Sähköpyöräilystä ja ajoasennosta...

flammee

Vuoden verran polkenut XXL:stä hankitulla sähköcitypyörällä työmatkaa (n. 150 km/viikko), ajoasentoa koitellut säätää (eri pituisia stemmejä, sellaisen kulmaa ja korkeutta, erilaisia penkkejä ja niiden etäisyyksiä ja korkeuksia) yritys ja erehdys -menetelmällä, kummempia onnistumisia ei ole tullut kohdattua. Suuria epäonnistumisia kylläkin, ilmeisesti geometria on tarkka juttu, eikä siihen kannata mennä kokeilemalla. Pikkusen väärä ajoasento ja seurauksena on esim. närästystä tai alaselkä menee pahasti notkolle ja viikkojen kivut, vaikka säätäisi puolen tunnin päästä takaisin. On sitten tullut tyydyttyä sellaseen kehnoon asentoon, jonka kanssa pystyy elämään vähän kärvistellen.

Nyttemmin alkanut miettiin että onko vika lähinnä siinä että kun ajoasento on jonkin verran eteenpäin nojaava ja kun sähköavustuksen takia jaloilla ei ole vastusta kovin paljoa, eli eivät ota osaa painosta, niin painoa tulee liikaa käsille.. Että onko siinä mitään järkeä sähköavusteisessa pyörässä edes olla eteenpäin nojaava ajoasento? Koska ilmanvastuksella ei ole merkitystä, eikä myöskään sillä että saadaan painopistettä jalkojen päälle.. Paras ajoasento tuntuu olevan ajaa ilman käsiä niin että voi pitää selän suorassa ja pystyssä. Tällöin myös pääsee sitä samaa 25 km/h vauhtia kuin etunojassa polkienkin.. Perse kyllä tulee kipeämmäksi, mutta olkapäät, selkä ja ranteet saavat levätä. Oletettavasti pystyasentopyörässä olisi perseen suhteen ergonomisempaa, pelkkä pehmeämpi penkki ei tominut, kun koko aikaa ei voi ajaa ilman käsiä..

Noin muuuten Suomen olosuhteissa olisi varmaan optimaalisinta että olisi napavaihteisto, kun lumi tukkii niin herkästi takapakan ja sitten ketjut ei pysy hampailla. Se jos mikä on säälittävää, että sentin hangessa pyörällä ei pysty ajaan kuin pienimmillä vaihteilla, kun siis niissä on suurin ratas ja rattaiden välit eivät ole vielä lunta täynnä niin paksusti.. Lisäksi keskiöavustuksen takia ketjut venyy turhan nopeasti - jouduin vaihtaan takapakan ja ketjut jo 8000 kilsan kohdalla, eli tällä ajomäärällä tää pitäisi tehdä joka vuosi, pelkkä ketju ehkä jopa puolen vuoden välein tai jopa useammin. Ei vihti. Sen sijaan jos sähköavustus olisi suoraan etu- tai takapyörässä, niin voimansiirto olisi aika paljon huoltovapaampi, kun ketjuille ja hammasrattaille tulisi vähäisempää rasitusta kuin jopa ilman sähköavustusta..

12

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ammattilainen_

      Sinulla on selvästikkin väärän kokoinen ja ennenkaikkea mallinen pyörä. Hanki nopeasti kunnollinen ja sinulle tismalleen oikean kokoinen fatbike. Liike voi hyvällä tuurilla hyvittää nykyisestä väärin valitsemastasi pyörästä n 20 euroa.

    • Pikkutakki.ja.pomppa

      Ei se etunoja tuntunut oikein hyvä sähköllisellä, eikä se ole tarpeenkaan, koska sähkö tekee työn. Minä nostin tangon niin ylös että pystyn istumaan lähes suorassa ja satulankin vaihdon leveämpään, koska pystyasennossa se kapea puikula kävi todella kipeästi tuonne genitaalien tienoille. Nyt ei kipeydy olkapäät, eikä selkä. Leveämmän satulan asento teetti vähän työtä, mutta nyt se on jo ihan kohtuullinen. Joskus mietin, että jos saisi jostakin sellaisen vanhan, pitkulaisen satulan joita oli ainakin 70-luvulla poikien pyörissä. Velimiehen fillarissa oli aikoinaan sellainen "banaani".
      Huomasin sitten sellaisenkin seikan, että minä näen paljon enemmän kun olen pystyssä. Tarkoitan sitä, että katselukulma on avoimempi ja tottakai siinä näkee muutakin kuin etupyörän ja 20 metriä asfalttia.

      • eiJuntti_

        Juntti!!!


      • Pikkutakki.ja.pomppa
        eiJuntti_ kirjoitti:

        Juntti!!!

        ... mutta älykäs ja hyvännäköinen.


      • DarvinPalkitsee

        Kaupunkiajossa pitääkin olla pystympi ajoasento jo ihan omankin turvallisuuden vuoksi. Se on ihan järkeenkäypä juttu. Siitä huolimatta tuolla kaduilla näkee tyyppejä joilla ei ole heikkoakaan käsitystä turvallisesta pyöräilystä.
        Koohotetaan pitkin jalkakäytäviä ja autokaistoilla, ja yleensäkin sellasissa paikoissa joihin ei saisi mennä kaksipyöräisellä. Katse kuuluu tietysti tiukasti omissa palleissa - nehän voivat vaikka tipahtaa kovassa vauhdissa. Kaipa se luonnollinen poistuma tekee näistä selvää aikanaan.


      • eiJuntti_
        Pikkutakki.ja.pomppa kirjoitti:

        ... mutta älykäs ja hyvännäköinen.

        Niin varmaan omastamielestäsi, mutta et muiden.


    • Nakkimakkarapuku

      "ällöin myös pääsee sitä samaa 25 km/h vauhtia kuin etunojassa polkienkin.. Perse kyllä tulee kipeämmäksi, mutta olkapäät, selkä ja ranteet saavat levätä."

      Jos vähäinenkään etukeno ei sinulle sovi niin se kyllä kertoo siitä että sinulla on joko melko vakavia selkävaivoja tai sitten keskikehosi lihakset ovat melkoisen huonossa kunnossa. Siinä etukenossa asennossa kun sitä ylävartalon painoa ei ole tarkoitus kantaa käsillä vaan pääasiallisesti keskivartalon lihaksilla. Nyt ilmeisesti paino menee sinulla lähinnä käsille ja ajat vielä kädet suorassa ja jännittyneinä joten se sama jännittyneisyys siirtyy myös olkapäihin. Selkäkin varmaan menee jotenkin lukkituneeseen asentoon.
      Ongelmaa on siis ajoasennon sijaan aika lailla ajajassakin.

      • flammee

        Kun polkee lujempaa, eli ilman avustusta, niin silloin paino käsiltä kevenee,
        eli kaippa silloin keskivartalo tekee jotain, mutta avustuksella mennessä käsillä tulee nojattua juurikin kädet suorina. Pitäskö niiden keskivartalon lihasten tukea asentoa jos ei polje, vaan laittaa pyörän telineeseen ja ottaa puoleksi tunniksi ajoasennon?

        Periaatteessa olisi toki mahdollista käyttää vähäisempää avustustehoa, mutta yleensä ottaen on vähän liian helppoa laittaa se avustus täysille ja polkea kevyemmin. Laiskaa kaiketi, mutta siis lähtökohta on se että vaihdoin auton sähköpyörään, eikä siis tarkoituskaan ole varsinaisesti harrastaa pyöräilyä kuntoilumielessä, vaan just sellasena kävelyn tehoisena ja tapana siirtyä paikasta toiseen. Sähköavustus poistaa ne tympeimmät puolet, eli surkean talvikunnossapidon ja vastatuulen haitat, olematta kuitenkaan yhtä passiivista ja siis tylsää kuin autolla ajaminen.


      • Nakkimakkarapuku
        flammee kirjoitti:

        Kun polkee lujempaa, eli ilman avustusta, niin silloin paino käsiltä kevenee,
        eli kaippa silloin keskivartalo tekee jotain, mutta avustuksella mennessä käsillä tulee nojattua juurikin kädet suorina. Pitäskö niiden keskivartalon lihasten tukea asentoa jos ei polje, vaan laittaa pyörän telineeseen ja ottaa puoleksi tunniksi ajoasennon?

