Jäsenmäärän liioittelu tuli nyt julki

Nyt oli sitten viimein saatu selville se SAK:n "oikea" jäsenmäärä. 627 000 jäsentä jos siitä reilusta miljoonasta karsitaan opiskelijat ja eläkeläiset pois.

Kylläpä naurattikin pitkään :) Tällä he sitten ovat tekemässä sitä yleislakkoaan. Taannoinen mielenilmaus olisi muutettu puheessa heti yleislakoksi jos olisi onnistunut. Tuolloinkin kerrottiin paikalla olleen kymmeniä tuhansia mielenosoittajia. Tosiasia oli lähempänä muutamaa tuhatta. Ei tästä mitään haloota silloin tehty vaikka olisi ollut laskettavissa esim. lehtikuvista.

Nyt kun vielä pyöritellään tuota lukua lisää niin 627 tuhatta sisältää sellaisia jäseniä joiden lakkoilusta ei olisi mitään hyötyä. Työttömät eivät lakkoile. On lisäksi paljon aloja joiden lakkoilu ei aiheuta mitään ongelmaa työnantajalle vaikka olisivat kuukauden poissa.

Yhteiskunta on muuttunut 70/80-luvusta muutenkin. Asuntovelallinen ei pysty enää lakkoilemaan samalla tavalla kuin aikaisemmin. 70-luvulla rakennettiin omakotitalo ja kesämökki peräkkäisinä vuosina - asia kertonee erovaisuuksista nyt ja silloin.

En usko, että edes AKT voisi enää laittaa maata polvilleen. Kun laista poistetaan tukilakko-oikeus niin heiltäkin katkotaan kynnet. Miksi tuollainen on yleensäkään sallittua? Liitot solmivat tes:in, jotta vältyttäisiin työtaisteluilta. Tämä sopimus ylikävellään ainoastaan sillä että on oikeus ryhtyä tukilakkoon.

Olisiko nyt aika poistaa se liittojen jäsenmaksujen vähennysoikeus? Olisiko aika poistaa ne 80-luvun pekkaspäivät ja 70-luvun loma(ltapaluu)rahat? Ikälisät eivät tuota työnantajille mitään hyötyä, julkisella puolella tulee lisäksi vielä kustannettavaksi ylimääräistä lomaakin.
1688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Timo Haapala ja iltis:))))) Haapala ja IS ei jätä yhtään saumaa käyttämättä jos on mahdollisuus mollata ay-liikettä ja/tai duunareita. Toimittajahan ei ole työläinen;)

Haapalalta "unohtui" muutama tosiasia.

Liitoista on eronnut jäseniä mutta suurin syy jäsenmaksua maksavien katoon on eläköityminen.
Suomessa eläköityy reilut 50 000 henkilöä vuodessa. Kunta-alalta n.15 000 joka vuosi.
Mutta, jäseniä ne eläkeläisetkin ovat.

Maailmassa on monia valtioita joissa ay-liike ei toimi. Ne ovat varsinaisia paratiiseja, mutta ei työläisille.

Äänestä
  • Tässä yksi syy katoon, kasvava YTK, nyt jo lähes 400000 jäsentä. AY-pomojen suuret liksat ja vuokralaisten riisto ei kaikkia pienipalkkaisia oikein miellytä.
    https://ytk.fi/tietoa-meista

    Äänestä

  • voi.sitä.selitellä kirjoitti:

    Tässä yksi syy katoon, kasvava YTK, nyt jo lähes 400000 jäsentä. AY-pomojen suuret liksat ja vuokralaisten riisto ei kaikkia pienipalkkaisia oikein miellytä.
    https://ytk.fi/tietoa-meista

    Paljonko pomojen liksat tai vuokrat laskevat ?

    Äänestä

Silloin+kun+SAK+järjesti+mielenilmaisun+Helsingin+ratatientorilla,+he+ilmoittivat+osallistujamäärän+niin+suureksi+että+jos+se+olisi+pitänyt+paikkansa,+niin+rautatientorilla+olisi+ollut+seitsemän+sak:n+mielenilmaisijaa+neliömetriä+kohden.+Asia+oli+helppo+tarkistaa+katsomalla+ko.+pinta-ala+kaupungin+kiinteistöviraston+sivuilta.Nyt+SAK+levittää+tietoa+että+merkittävä+osa+kansasta+olisi+allekirjoittanut+hallituksen+aktivointilain+vastaisen+adressin.+Todellisuudessa+sen+on+allekirjoittanut+vajaa+2%+kansasta.+Eli+98%+kansasta+on+vielä+allekirjoittamatta.+Tuo+luku+2%+on+lähempänä+Haataisen+kannatusta+pressavaaleissa+;)

Äänestä
  • Paljonko se pinta-ala on ?

    Äänestä

  • "Nyt SAK levittää tietoa että..."
    Asia ei koske koko kansaa.
    Tällä hetkellä kannattajia on n.117 000
    "Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, jos se on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa."

    Äänestä

  • Tässä taas yksi syy miksi tuo kansalaisaloite ei ole oikea tapa tuoda lakialoitteita framille. Mikähän tulos olisi jos kansalaiset saisivat esittää samassa aloitteessa myös vastustavia mielipiteitä?

