitakin yu-lajeja. Samoin kisaa myös monipuolisesti eri yu-lajeissa. Lisäksi tyttö harrastaa myös jalkapalloa. Lihaskipujakin on taas ollut. Tänään fudistreeneissä tyttöä sattui reiteen, niin että ei lopulta voinut enää pelata. Oli edellis iltana ollut yu-treeneissä ja illalla oli jo vähän reidessä tuntunut. Liittyykö tämä sitten ehkä kasvuun, vai mihin?


      • Urheilijanäiti

        Ja tosiaan voi olla, että aloitti treenaamisen sairastelun jälkeen liian nopeasti. Halu urheilemaan oli niin kova. Kauanko sairastelemisen jälkeen tulisi levätä? Tyttö tuntui jo ihan terveeltä kun jatkoi treenaamista, mutta voihan olla että elimistö oli vielä toipumassa.


    • AnttiEinari

      Sairasteluun semmoinen nyrkkisääntö, että harjoittelutehon nostaminen normaaliksi samassa ajassa minkä on ollut sairaana.. Jos on vaikka pari viikkoa ollut kipeänä niin aloitetaan sieltä 30-50% tehosta ja kahdessa viikossa nostetaan takaisin 100%.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      974
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      835
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      625
    Aihe