        Periaatteessa olisi toki mahdollista käyttää vähäisempää avustustehoa, mutta yleensä ottaen on vähän liian helppoa laittaa se avustus täysille ja polkea kevyemmin. Laiskaa kaiketi, mutta siis lähtökohta on se että vaihdoin auton sähköpyörään, eikä siis tarkoituskaan ole varsinaisesti harrastaa pyöräilyä kuntoilumielessä, vaan just sellasena kävelyn tehoisena ja tapana siirtyä paikasta toiseen. Sähköavustus poistaa ne tympeimmät puolet, eli surkean talvikunnossapidon ja vastatuulen haitat, olematta kuitenkaan yhtä passiivista ja siis tylsää kuin autolla ajaminen.

        "Kun polkee lujempaa, eli ilman avustusta, niin silloin paino käsiltä kevenee,
        eli kaippa silloin keskivartalo tekee jotain, mutta avustuksella mennessä käsillä tulee nojattua juurikin kädet suorina. Pitäskö niiden keskivartalon lihasten tukea asentoa jos ei polje"

        Kyllä, keskivartalon lihasten pitäisi kantaa ylävartalon painosta iso osa ihan riippumatta siitä polkeeko vai ei. Kyllä ne lihakset siellä toimivat ihan samalla tavalla polki tai ei. Et vain ole niitä tottunut jännittämään muutoin kuin polkiessa.
        Ja tosiaan kädet suorina ja kyynärpäät "lukossa" ei pitäisi polkea. Se jumiuttaa kyllä hartiat ja niskat nopeasti. Sellainen pieni koukistus pitäisi olla ja rentous.

        " vaan laittaa pyörän telineeseen ja ottaa puoleksi tunniksi ajoasennon?"

        Keskivartaloa treenataan ihan jumppaamalla. Hyvin monet jumppaohjelmat sisältävät keskivartaloa vahvistavia liikeitä joten kannattaa etsiä joku sopiva ohjelma ja käyttää muutama minuutti joka päivä niihin. Parantaa myös muuten ryhtyä ihmisellä.


    • kampeeja

      Olen ajellut pakkavaihteisella pyörällä jo 10 talvea ja kertaakaan ei ole lumi tukkinut vaihteistoa. En tosin mihinkään vuosisadan tuiskuun koskaan lähde ajamaan, mutta aikamoisissa hangissa ja sohjoissa tuolla on menty ilman mitään ongelmia.
      Sähköpyörä on alkanut kiinnostamaan ja vähän samaa mietin että tulisiko sen olla rento retkipyörä vai jatkaisiko maasturilinjalla jolloin ajoympäristö on on monipuolisempi. Jos löytyisi rennolla geolla oleva sähkömaasturi, niin sellainen ehkä.

      • flammee

        No jos rehellisiä ollaan niin alunperin se pakantukkiutumisongelma oli suurempi siksi että laitoin sellaisen runkolukituksen. Siinä oli vaan sellainen ongelma että se renkaisiin tarttuva lumi törmäsi tähän lukkoon ja putosi siitä pakkaan. Huomasin vasta pyörää taluttaessani että näin käy. Kun poistin runkolukon käytöstä, niin ongelmaa ei ole esiintynyt läheskään yhtä paljon - tänä talvena on tullut vastaan vain kolme kertaa. Lisäksi pakkaa voi harjata ja jonkinlainen pienikokoinen tohokin varmaan toimisi tien päällä. Viime vuonna ratkaisuna oli suihkia lukkosulaa pakkaan, kyllä silläkin sitten yleensä loppumatkan pääsi. Ei sitä ongelmaa alle 10 kilsan matkalla esiinny, mutta pitemmällä pätkällä kyllä, tai jos ei vie pyörää välillä sisälle sulamaan.


    • Pyöräilijäkans

      Oon ajatellu jokusen vuoden sähköpyörällä, mutta runsas lumi ei ole haitannut mitenkään ajoa, ei oo tullut mieleenkään, mutta ei ole pakkaantunut mihinkään. Ehkei sitä ole ollut liikaa. Ajan talvella siten että satula on alhaalla ja jalat yltää maahan joka helpottaa sohjossa ja liukkaalla ajamista.

      Ihan hyviä pointteja kiitos. Mulla alkoi vuosia sitten vaivaamaan etukenossa ajaminen, mutta vaihdoin silloin pyörää. Ehkä silloin oli vatsalihakset huonossa kunnossa, oli ollut kyllä ajo taukokin. Enkä halunnut enää samanlaisia sarvia pyörään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1665
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      90
      1576
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1488
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1394
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      892
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      880
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      853
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      824
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      809
    Aihe