    Äänestä

  • wetwetwqet kirjoitti:

    Tässä taas yksi syy miksi tuo kansalaisaloite ei ole oikea tapa tuoda lakialoitteita framille. Mikähän tulos olisi jos kansalaiset saisivat esittää samassa aloitteessa myös vastustavia mielipiteitä?

    Yksi aloite, yksi asia.
    Mikä sinua estää aloitteen tekemisen ??

    Äänestä

  • aloitteellisuutta kirjoitti:

    Yksi aloite, yksi asia.
    Mikä sinua estää aloitteen tekemisen ??

    Sama vaiva joka estää työnteon, täydellinen saamattomuus.

    Äänestä

  • aloitteellisuutta kirjoitti:

    Yksi aloite, yksi asia.
    Mikä sinua estää aloitteen tekemisen ??

    Entäpä jos tehtailtaisiin peräperää toisensa kumoavia kansalaisaloitteita? Puolustamasi järjestelmä mahdollistaa tämän. Kuka siitä hyötyisi?

    Äänestä

SAK on homoliitto.

Äänestä

Torppariaika lähenee hurjaa vauhtia kun jäsenmäärät tippuu. Mutta sitä saa mitä tilaa.
Kohta tehdään 12 tunnin päiviä ilman ylityökorvauksia samoin tehdään pyhät ilman lisiä
Tähän me nyt pyrimme ja kun tavoite saavutetaan olemme tyytyväisen iloia työntekijöitä orjapalkalla

Äänestä
  • Sitä mallia se SAK myös kannattaa.

    Äänestä

SAK yksi jäsen liitto kouluttaa jäseniään ja maksaa heidän asumisensa ja täyden ylläpidon ruokineen Helsingin lähes kalleimmissa hotelleissa 3-5 vrk, kyse ei ole vain luottamustehtäviin kouluttamisesta vaan kaikenlaisista kurssituksesta, joka ei kuulu mihinkään ammattiliiton päätehtäviin edunvalvontaan. Työnantajat maksaa vielä palkat näistä bileviikoista jotkut raahautuu kursseille useita kertoja vuodessa ja matkakulut maksetaan taksit lennot ym. Ei ole ihme kun jäsenmäärät pysyy näinkin korkeina. Hyvä etu Helsinki lomille.

Äänestä
  • Voi kun tietäisit mitä siellä tapahtuu iltaisin.....

    Äänestä

Juu ja jos käyn kurssittautumassa pohjoisesta keskisuomesta 3-4 kertaa vuodessa Hesassa maksetaan lennot taksit ruuat 3x päivä, hyödyntää vielä muut hyvät edut päälle ja vähennetään verotuksessa liiton jäsen maksut niin kyllä kannattaa pysyä jäsenenä ihan jo näiden Helsinki lomien vuoksi. Nostetaan jäsenmaksua jos porukka vähenee niin katetaan niillä nämä kurssilomat

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gauriloff kirjoitti:

Nyt oli sitten viimein saatu selville se SAK:n "oikea" jäsenmäärä. 627 000 jäsentä jos siitä reilusta miljoonasta karsitaan opiskelijat ja eläkeläiset pois.

Kylläpä naurattikin pitkään :) Tällä he sitten ovat tekemässä sitä yleislakkoaan. Taannoinen mielenilmaus olisi muutettu puheessa heti yleislakoksi jos olisi onnistunut. Tuolloinkin kerrottiin paikalla olleen kymmeniä tuhansia mielenosoittajia. Tosiasia oli lähempänä muutamaa tuhatta. Ei tästä mitään haloota silloin tehty vaikka olisi ollut laskettavissa esim. lehtikuvista.

Nyt kun vielä pyöritellään tuota lukua lisää niin 627 tuhatta sisältää sellaisia jäseniä joiden lakkoilusta ei olisi mitään hyötyä. Työttömät eivät lakkoile. On lisäksi paljon aloja joiden lakkoilu ei aiheuta mitään ongelmaa työnantajalle vaikka olisivat kuukauden poissa.

Yhteiskunta on muuttunut 70/80-luvusta muutenkin. Asuntovelallinen ei pysty enää lakkoilemaan samalla tavalla kuin aikaisemmin. 70-luvulla rakennettiin omakotitalo ja kesämökki peräkkäisinä vuosina - asia kertonee erovaisuuksista nyt ja silloin.

En usko, että edes AKT voisi enää laittaa maata polvilleen. Kun laista poistetaan tukilakko-oikeus niin heiltäkin katkotaan kynnet. Miksi tuollainen on yleensäkään sallittua? Liitot solmivat tes:in, jotta vältyttäisiin työtaisteluilta. Tämä sopimus ylikävellään ainoastaan sillä että on oikeus ryhtyä tukilakkoon.

Olisiko nyt aika poistaa se liittojen jäsenmaksujen vähennysoikeus? Olisiko aika poistaa ne 80-luvun pekkaspäivät ja 70-luvun loma(ltapaluu)rahat? Ikälisät eivät tuota työnantajille mitään hyötyä, julkisella puolella tulee lisäksi vielä kustannettavaksi ylimääräistä lomaakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu